Lanzarote on pohjoisin Kanariasaarten isoimmista saarista. Saari on täynnä purkautuneiden tulivuorien jäännöksiä. Timanfayan kansallispuistossa on edelleen tuliperäistä toimintaa.

Cesar Manrique on vaikuttanut merkittävästi saaren arkkitehtuuriin pitäen rantojen rakentamisen maltillisena.

Saarella on yksi ainoa tornihotelli pääkaupunki Arrecifessa.

Katso myös: Azorit, Fuerteventura, Lanzarote 2, Teneriffa, Gran Canaria

Tukikohtamme oli Puerto del Carmenissa, joka on vanha kalastajakylä. Nykyään se on kuitenkin kehittynyt melkoiseksi turistirysäksi.

Jotain tekemistä piti pariksi viikoksi kehittää, kun ei jaksa rannalla maata. Joten autovuokraamoon mars, halpa vuokra-auto alle ja lintuja kuvailemaan. Tiestön kunto on hyvä, mutta pikkuautolla asfaltilta poistuminen tehty vaikeaksi, koska auton pohja otti usein kiinni asfaltin reunaan.

Saaren eteläpuolella paras lintukuvauspaikka oli Arrecife ja siellä Castillo San Gabrielin ympäristö.

Castillo San Gabrielin ympäristössä oli runsaasti vesilintuja: silkkihaikara, pikkukuovi, kuvan karikukko, kuvan pulmussirri, tundrakurmitsa ja tylli.

Saaren luoteisnurkasta läytyy majakka Faro Pechiguera. Täältä löytyi vain etelänharmaalokkeja.

Saaren länsipuolen ylivoimaisesti paras paikka oli Salinas de Janubio:n suola-altaat.

Salinas de Janubio:n suola-altailla kuvasin mm: kuvan arabihaukka, tuulihaukka, ruostesorsa, pitkäjalka, metsäviklo, punajalkaviklo, rantasipi, korppi, karikukko, tylli, tavi, lapasorsa, valkoviklo. Hieno ja haastava kuvattava oli, kun arabihaukka teki jyrkän rinteen takaa syöksyn lentävän pitkäjalan kimppuun. Saalistus kuitenkin epäonnistui jääden höyhenten pöllyttämiseen.

Saaren pohjoisosa oli yllättäen melko linturikasta aluetta. La Santa mm: Harmaahaikara, silkkihaikara ja kuvan tuulihaukka. Club la Santa on urheilijoiden suosima harjoittelupaikka.

Caleta de Famara on surffareiden suosikkipaikka. Surffarit kerääntyivät tänne iltaisin nauttimaan leppoisista mainingeista.

Caleta de Famara mm: isolepinkäinen, kuvan silkkihaikara, pikkukuovi , merihanhi.

Pohjoisessa kannattaa käydä myös Mirador del Rio näköalapaikalla. Sieltä on upeat näkymät mm. La Graciosan saarelle. Orzolasta pääsee laivalla ko. saarella vierailemaan. Täältä löytyi kanariankirvisiä ja tuulihaukka.

Orzolassa saaren pohjoiskärjessä löytyi hyviä kalaruokapaikkoja. Lintuja mm: Silkkihaikara, tuulihaukka.

Hariasta löytyi hyviä ruokapaikkoja ja sen eteläpuolella olevalta Mirador del Haria:n näköalapaikalta löytyi tuulihaukkoja ja kuvan kanariankirvisiä.

Pena del Silbo oli mielenkiintoista haukka-aluetta. Sieltä löytyi mm: tuulihaukka, niittysuohaukka, kalliopyy, kanariankirvinen, korppi.
Teguisen länsipuolen laavahiekkapelloilta löytyi mm: kuvan paksujalka ja lehmähaikara.

Kuvan lehmähaikaroita löytyi lisäksi Costa Teguise Golf:n eteläpuolelta ja Playa Quemada:n tien varresta. Isolepinkäisiä ja tuulihaukkoja istuskeli langoilla siellä sun täällä.

Guatizasta löytyi harmaahaikara ja tuulihaukka.

Timanfayan alue oli karuudestaan ja kauneudestaan huolimatta täysin tyhjä linnuista.

Timanfayan upeiden maisemien jälkeen voi käydä illallisella länsirannikon El Golfossa ihailemassa länteen laskevaa kauniisti punertavaa aurinkoa. Jos ei satu olemaan pilvistä, kuten tässä kuvassa. Paikasta löytyy useita ravintoloita aivan meren rannasta.

