Teneriffa on Kanarian saarten suurin saari ja sijaitsee Kanarian suurimmista matkailusaarista kauimpana Afrikan rannikosta länteen päin. Saari on hyvin jyrkkäpiirteinen, johtuen Espanjan korkeimmasta vuoresta. Teide on uinuva tulivuori, joka ylettyy 3718 m:n korkeuteen.

Katso myös Teneriffan ja La Gomeran linnut 2018 reissulta.

Katso myös: Azorit, Fuerteventura, Lanzarote, Gran Canaria.

Etelässä on karua ja kuivaa, mutta pohjoisessa on vihreää ja hiukan viileämpää. Lämpötila vaihteli v. 2013 joulukuisella reissullamme läntisestä Playa de Arenan 27 °C:sta vuoriston 8 °C:n. Pohjoisen majapaikassamme Puerto de la Cruz:ssa oli aamuisin 14-16 °C, joka iltapäiväksi lämpeni parhaillaan 22 °C:n tuntumaan.

Lintupaikkaoppaiksi tilasin Lintuvarusteesta englanninkielisen A Birdwatchers’ Guide To The Canary Islands, Tony Clarke & David Collins. Eduardo Garcia del Rey:n tekemää, Donde ver Aves en Tenerife, pelkästään Teneriffaa käsittelemää kirjaa ei löytynyt enää, kuin espanjaksi. Eduardo Garcia del Rey:n kirja osoittautui selvästi paremmaksi ja kattavammaksi huolimatta Espanjankielisyydestään. Suomessa hain koordinaatit lintupaikoille, joten perillä oli huomattavasti helpompi laittaa koordinaatit gps:n ja menoksi.

Endeemisiä lajeja lienee 7 kpl Kanaria ja Madeira mukaanluettuina. Nämä luonnollisesti kiinnostivat eniten, hyljeksimättä muitakaan lajeja. Näistä osa jo digikennolta löytyikin aikaisemmilta reissuilta. Lintuja ilmestyy saitille pikkuhiljaa.

Kartassa lintukuvauspaikkamme Lightroomin karttaosiosta.

Heti Eden hotelliin saavuttuamme oli vastassa uskomattoman hieno lintukonsertti. Mustarastaat, kanariantiltaltit, kanarianhempot ja afrikansinitiaiset toivottivat tervetulleeksi laulaen niin myöhään iltahämärässä, että kuvaaminen ei ollut enää mahdollista. Mustarastaan kaunis liverrys tuntui Suomen synkän kaamoksen jälkeen uskomattomalta. Afrikansinitiainen lauloi kanssa täysin rinnoin ja eri sävelellä, kuin Suomen serkkunsa. Afrikan serkku veti pidemmän korren laulun kauneudessa.

La Grimonassa pääsimme ihailemaan monenlaisia lentäviä otuksia.

Puerto de la Cruz:sta ajettaessa rantatietä kohti saaren luoteisnurkkaa n. 9 km, ensimmäinen mielenkiintoinen paikka oli La Grimona, mitä ei ollut kirjoissa mainittu. Olimme tässä paikassa neljänä eri kertana, mutta vain yhtenä kertana näimme himoitun endeemisen palmankyyhkyn. Ensin yhden ja lopulta niitä tupsahti 7 kpl korkealle vuoren rinteeseen laakeripuuhun istuskelemaan. Liekö saalistavat hiirihaukka ja tuulihaukka karkoittaneet aiemmilla käynneillämme arat palmankyyhkyt. Paikalla oli muutamana kertana sama Saksalainen lintuharrastaja, jonka kanssa oli mielenkiintoista vaihtaa ajatuksia.

La Grimonasta kilometri eteenpäin löytyi reissun paras hampurilainen hienon näköalan omaavasta tasokkaalta huoltoasemalta. Tunnelma oli luotu jouluiseksi ja viihtyisäksi. Kakkuvalikoimaa en ole missään huoltoasemalla nähnyt yhtä kattavaa.

TF-42:sta edelleen luoteeseen löytyy idyllinen Garachico, mistä löytyy oivalliset päivällispaikat höystettynä huikealla maisemalla. Pieniä putiikkeja löytyy sopivasti shoppailtavaksi.

