Vehoniemen laavu sijaitsee luonnonkauniilla Vehoniemenharjulla Kangasalla Längelmäveden ja Roineen välissä.

Parkki 61.394499, 24.180932

Lokakuussa 2023 teimme pikku retken Vehoniemen laavulle. Ajoimme Vanhaa Pälkäneentietä. Parkkeerasimme auton harjulle vievän soratien alapäähän. Tiellä oli sallittu ajaa vain työmaan autoille. Jotkut olivat kuitenkin ajaneet harjun päällä sijaitsevalle puomille saakka. Vesi oli syövyttänyt syviä uria tielle, joten normi henkilöautolla eteneminen olisikin saattanut olla haastavaa.

Puomille asti tie olikin jyrkkää ylämäkeä. Sen jälkeen laskeuduttiin alamäkeä soramontuille. 1,4 km kävelyn jälkeen saavuimme laavulle, joka sijaitsi entisen soramontun pohjalla, joka oli jo tyhjäksi kaluttu.

Laavu 61.391014, 24.197639

Paikalla sijaitsi hieno laavu, joka tosin oli jo osittain spreijaamalla sutattu.

Puita oli riittävästi puuvajassa ja raudoitusverkon sisällä. Vajan seinään oli pultattu seinäkirves, joka kuitenkin oli valitettavasti käytössä katkennut vääntövarresta. Kivipaasin päällä oli myös hieno halkoma-alasin. Paikalla ei ollut kuitenkaan mitään välinettä millä lyödä puu halki halkoma-alasinta vasten. Pitäisi olla esim. moskula kettingillä kiveen kiinnitettynä.

Penkkejä ja pöytiä oli riittävästi ja hyvä nuotiopaikka, joten isompikin seurue mahtuu grillailemaan ja chillailemaan.

Ainoa miinus oli, että sijainti vanhan soramontun pohjalla ei ollut hieno. Vehoniemen harjulta löytyisi paljon hienompia paikkoja, mutta ilmeisesti laavun rakentaminen ei ollut muualle mahdollista.

Edestakaista matkaa kertyi 2,6 km gps:n mukaan. Korkeuseroista johtuen tuostakin mukavan pikkulenkin lenkin saa. Laavulle pääsee myös polkuja pitkin useampaakin reittiä.

Lintuja matkanvarrelle sattui: hiirihaukka, käpytikka, närhi, talitiainen.

Mikä alussa oli jyrkkää ylämäkeä se lopussa muuttui iloiseksi alamäeksi.

Toukokuun lopussa 2023 lähdimme tutustumaan meille uuteen Iso Vuorijärven retkeilyreittiin. Orivedeltä kun ajetaan n. 13 km Ruovedelle päin, niin käännytään Vuorijärvi nimiselle soratielle. Sitten jatketaan Rutajärventietä. Ajettuamme 6 km soratietä saavuimme Iso Vuorijärvi reitin tilavalle parkki- ja lähtöpaikalle. Rutajärventiellä oli pari kurkea tien vieressä.

Parkki- ja lähtöpaikka 61.797111°, 24.230311°

Parkkipaikka on siisti ja iso. Mahtuu isompikin porukka, eikä tarvitse tien varteen autoaan jättää. Takanurkasta oikealle, niin löytyy polun pää.

Heti lähdössä herättää huomiota upeat ja leveät pitkospuut, jotka kiinnitetty ruuveilla, niin eivät ole heti irtoamassa.

Luola 61.793629°, 24.229810°

Lähdimme kiertämään reittiä myötäpäivään. Mielestämme puolen kilometrin päässä on heti tämän reitin hienoin paikka. Korkeat kalliot, mistä oli upeat näkymät Iso Vuorijärvelle.

Upeista näkymistä toivuttuamme kiersimme kallioiden eteläpuolelta rantaan. Täältä löysimmekin kallionkielekkeen alta yhden erikoisimmista nuotiopaikoista, mitä olemme nähneet. Nuotiorakennelma oli hyvin ja huolella tehty.

Mietitytti, että mitä nuotion kuumuus ja siitä seuraava kielekkeen jäähtyminen tekevät yläpuolella roikkuvalle kallionkielekkeelle? Kallionkielekkeessä oli jo kaksi pitkää halkeamaa peruskallioon asti? Tuosta kielekkeestä, kun pienikin osa romahtaa alas, niin ei hyvä seuraa, jos joku on alapuolella makkaraa paistamassa. Riskiä pienentäisi joku tuki kallionkielekkeen etureunasta maahan.