Yaizan liikenneympyrästä saisivat monet kaupungit ottaa mallia.

Kartassa lintukuvauspaikamme.

Katso myös: 2016 Lanzaroten linnut

Etelä-Suomessa on ollut ennätyksellinen pihlajanmarjasato. Linnut ovat käyttäneetkin sadon antimia täysin rinnoin hyväkseen.

Katso myös linnut marjapensaissa.

Ensimmäisenä lähipiirissäni oleviin pihlajoihin ilmestyivät räkättirastaat pihlajanmarjoja syömään. Ensin muutamia kerrallaan ja sitten sankoin joukoin. Parvissa oli välillä useita kymmeniä kerrallaan.

Seuraavaksi havainnoin harakoiden ja variksien iltaisin ennen hämärän laskeutumista käyttävän pihlajan antimia hyväkseen. Harakat ovat yllättävän arkoja kuvattavia. Lähtevät karkuun heti, kun huomaavat pienenkin liikkeen. Tämä kuva on otettu piilokojusta n. 3m:n päästä linnusta.

Mustarastas oli seuraava vierailija pihlajanmarjapuussa ja hyvin näyttivät pihlajanmarjat kelpaavan. Hienosti heitteli marjaa ilmaan ja taidokkaasti nappasi sen sitten suuhunsa.

Sitten eräänä iltana kauniissa auringonlaskussa ilmestyivät ensimmäiset tilhet n. parinkymmenen yksilön parvena.

Ensimmäiset pakkasyöt olivat jo saaneet pihlajanmarjat käymistilaan, joten aikansa marjoja syötyään tilhet törmäilivät ikkunoihin.

Yksi löytyi parkkipaikalta kuolleena. Eipä aikaakaan, kun joku lintu höyhensi sen ja pisti suihinsa. Hämärässä en pystynyt tunnistamaan höyhentäjän lajia. Kauniit ja värikkäät tilhen sulat vain jäivät paikalle todisteeksi tapahtuneesta.

Toisena kertana, kun olin samaisen pihlajanmarjapuun vieressä 2m:n päässä kuvaamassa taviokuurnia, niin n. 30 tilhen parvi pölähti paikalle. Olin keskellä parvea ja humina vaan kävi, kun tilhet lentelivät ympärilläni siipien hipoessa takkiani ja päätäni.

Tilhet sitten ajoivatkin suuremman joukkovoimansa ansiosta pienemmän taviokuurnaparven pois.

Eräänä päivänä vaimo soitti työpaikaltaan, että täällä on outoja lintuja pihlajanmarjapuussa. Iltahämärissä sitten hiivin paikialle ja tunnistin linnut taviokuurniksi. Otin ensin kaukaa muutaman kuvan ja sitten lähestyin koko ajan kuvaten. Taviokuurnat osoittautuivtkin erittäin pelottomiksi ja päästivät muutaman metrin päähän kuvaamaan.

Sittemmin pääsin taviokuurnia kuvaamaan useamminkin eri paikoissa. Ympäri Etelä-Suomea onkin tullut runsaasti havaintoja taviokuurnista. Normaalivuosina ei taida näin runsaasti taviokuurnia Etelä-Suomessa nähdä. Taviokuurnat ovatkin varsinaisia sottapyttyjä, koska syövät pihlajanmarjasta vain siemenen ja ravistavat hedelmälihan pois.

Itselleni on ollut yllätys, että olen nähnyt sini- ja talitiastenkin syövän pihlajanmarjoja. Hyvin runsas lintulajisto näköjään käyttää phlajanmarjoja ravinnokseen.

Tulihan sieltä lopulta punatulkutkin aterialle, vaikkakin pihlajanmarjat olivat jo ruttuisia. Ilmeisesti olivat pienessä höyryssä marjoista, koska olivat huomattavasti pelottomampia, kuin normaalisti.

Olisikin hyvä konsti laittaa käyneitä pihlajanmarjoja pakkaseen ja syöttää sitten pitkin talvea. Kuvaaminen voisi olla helpompaa, koska linnut ovat höyryissä selvästi rauhallisempia.