Edelleen jatketaan samaa tietä. Lintuja kannattaa käydä tutkailemassa myös La Caleta:n rannoilta. Los Silos:sa oli iso kasteluallas, mistä löytyi nokikanoja, silkkihaikara ja rantasipi.

Buenavista del Norte:sta hiukan eteenpäin löytyy hieno kivikkoranta Playa de Fraile. Lintuja voi tutkailla halutessaan suoraan meren rannalla olevasta ravintolasta. Täältä löytyy myös Piscina de Buenavista ja golf kenttä. Löysin täältä pikkukuoveja, kanariankirvisiä, kanarianhemppoja ja lokkeja.

Punta de Teno:n johtava tie oli suljettu puomilla tien vaarallisuuden ja putoilevien kivien vuoksi. Haastattelin paikallista ihmistä ja ymmärsin, että suljettu pysyvästi? Harmi, sillä aiemmilta reissuilta muistan, että paikka oli hieno ja potentiaalinen myös lintujen kannalta.

Takaisintullessa kannattaa ajaa La Guanchan kautta. Tällä tiellä näkyi harmaahaikara, tuulihaukkoja ja hiirihaukkoja. Tällä tiellä kannattaa ehdottomasti pysähtyä Mirador El Lance:n. Paikalta saa kahvia ja sämpylöitä huikean maiseman kera. Muurin yli kannattaa tähytä tarkasti alas pusikoihin. Täällä näin mm. samettipääkerttuja, kanariantiltaltteja, tuulihaukan ja hiirihaukan.

Puerto de la Cruz:sta ajetaan n. 18 km mutkaista TF-21 tietä kohti Teideä niin löytyy Aguamansa:n yläpuolelta retkeilypaikka La Caldera n. 1190 m:n korkeudelta. Paikalle pääsee myös bussilla. Tällä paikalla kannattaa olla ajoissa aamulla, koska siitä lähtee patikointireittejä. Linnut häiriintyvät, kun liikenne kasvaa. Paikalla kuvasin virtavästäräkkejä ja afrikansinitiaisia. Ympäristön puissa oli kyllä kuhinaa, mutta eivät suostuneet näyttäytymään.

La Calderasta n. 5 km eteenpäin löytyy retkeilypaikka Ramon Caminero 1630 m:n korkeudelta. Täällä kuvasin endeemisiä, kanarianpeippoja ja afrikansinitiaisia. Tällä paikalla pyörähdin jokusia kertoja Teidelle mennessä ja joka kerta löytyi kanarianpeippoja. Varma paikka siis.

Puistotyöntekijä siivoaa palmunlehdellä käytäviä.

Puerto de la Cruz:sta 35 km länteen löytyy yliopistokaupunki La Laguna. Myös siellä pyörin kirjan paikat läpi. Paras paikka oli Parque de la Vega puisto. Täällä kuvasin mm. liejukanan ja mustarastaan. Puisto oli siisti ja hoidettu. Kahvipaikkakin löytyi ja kahvia tilattiin: ”dos cafe con leche por favor”. Puistosta löytyi erilaisia aktiviteetteja nuorisolle mm. kiipeilypaikka.

Sateisena aamupäivänä päätimme pistäytyä hotellimme vieressä olevaan Taoro Park:n puistoon. Puisto oli kyllä potentiaalinen pikkulintujen kuvauspaikka, mutta sateesta johtuen jätin kameran autoon. Autolla poislähtiessä huomasimme Taoro tien vieressä jonkun ison linnun kököttävän palmun oksalla. Kameralla katsoessani huomasin linnun nukkuvan. Sain rauhassa kuvata sitä auton ikkunasta. Vasta kotona selvisi linnun olevan yöhaikara.

La Laguna:sta jatkoimme TF-12 tietä kohti Anagan vuoristoa. Matkalla kuvasin mm. punarinnan, hippiäisen ja mustarastaan. Jatkoimme vuoristoa koilliseen. Tie kapeni ja huononi koko ajan. Mielessä pyöri, että ympäri on käännyttävä. Seikkailija minäni vaati kuitenkin jatkamaan. Eräässä risteyksessä luojan selän takana tutkin karttaa. Nälkäkin jo oli, mutta täältä tuskin löytyy ruokapaikkaa. Saksalainen pariskunta autollaan pysähtyi viereeni ja varoitti, että toinen tie oli poikki. Valinta oli siis helppo. Jatkoin toista tietä pikkuhiljaa eteenpäin varoen joka mutkaa kapealla tiellä.

