Perinteinen joulureissumme suuntautui Gran Canarialle v. 2022 joulukuussa kahdeksi viikoksi. Korona aiheutti lähes kolmen vuoden reissutauon, joten oli jo aikakin lähteä kaamoksen keskeltä virkistäytymään etelän lämpöön ja valoon.

Tampereen kotikentältä oli mukava lähteä ja palata ilman massiivisia ruuhkia ja odotteluita. Kaikki toimi sutjakasti ja nopeasti. Virkailijat olivat ystävällisiä, vailla ruuhkasuomen stressiä ja kiirettä. Taas oli kikkailtava painavan kameravarustuksen kanssa, koska Jet Time koneeseen sai ottaa vain 5 kg käsimatkatavaraa. Jet Time kone vaati aamulla pakkasyön jälkeen apukäynnistyskaapelit, että kone saatiin käyntiin.

Katso myös: Cran Canaria 1

Maspalomas Koala Garden

Majapaikkamme oli Maspalomas:n viihtyisä Koala Garden apartementos. Vaikka ympärillä oli vilkkaita teitä, niin yöt olivat hiljaisia ja rauhallisia. Remuporukat majoittautuvat onneksi muualla.

Ympäristössä oli viihtyisiä puistoja, missä linnut sirkuttivat kutsuvasti. Lähes jokailtainen kävelylenkki suuntautuikin näihin lähipuistoihin.

Heti ensimmäisen illan hämärässä kävin nappaamassa ensimmäisen eliksen, joka oli vahanokka. Vahanokkapariskunta oli parina iltana viereisessä Parque V Centenario liikenneympyräpuistossa. Liikenneympyrän halkaisija oli peräti n. 160 m.

Majapaikkamme vieressä jalkapallokenttien takana oli hieno puisto, Parque del Sur, minkä löysimme vasta viimeisenä päivänä. Puistosta löytyi myskisorsia ja taivaalla madeirankiitäjä.

Koala Gardenin ympäristössä kuvasin ja havainnoimme lintulajeja: afrikansinitiainen, etelänharmaalokki, harmaahaikara, kalliokyyhky, kanarianhemppo, kanariantiltaltti, kauluskaija, madeirankiitäjä, munkkiaratti, mustarastas, myskisorsa, samettipääkerttu, turkinkyyhky, tuulihaukka, vahanokka.

Maspalomas La Charca

La Charca on lintulajistoltaan ja määrältään mielestämme saaren paras lintukuvauspaikka. Kävimme 3 kertaa aamukuvauksella ja kerran illalla. Lähdimme jo pimeällä aamukuvaukseen ollaksemme hiukan ennen auringonnousua paikalla. Ajoimme n. 3 km Parking Maspalomas parkkitaloon. Mitä kannattaakin suosilla käyttää, koska vapaat paikat ovat kortilla ja poliisi sakottaa herkästi kuulemma.

Parkkitalosta kävelimme n. 600 m pienen metsikön halki La Charcan altaalle. Metsikön läpi kävellessämme meillä oli pimeällä otsalamppu. Huh, mitä ihmettä tuolla puskissa kuhisee! Siellä oli majoittautuneena puskiin porukkaa, kuten Naked and afraid ohjelmassa.

Altaalla oli jo täysi kuhina päällä, vaikka saavuimme paikalle ennen auringonnousua. Jalusta paikalleen ja DXII kera 600 f4 putken pääsi hyvin alkuun hämärässä. Valon lisääntyessä laitoin 1,4x jatkeen lisäksi.

Pari tuntia oli aamulla hyvää kuvausaikaa sivu- ja vastavaloon. Lenkkeilijät olivat myös heti aikaisin liikkeellä. Turistibussit toivat jatkuvasti lisää porukkaa, jotka jatkoivat matkaa Inglesin dyyneille yms.

Kuvan mustapyrstökuiri ruokaili ahkerasti altaalla ja oli aina paikalla, kun kävimme siellä. Suomessa ei kovin yleinen ja wikipedian mukaan maailmanlaajuisestikin silmälläpidettävä. Sen ”serkku” punakuiri on mestarilentäjä, joka teki huikean lintujen muuttolentoennätyksen.

Iltakuvaus onnistui myötävaloon. Merkillepantavaa oli, että täällä ei ollut läheskään niin paljon lämpöväreilyä, kuin keväisessä Suomessa. Maa ja vesi on yön jälkeen niin lämmintä, että suurta lämpötilaeroa ei synny.

Haukat, tuuli- ja muuttohaukka, tulivat paikalle vasta kun nousevia ilmavirtauksia oli tarpeeksi. Muuttohaukasta en saanut kuvaa, koska se lensi käyttämäni pitkälle putkelle liian läheltä matalalla ja kovaa vauhtia.

Reissun toinen elis pronssi-iibis löytyi täältä. Lajisto pysyikin melko samana joka käynnillämme, kuitenkin pienin muutoksin.

La Charcassa kuvasin ja havainnoimme lintulajeja: etelänharmaalokki, harmaahaikara, kalliokyyhky, kanarianhemppo, kanariantiltaltti, kapustahaikara, kauluskaija, kuovisirri, lapasorsa, lehmähaikara, liejukana, munkkiaratti, mustapyrstökuiri, mustarastas, muuttohaukka, pikkukuovi, pikkutylli, pitkäjalka, pronssi-iibis, punajalkaviklo, ruskohaikara, ruostesorsa, selkälokki, silkkihaikara, turkinkyyhky, tuulihaukka, tylli, valkoviklo.