Juhannusaattona paluureissulla päätimme poiketa Urjalan Kortejärvelle katsomaan, olisiko Ruskosuohaukkaa näkyvillä, koska oli erittäin kuvaukselliset iltavalot. Ajoin lintutornin viereiselle parkkipaikalle tähyilemään. Töyhtöhyyppä parvi pyöri läheisellä pellolla. Joko nuokin ovat muuttopuuhissa, vaikka suvi on kauneimmillaan, ajattelin. Söimme evästä samalla, kun tutkailin ympäristöä. Auton ikkunaa ei voinut avata, koska ötökkää oli ilma sakeanaan. Aika hiljaista oli linturintamalla, joten päätimme lähteä pois käymättä lintutornissa.

Ilmeisesti valkohäntäpeuroja oli kauempana pellolla ruokailemassa. Noita riittääkin tällä alueella runsaasti, joten illalla ajellessa täytyy olla varovainen.

Tovin peltotietä ajettuamme vaimo huomasi haukan pellolla saalistamassa. Otin muutaman kuvan ja tarkistin takanäytöltä, että Ruskosuohaukkahan siinä saalistaa. Kello oli jo yli kymmenen ja valo riitti niukin naukin lentokuvien ottamiseen. Tosin iso:t pyörivät jo 3200 paikkeilla.

Mitä ihmettä! Siinä paikassa mihin haukka iskee toistamiseen oli pari rusakkoa korvat pystyssä. Saalistaako ruskosuohaukka rusakoita, vai onko samalla paikalla myös jotain peltohiiriä yms?

Välillä ruskosuohaukka laskeutui kauemmas pellolle, kuin hengähtääkseen. Kymmenisen minuuttia lepäiltyään ruskosuohaukka oli taas valmiina taistoon tuimaan.

Tovin päästä saalistus jatkui taas samassa paikassa, missä rusakotkin olivat. Yli puoli tuntia seurailimme ruskosuohaukan temmellystä rusakoiden kanssa, mutta ei näyttänyt saalista saavan. Auringon laskettua puiden taa oli pakko lähteä, koska valo ei riittänyt enää kuvaamiseen. Ruskosuohaukka jäi vielä saalistamaan pellolle.

Oli hieno ajella kotiinpäin hämärtyvässä kauniissa juhannusaatto illassa kokkojen savuvanoja seuraillen. Sääksmäen sillalla kaunis auringonlasku harmaalokin kera.

Pitkin kevättä pyöri mielessä, että pitäisi päästä teeren soidinta kuvaamaan. Kuvauspaikat olivat vähän hakusessa, joten yritin Tiirasta tutkia paikkoja. Siellä salataan ko. paikat, ilmeisesti metsästäjien ja muun häirinnän takia. No eipä muuta kuin itse maastoa tutkimaan. Siipien jäljistä päätellen muutamia soidinpaikkoja lumisena aikana löysinkin, mutta olivat sen verran kaukana, etten saanut aikaiseksi aamuyöstä lähteä paikalle. Mukanani kulki myös lahjaksi saatu täytettävä teerenhoukutin ja teeripilli.

Katso myös: Teerisuolla, Teerisuolla yöpymässä, Teeren soitimella, Teerisuolla kevättä

Ensimmäinen kohtaaminen oli, kun olin kaakkuria kuvaamassa iltasella lähellä auringonlaskua:

Taas meni kaakkurin kuvailussa tunti hiljaiseloa, kunnes sivusta alkoi kuulua pulputusta ja kähisevää ääntä. Hetken raksutti, että mikä tuo ääni on, kunnes tajusin, että teerethän siellä soitimella mekastavat. Yritin tähyillä äänen suuntaan, mutta mitään ei näkynyt. Kunnes koiras pölähti lentoon. Sain vaikeaa konstraktikasta metsän reunaa vasten muutaman lentokuvan käyttäen af asetuksena laajennettua keskipistettä.

Koiras teeri lensi lammen vastapuolella olevaan korkean männyn latvaan ja jökötti siinä ilta-auringossa loppuillan. Pönökuvia sai mielin määrin, mutta toivottoman kaukaa 400 milliselle, kuten aina.

Toinen kohtaaminen oli, kun taas tulin lammelta kaakkuria kuvaamasta, niin huomasin suon laidassa puissa yhteensä kahdeksan koiras teertä kahdessa eri puussa. Otin hämärtyvän illan viimeisissä valoissa niistä taivasta vasten muutamia pönökuvia.

