Kävin aiemmin huhtikuun lopussa järven lounaispäässä ruskosuohaukkoja kuvaamassa ja yhtä pääsinkin lennossa kuvaamaan. Lisäksi sain kuvia nuolihaukasta. Otin tällöin myös kuvia ruskosuohaukoista järven koillispäässä, kun ne iskivät kaislikkoon. Kuvat olivat tosi kaukaa. Käsitykseni mukaan kaksi naarasta siellä temmelsi. Paikallistin ko. paikan kartalta.
Elokuun alussa koordinaatit gepsiin ja menoksi. Jouduin vähän aikaa kiertelemään, että löysin paikan, mistä yritän tiheikköjen läpi rantaan. Löysinkin mieleisen paikan ja ajoin auton parkkiin. Samassa huomasin pari kurkea käyskentelevän kaurapellossa. Ikkuna salamana auki ja kamera laulamaan. Oli tarkennusvaikeuksia, koska oli kuuma aurinkoinen päivä ja ilmassa oli liikaa lämpöväreilyä.
Lähdin tarpomaan kaurapellon laitaa kohti rantaa. Samassa kurjet pölähtivät lentoon n. 20 m:n päästä. Vetäisin kameran esiin ja aloin laukomaan kurkien perään kuvia. Kamerassani on aina valmiina taivasta vasten lentokuva-asetukset, jolloin plussaa on 2-3. Se oli tällä kertaa liikaa, koska kurjet lensivät tummaa metsää vasten. Selkäpuoli ylivalottui selvästi.
Jatkoin rantaryteikköä kohti haluamaani paikkaa. Tulin hevoshaan kohdalle. Näin tuulihaukan istumassa langalla n. 300 m:n päässä. Olin itse metsän suojassa, joten se ei huomannut minua. Sain rauhassa kuvata jalustalta, vaikkakin taas kerran liian kaukaa.
Oli pakko siirtyä kulkemaan hevoshaan puolelle, koska ryteikössä ei päässyt enää eteenpäin. Hevosia oli n. 5 kpl kauempana ruohoa syömässä. Yritin kulkea niitä häiritsemättä. Tuulihaukka pyöri yläpuolellani, joten aloin käsivaralta sitä kuvamaan, unohtaen kaiken muun. Sainkin hyviä kuvia taivasta vasten. Samassa tunsin lämpimän henkäyksen niskassani ja hevonen päristi turvallaan. Säikähdin ja painoin salamana aidan toiselle puolelle.
Jouduin loukkuun aivan rantaan, koska upposin joka askeleella polvea myöten rantahetteikköön. Hevoset vahtivat minua pari tuntia siinä, joten oli hyvää aikaa kuvata. Sainkin tuulihaukan lisäksi, myös nuolihaukasta kuvia.
Hevoset siirtyivät lopulta onneksi kauemmaksi, joten pääsin itse aiheuttamastani ansasta pois. Siirtyessäni läheiseen metsikköön kuului hevosten jolkotus taas takaani. Onneksi oli niin tiheää metsää, etteivät kiinni saaneet. Tuskin ne olisivat mitään tehneetkään, mutta en viitsinyt kokeilla, koska olin niiden reviirillä.
Tähyilin vielä vähän aikaa ruskosuohaukkoja, mitä olin varsinaisesti tullut kuvaamaan. En nähnyt kuitenkaan vilaustakaan niistä.
Kommentit