Olimme ajaneet 32 km La Lagunasta ja lopulta laaksossa näkyi muutaman talon pieni kylä nimeltä Chamorga. Uskomatonta millaisiin paikkoihin ihminen itsensä änkeää asumaan. Täältä löytyi jopa ruokapaikka. Ruoka oli maittavaa kotiruokaa. Täällä kuvasin punarinnan ja tuulihaukan.

Puerto de la Cruz:sta 37 km TF-82 tietä lounaaseen löytyy Erjos 1020 m:n korkeudelta. Käännyimme oikealle Monte del Agua:n johtavalle metsätielle Erjos kylän päättymistä osoittavan kyltin kohdalta. Muutaman kilometrin ajettuamme näimme hiirihaukan lintu kynsissään ja toinen hiirihaukka huusi kurkku suorana vaatien saaliista osuutta itselleen. Saalilla oli oranssit pitkähköt jalat. Kuvista ei pystynyt tunnistamaan revittyä lintua.

Jatkoimme tätä kapeata metsätietä n. 5-6 km. Tavoitteena oli löytää endeeminen kanariankyyhky, joka täällä varmuudella elelee. Tähyilimme ylös kallioille. Aina välillä siirryimme hiukan eteenpäin. Näimme hiirihaukkoja, hippiäisen ja kanarianhemppoja. Emme kuitenkaan nähneet vilaustakaan kanariankyyhkystä.

Palasimme takaisin Erjoksen kylään ja jatkoimme n. 300 m Erjos kyltin kohdalta eteenpäin ja käännyimme oikealle alas Erjoksen altaille. Sumua oli senverran, että näkyvyys oli tosi heikko. Altailla oli nokikanoja. Paremmalla näkyväisyydella altaalla olisi näkynyt todennäköisesti enemmänkin lintuja. Lähellä saalisti tuulihaukka. Yllätyksekseni myös hiirihaukka lekutteli matalalla kuin tuulihaukka ja syöksyi pusikkoon saaliin perässä.

Takaisintullessa kuvailimme iltahämärissä hiirihaukkoja saalistamassa Erjoksen ja San Juan del Reparo:n välillä. Tämä olikin paras väli hiirihaukkojen kuvaukseen.

Puerto de la Cruz:sta ajoimme n. 43 km TF-21:sta Las Canadas del Teide:n kraateriin. Kraaterin alueelta löytyi hyvin vähän lintuja. Näimme mm. kanarianhemppoja ja afrikansinitiaisia. Sykähdyttäviä maisemia löytyi senkin edestä, Teide etunenässä. Olemme olleet Teneriffalla monta kertaa, mutta Teiden lumoon ei kyllästy. Korkeimmillaan autolla taisi päästä n. 2400 m:n korkeuteen. Kraaterista pääsee hissillä n. 3500 metriin. Patikoimalla pääsee ylemmäs mutta se vaatii kirjallisen luvan Santa Cruz:sta. Pena on patikoinut tosimiehenä ylös asti.

Jatkoimme etelään päin TF-21:sta. Poikkesimme Las Lajaksen leirintäalueelle ennen Vilafloria n. 2180 m:n korkeudella. Paikan pitäisi ennakkotietojen perusteella olla varma kanarianpeipon paikka. Emme nähneet ko. linnusta vilaustakaan, kuten emme toisellakaan kertaa. Käpytikka, afrikansinitiainen ja korppi poikasensa kanssa tuli kuvattua. Paikka on melko vilkas retkeilypaikka.