Kirvesjärven laavu 61.788220°, 24.210691°

Jatkoimme edelleen myötäpäivään reittiä kohti Kirvesjärven laavua. Reitti on paikoin haastavaa ja ketteryyttä vaativaa jyrkkine kallioineen.

Luolalta lähtiessä kirjosieppo, metsäkirvinen ja peippo lauloivat innokkaasti.

Näkymät ovat edelleen huikeita, kun Iso Vuorijärven eteläreunaa taivallamme. Tällä osuudella kuulimme lisäksi käen kukkuvan, pikkutikan rummuttavan ja punarinnan tiksuttavan.

Edelleen pitkospuut ovat huippuluokkaa ja leveitä lankkuja. Kuivin jaloin selvisimme tästäkin.

Tämän kyltin kohdalta pääsee Kirvesjärvet tietä takaisin lähtöpaikan parkkipaikalle, jos ei halua Kirvesjärven laavulla käydä.

Tämä oli upea paikka auringonottoon ja levähtämiseen. Istuinpenkkikin löytyy pitkospuiden vierestä.

Kirvesjärvillä kuulimme lisäksi kulorastaan kaunista laulua ja vihervarpusen sointuvaa ääntä.

Saavuimme toiseen kahvittelupaikkaamme, Kirvesjärven laavulle. Paikka oli siisti idyllisen järven rannalla. Paikalla oli laavu, pari puuvajaa, ulkohuussi, pöytä ja nuotiopaikka. Tiltaltti talttasi kahvihetkemme ajan laavulla.

Salmijärvi ylitys 61.795598°, 24.211610°

Matka jatkuu kohti Salmijärveä upeita pitkospuita pitkin.

Hakkuuaukea oli ikävän näköinen, kun sulanmaan aikaan isolla metsäkoneella möyritty.

Metsäkirvinen ei rujosta hakkuuaukeasta välittänyt, vaan lensi iloista soidinlentoaan ja lauloi kauniisti.

Hieno idea tehdä kiinteitä levähdyspenkkejä reitin varteen. Penkkejä oli reitillä jokusia.

Salmijärvellä kuuntelimme kirjosieppoa, korppeja, käpytikkaa ja punatulkkua.

Soratietä takaisin lähdön parkkipaikalle talsiessamme havaisimme useita kangasperhosia ja joitain tuntemattomaksi jääneitä perhosia. Metsäkirvinen taas iloisesti lauloi ja soidinti metsäaukealla tien varressa

Loppumatka Salmijärven jälkeen n. 1,1 km takaisin parkkipaikalle onkin sitten hyväkuntoista soratietä pitkin.

Saimme karttaohjelman gps:n mukaan kulutettua kengänpohjia 5,6 km yo. kuvan reitillä. Luolan kohdalla tuli jonkin verran ylimääräistä, kun tutkimme hienoa luolan ympäristöä. Reitti on mielestämme hieno. Iso Vuorijärven itä- ja eteläpuoli ei ole huonompijalkaiselle sopivaa, koska muutamia jyrkähköjä kallioisia paikkoja löytyy.

Pitkospuut ovat todella hienossa kunnossa. Hakkuuaukea Kirvesjärven laavun jäkeen oli heikompi kuntoista. Salmijärven jälkeen kilometrin soratiepätkässä ei ollut mitään ihmeellistä nautintoa.

Tämä oli niin hieno reitti, että varmasti palaamme uudestaan.

Toukokuun puolivälissä 2023 lähdimme tutustumaan meille uuteen Eräpyhän retkeilykohteeseen. Eräpyhä sijaitsee Oriveden Eräjärvellä.

Parkkipaikka 61.572553°, 24.456109°

Parkkipaikka löytyy, kun Nunnankirkontien ajaa Längelmäveden rantaan asti. Parkkipaikalta löytyi hyvin tilaa ainakin näin arkipäivänä.