Päätin, että aamulla ennen auringonlaskua hiivin paikalle piilokojuteltan kanssa, koska todennäköisesti ne ovat soitimella viereisellä suolla. Koko yön satoi kumminkin kaatamalla, joten jäi sekin kuvauskeikka haaveeksi.

Kun seuraavan kerran iltasella kävin paikan tarkistamassa, niin eipä enää teeriä puissa näkynytkään. Päättelin, että ei sinne sitten aamuyöstä kannata hiiviskelläkkään. No… ensi keväänä sitten yritetään uudestaan.

Olen ikäväkseni huomannut, että jotkut jättävät vanhoja repaleisia piilokoju kyhäelmiä soille ja lampien rannoille. Eivät ne ainakaan luontoa kaunista siellä. Soisi jokaisen vievän kaikki pois mitä sinne kuskataan.

Eletään toukokuun alkupuolta ja päätin iltasella mennä tutkimaan olisiko viime vuonna löytämäni kaakkuripariskunta kotiutunut samalle lammelle. Hiivin hiljaa, välillä pysähdellen puiden suojassa kohti lampea. Keväisen metsän äänimaailma oli huumaava. Voittaa parhaankin konsertin mennen tullen. Jotain liikettä vilahti puiden välissä. Tutkin kameran 400 millisellä putkella tilannetta ja totesin linnut telkkäpariskunnaksi. Jatkoin matkaa kohti lammen rantaa. Ihmeen hyvin mesämaasto on jo kuivanut talven jälkeen.

Huomasin toisenkin lintupariskunnan lammella, joka osoittautuikin riemukseni kaakkuripariskunnaksi. Kaakkurit uinuivat pää siipien välissä. Otin ilman jalustaa heti muutaman kuvan, jos sattuisivat karkuun lähtemään. Päätin jatkaa vielä lähemmäksi, koska 400 millisellä ei loppujen lopuksi pitkälle pötkitä näissä hommissa. Oksa rasahti poikki vaelluskengän alla, mutta kaakkurit uinuivat edellen eivätkä onneksi lähteneet karkuun.

Perustin tukikohdan parin männyn taakse suojaan. Kuvaussektori oli melko kapea, mutta paikka oli muuten linnuilta hyvin näkösuojassa. Jalustan viritin niin alas, kuin mahdollista, risujen taakse. Kaakkurit olivat melko passiivisia, uinuen ilta-auringon lämmössä. Kuvailin kaikessa rauhassa kokeillen eri asetuksia.

Telkkä eksyi lähelle ja säikähti järkkärin melko kovaa sulkimen loukutusta. Aloin itsekin jo uinua ja säikähdin, kun kaakkurit aloittivat erittäin kovaäänisen metakan. Muutamia kuvia kerkesin saada äksönistä, kunnes se loppui yhtäkkiä, kuin alkoikin. Kuinka voikin noinkin pienestä linnusta lähteä noin kova ääni?

Metsäviklokin pyöriskeli lammen reunalla. Auringon laskiessa metsän reunan taa oli aika lähteä, valon käydessä liian vähiin. Lähdin pois hiipimällä samalla lailla varovasti, kuin tulinkin, etten häiritse lammen iltarauhaa. Kukaan ei säikkynyt lähtiessäni, joten hyvin meni. Tuntui hyvältä oikoa paikallaan kököttämisestä jäykistyneitä jäseniä.

Sääksen ensimmäinen kuvaus tänä keväänä oli 19.4 kun huomasin autolla ajellessa erääseen pikkujärveen laskevan joen suulla nahistelua ilmassa. Sääksi koitti kalastaa ja lokit olivat äänekkäästi kimpussa. Kalaa ei tainut sillä kertaa tulla, vaan lokit saivat ilmaherruuden.

Samalla reissulla lähestyin isompaan järveen laskevan joen suuta metsänlaidassa hiipien. Näin Sääksen lähestyvän ja vetäisin kameran salamana hollille. 7D:n C3:sta lentoasetukset päälle ja kuvia purskeina 8 kuvaa/s. Lyhyen tähystyksen jälkeen tuli sääksen nopea isku puiden välistä kaislikon aukkoon. Sääksi nappasi ison lahnan ja kaarsi nopeasti poispäin. Kuvat eivät olleet hääppöisiä, mutta onnistuin saamaan syöksystä vaikeasta tilanteesta pari kuvaa.