Jatkoimme vuoren rinnettä alas lounaisrannikon Adeje:n ja siellä Barranco del Infierno:n rotkon reunalle lintuja kuvaamaan. Löysimme hyvän tähystyspaikan huikean rotkon reunalta. Heti alkuun afrikansinitiainen pörräsi ympärillä laulaen kauniisti. Tuulihaukka saalisti rotkon pohjalla. Näin myös erikoisen ruskenvalkoisen kyyhkyn. Sitten alkoi kuulua erikoista ääntä rotkosta. Päättelimme äänen kuuluvan kalliopyylle. Katselimme silmät sirrillään pitkään, ennenkuin vaimo tarkkasilmäisenä löysi kalliopyyn puskista. Sainkin siitä parempia kuvia, kuin Lanzarotella viime vuonna.

Yhtä lintua vielä kaipasin. Se oli arabihaukka, joka on nähty täällä. Emme sinnikkäästä tähystyksestä huolimatta huomanneet, kuin tuulihaukkoja. Siirryimme rotkoa ylöspäin. Söimme päiväsnäkärit hienossa näköalaravintolassa rotkon reunalla nimeltä Otelo. Juttelimme paikallisen papukaijan kanssa ja siirryimme vielä tähystämään arabihaukkaa. Emme kuitenkaan sitä löytäneet.

Takaisintullessa kävimme lämmittelemässä länsipuolen Playa Arena:ssa. Paikka on tosi idyllinen laavahiekkaranta. Reissun korkein lämpötila 27 °C autonmittarin mukaan löytyi täältä. Takaisin ajettiin Santiago del Teide:n kautta. Eipä tarvinnut kauaa ajaa vuorelle, kun lämpötila putosi 10 °C:n ja maisema muuttui sumuiseksi. Kontrasti oli melkoinen.

Ajoimme takaisin kauniin Masca:n kautta. Masca:n ei kannata mennä keskipäivällä, koska turisteja on niin paljon liikkeellä ja meno sen mukaista kapealla tiellä, että vaaratilanteita syntyy.

Poikkesimme vielä lounaisosan Teno:n kylässä. Myös tänne mennään erittäin kapeaa tietä. Jotkut töräyttävät kurveissa äänitorvea, mutta silloin on turha linnuista haaveilla. Täällä pyöri hiirihaukkoja ja kanarianhemppoja. Vuohet tulivat vastaan tien leveydeltä. Silloin on syytä pysäyttää auto ja odottaa, että ruuhka on ohi.

Viimeisenä päivänä ajoin itäpuolen moottoritietä El Medanoon. Matkalla tutkailin muutamia paikkoja. Tuulihaukkoja ja kanariankirvisiä löytyi. El Medano on lentokentän takana oleva idyllinen kasvava entinen kalastajakylä. Täältä löytyi lokkeja, tiiroja, silkkihaikaroita, tuulihaukka ja kylmää olutta merenrantaterassilta.

Katso myös Teneriffan ja La Gomeran linnut 2018 reissulta.

Marraskuun loppupuolellakin voi Suomessa paistaa aurinko! Se saimme todistaa, kun lähdimme Sunnuntain ratoksi ajelulle ja kamera tietysti mukana. Lunta on kevyesti maassa tuoden kuvaajalle kaamokseen hiukan kipeästi kaivattua lisävaloa.

Katso myös merikotka avannolla.

Toiveissa oli tavata vielä hiiripöllö, jota on havaittu ympäri Pirkanmaata. Valtatien varressa eilen nähtyä pöllöä ei kuitenkaan nyt ollut tavattavissa.

Suuntasimme metsäautotielle, missä olimme patikoineet kuukausi sitten. Tällöin huomasimme paikalla parven korppeja. Syykin selvisi pian. Polun vieressä oli kuollut hirvi, joka oli suolistettu nätisti ja käännetty mahalleen. Liekö metsästäjät menneet hakemaan kuljetusvälinettä? Vaimo säikähti pahanpäiväisesti huomattuamme hirven yllättäen. Otin kännykällä kuvan muistoksi.

Ajoin metsäautotietä hiljakseen, kun vaimo ( taas ) huomasi kaukana haavassa jonkun ison linnun. Koska autossa ei ole avattavaa tuulilasia, niin vekslasin auton poikittain kapealla metsäautotiellä kuvan saadakseni. Autosta ei parane ulos nousta, koska silloin viimeistään lintu ylensä pakenee. Kokemus on osoittanut, että kannattaa ottaa ensin kauempaa edes jonkinlaisen kuvan. Jos yrittää heti liian lähelle lintua, niin jää yleensä luu käteen.