GC-600

Lähdimme vuorille hakemaan meille uutta lintua. Ennakkotieto oli että GC-600 tien varrella olisi pieni populaatio. Herätys viiden jälkeen. Nopea aamupala, eväät mukaan ja matkaan. Pimeällä oli mukava ajaa, kun kapeilla ja mutkaisilla vuoristoteillä näkee vastaantulijat valoista. Sitä vastoin paikallisia kävelijöitä ja pyöräilijöitä ei nää, koska kukaan ei käytä heijastimia.

Aikaisin lähtemällä kohtaa maagisen hetken, kun aurinko pilkahtaa jostain vuorten välistä. GC-600 tie sijoittuu korkeudelle 1320 m – 1720 m, mikä on ko linnulle sopiva korkeus.

Ohitimme kuuluisan Roque Nublon. Ketään muita ei ollut vielä nähtävyyspaikalla, kuin kioskiauto. Vähän myöhemmin täällä on armoton ruuhka ja kaikki paikat täynnä autoja.

Emme päässeet edes oletetulle linnun esiintymispaikalle, kun jo näimme tien viereisessä puussa pikkulintuja. Pysäytin auton tien reunaan ja aloin kuvaamaan. Se oli siinä sanoin vaimolle, niin luulin. Vielä hiukan hämärässä luulin kuvaavani kanarianpeippoa, mutta jälkeenpäin kotona tutkiessani kuvaa isolta näytöltä huomasin niiden kahden linnun olevan saarella esiintyvä tavallinen peippo ( fringilla coelebs africana).

Onneksi jatkoin kuvaamista, koska myöhemmin tuli paikalle myös tavoittelemamme endeeminen kanarianpeippo ( fringilla polatzeki ), joka oli reissun kolmas elis. Jatkoin tunnin verran kuvaamista ja sainkin paljon kuvia. Lintu oli varjoissa ja taustalla kirkas taivas, joten suurimmaksi osaksi kuvat olivat vastavalokuvia.

Olipa hyvä, että löysimme tämän paikan, koska ennakkotiedon paikoista emme lintua enää löytäneetkään. Niistä löytyi afrikansinitiaisia, kanarianhemppoja ja kanariantiltaltteja.

v. 2016 kanarianpeippo jaettiin Gran Canarian Fringilla polatzekiin ja Teneriffan Fringilla teydeaan, koska linnut olivat kumminkin niin erilaisia. Tätähän tapahtuu jatkuvasti, että lajeja splitataan. Gran Canarian Fringilla polatzek on yksi uhanalaisimpia lajeja. Tällä saarella se esiintyy kahdella pienellä alueella. Yksi metsäpalo saattaa tuhota koko lajin.

Kävimme tässä paikassa myös toisen kerran ja kanarianpeippo oli taas samoilla paikoilla. Nyt sain hiukan erilaisia kuvia, osin parempiakin, kuin viimeksi.

Tältä paikalta kuvasin ja havainnoimme: kanariantiltaltti, kanarianpeippo ( fringilla polatzek ), käpytikka, peippo, punapyy.

Tietä eteenpäin leirintäalueiden kohdalla kuvasin ja havainnoimme: afrikansinitiainen, kanarianhemppo, kanariantiltaltti, käpytikka.

Tämän tien varrelta löytyi vielä tosi hyvä ja idyllinen ruokapaikka, Restaurante Grill La Cumbre, missä liharuoka ym. grillattiin sisällä ison avotakan grillillä. Kävimmekin täällä syömässä eri reissuilla kolme kertaa. Ravintolan ympäristöstä kuvasin hiirihaukan, korppeja, käpytikan.

Pajonales

Kävimme tällä saarella myös v. 2014. Yritin silloinkin tätä lintua kuvata, mutta koska meillä oli kuvattuna jo Teidellä kanarianpeippo, niin luovutimme, kun ei yhdellä reissulla löytynyt. Silloin nämä nykyään kaksi eri saarten ( Gran Canaria ja Teneriffa ) kanarianpeippoa oli samaa lajia, niin en katsonut tarpeelliseksi tehdä montaa reissua tämän perässä.

Halusin kuitenkin nyt käydä katsomassa, että olisiko siellä toisessa paikassa, mistä v. 2014 sitä haettiin, nyt sitä kanarianpeippoa. Päivä oli jo pitkällä, joten aika ei ollut enää otollinen. Ajoimme siis GC-661 tielle ja siitä edelleen Pajonales:n alueelle El Juncal:n ohi.

GC-661 tien jälkeen tie oli koko ajan huononevaa soratietä. Meillä oli allamme opel crossland, missä hiukan korkeampi 17,5 cm:n maavara. Jyrkemmissä ylämäissä etuvetoinen automme suti soralla, joten ylämäet piti ajaa vauhdilla huonosta tiestä huolimatta.

Kanarianpeippoa ei taaskaan Pajonales:n alueelta löytynyt. Tapani mukaan minun piti tietysti ajaa koko soratie läpi GC-605 tielle asti. Korkeus vaihteli 1300 – 950 m välillä. En suosittele! Henkilöautolla tätä ei läpi pääsisikään maavarasta johtuen. Paha soratieosuus oli 7 km pitkä. Hirvitti, että jos tie on toisesta päästä puomilla suljettu, niin olisi pitänyt palata samoja jälkiä koko reitti takaisin. Mutta onneksi ei ollut.

Tällä tieosuudella iltapäivällä näimme ja kuulimme vain kanariantiltaltin ja käpytikan.

Roque Nublo

”Roque Nublo on vulkaaninen kivi Gran Canarialla. Se on 67 metriä korkea ja sen huippu on 1 813 metriä merenpinnan yläpuolella. Roque Nublo on Gran Canarian saaren kolmanneksi korkein 1 956 metrin Morro de la Agujereadan ja 1 949 metrin Pico de las Nievesin jälkeen.” Wikipedia (englanti)

Tämän nähtävyyden, joka on pystyssä oleva iso lohkare, ohi ajoimme useamman kerran. Emme poikenneet, kun aiemmin tuolla jo olemme käyneet. Aikaisen kulkijan autolle löytyy vielä parkkipaikka. Mutta jo ennen puoltapäivää tienvarsi oli täynnä autoja sikinsokin poikittain tien reunassa, ettei ohi meinaa päästä. Ihmeen suosittu paikka on. Tien varresta on vajaan kilometrin kävely, jos meinaa kivellä asti käydä. Kahvia ja evästäkin saa parkkipaikan kioskiautosta.

Pico de las Nieves

Vuorilla kun kierreltiin useamman kerran, ainakin viisi kertaa, niin pitihän nämä perusnähtävyydetkin käydä taas tarkistamassa. Upeat maisemat ja paljon porukkaa näissä mirador paikoissa. Myös täältä saa kahvia ja evästä kioskiautosta Pico de los Pozos viewpoint parkkipaikalta.

Maisemien lisäksi näimme ja kuvasimme: kanariantiltaltti, kanarianhemppo, korppi.

Cruz de Tejeda

Jos on vuorilla ajelemassa, ja Restaurante Grill La Cumbre:ssa on jo käyty, niin voi ajaa kuvan lenkin ja käydä Cruz de Tejeda:ssa syömässä. Näytti olevan useita ruokapaikkoja. Me emme tuolla poikenneet syömässä. Samettipääkerttuja näimme GC-150 tien ( 27.99533, -15.59455 ) viereisissä pusikoissa.

Artenara

Artenara oli kaunis paikka, korkeimmalla sijaitseva kylä Gran Canarialla. Ruokapaikkoja ja kahviloita löytyy. Olisi pitänyt enemmänkin tutkia tätä paikkaa. Ehkä ensi kerralla sitten enemmän.

Aldea

Teimme yhden reissun Aldeaan kuten v. 2014. Ajoimme taas pimeällä GC-200 tietä, kun huomasin härdelliä mutkaisella tiellä. Pari autoa tukki kapean tien hätävilkut päällä. Väistivät ja ajoin ohitse. Syykin selvisi. Henkilöauto oli osunut johonkin ja ilmeisesti tehnyt vaakapiruetteja tiellä. Etupyörä oli ripustuksineen irti ja turvatyynyt lauenneet. En pysähtynyt tietä tukkimaan, koska pari autoa oli jo pysähtyneenä. Ilmeisesti ambulanssi käynyt jo paikalla.

Saavuimme tutulle Playa de Aldean rannalle. Auton sai hyvin parkkiin.

Oli vielä hämärää, koska nouseva aurinko oli korkean vuoren takana piilossa. Aldea olisikin parempi ilta-auringon valossa kuvattavaksi. Emme oikaisseet metsikön läpi rannalle, koska viimeksi siellä oli liejua ja mutaa. Kävelimme karkeata mukulakivirantaa Charco de La Aldean altaalle. Lintuja ei altaalla ollut ja sitten viime näkemän oli kaivuri aukaissut altaalta väylän mereen.

Metsikön reunassa pääsimme kuvaamaan innokasta kanariantiltalttia ja samettipääkerttuja, kuten viime reissullakin. Lisäksi näimme harmaalokkeja.

Nuorin poikani tunnisti tämän kukan: nukkahulluruoho, datura innoxia.

Rannan vieressä oli pari asumusta. Ihmiset kun heräilivät, niin päästivät koiransa ulkoilemaan. Ensin tuli pari söpöä chihuahuaa räksyttämään ja sitten haistelemaan. Sitten ilmeisesti samasta talosta tuli seuraavaksi pienen hevosen kokoinen talonvahti. Tuli kohti ja haukkui senverran jykevällä äänellä, että siirryimme autoon. Mies pihasta kyllä kutsui koiraansa, mutta tämä ei totellut. Ihmetyttää, että yleiselle rannalle päästetään jykevä talonvahti ihmisiä häätämään?

Kävimme myös viereisessä Puerto de la Aldeassa katselemassa. Söimme Canaria tyylisen lounaan Bar El Charco:ssa. Ryppyperunat soosilla ja katkarapuja valkosipulien kera öljyssä paistettuna.

Viereisissä puissa lenteli kanarianhemppoja ja kanariatiltaltteja. Satamassa lenteli etelänharmaalokkeja.

Lähtiessä kuvasin paria ruostesorsaa viereiseltä mereen laskevalta joelta, missä sattui olemaan jopa vettäkin.

Takaisinpäin ajelimme GC-210 tietä. Tie oli erittäin kapeaa ja liikennettä oli vähän. Mutta se vähäkin liikenne sai välillä lyhyen tukkani nousemaan pystyyn, kun mm. yksi maasturi alamäkeen tullessaan ajautui mutkassa kovalla vauhdilla minun puolleleni tietä. En olisi kerennyt mitään tekemään, mutta viime hetkessä hän sai autonsa käännettyä omalle puolelleen. Ajoin hiljaa varoen jokaista pimeää mutkaa. Pari kertaa jouduin nousemaan autosta ulos, neuvomaan ja näyttämään paikan vastaantulijalle, että mahdumme molemmat kulkemaan.

Matkalla oli muutamia isoja patojärviä, mm. Presa del Parralillo, mutta ei lintuja tälläkään patojärvellä niinkuin yleensä jostain syystä näin on näillä patojärvillä.

Mirador del Molino tarjoaa hyvän näkymän ko. patojärvelle.

Artenarassa pysähdyimme kakkukahville ja Mirador De La Atalaya:ssa ihailimme hienoja maisemia. Vaimo ihastui kovasti paikan kauneuteen ja siisteyteen. Täällä kuvasin korppeja ja hiirihaukkaa.

JUNCALILLO DEL SUR

Lähdimme aamuhämärissä ajamaan lentokentän eteläpuolella sijaitsevaan Juncalillo del Sur:n. Paikka on GC-500 tien varrella ennen lentokenttää.

Täällä oli kaksi puoliksi kuivunutta allasta. Potentiaalisen näköinen paikka. Tutkimme lähemmin lentokentänpuoleista allasta. Siellä oli jopa pari piilokojua, mikä on hieno juttu. Näitä piilokojuja ei valokuvaajille liiemmälti Suomessakaan ole. Yleensä Suomessa on vain bongareille jyhkeitä lintutorneja, joissa valokuvaajat ovat vain tiellä ja häiritsevät lintuja ”tosi lintumiesten” mielestä, jotka tietävät kaiken kiikareidensa ja kaukoputkiensa kanssa.

Siivosin piilokojun kuntoon ja tälläydyin kolmeksi tunniksi lintuja kyttäämään. Vaimo tarkkaili kojun ulkopuolella samalla aurinkoa ottaen. Saalis oli heikko. Vain kanariankirvinen ja taas harmaalokkeja. Hieno paikka, mutta ei lintuja.

Vecindario

Vecindarion hienossa puistossa kävimme bongaamassa siellä nähdyn saharanturturikyyhkyn, joka oli meille reissun neljäs elis. Kuvasin kyseisen linnun melkein heti puiston portista tullessa. Kävelin puiston ympäri pikkukameran kanssa vaimon vartioidessa isompaa kalustoa. Huolestuin, kun näin niin paljon myös turkinkyyhkyjä. Olimme kuitenkin sitä mieltä, että ensiksi kuvattu on siellä nähty saharanturturikyyhky. Puisto oli tosi hieno ja hyvin hoidettu.

Kävimme pitsalla hienossa Pizzería Palawan:ssa. Tosin söimme taas pitsat autossa, koska ei uskalla kameroita autoon jättää. Söin itse sardiinipitsaa, joka oli lievästi ilmaisten tujun makuista.

Arucas

Ajoimme GC-1 moottoritietä saaren pohjoispäähän kohti Las Palmasta, missä jouduimme massiivisiin aamuruuhkiin. Kohteenamme oli n. 70 km päässä oleva Arucas, missä oli puistossa nähty idänuunilintu. Löysimme Hoya de Ariñez Park puiston mikä oli huoltotöiden takia suljettu. Puikahdimme kuitenkin teräsverkoon tehdystä raosta sisään puistoon.

Pienen hakemisen jälkeen taigauunilintu löytyi ja sain reissun viidennen eliksen kuvattua. Kuvailin sitä jonkun aikaa. Sitten oli ansaittujen eväiden aika, mitä vaimo oli unenpöpperöisenä klo 5 jälkeen loihtinut.

Puistossa oli lisäksi kalliokyyhkyjä, kanarianhemppoja, mustarastaita, kanariantiltaltteja, samettipääkerttuja, turkinkyyhkyjä ja pensasvarpusia.

Lähdimme paluumatkalle vuoren yli. Pohjoispuolella näimme useita tuulihaukkoja lekuttelemassa vuoren rinteessä. GC-21 tien varressa Las Mesasissa näimme hiirihaukan saalistamassa.

Poikkesimme taas Restaurante Grill La Cumbre:ssa ja söimme lounaaksi entrecotet molemmille. Ruoka maistuu raikkaassa vuoristoilmassa 1700 m korkeudessa jos mahdollista, niin vieläkin paremmalta. Annokset olivat hyviä, isoja ja liha oli mureaa.

GC-60 tiellä vuoristoa alas tullessa ajoin erään turistin perässä, joka säännöllisesti leikkasi pimeään sisäkurviin. Oli niin hirvittävää katsella, että piti tauko pitää, kun ei enää pystynyt katsomaan.

Ayagaures

Ajoimme vanhaan tuttuun paikkaan GC-503 tietä taas aamutuimaan. Pysähdyimme Presa de Ayagaures padolle miettimään jatkoreittiä.

Mustarastas lauloi kauniisti ja kaihoisasti kuin Suomessa konsanaan. Kanarianhempot saivat äänensä myös kuuluviin. Sitten rinteessä kuului outoa ääntä. Aavistimme sen kuuluvan meiltä puuttuvan punapyylle, joka on meille reissun kuudes elis. Ääni täsmäsi ja lähdimme rauhallisesti kohti ääntä. Sitten punapyy nousi läheiselle kivelle ääntelemään ja pian toinen perässä. Siitähän kuvausjuhlat alkoivat ja kamera lauloi yksitoikkoista säksätystään.

Välillä paikalla oli melkoinen ralli, kun mönkijäsafarit lappasivat ohitse. Myös maantiepyöräilijöitä oli paljon liikkeellä.

Ajoimme padolta eteläänpäin GC-503 tietä, joka meni hienosti vuoren harjannetta pitkin. 400 m korkeudella oli 3 tuulihaukkaa kisailemassa. klo 11.35 lämpötila oli peräti 28 C.

Kävimme koukkaamassa Arguineguín:ssa ja jatkoimme siitä taas pohjoiseen GC-505 tietä. Tie kävi koko ajan jyrkemmäksi ja kapeammaksi ja kuuma oli kuin leivinuunissa. Väliin mietin, että jos vielä huonommaksi ja jyrkemmäksi tie käy, niin on käännyttävä ympäri. No siitäkin selvittiin ja taas tultiin vuorenrinnettä alaspäin GC-605 tietä itäänpäin.

Maantiepyöräilijät tulivat välillä vastaan hurjaa vauhtia kuin moottoripyöräilijät, mutta ilman suojia. Ylöspäin mennessä useat pyöräilijät olivat niin väsyneitä, että hortoilivat laidasta laitaan. Eräskin nainen kuvasi erittäin jyrkässä ylämäessä toisella kädellä selfietä ja pyörä seilasi laidasta laitaan. Pääsin ohi töräytettyäni äänimerkkiä. Peilistä näin, että sama meininki jatkui. Samaan aikaan tuli kamikazepyöräilijä varmaan kahdeksaakymppiä vastaan. Jäinkin miettimään, että kuinkahan tässä kahden pyöräilijän kohtaamisessa kävi.

Nälkä alkoi jo huikomaan ja löysimme hienon Restaurante Smokehousen La Frontera:n Moganista GC-605 ja GC-200 risteyksestä. Ravintolan pihalla oli kaksi isoa savustusuunia. Söin ison nyhtöpossupurilaisen, joka oli niin iso ja hyvä, että heset ja mäkit eivät näe untakaan tommosista.

Chira

Ajoimme GC-604 tietä etelään päin. Poikkesimme kurkkaamaan kauniin patojärven, Embalse de Chira, antia. Tällä kertaa patojärvellä oli sentään jotain, kun 3 ruostesorsaa uiskenteli veessä.

Ajatuksenamme oli jatkaa matkaa etelään edelleen GC-604 pitkin. Edellämme meni auto, joka tulikin peruuttamalla vastaan. Kuski, joka oli aiemmin asunut täällä, vinkkasi että ei kannata jatkaa ko. tietä, koska tie oli soralla ja erittäin huonossa kunnossa. Tällä kertaa jopa minäkin uskoin suosilla ja käännyimme ympäri.

Pasito Blanco

Rankkojen vuoristoreissujen jälkeen piti useimmiten viettää rennompi päivä, joko hotellin terassilla tai joku pikkureissu ilman isoja lintuputkia ja kameroita.

Ajelimme GC-500 tietä itäänpäin. Poikkesimme Pasito Blanco:n, joka oli puomeilla suljettu yksityisalue. Kävellen paikkaan kumminkin pääsi tutustumaan. Paikka on iso venesatama satamapalveluineen. Täysin eri tyyppinen paikka kuin Puerto Mogan. Ilmeisesti vain yksi ravintola ja kauppa sataman tuntumassa. Veneet olivat sitä luokkaa, että oksat pois.

Jatkoimme matkaa GC-500 tietä kohti itää. Tien varressa oli useita luonnon uimarantoja. Ei mitään hiekkarantoja, mutta hyviä piknik paikkoja kuitenkin.

Saavuimme Arguineguín:n ja ajoimme paikan ympäri. Ei mikään kutsuvan oloinen paikka. Ahdas ja tunkkaisen oloinen. Paikallisia nuoria aikuisia oli isoja porukoita maleksimassa keskellä arkipäivää, joten ilmeisesti työttömyyttäkin on.

Puerto de Mogán

Teimme myös ns välipäiväreissun Puerto de Mogán satamaan. Kiersimme paikan ympäri. Paikka oli pullollaan turisteja. Kaikki kahvilat ja ruokapaikat olivat täynnä punottavia turisteja. Kahvit jäi juomatta ja ostimme sivummalta magnum classic jäätelöt.

Parin viikon reissulla kuvasin ja havaitsimme 44 lintulajia, joista 40 kuvattuna. 6 kuvattua oli meille uusia lajeja. Näillä kilometreillä ( lajimäärä meillä kuvattuna ) yllättävän hyvä uusien lajien saldo. Kiitos mukavalle reissukaverille. Gran Canaria oli tarpeisiimme hyvä lomapaikka. Hienoa ja rauhallista luontoa löytyy jokaisesta näista kanariansaarista, kunhan ei jämähdä pelkästään rantapaikkoihin ja turistirysiin.

2022 löysin Siikanevan uudestaan 11v tauon jälkeen. Päätimme vaimoni kanssa katsastaa, miltä Pirkanmaan paras ja isoin suoalue nykyään näyttää.

Katso myös v. 2011 Siikanevan pitkospuilla.

Elo-, syys- ja lokakuussa teimmekin peräti 9 reissua hienolle ja mielenrauhaa tarjoavalle suoalueelle.

Elokuu

Ensimmäisen reissun teimme käyttäen lähtöpaikkana Siikanevan pohjoista parkkipaikkaa. Matkalla suoalueen pohjois parkkipaikalle lähes helteisessä auringonpaisteessa metsäteitä ajellessa havaitsimme pensastaskun ja harmaasieppoja.

Kävelimme vastapäivään Jaarikanmaan suuntaan. Välillä oli suota ja hienoja saarekkeita. Pitkospuut olivat vaihtelevassa kunnossa. Vaatii välillä hyvää tasapainoa keikkuvilla lankuilla kulkiessa. Muutamassa paikassa pohjoispuolella oli moolokin kitaa muistuttavia suonsilmäkkeitä heti pitkospuiden vieressä, joten pudota ei parane. Yksin liikkuessa, jos upottavaan suohon putoaa, niin voi olla vaikea päästä ylös. Kaveri on hyvä olla mukana turvallisuudenkin takia.

Näimme kolme tuulihaukkaa kaukana idässä n. 600 metrin päässä suon laidassa saalistamassa. Ilmeisesti emo ja kaksi poikasta.

Mäntyjäkin suolla kasvaa jonkunverran. Osa jo kelottuneita ja muut yrittävät sinnitellä haastavassa kasvuympäristössä.

Toisella elokuun reissulla, kuten muillakin reissuilla myöhemmin, lähdimme itäpuolen parkkipaikalta. Paikalle johtaa hyvä murskeella päällystetty tie. Parkkipaikalla saattaa olla tungosta ja aina ei tilaa autolle olekaan, vaan joutuu jättämään tien varteen.

Suomaisema avautuu upeana heti parkkipaikalta lähdön jälkeen. Pitkospuut ovat paikoin tosi hyviä. Välillä tosin täältäkin päin lähdössä on huonompia ja irtiolevia keikkuvia pitkospuita. Usein kävelimme Jaarikanmaahan ja takaisin, mistä tulee n. 7,5 km lenkki. Alkupään lisälenkkiä mennessä hyödyntäen tulee n. 8,5 km.

Matkalla länteenpäin tulee vastaan hienoja saarekkeita. Ensimmäisenä Pikkulatosaari.

Pitkospuilla lämmitteli nokkosperhosia ja suruvaippoja useammassakin paikassa.

Hömötiaisia löytyi parkkipaikalta lähtiessä suon pohjoisreunalta.

Suon pohjoisreunaa Näkäristönmaalla kulkiessamme löytyi runsaita mustikkapaikkoja. Vaimon mukaan mustikat olivat tosi isoja. Puolukoitakin löytyi mukavasti.

Elokuussa kuvasin ja havaitsimme lintulajeja suoalueella ja reunamilla: harmaasieppo, hernekerttu, hippiäinen Ä, hömötiainen, kivitasku, korppi, käpytikka, niittykirvinen, närhi, palokärki Ä, peippo, pensastasku, pohjantikka Ä, puukiipijä Ä, räkättirastas, sinitiainen, talitiainen, tuulihaukka, viherpeippo, viklolaji.

Syyskuu

Sudenkorentoja näkyi runsaasti pitkospuilla lämmittelemässä elo-, syys- ja vieläpä lokakuussakin.

Saarekkeissa kuului lintujen ääniä, mutta harva suostui kuvattavaksi yrityksestä huolimatta.

Hämmästyimme, kun useassa paikassa oli valmiita kylttejä pylväineen, mutta lojuivat maassa? Olipa peräti kuusen juurella, kuin piilotettu? Miksi työ oli jäänyt kesken?

Itäiseltä parkkipaikalta tulee n. 7,5 km edestakaisin käveltynä Jaarikanmaan laavulle. Laavu oli siisti ja hyvin varusteltu. Paitsi kerran, kun kaksi koululuokkaa oli juuri ennen meitä käynyt. Jättivät sotkunsa muiden siivottavaksi. Jopa sammeleet oli lasketellessa raavittu kallion kyljestä pois. Parasta opetusta nuorisolle olisi, että valvojat opettaisvat kuinka luonnossa toimitaan ja kaikki roskat viedään mukana mitä tuodaan. Paikat myös jätetään siistiin kuntoon.

Itäiseltä parkkipaikalta puolen kilometrin päässä on hyvä nuotiopaikka. Puitakin on reilusti viereisessä liiterissä. Sopiva perhepaikka pienen kävelylenkin kera.

Erään kerran, kun olin yksin liikkeellä ja heti lähdön jälkeen kuulin voimakasta ääntä kuin ampiaisen surinaa. Ison Heinäsaaren länsipuolella oli kaksi Saksalaista suotutkijaa, mies ja nainen, Hyytiälän Metsäaseman toimeksiannosta suorittamassa jonkinlaista Siikanevan kartoitusta. Kuulemma dronen hinta oli 20 k€, joten ei aivan lelusta ollut kyse. Miespuolinen tutkija oli jo rypenyt suossa kainaloita myöten.

Ilmeisesti perhosen toukkia alkoi ilmestymään pitkospuille syyskuun loppupuolella.

Pikkulatosaaressa, kun kääntyy oikealle pohjoiseen vievälle reitille ja myötäpäivään kiertämällä, niin pääsee kiertämään n. 2,5 km pikkulenkin.

Kertaalleen kiersimme koko ympärilenkin 10,2 km. Reitti on vaihtelevaa. Pitkospuita suolla, kauniita metsäsaarekkeita, juurakkopolkua metsässä, kallioita ja mustikkametsää yms.

Löytyi vielä lintukin kuvattavaksi Näräkistön maalla, niin ei tarvinnut kameraa turhaan kanniskella yli kymmentä kilometriä. Syyskuun lintulajeja Siikanevalla: hippiäinen Ä, kivitasku, käpytikka, korppi, lehtokurppa, palokärki Ä, sinitiainen, talitiainen, teeri.

Lokakuu

Suon pohjoisreunalla oli lokakuussa hienoa maaruskaa. Aurinkoisia kelejä vielä välillä piisaa. Suolla oli jo runsaasti karpalonpoimijoita. Eräs karpalonpoimija Jaarikanmaalla tavatessamme kertoi, että oli pudonnut suonsilmäkkeeseen. Ämpäri oli ollut lähes täynnä karpaloita, mutta olivat lentäneet rytäkässä takaisin suolle. Oli kuulemma ollut vaikeuksia päästä pois, kun suo imi vastustamattomasti.

Mielikuvitus lähtee laukalle, kun näitä luonnon muovaamia taideteoksia katselee.

Vanhanladonsaaressa oli hienoja kelopuita ja osa jo maatumisvaiheessa.

Syksy ja sateet ovat saapuneet ja niiden mukana sienet. Kaikki sienet eivät kuitenkaan ole syötäviä.

Karpaloita on suolla siellä täällä harvakseltaan, joten täyden päivätyön saa tehdä ämpärillisen eteen. Poimijoita oli välillä runsaastikin.

Piti sekin kokea, että otan lintukuvan kännykällä, kun ei ollut järkkäriä mukana. Valkoposkihanhet laskeutuivat useana erillisenä parvena suolle ruokailemaan. Yhteensä laskimme n. 400 kpl suolle laskeutuneena.

Aiemmin ihmettelimme kylttien puuttumista. Mutta nyt lokakuussa maassa lojuneita tolppia osa oli pystytetty opastekyltteineen.

Lokakuun loppupuolella yhytimme idästäpäin tullessa ennen Lehtisaarta olevassa pienessä saarekkeessa runsaslukuisen ja -lajisen pikkulintuparven. Parvessa oli mm: hippiäinen, hömötiainen, puukiipijä, sinitiaisia, talitiaisia, töyhtötiaisia. Isoheinäsaaressa oli lisäksi 3 töyhtötiaista ja hippiäinen.

Lokakuun lintulajeja Siikanevalla: hippiäinen, hömötiainen, niittykirvinen, peippo, puukiipijä, korppi, käpytikka, punatulkku, räkättirastas, sinitiainen, talitiainen, töyhtötiainen, valkoposkihanhi.

Joulukuu

Marraskuun puolivälin jälkeen tuli kevyt lumi ja pikkuhiljaa lisää. Yllättäen lumi on pysynyt maassa sen jälkeen sulamatta kertaakaan.

Suomen 105v itsenäisyyspäivänä 6.12.2022 lähdimme perhelenkille nuorimman poikani ja perheensä kanssa. Lunta oli 3 – 5 cm ja keli oli muutaman asteen pikkupakkanen. Pitkospuut olivat yllättävän hyvät kävellä lumisena, mutta ei jäisenä.

Kuvittelin, että talvikelillä täällä ei ole juurikaan muita retkeilijöitä. Mitä vielä, porukkaa oli kuin vilkkilässä kissoja. Jokusia oli ainakin ollut jopa yötä Jaarikanmaalla.

Jäimme tällä kertaa lähimmälle itäpuolen nuotiopaikalle, koska mukana oli pieni lapsi. Nautimme runsaan ja herkullisen itsenäisyyspäivän grilliruokalounaan. Jälkiruokana lättyjä. Saha, kirves ja upouusi sahapukki löytyi. Puuliiterin puut olivat kuivia. Vietimme mukavan päivän Siikanevalla ja hämäränhyssyssä poistuimme mahat pullollaan.

Kesäkuu 2023

Kesäkuun alkupuolella teimme jälleen reissun Siikanevalle. Suonäkymä ja äänimaailma poikkesivatkin suuresti syksyn reissuistamme.

Heti tuli pitkospuilla vastaan rantahämähäkki, joka oli meille uusi tuttavuus.

Suon karuudesta huolimatta sielläkin kukkivat kasvit kauniisti.

Lintuja oli loppukesään ja syksyyn verrattuna runsaasti. Kevään riemun ja iloittelun aisti linnuista. Kuovit, joita oli runsaasti, lirittivät kovalla äänellä ja kävivät reviiritaisteluja monessa paikassa. Käki kukkui koko sen ajan, mitä olimme suolla. Metsäkirvinen lauloi kanssa innokkaasti monessa paikassa. Punajalkaviklot huutelivat kauempana kovaan ääneen.

Kesäkuun alun lintuja näimme ja kuulimme: hippiäinen, kapustarinta, kirjosieppo, kuovi, kurki, käki, käpytikka, liro, metsäkirvinen, peippo, punajalkaviklo, punarinta, tuulihaukka.

2022 maaliskuun puolenvälin jälkeen lähdimme vaimon kanssa parin viikon Lapin turneelle. Pirkanmaalla oli lähtiessä yli 40 cm lunta, joten sitä ei tarvinnut välttämättä lähteä Lapista hakemaan. Ensimmäistä kertaa keväisellä pohjoisen reissullamme oli lunta, jopa reilustikin, koko automatkan ajan.

Menomatkalla näkyi vain muutamia laulujoutsenia, ym perus talvilintuja. Muuttolinnut eivät vielä olleet kovin sankoin joukoin lähteneet pohjolan perukoille. Koukkasimme Raahen kautta, koska piti saada uudet kelkkalasit. Uudempaa kelkkaakin haikailin, mutta jäi vielä liikkeeseen.

Harrastusvälineiksi mukaan pakkasimme kameravarustuksen ja moottorikelkan. Linnut ovat tähän aikaan Lapissa melko vähissä ja laajalla alueella harvakseltaan. Pääpaino itselläni oli tällä kertaa kuntoilu moottorikelkan sarvissa ja siinä sivussa välipäivinä lintukuvaus mökin lähialueella.

Moottorikelkalla retkeilin 5 reissua. Retkien pituudet vaihtelivat 70 – 160 km välillä ja yhteensä ajoin kelkalla 500 km. Retkeilin Posiolta käsin 2 x Suomulle, Ranualle, Syötteelle ja Rukalle päin.

Välipäivinä kuvailin mökin ympäristössä pyöriviä kuukkeleita. Joita oli 4 kpl enimmillään. Vaimo ruokki niitä päivisin jauhelihalla ja sai palkaksi juttuseuraa linnuista, kun mies seikkaili pitkin Lapin kairoja.

Kuukkelit ovat viisaita Lapin lintuja ja retkeilijöiden kavereita. Saattavat tulla laavulle retkeilijöiden eväsmurusia kyttäämään.

Mökin ympäristöstä löytyi kuukkelien lisäksi harakoita, korppi, käpytikkoja, punatulkkuja, sinitiaisia, talitiaisia, teerien pulinaa ja urpiaisia.

Kahvihetket aurinkoisilla Lapin jänkäsoilla toivat ansaittuja lepohetkiä väsyneille lihaksille. Mieli virkistyi pimeän talven jälkeen katsellessa kaunista Lapin luontoa. Kun pärisevän kelkan sammutti, niin hiljaisuus oli täydellistä, eikä aina kännykän kenttääkään ollut.

Kävimme hiljattain avatussa idyllisessä Korouoman Eräkahvilassa. Emme käyneet rotkoreitillä kävelemässä, koska yöllä oli satanut reilusti lunta ja jalkani olivat kelkkailusta hellinä. Kuulimme ainoastaan käpytikan nakutusta täällä.

Paluumatkalla löysimme laulujoutsenen seisomassa Koppelojärventien viereisen Alalammen järven jäällä umpihangessa yksinäisenä. Koskikara löytyi Rovaniementien varresta Pohjaskoskelta. Poikkesimme Särkeläntielle, mistä löysimme ison parven koiras- ja naarasteeriä.

Posion Nesteellä olimme lättykahveilla hillon kera. Nesteen pihan lehtikuusesta löysimme viherpeippoja ja sinitiaisia.

Kelkkaurat ja reitit olivat Posion puolella melko patikkoisia, joten ajokunto oli väliin koetuksella, mutta vielä jaksoin kelkalla hyppiä kuin kuukkeli konsanaan oksalta oksalle.

Olimme Jaksamossa, 9 km Riisitunturilta luoteeseen, etsimässä joskus kelkkaillessa näkemiäni riekkoja, joita ei nyt näkynyt. Sen sijaan peloton hömötiaispariskunta pyöri ympärillämme laulaen meille kauniisti.

Maaninkavaarantien varrella Uuttulammella näimme laulujoutsenen. Naarasteeri lensi Muikkulammenpuron kohdalla editsemme.

Mekaaniset välineet tarvitsvat joskus huoltoa. Täälläpäin on vielä kunnon huoltoasemia, kun Posion Nesteeltä löytyi rasvaprässi ja rasvaa, millä pääsin rasvaamaan kelkan alustaa.

Kuusamon Koillismotorissa tehtiin kelkkaan hiukan isompi huolto, kun kytkin ja kakkos variaattori huollettiin kuntoon. Kiitokset nopeasta huoltoajasta ja hyvin tehdystä työstä. Kelkka oli kuin uusi tältä osin. Yksin kun ajelen tuolla kairassa, niin kelkan on syytä olla kunnossa.

Samalla kun hain kelkan huollosta ajoin lenkin Ruka – Suolavaara – Ritakorpi paikoin sankassa lumipyryssä. Ritakorvesta löytyi hieno uudehko kota, minkä Kuusamon moottorikelkailijat olivat pystyttäneet 30v taipaleensa kunniaksi. Vuosselijoenkankaalla, kelkkareitin varrelta yhytin n. 20 kpl:n teeriparven, joka tietysti pölähti lentoon.

Tauolla kodassa oli mukava syödä vaimon laittamia hyviä matkaeväitä, jotka olivat matkalla lämmenneet sopivaksi kelkan hot dogger retkigrillissä pakoputken päällä.

Sauna helli mukavasti kelkkareissuissa kipeytyneitä lihaksia. Saunan jälkeen makkaran grillailua mökin hyvässä kivitakassa. Paikallisruokia söimme poronkäristystä, savulohta, leipäjuustoa ja erilaisia rieskoja. Yllätyksenä oli Rukan reissun jälkeen, kun vaimo oli löytänyt paikallista Kitkan muikkua, joka oli parasta muikkua, mitä ikinä olen syönyt.

Kirintövaarassa on hyvät lenkkeilymaastot, tosin melko jyrkkiä rinteitä saa varautua kapuamaan. Vaimo lenkkeili päivisin ja itsekin välillä, vaikka kelkkailu riitti vallan mainiosti kuntoiluun. Kaikennäköistä urheilua on tullut harrastettua, mutta kelkkailu on yksi kovimmista patikkoisessa maastossa harrastettuna.

Toista kertaa luomureittiä Suomulle päin ajaessani reissun viimeistä ajolenkkiä, oli yöllä satanut viitisen senttiä uutta lunta. Oli hienoa ajaessa seurailla lukuisia eläinten jälkiä. Eräässä paikassa oli edessäni kelkkauralla jolkotellut jonossa isoja koiraeläimiä jäljistä päätellen ( susia? ). Oli paikka missä ko. lauma oli piehtaroinut ja leikkinyt yhdessä. Hirvien jälkiä oli reitillä ja jätöksiä myös. Lukuisia pienempien metsän eläinten jälkiä näin myös paljon. Metsän eläimetkin kulkevat mieluummin valmiiksi poljetulla kelkkauralla, kuin umpihangessa.

Paluumatkalla kotiin oli lintuja jo hiukan enemmän, kuin tullessa. Näimme mm laulujoutsenia, mustarastaita, pulmusia ja teeriä. Lumi ei ollut parissa viikossa sulanut juurikaan. Kiitos vaimolle ahkerasta pakkaamisesta ja maukkaista ruuista, sekä muutenkin mukavasta reissusta.