Viime syksynä laitoin Sääksisäätiön nettisivuille useita Pohtiolammen kojuvarauksia minuutin yli, kun varaukset alkoivat. Näistä en saanut yhtäkään, vaan menivät parempiin suihin. Koitin uudestaan kojua huhtikuun viimeiseen viikonloppuun. Se sitten tärppäsi. Sääksethän tulevat heti joukolla tankkaamaan kalaa pitkän muuttoreissun jälkeen, kun järvet ovat vielä jäässä. Sitten, kun järvet aukeavat, niin Pohtiolammella hiljenee. Näin jälkiviisaana olisi pitänyt olla vielä viikkoa aikaisemmin.

Lammen yleisötornin puolelle on rakennettu uusi koju, mistä päässee kuvaamaan aivan veden pinnasta sääksistä nousukuvia. Naamiointia täytynee vielä hiukan parantaa, koska varsinkin kansi kahvoineen oli useassa kuvassa taustana. Tosi hienoa, että paikkaa kehitetään jatkuvasti. Myös yleisötornin viereen rakennetaan ( kai 3? ) lisäpaikkaa vähän korkeammalle.

Perjantai-iltana saavuimme klo 18 maissa. Ensimmäisenä tuli vastaan tulviva vesi. Ei ollut saappaita jalassa, vaan vaelluskengät, jotka kyllä pitivät vettä, mutta olivat liian matalavartiset, koska vettä taisi olla polviin saakka. Jouduin ensitöikseni tekemään pienen sillan, että pääsisimme pelipaikalle. Seuraava yllätys oli, kun piilokoju, mihin aioin mennä oli pullahtanut, kuin korkki pintaan. Ihmettelin, että miten ovat saanee ison ja raskaan kojun revittyä pintaan. Myöhemmin selvisi, että kojun ankkuroinnit olivat pettäneet ja veden noste oli hoitanut loput.

Menimme sitten toiseen kuvauskojuun, joka on varsinainen pääkoju. Se olikin talven jäjiltä siistissä kunnossa, eikä ollut homeen hajuakaan. Vesi oli siis n. puoli metriä normaalia korkeammalla. Iskut: 18.44 -> huti, 18.45 -> kala, 20.21 -> kala, 20.23 -> huti, 20.26 -> kala. Yhteensä siis viisi iskua, joista 2 hutia ja 3 kalaa. Kojutyöskentelyä helpottaa, kun on kaveri tähystämässä, niin voi vuorotella. Muuten on niska aikas lujilla. Lisäksi olivat kalastamassa selkälokki ja isokoskelopariskunta. Isokoskelot olivatkin mestarikalastajia hyvän sukellustaitonsa ansiosta. Lokkihan siitä suuttui isokoskeloille, kun heti kalan saivat. Lokkikin yritti leikkiä sääkseä säälittävillä iskuillaan, mutta taisi kumminkin kalan lopuksi napata. Söimme vaimon laittaman maittavan iltapalan kojussa raikkaassa ilmassa luonnon ääniä kuunnellen hämärtyvässä illassa. Hyvä kuvausilta oli. Sit nukkumaan ja aikaisin aamulla uudestaan.

Lauantaiaamuna saavuimme kojulle auringon nousun aikaan klo 5.30. Kaksi sääkseä tervehti meitä hienosti tulemalla auringosta kojuja kohti. Puikkasimme äkkiä kojuun. Sääkset säikkyivät meitä, mutta tulivat kohta takaisin. Juuri kerkesin saamaan rensselit valmiiksi, kun alkoi syöksyjen sarja. Ilmeisesti, koska vesi oli normaalia korkeammalla, niin huteja tuli rinsaasti. Koko päivänä klo 17 asti saivat, vaan yhden kalan. Altaassa on kuulemma särkeä, ahventa, lahnaa, haukea ja tietysti kasvatettua lohikalaa. Ikänä, en ole kumminkaan nähnyt muuta kalaa sääksen saaneen, kuin lohikalaa. Lokit ja isokoskelot, kyllä saavat särkikalaa.