Kaukaa otetusta kuvasta sain senverran selvää, että veikkasin kotkaksi. Taas oltiin intoa piukassa, kun näin lykästi. Pikkuhiljaa ajoin lähemmäksi aina välillä kuvia ottaen. Lopulta pääsin n. 50 m:n päähän ja huomasin linnun olevan merikotka! Käänsin välillä auton melkein ojanpohjassa ja lähestyin peruuttamalla, koska näin lintu oli omalla puolellani kuvaushollilla.

Sain kuvata mielin määrin hämärtyvässä iltapäivässä, merikotkan välillä tuijottaessa tiukasti. Lopulta se puristi kyntensä kuin nyrkkiin, ehkä viestien, että täältä pesee, jos et älyä lähteä itse. Samantien valtava merikotka lehahti lentoon levittäen yli kaksimetriset siipensä levälleen. Sain vielä jonkunlaisia lentokuviakin, vaikkakin melko pitkällä suljinajalla, 1/500s, lentokuviksi hämäryydestä johtuen.

Merikotka pyörähti vielä pari kertaa läheisen jäätyneen lammen päällä saalista etsien. Hävisi sitten illan usvaan mahtavat siivet levällään.

On tämä lintukuvaaminen hauskaa ja välillä palkitsevaa hommaa!

Hiiripöllö pesii Pohjois-Suomen taigalla ja tuntureilla, mutta vaeltaa joskus Etelä-Suomeen ruuan perässä. Tänä syksynä on havaittu useita havaintoja etelässä. Havainnoista rohkaistuneena päätin koittaa onnenani, jospa löytäisin niukkaan pöllökokoelmaani lisäystä.

Ajelin pitkin metsäautoteitä tutkien hakkuuaukkojen reunoja, missä hiiripöllöt tyypillisesti saalistavat pikkunisäkkäitä ja lintuja. Toinen mahdollisuus löytää hiiripöllö voisi olla pikkuteiden sähkölankojen päältä istuskelemasta peltoaukeiden vieressä.

Järven pinnassa oli hieno peilikuva, mutta niukasti oli lintuja liikkeellä, koska hyiset pohjolan tuulet olivat puhaltaneet herkimmät linnut jo kohti etelää. Vaikka nokalla oli kinokokoa vastaava 640 mm putki kuvailin lintujen puutteessa kauniita syksyn ruskan värjäämiä maisemia.

Saavuin nevan reunassa olevalle hakkuuaukealle. Hetken kuunneltuani ja tähystettyäni, kuulin käpytikan ja palokärjen äänet, mutta ei pöllön ääniä. Liekö hiiripöllö syksyvaelluksella juuri äänteleekään? Paremman puutteessa nappasin kuvan kauniista ruskan värjäämästä puusta. Keväällä kuvasin harmaapäätikan juuri kyseisessä haavassa.

Sähkölangoilla näkyi lintuja, mutta olivat yleisesti runsaana esiintyviä harakoita, joten ei sytyttänyt tällä kertaa. Lahden toisella puolella oli auringon kultaamaa koivun ruskaa, joten pitkällä putkella ylettyi hyvin ottamaan sieltä kuvan.

Kansallismaisemaa parhaimmillaan. Lisäksi rannalta löytyi isokoskeloita, telkkiä ja sorsia. Mutta ei edelleenkään kaipaamiani pöllöjä.

Olin jo suuntaamassa kotiinpäin todeten, että niukka pöllökokoelmani ei karttunut tälläkään kertaa. Sitten muistin, että lähellä oli iso neva ja sen vieressä mukavia metsäautoteitä kangasmaastossa. Keväällä ollessani metsoa kuvaamassa, huonolla menestyksellä, olin kuullut täällä kumean huuhkajan äänen. Josko täällä olisi muitakin pöllöjä.

Eipä näkynyt täälläkään ainuttakaan lintua. Ajelin metsäautotietä takaisin isolle tielle, kun vaimoni huomasi hakkuuaukean reunassa hämärtyvässä illassa jonkin hahmon kaukana kelottuneessa puussa.

