Seppo Komssi

Torronsuo, joka sijaitsee Forssan eteläpuolella on yksi Etelä-Suomen suurimmista soista ja tunnettu hyvänä Kurkien seurantapaikkana. Syyskuun alussa lähdimme Torronsuolle seikkailemaan.

Aloitimme pohjoispuolelta suota kiertämällä n. 2,5 km:n lenkin Kiljamon saarekkeen ympäri vastapäivään pitkospuita pitkin. Saarekkeella sijaitsevalla luontotornilla tarkkailimme jonkin aikaa. Näköalat olivat upeat, mutta lintuja ei näkynyt ensimmäistäkään. Jostain kaukaa idästäpäin kuulimme Kurkien ääntelyä.

Mietimme, että menemmekö pitkospuita pitkin suon yli eteläiselle Idänpäänkallion lintutornille. Päätimme mennä autolla teitä pitkin, koska pitkospuut olivat tosi liukkaita märkänä. Pitäisi olla nastakengät, niin kävely helpottuisi. Olin laittanut jo kotona gepsiin koordinaatit, joten torni löytyi helposti. Muuten olisi ollut vaikeuksia. Tornin kupeessa oli hienot laavut ja tulentekopaikat. Lintuja ei taaskaan näkynyt, vaikka suomaisema oli hieno. Edelleen kuului kaukaa idästä Kurkien ääniä.

Löysin kartasta paikan nimeltä Myllysyrjä, missä tie kulkee aivan suon reunaa itäpuolella, mistä Kurkien ääniäkin kuului. Löysimme paikan taas gepsillä helposti.

Tarkkailimme puolisen tuntia ja näimme 3 Ruskosuohaukkaa kaartelemassa taivaalla, sekä Kivitaskuja suon laidassa. Nyt tulimme jo ilmeisesti liian pitkälle, koska Kurkien äänet kuuluivat lännestä.

Tutkin taas karttaa ja löysin mielestäni hyvän paikan vähän lännenpänä nimeltä Kivirounionmaa. Paikka oli kallioinen niemenkärki suolle, mistä kuvittelin näkeväni hyvin suolle. Paikka taas gepsiin ja ensin maaseututeitä, sitten peltoteitä ja lopuksi metsäautoteitä niin pitkälle, kun autolla pääsi. Ajaessamme lensi tien viereen mäntyyn kaksi Ruskosuohaukkaa. Pysäytin auton sopivaan paikkaan, kamera käteen ja varovasti repsikan puoleinen ikkuna auki. Juuri, kun kamera oli kuvausvalmiina päättivätkin sankarimme jatkaa matkaa, joten se siitä. Jatkoimme yhä heikkenevää metsäautotietä eteenpäin. Alkoi jo mietityttämään, että joutuuko takaisin tullessa peruuttelemaan kilometritolkulla kapeaa metsäautotietä pitkin. Saavuimme kallioiselle hakkuuaukealle, mistä löytyikin paikka auton kääntämiseen. Reput niskaan ja kohti suon laitaa.

Vaimo bongasi heti Käpytikan kuvattavaksi. Sitten oli mehiläispesiä polun varressa. Aika kuhina oli, mutta varovasti kulkien selvittiin ilman pistoksia. Törmäsimme jonkun kuvaajan piilokojuun metsässä, minkä kohdalta pölähtikin jotain isompia lintuja lentoon. Ryteikkö senkuin tiheni, kun suunnistimme gepsin avulla kohti suon laitaa. Välillä tuoksui tosi voimakas virtsan haju. Olisiko ollut hirvien, tai joidenkin muiden eläimien majapaikka.

Kurkien äänet alkoivat voimistumaan. Samassa puiden välissä vilahti 3 lentävää kurkea. Kerkesin ottaa ilta-auringossa vastavaloon muutaman silhuettikuvan lennossa. Pääsimme lopultakin suon laitaan, mutta ei siitä mitään nähnyt, koska oli niin tiheää ryteikköä, eikä ollut mitään korkeampaa paikkaa lähistöllä. Söimme eväät ja yritimme jatkaa suon laitaa, mutta olisi pitänyt olla viidakkoveitsi päästäksemme eteenpäin. Lähdimme takaisinpäin aivan hiestä märkänä, mäkäräiset, hirvikärpäset ja hyttyset seuranamme.

Alkoi kuulumaan taas tosi kova meteli Kurkien ääntelyistä. Sieltä oli iso parvi tulossa. Odotin kamera valmiina ja sainkin puitden välistä pari lentokuvaa muutamasta Kurjesta.

Kuvasaalis jäi melko laihaksi, mutta liikuntaa, raitista ilmaa ja roppakaupalla luontoelämyksiä saimme. Autokin löytyi vielä metsästä gepsin avulla, mitä ilman en kuuna päivänä tuonne umpimetsään lähtisikään. Päivä oli pulkassa ja väsyneet lintukuvaajat matkalla kohti sivilisaatiota.