Nunnanlaavu 61.573028°, 24.453756°

Parkkipaikalta lähdimme kiertämään myötäpäivään rantaa pitkin. Heti parkkipaikan vierestä löytyy ulkoapäin siistin näköinen ulkohuussi. Jo n. 250 m parkkipaikalta löytyy ensimmäinen maapohjainen laavu. Paikalla oli uusi puuliiteri, pöytä ja muurattu tulisija tykötarpeineen. Hienoa hiekkaakin oli rannassa, joten auringonottoon ilta-auringossa ja uintiinkin paikka soveltuu mainiosti.

Pajulintu ja kirjosieppo lauloivat kauniisti taustalla ja västäräkit hyppivät rannassa iloisesti hörppiemmessä kahvia kera voisilmäpullien.

Eräpyhän laavu 61.574474°, 24.443490°

Kävelimme rantareittiä myötäpäivään kohti Eräpyhän laavua. Reitti oli tosi kivikkoista, eikä sovellu huonojalkaisille, tai liikuntarajoitteisille. Eräpyhän laavulla oli liuskekivistä muurattu tulisija, 2 pöytää ja laiturikin pitäisi olla. Nyt laituria ei ollut. Liekö talveksi otettu pois?

Kivikossa pomppiessamme havainnoimme: hippiäinen, käki, laulurastas, mustarastas, pajulintu, sinitiainen, tiltaltti ja uuttukyyhky (elis).

Laavulla kähmyili puunrungon takana puukiipijä ja kirjosieppo viritteli lauluaan, josko morsian löytyisi.

Järven luodolle, jonka nimi on Nunnankallio, kun kiikarilla tähyilin, niin löytyi: kalatiiroja ja merimetso. Samalla kuului myös kaulushaikaran matala ääni jostain kaislikosta.

Nunnankirkko 61.576099°, 24.442477°

Jatkoimme matkaa kohti Nunnankirkkoa jyrkkää rinnettä ylös.

Saavuimme Nunnankirkolle, mikä on iso kivikasa harjanteen päällä.

Nunnankirkolta lähtiessä kuulin terävän pjyp äänen. Samalla kun kiipesimme jyrkkää rinnettä, niin vaimo huomasi yläpuolellamme matalalla kaartelevan sääksen. Liekö pesäpaikka lähellä?

Jatkoimme harjannetta itään kohti parkkipaikkaa. Harjanteen päällä kulkeva polku olikin huomattavasti helpompikulkuista maastoa, kuin rantareitti. Harjulla kuulimme ja äänitimme vielä peukaloisen äänen.

Reittimme oli n. 2,5 kilometriä pitkä gps:llä mitattuna.

Perinteinen joulureissumme suuntautui Gran Canarialle v. 2022 joulukuussa kahdeksi viikoksi. Korona aiheutti lähes kolmen vuoden reissutauon, joten oli jo aikakin lähteä kaamoksen keskeltä virkistäytymään etelän lämpöön ja valoon.

Tampereen kotikentältä oli mukava lähteä ja palata ilman massiivisia ruuhkia ja odotteluita. Kaikki toimi sutjakasti ja nopeasti. Virkailijat olivat ystävällisiä, vailla ruuhkasuomen stressiä ja kiirettä. Taas oli kikkailtava painavan kameravarustuksen kanssa, koska Jet Time koneeseen sai ottaa vain 5 kg käsimatkatavaraa. Jet Time kone vaati aamulla pakkasyön jälkeen apukäynnistyskaapelit, että kone saatiin käyntiin.

Katso myös: Cran Canaria 1

Maspalomas Koala Garden

Majapaikkamme oli Maspalomas:n viihtyisä Koala Garden apartementos. Vaikka ympärillä oli vilkkaita teitä, niin yöt olivat hiljaisia ja rauhallisia. Remuporukat majoittautuvat onneksi muualla.

Ympäristössä oli viihtyisiä puistoja, missä linnut sirkuttivat kutsuvasti. Lähes jokailtainen kävelylenkki suuntautuikin näihin lähipuistoihin.

Heti ensimmäisen illan hämärässä kävin nappaamassa ensimmäisen eliksen, joka oli vahanokka. Vahanokkapariskunta oli parina iltana viereisessä Parque V Centenario liikenneympyräpuistossa. Liikenneympyrän halkaisija oli peräti n. 160 m.

Majapaikkamme vieressä jalkapallokenttien takana oli hieno puisto, Parque del Sur, minkä löysimme vasta viimeisenä päivänä. Puistosta löytyi myskisorsia ja taivaalla madeirankiitäjä.