Nousin auton taakse ja hiljaa nostin päätäni peläten , että lintu lentää tiehensä. Otin kuvia kameraa auton kattoon tukien. Takanäytöltä tutkin kuvaa ja ilosta hihkaisin hiljaa vaimolle, että pöllöhän tämä on ja sillä on joku iso hiiri kynsissä.

Aina, kun pöllö tähysti taaksepäin hiivin muutaman askeleen eteenpäin. Kun pöllö tuijotti minua, niin pysähdyin ja olin liikkumatta. Näin pääsin hyvälle kuvausetäisyydelle häiritsemättä pöllön saalistusta. Pöllö lennähti aina muutaman sata metriä uusille hiiriapajille ja minä hiivin perässä suojautuen puiden ja maastoesteiden taakse.

Tätä jatkettiin muutaman tunnin, kunnes oli jo liian hämärää kuvaamiseen, vaikka olin isot jo ruuvannut 6400:n. Lsäksi 32 GB:n kortti oli jo täynnä, joten olihan niitä kuvia jo omiksi tarpeiksi.

Kotona kuvia tutkittuani huomasin ilokseni, että kuvaamani pöllö oli kuin olikin hiiripöllö, joten ilta oli enemmän kuin onnistunut. Suuri kiitos taas vaimolle tarkkaavaisuudesta!

Oli sumuinen syyskuun aamu auringon jo pilkottaessa sumuseinän takaa. Lähdin kuvausreissulle katsomaan mitä jännää aamusumun takaa ilmestyy?

Välillä oli pakko pysähtyä kuvaamaan kauniita aamuauringon kultaamia sumuisia maisemia.

Kurjet töräyttelivät riemuaan pellolla, missä auringon lämpö oli jo häivyttänyt sumun. Harakat ja varikset mellastivat läheisessä metsikössä. Muutama kivitasku lämmitteli sähkölangoilla, välillä syöksyen pellon pintaan jotain saalistaen.

Saavuin järven rantaan, joka oli vielä täysin sumun verhoama. Laitoin kameran jalustalle valmiiksi odottamaan sumun hälvenemistä. Olin juuri kaatamassa kahvia kuppiin, kun hanhet, joita en ollut huomannut, lähtivät kovalla lätinällä lentoon. Kerkesin saamaan muutaman hämyisen kuvan hanhista osan kahvista roiskuessa maahan.

Sumu piti itsepintaisesti järven otteessaan, joten kaadoin uudestaan kahvia kuppiin. Seisoin auton vieressä ja katselin tyyntä järvenpintaa kuunnellen hiljaisuutta. Takaani metsästä alkoi kuulumaan epämääräistä kahinaa. Jokin vaisto sai minut siirtymään auki olleen auton ovesta puoliksi autoon istumaan. Kahina jatkui edelleen. Vilkaisin taakseni ja näin n. 10 m:n päässä auton takana ruskean hahmon, jolla oli jotain suussaan, juoksevan kohti niemenkärkeä. Ajattelin sen olevan jonkun metsästäjän koira jänisjahdissa.

Pikkuhiljaa sumu hälveni. Tähystäessäni järvelle näin jonkun eläimen lähtevän uimaan niemenkärjestä. Ajattelin sen olevan äskeisen koiraksi luulemani eläimen. Tosin mitään haukuntaa ei kuulunut. Aloin kuvaamaan ko. eläintä, koska pinnalla näkyi yllättävän suuri osa. Aivan kuin eläin olisi kävellyt matalassa vedessä, mutta tiesin siinä olevan syvää. Yritin zoomata kameran takanäytöltä, mutta kuvasin niin kaukaa, etten saanut selvää mikä eläin olisi kyseessä. Eläin jäi pyörimään ympyrää ja lähtikin uimaan takaisin tulosuuntaansa. Eläimen uitua koivun oksien taakse kahlasin vielä veteen kurkkimaan, että mikä ihme se oli? Olin vielä aikani rannalla kuvailemassa ilman mitään mainittavia havaintoja.

Kotiin päästyäni latasin kuvat heti koneelle nähdäkseni mikä eläin oli kyseessä. Kuvien lataaminen onkin kuvaajalle aina jännä paikka. Sitä aina toivoo, että olisi jotain huippu sattumia kuvissa. Zoomasin kuvat ja huusin vaimolle, että tule katsomaan mikähän tämä eläin on? Katsoimme molemmat kuvaa ensin hiljaisena ja sitten kuin yhdestä suusta. SEHÄN ON KARHU!

Tänä vuonna päätin ottaa itseäni niskasta kiinni, yöpyä suon reunassa ja kuvata teeriä auringon noustessa.

Ensin täytyy löytää varma teerien soidinpaikka, ettei tule turhaan kökötettyä suon laidassa yötä. Olin taas ehkä myöhäisherännäinen, koska aloin puuhaan vasta toukokuun alussa lumien jo sulettua. Eräänä iltana kuvasin harmaapäätikkaa suon laidassa selälläni maaten turvemättään päällä. Viereiseltä suolta kuului teerien vaimeata pulinaa.

Katso myös: Teerisuolla, Teerisuolla yöpymässä, Teeren soitimella, Teerisuolla kevättä

Päätin, että seuraavana aurinkoisena aamuna menen tutkimaan ko. suon. Ajelinkin heti seuraavana aamuna toukokuun alussa metsäautotietä kohti ko. suota. Pysäytin auton ja avasin ikkunan. Huumaavat teerien soidinäänet täyttivät keväisen aamun. Heitin repun selkään ja hiivin gps:n avulla ryteikköisen metsän läpi kohti suon reunaa ja soidinääniä. Polkukin olisi ollut, mutta en käyttänyt sitä, etten tule huomatuksi.

Äänet voimistuivat koko ajan ja sydän pamppaillen sain ensimmäisen näköyhteyden suolle. Oksien seasta näin ensimmäistä kertaa teerien aamuisen taistelutantereen. Viritin naamioverkon varovasti puiden väliin ja aloin kuvaamaan jalustalta puiden oksien raoista.

Kuvasin kolmisen tuntia, kuudesta yhdeksään, upeaa näytelmää. Teeret hyppivät toisiaan vasten, löivät siivillään, samalla kähisten ja pulputtaen voimakkaasti. Pääsivätpä lopulta pääasiaankin ja taistelun voittaja paritteli pikaisesti paikalle ilmestyneen naaraan kanssa.

Lopulta teeret lennähtivät pois. Pääsin oikomaan puutuneita lihaksiani ja juomaan kuumaa kahvia kohmeisilla käsilläni. Olipa yksi hienoimmista luontonäytelmistä, mitä olen nähnyt.

Tein vielä toisenkin retken ennen yöreissua. Sama peli jatkui, kuin viimeksi. Ei kuitenkaan enää yhtä voimakkaana. Hain sopivan paikan piilokojulle ja pystytin sen valmiiksi yöreissua varten.

Sain ylipuhuttua reipashenkisen vaimoni mukaan seuraksi. Saavuimme klo 21 aikoihin piilokojulle. Suolla oli hiljaista. Ainoastaan kiuru lauloi voimakkaasti lähipuissa. Tein vaimolle makuualustan retkipatjoista ja sijasin makuupussin hänelle valmiiksi. Kameran ja jalustan laitoin kuvausvalmiiksi aamua varten. Itse aioin yöpyä istuallani selkänojallisessa retkituolissa. Eipä sinne muuten olisi mahtunutkaan. Vaimokin lyhyempänä mahtui vain jalat koukussa nukkumaan.

Vaimo loihti kaasukeittimellä maittavan iltapalan kojun ulkopuolella. Syötyämme siirryimme melko pieneen kojuumme intoa täynnä.

Pimeys tuli klo 22 aikoihin. Taivaanvuohi alkoi mäkätyksen kojumme ympärillä ja sitä jatkuikin sitten koko yön. Yhtäkkiä kuului voimakasta siipien huminaa. Teeret saapuivat iltasoitimelle vähän yli iltakymmenen. Ei ollut mitään mahdollisuutta kuvata, koska oli niin pimeää. Soidinäänet olivat erittäin voimakkaita ja agressiivisia. Oudompaa voisi jo alkaa pelottamaan. Rajua taistelua ja siipien lätinää kesti tunnin verran. Sitten se loppui yhtäkkiä, kuin alkoikin.

Nukahdinkin sitten melko pian istualleni pää kenossa kojun senää vasten. Heräsin puoli kahden aikoihin paikat puuduksissa. Vaimo väitti olleensa valveilla koko ajan, koska makuupussin alle oli jäänyt joku sammaleen peittämä oksa, mitä en ollut huomannut. Tajusin, että en saa enää nukuttua. Tulee pitkä yö ajattelin. Auringon nousuun oli 3,5 h. Vaimo onneksi nukahti. Kuuntelin siinä sitten taivaanvuohen liikkeitä yrittäen paikallistaa millä puolen kojua se ( ne ? ) kulloinkin oli.

Sitten puoli neljän aikoihin kohahti taas. Teeret tulivat paikalle, kun oli vielä täysin pimeää. Show alkoi taas. Ei kuitenkaan yhtä voimakkaana, kuin illalla. Pikkuhiljaa valon lisääntyessä aloin erottaa mustia teerikukkojen silhuetteja suolla n. 50-100 metrin päässä. Lähemmäksi ei kojulla päässyt, koska suo oli niin vetistä.

Yhtäkkiä suo hiljeni ja teeret lensivät pois. Teltan edestä kuului voimakasta siipien räpytystä. Kurkkasin sivuluukusta ja huomasin, että kanahaukka oli teerihoukuttimeni kimpussa. Kamera oli vielä käännettynä sisälle huurtumisen estämiseksi. Avasin etuluukun vetoketjua kuvatakseni kanahaukkaa, mutta samassa se repi samettiteereni irti puusta, jossa se oli siimalla roikkumassa. Kanahaukka lähti lentoon feikkiteeri kynsissä, mutta pudotti sen pois lähes saman tien. Kuva jäi saamatta hienosta tapahtumasta.

Onneksi teeret tulivat pian takaisin. Isoin koiras lensi ensimmäisenä paikalle ja muut pian perässä. Ensimmäisen yleiskuvan sain klo 5.01 Canon 7D:llä ja Canon EF 70-200mm f/2.8L IS II USM objektiivilla ( 1/100 s, f2.8, ISO 6400 ). Siitä sitten valon lisääntyessä Extender EF 1.4x III ja Extender EF 2x III jatkeilla lisää ulottuvuutta.

Paikalla oli 11 koirasta ja myöhemmin yksi naaras. Taistelu ei ollut yhtä kiivasta, kuin aikaisempina aamuina. Ilmakin oli pilvinen, eikä luvattua aamuaurinkoa näkynyt. Vaimokin katseli lumoutuneena luonnon spektaakkelia, joka voittaa mennen tullen ihmisen tekemät näytelmät ja konsertit.

Piti keittää kojussa retkikeittimellä kahvit, mutta koska yöllä oli niin kylmää ( nollan tuntumassa ), niin kaasu ei tullut ulos pullosta. Olisi pitänyt laittaa pullo makuupussiin yöksi lämpimään, mutta turvallisuusmielessä se oli kojun ulkopuolella.

Hieno tapahtuma oli, kun kurki hyökkäsi soidintavien teerien kimppuun päästen hiukan kopauttamaan yhtä koirasteertä.

Viimeisen kuva teeristä otin 7.51. Naarasteeri lensi taaksemme lähipuuhun ja koiraat kauemmaksi. Kamera tietysti sojotti vastakkaiseen suuntaan juuri sillä hetkellä.

Kuvailin vielä jonkin aikaa kurkipariskuntaa suon reunassa ruokailemassa.

Vihdoin koitti se kaivattu hetki, että pääsimme oikomaan jäykistyneitä jäseniämme kojun ulkopuolle. Lämmitin retkikeittimen kaasusäiliötä puseroni alla. Saatuani retkikeittimen toimintakuntoon pirautti vaimo kahvit ja pyöräytti kaurapuuron. Itse käristin retkimakkarat pikku näppitulilla, jonka lämpö helli kohmeisia jäseniämme.

Tulipa suht rankka yöreissu tehtyä. Kokemuksena se oli unohtumaton molemmille. Kiitos retkiseurasta reippaalle ja ennakkoluulottomalle vaimolle.