Teeren soitimella

Tänä vuonna päätin olla ajoissa teeren soidinmenojen kuvaamisessa. Mielessä oli, että pääsisin lumisena aikana kuvaamaan. Syynä moiseen haluun oli, että minulla ei ole teeren soidinkuvia lumisesta maastosta. Toinen painava syy on, että lumi heijastaa aamuhamärässä valoa alhaaltapäin tummaan koirasteereen.

Katso myös: Teerisuolla, Teerisuolla yöpymässä, Teeren soitimella, Teerisuolla kevättä

Maaliskuun puolenvälin jälkeen ajelin teerisuon reunalla metsäautotietä. Soidinpulinaa ei kuulunut, mutta ruokailevia naaraita ja koiraita näkyi kylläkin. Syövät koivunsilmuja ja kulkevat parvissa koiraat ja naaraat erikseen. Naaraita näkyi parhaillaan 8 kpl samassa parvessa.

Maaliskuun lopussa soidin sitten alkoi, mutta maa oli lumeton. Sopiva keli sattui viikonlopuksi. Hiivin vaimoni kanssa tuntia ennen auringonnousua hämärän metsän läpi aiemmin pystytettyyn kojuun suon laitaan. Pakkasta oli muutama aste ja onneksi taivas oli kirkas, niin näki edes hiukan metsässä eteensä. Suo oli vielä onneksi tyhjä, niin emme häirinneet teeriä.

IMG_9707_Teeri_KangasalaPuoli tuntia ennen auringonnousua huomasimme mustan möykyn suolla. Otin kameralla kuvan, mistä selvisi, että teerihän siellä kököttää. Olikohan se ollut siellä koko yön, vai tuliko juuri ettemme huomanneet hämärässä, ihmettelimme?

IMG_9881_Teeri_KangasalaAuringon nousun aikaan ko. koiras teeri päästi ensimmäisen kähisevän äänen. Se oli ilmeisesti muille kutsu tulla soidintamaan, koska välittömästi paikalle pölähti toinen teeri ja heti perään kolmas. Välittömästi alkoi taistelu kiihkeänä. Siivet lätisivät ja sähinä oli kova.

IMG_0225_Teeri_KangasalaNaaras tuli paikalle puoli tuntia auringonnousun jälkeen. Siitäkös koiraat, joita oli 8 kpl, innostuivat. Piirin keskellä olevat vanhemmat ja vahvemmat koiraat pyörivät matalana naaraan ympärillä. Nuoremmat koiraat tarkkailivat kauempana piirin ulkoreunalla, kuin oppien. Sitten taas tapeltiin välillä. Naaras tutkaili kaula pystyssä ehdokkaita, mutta tänä aamuna ei kukaan ehdokkaista tainnut päästä sukua jatkamaan.

IMG_0520_Teeri_KangasalaKojumme edestä lensi iso parvi naaraita lähistön puihin seuraamaan soidinta, mutta nämä naaraat eivät laskeutuneet suolle.

Poikastuotanto näyttää olevan taattu, koska oli noin paljon naaraita. Kerran joku säikäytti parven lentoon.

Me emme ilmeisesti olleet syyllisiä, koska teeret lensivät kojuamme kohti ja kököttivät n. 5 m:n päässä olevassa puussa. Kameraa en uskaltanut siirtää, koska teeret olivat väärällä puolen telttaa.

Vähän yli 3 h saimme ihailla hienoa keväistä näytelmää kauniissa ja aurinkoisessa kevätaamussa. Sormia ja varpaita jo hiukan palelsi, mutta oli se taas sen arvoista.

Jäin koukkuun, joten kun huhtikuun alussa luvattiin aamulla lumisadetta, niin päätin mennä kojulle uudestaan, jos herään niin aikaisin. Aamulla olin taas tikkana pystyssä 2 h ennen auringonnousua. Olipa eksoottista hiipiä yksin lumisateessa ja -4 C pakkasessa pimeän metsän halki. Onkohan täällä susia tai karhuja, mietin kävellessä. Hirviä ainakin oli jäljistä päätellen. Onneksi minulla oli suojalasit, koska pimeässä ei nähnyt tiheässä metsässä törröttäviä oksia.

IMG_0670_Teeri_KangasalaSama aikataulu toistui, kuin viimeksi teerien tulon suhteen. Nyt teeriä oli 12 kpl ja naaraita parhaillaan 3 kpl tantereella. Edelleenkään ei kukaan koiraista onnistunut naarasta kellistämään, mutta ehkä ensi kerralla.IMG_0622_Teeri_Kangasala

Lunta satoi, mutta ei riittävästi, että suolla oleva heinä olisi peittynyt. Taas suolla olevat koiraat säikähtivät jotain? Tulivat n. 15 min päästä takaisin.

Soidin pääsi vauhtiin, kunnes tovin kuluttua parvi lensi taas vauhdilla kojua kohti. Melkein vedin jo maihin, koska niin voimalla ja matalalla tulivat kojua kohti. Syykin selvisi viimein. Kanahahaukka jahtasi matalalla parvea.

Teerien pulinaa kuului metsästä, mutta mitään ei näkynyt. Nyt meni puoli tuntia, ennenkuin palasivat varovasti takaisin. Sitten tuli korppi raakkumaan yläpuolelle. Taas valmiiksi säikyt teeret säntäsivät pakoon. Eivät tulleet enää takaisin. Tällä kertaa eivät eo. syistä johtuen soidintaneet, kuin 1,5 h.

Vielä on kevättä jäljellä…

Lue myös nämä

  1. 28.02.2015

    Gran Canaria linnut

Kommentit

  1. Tuukka 2014.04.03 9:05pm

    Hienoa, kevään kuvauskausi on virallisesti avattu! Hyvin löysitte teerejä, vaikka paljon työtä ja vaivaa löytyy näidenkin tunnelmallisten kuvien takaa.

  2. Tami 2014.04.04 4:44pm

    Olipas siinä taas tarinaa. Hienoja kuvia. Harmi ettei tänä vuonna päässyt kunnon lumimaisemassa kuvaamaan. Onneksi naaraat olivat ronkeleita ja pääsee uudestaan kuvaamaan?

  3. Titta 2014.04.08 10:41am

    Näissä kuvausolosuhteissa pääsevät niin kameran kuin kuvaajankin tekniset ominaisuudet koetukselle, mutta onneksi molemmat hanskassa sulla, niin kuvista saa hämärissäkin olosuhteissa tarkkoja. Hyvin erottuvat siipien pörhellykset!

  4. Karim 2014.04.08 6:27pm

    Luin aamunavaukseksi tämän lapsille koulussa. Palautteena oppilasporukalta: ”Hyvä blogaus! Mukava tarina ja hienoja kuvia.”

Linssin takana