Koala Gardenin ympäristössä kuvasin ja havainnoimme lintulajeja: afrikansinitiainen, etelänharmaalokki, harmaahaikara, kalliokyyhky, kanarianhemppo, kanariantiltaltti, kauluskaija, madeirankiitäjä, munkkiaratti, mustarastas, myskisorsa, samettipääkerttu, turkinkyyhky, tuulihaukka, vahanokka.

Maspalomas La Charca

La Charca on lintulajistoltaan ja määrältään mielestämme saaren paras lintukuvauspaikka. Kävimme 3 kertaa aamukuvauksella ja kerran illalla. Lähdimme jo pimeällä aamukuvaukseen ollaksemme hiukan ennen auringonnousua paikalla. Ajoimme n. 3 km Parking Maspalomas parkkitaloon. Mitä kannattaakin suosilla käyttää, koska vapaat paikat ovat kortilla ja poliisi sakottaa herkästi kuulemma.

Parkkitalosta kävelimme n. 600 m pienen metsikön halki La Charcan altaalle. Metsikön läpi kävellessämme meillä oli pimeällä otsalamppu. Huh, mitä ihmettä tuolla puskissa kuhisee! Siellä oli majoittautuneena puskiin porukkaa, kuten Naked and afraid ohjelmassa.

Altaalla oli jo täysi kuhina päällä, vaikka saavuimme paikalle ennen auringonnousua. Jalusta paikalleen ja DXII kera 600 f4 putken pääsi hyvin alkuun hämärässä. Valon lisääntyessä laitoin 1,4x jatkeen lisäksi.

Pari tuntia oli aamulla hyvää kuvausaikaa sivu- ja vastavaloon. Lenkkeilijät olivat myös heti aikaisin liikkeellä. Turistibussit toivat jatkuvasti lisää porukkaa, jotka jatkoivat matkaa Inglesin dyyneille yms.

Kuvan mustapyrstökuiri ruokaili ahkerasti altaalla ja oli aina paikalla, kun kävimme siellä. Suomessa ei kovin yleinen ja wikipedian mukaan maailmanlaajuisestikin silmälläpidettävä. Sen ”serkku” punakuiri on mestarilentäjä, joka teki huikean lintujen muuttolentoennätyksen.

Iltakuvaus onnistui myötävaloon. Merkillepantavaa oli, että täällä ei ollut läheskään niin paljon lämpöväreilyä, kuin keväisessä Suomessa. Maa ja vesi on yön jälkeen niin lämmintä, että suurta lämpötilaeroa ei synny.

Haukat, tuuli- ja muuttohaukka, tulivat paikalle vasta kun nousevia ilmavirtauksia oli tarpeeksi. Muuttohaukasta en saanut kuvaa, koska se lensi käyttämäni pitkälle putkelle liian läheltä matalalla ja kovaa vauhtia.

Reissun toinen elis pronssi-iibis löytyi täältä. Lajisto pysyikin melko samana joka käynnillämme, kuitenkin pienin muutoksin.

La Charcassa kuvasin ja havainnoimme lintulajeja: etelänharmaalokki, harmaahaikara, kalliokyyhky, kanarianhemppo, kanariantiltaltti, kapustahaikara, kauluskaija, kuovisirri, lapasorsa, lehmähaikara, liejukana, munkkiaratti, mustapyrstökuiri, mustarastas, muuttohaukka, pikkukuovi, pikkutylli, pitkäjalka, pronssi-iibis, punajalkaviklo, ruskohaikara, ruostesorsa, selkälokki, silkkihaikara, turkinkyyhky, tuulihaukka, tylli, valkoviklo.

GC-600

Lähdimme vuorille hakemaan meille uutta lintua. Ennakkotieto oli että GC-600 tien varrella olisi pieni populaatio. Herätys viiden jälkeen. Nopea aamupala, eväät mukaan ja matkaan. Pimeällä oli mukava ajaa, kun kapeilla ja mutkaisilla vuoristoteillä näkee vastaantulijat valoista. Sitä vastoin paikallisia kävelijöitä ja pyöräilijöitä ei nää, koska kukaan ei käytä heijastimia.

Aikaisin lähtemällä kohtaa maagisen hetken, kun aurinko pilkahtaa jostain vuorten välistä. GC-600 tie sijoittuu korkeudelle 1320 m – 1720 m, mikä on ko linnulle sopiva korkeus.

Ohitimme kuuluisan Roque Nublon. Ketään muita ei ollut vielä nähtävyyspaikalla, kuin kioskiauto. Vähän myöhemmin täällä on armoton ruuhka ja kaikki paikat täynnä autoja.

Emme päässeet edes oletetulle linnun esiintymispaikalle, kun jo näimme tien viereisessä puussa pikkulintuja. Pysäytin auton tien reunaan ja aloin kuvaamaan. Se oli siinä sanoin vaimolle, niin luulin. Vielä hiukan hämärässä luulin kuvaavani kanarianpeippoa, mutta jälkeenpäin kotona tutkiessani kuvaa isolta näytöltä huomasin niiden kahden linnun olevan saarella esiintyvä tavallinen peippo ( fringilla coelebs africana).

Onneksi jatkoin kuvaamista, koska myöhemmin tuli paikalle myös tavoittelemamme endeeminen kanarianpeippo ( fringilla polatzeki ), joka oli reissun kolmas elis. Jatkoin tunnin verran kuvaamista ja sainkin paljon kuvia. Lintu oli varjoissa ja taustalla kirkas taivas, joten suurimmaksi osaksi kuvat olivat vastavalokuvia.

Olipa hyvä, että löysimme tämän paikan, koska ennakkotiedon paikoista emme lintua enää löytäneetkään. Niistä löytyi afrikansinitiaisia, kanarianhemppoja ja kanariantiltaltteja.

v. 2016 kanarianpeippo jaettiin Gran Canarian Fringilla polatzekiin ja Teneriffan Fringilla teydeaan, koska linnut olivat kumminkin niin erilaisia. Tätähän tapahtuu jatkuvasti, että lajeja splitataan. Gran Canarian Fringilla polatzek on yksi uhanalaisimpia lajeja. Tällä saarella se esiintyy kahdella pienellä alueella. Yksi metsäpalo saattaa tuhota koko lajin.

Kävimme tässä paikassa myös toisen kerran ja kanarianpeippo oli taas samoilla paikoilla. Nyt sain hiukan erilaisia kuvia, osin parempiakin, kuin viimeksi.

Tältä paikalta kuvasin ja havainnoimme: kanariantiltaltti, kanarianpeippo ( fringilla polatzek ), käpytikka, peippo, punapyy.

Tietä eteenpäin leirintäalueiden kohdalla kuvasin ja havainnoimme: afrikansinitiainen, kanarianhemppo, kanariantiltaltti, käpytikka.

Tämän tien varrelta löytyi vielä tosi hyvä ja idyllinen ruokapaikka, Restaurante Grill La Cumbre, missä liharuoka ym. grillattiin sisällä ison avotakan grillillä. Kävimmekin täällä syömässä eri reissuilla kolme kertaa. Ravintolan ympäristöstä kuvasin hiirihaukan, korppeja, käpytikan.

Pajonales

Kävimme tällä saarella myös v. 2014. Yritin silloinkin tätä lintua kuvata, mutta koska meillä oli kuvattuna jo Teidellä kanarianpeippo, niin luovutimme, kun ei yhdellä reissulla löytynyt. Silloin nämä nykyään kaksi eri saarten ( Gran Canaria ja Teneriffa ) kanarianpeippoa oli samaa lajia, niin en katsonut tarpeelliseksi tehdä montaa reissua tämän perässä.

Halusin kuitenkin nyt käydä katsomassa, että olisiko siellä toisessa paikassa, mistä v. 2014 sitä haettiin, nyt sitä kanarianpeippoa. Päivä oli jo pitkällä, joten aika ei ollut enää otollinen. Ajoimme siis GC-661 tielle ja siitä edelleen Pajonales:n alueelle El Juncal:n ohi.

GC-661 tien jälkeen tie oli koko ajan huononevaa soratietä. Meillä oli allamme opel crossland, missä hiukan korkeampi 17,5 cm:n maavara. Jyrkemmissä ylämäissä etuvetoinen automme suti soralla, joten ylämäet piti ajaa vauhdilla huonosta tiestä huolimatta.

Kanarianpeippoa ei taaskaan Pajonales:n alueelta löytynyt. Tapani mukaan minun piti tietysti ajaa koko soratie läpi GC-605 tielle asti. