Vanhankaupunginlahti

Ollessani vierailulla syyskuussa alkupuolella Helsingissä päätin poiketa Helsinkiläisten lintuparatiisiin Vanhankaupunginlahdelle, eli Viikkiin. Lahdella näyttää olevan 7 lintutornia, joten on mistä valita.

Ensimmäiseksi suunnistimme itäpuolelle Fastholman lintutornille. Kävelymatkasta tornille tulee melko pitkä, jos jättää auton sallitulle paikalle. Ajoimme tietämättömyyttämme aivan polun päähän melkein omakotitalon pihaan. Päätin jättää auton siihen ja käydä pikaisesti tornilla. Jonkin verran lintuja näkyikin melko kaukana, mm. Kyhmyjoutsenia, Sorsia ja Nuolihaukka.

Koska olimme jo valmiiksi itäpuolella päätimme mennä seuraavaksi Kivinokkaan.

Täällä olikin hienot luontopolut pitkospuineen. Ei ollut tornia, vaan näköalatasanne, joka oli aivan riittävä meidän tarkoituksiimme. Myös täältä näkyi Kyhmyjoutsenia ja Sorsia. Opastaulut olivat todella hienoja. Tulomatkalla vaimo huomasi kahvihampaan kolotuksen lomassa Punarinnan synkässä kuusikossa. Iso:t ylös ja silti alhaisella suljinajalla kuvailin linnun pomppiessa hienosti eri asentoihin ja paikkoihin.

Päätimme koukata lahden länsipuolelle Lammassaareen. Saareen johti idyllinen ja hyvä pitkospuureitti korkean kaislikon keskellä. Näyttäisi olevan hyvä päiväretkipaikka vaikkapa lapsiperheille, koska lastenvaunuilla ilmeisesti pääsee pitkospuita pitkin.

Valkoposkihanhet lentelivät sankoin joukoin edestakaisin.

Lehmät oli tuotu ilmeisesti pitämään kasvustoa kurissa. Osmankäämejä kuulemma syövät innolla.

Läheiseltä Malmin kentältä nousee isompiakin paikallisia lintuja.

Siirryimme seuraavaksi lähellä olevaan Pornaistenniemen EU tuella rakennettuun lintutorniin.

Eteläänpäin olevalla Hakalan tornilla kuulemma hyvät näkymät, koska edustaa raivattu puhtaaksi. Tällä kertaa ei keretty sinne, mutta näkyi olevan torni täynnä porukkaa.

 Sinisuohaukka liiteli kaislikon päällä etsien aurinkoisen sunnuntaipäivän lounasta. Taivaalla liiteli myös tunnistamaton isohko haukka.

Töyhtöhyypätkin jo kerääntyvät suuriksi joukoiksi muuttoa varten.

Kyllä pääkaupungin kupeessa on upeat paikat lintuharrastajille.

Poislähtiessä kuvasin vielä parkkipaikan vieressä Silkkiuikkua Vantaanjoen suulla sijaitsevassa Vanhankaupunginkoskessa.

Lue myös nämä

  1. 23.08.2011

    Kurkien syysmuutto

Kommentit

  1. Tami 2011.09.17 7:34pm

    Komeita maisemia sieltä vanhankaupungin kupeestä näemmä löytyy! Hieno kelikin oli. Hienoja kuvia etenkin noista valkoposkihanhista.

  2. Jerian 2016.06.19 7:53pm

    Otit kuvan sinisuohaukasta, tuo ei ole ruskosuohaukka!

  3. seppo 2016.06.27 6:41am

    Kiitos Jerian huomiosta. Korjasin tuon.

  4. Karim 2016.07.19 9:30pm

    Suuri kaupunki, kun mahtuu linnut noin rauhassa elämään. Onneksi ei liian suurkaupunki, ettei tule ihmisellekään ahdasta.

Linssin takana