Iskut: 5.44 -> huti, 5.45 -> huti, 5.46 -> huti, 5.53 -> huti, 5.54 -> kala, 6.08 -> huti, 6.09 -> huti, 6.12 -> huti, 9.07 -> huti. Siis 9 iskua, joista 8 hutia ja yksi kala. Aamun toinen sääksi ei siis saanut kalaa, vaikka iski useasti ja huilasi tolpassa välillä viettäen toista tuntia altaalla. Klo 8 saapui sääksi pellon reunassa olevaan koivuun ja istuskeli siellä 1.5 h varisten kanssa sulassa sovussa. Teki sitten yhden syöksyn, joka päättyi ylösvetoon. Klo 9:n sääksi kyttäsi myös tolpassa pitkään saamatta kalaa. Klo 11 sääksi kyttäsi kanssa tosi pitkään tolpassa iskemättä kertaakaan. Paikan valtias, selkälokki, hääti sen lopulta tihensä. Tosi heikosti siis saivat kalaa useista yrityksistä huolimatta. Toivottavasti altaassa oli kalaa. Näköjään tämä puolen metrin ylimääräinen vedenkorkeus vaikutti näin paljon.

Lisäksi altaalla vierailivat naakat, lokit, räkättirastaat, metsäviklot, pajusirkut, sinisorsat ja telkät. Kuovin ääni kuului pellolta ja näkyi myös. Vaimon lämmittämä hernekeitto lämmitti mukavasti, koska kojussa taisi olla aamulla n. 10 C.

Viime vuonna toukokuussa olimme lenkillä vaimoni kanssa paikallisella kävelytiellä, joka johti pienen metsikön läpi. Huomasimme n. 15 m:n päässä palokärkipariskunnan olevan kiihkeässä puuhassa. Ne kiersivät männynrunkoa ympäri, siten, että toinen oli aina vastapuolella. Ne eivät kiinnittäneet ympäristöön mitään huomiota. Loistava valokuvaustilanne ajattelin, mutta en lähtenyt kameraa hakemaan muutaman kilometrin päästä. Ajattelin, että huomenna sitten kamera mukaan. Kamera oli kyllä seuraavalla reissulla mukana, mutta palokärjet olivat tipotiessään. En nähnyt koko kesänä enää palokärkiä.

Tänä vuonna huhtikuussa, kun lunta oli vielä reilusti, niin ajelimme metsäautotietä kuvattavia lintuja tiiraillen. Auraus loppui erääseen risteykseen, joten matkanteko loppui siihen. Sammutin auton ja pysähdyin kuuntelemaan ja katselemaan läheistä hakkuuaukeaa. Korppi kiersi reviiriään kauempana, äännellen samalla kuuluvasti. Sepelkyyhkyjen huhuileva ääni kuului myös kauempaa. Puiden välissä vilahti haukka, niin luulin, mistä otin nopeasti pari lentokuvaa.

Kotona paljastui, että haukkani olikin sepelkyyhky. Samassa huomasin n. 300 m:n päässä palokärjen nakuttavan puun runkoa. Nostin kameran hollille kuvausasentoon. Kuului vaan palokärjen rääkäisy ja se hävisi. Kuvaa en saanut, koska oli niin paljon risukkoa edessä. Tänne on palattava, päätin.

Palasinkin seuraavalla viikolla. Metsäautotie oli edelleen lumesta tukossa. Parkkeerasin auton, siten, että pystyin risujen ja oksien välistä kuvaamaan puuta, missä viimeksi palokärjen näin. En noussut autosta pois, koska autohan on tunnetusti tosi hyvä piilokoju.

Noin puoli tuntia odoteltuamme kuului taas tuttu palokärjen rääkäisy. Se lensi ensin toiseen puuhun, mutta pystyin siitäkin vastavaloon ottamaan muutaman kuvan. Yläfemma heitettiin vaimon kanssa, kun sain kuvat otettua. Nyt palokärki siirtyi puuhun, missä oli aiemminkin ollut ja ilmeisesti pesäkolo tekeillä. Silhuetti näkyi hienosti vastavaloon taivasta vasten 400 mm polttovälillä sain jonkinlaisia kuvia, vaikka aivan liian kaukana olivatkin. Se siirtyi välillä puun eteläpuolelle, siis vastapuolelle meistä, nakuttelemaan. Sitten taas silhuettina puun sivulle.

Lopuksi kuului taas palokärjen rääkäisy ja lintu loittoni metsään hienosti samalla äännellen. Sain kyllä paljon kuvia vaikka olisin halunnut olla paljon lähempänä. Tuonne vastapuolelle ryteikköön myötävaloon sitten ensi kerralla piilokojun kanssa, ajattelin poislähtiessäni.