Merikotka sisämaassa

Marraskuun loppupuolellakin voi Suomessa paistaa aurinko! Se saimme todistaa, kun lähdimme Sunnuntain ratoksi ajelulle ja kamera tietysti mukana. Lunta on kevyesti maassa tuoden kuvaajalle kaamokseen hiukan kipeästi kaivattua lisävaloa.

Katso myös merikotka avannolla.

093_Hirvi_KangasalaToiveissa oli tavata vielä hiiripöllö, jota on havaittu ympäri Pirkanmaata. Valtatien varressa eilen nähtyä pöllöä ei kuitenkaan nyt ollut tavattavissa.

Suuntasimme metsäautotielle, missä olimme patikoineet kuukausi sitten. Tällöin huomasimme paikalla parven korppeja. Syykin selvisi pian. Polun vieressä oli kuollut hirvi, joka oli suolistettu nätisti ja käännetty mahalleen. Liekö metsästäjät menneet hakemaan kuljetusvälinettä? Vaimo säikähti pahanpäiväisesti huomattuamme hirven yllättäen. Otin kännykällä kuvan muistoksi.

Ajoin metsäautotietä hiljakseen, kun vaimo ( taas ) huomasi kaukana haavassa jonkun ison linnun. Koska autossa ei ole avattavaa tuulilasia, niin vekslasin auton poikittain kapealla metsäautotiellä kuvan saadakseni. Autosta ei parane ulos nousta, koska silloin viimeistään lintu ylensä pakenee. Kokemus on osoittanut, että kannattaa ottaa ensin kauempaa edes jonkinlaisen kuvan. Jos yrittää heti liian lähelle lintua, niin jää yleensä luu käteen.

IMG_4032_Merikotka_KangasalaKaukaa otetusta kuvasta sain senverran selvää, että veikkasin kotkaksi. Taas oltiin intoa piukassa, kun näin lykästi. Pikkuhiljaa ajoin lähemmäksi aina välillä kuvia ottaen. Lopulta pääsin n. 50 m:n päähän ja huomasin linnun olevan merikotka! Käänsin välillä auton melkein ojanpohjassa ja lähestyin peruuttamalla, koska näin lintu oli omalla puolellani kuvaushollilla.

Sain kuvata mielin määrin hämärtyvässä iltapäivässä, merikotkan välillä tuijottaessa tiukasti. Lopulta se puristi kyntensä kuin nyrkkiin, ehkä viestien, että täältä pesee, jos et älyä lähteä itse. Samantien valtava merikotka lehahti lentoon levittäen yli kaksimetriset siipensä levälleen. Sain vielä jonkunlaisia lentokuviakin, vaikkakin melko pitkällä suljinajalla, 1/500s, lentokuviksi hämäryydestä johtuen.

Merikotka pyörähti vielä pari kertaa läheisen jäätyneen lammen päällä saalista etsien. Hävisi sitten illan usvaan mahtavat siivet levällään.

On tämä lintukuvaaminen hauskaa ja välillä palkitsevaa hommaa!

Lue myös nämä

  1. 24.09.2013

    Karhu Kangasalla
  2. 21.01.2014

    Teneriffan linnut

Kommentit

  1. Taru 2013.11.26 4:50pm

    Aivan uskomatonta! On se kyllä hienon näköinen, todella ylväs lintu. Kohta on autonvaihto tarpeen, että pysyy pahimmissakin maastoissa perässä. 🙂 on se rouvanen aikamoinen bongari. 😀

  2. Tuukka 2013.11.26 9:31pm

    Hienosti bongattu! Näin ne merikotkat näköjään levittäytyvät myös sisämaahan päin. Lisääntyköhän kilpailu kalasääskien ja merikotkien välillä?

  3. Pena 2013.11.27 12:43am

    Hieno bongaus, upeat kuvat ylväästä linnusta, aivan tajuttomat siivet …

  4. Tami 2013.11.27 1:15pm

    On se upea lintu! Todella hyvä bongaus ja näyttävä kuva.

  5. Titta 2013.11.28 1:21pm

    Varmaan tosiaan hiukan säikähtää kuollutta hirveä. Edellisiä kompaten aika uljas lintu ja upeat siivet. Hyvä kuva!

Linssin takana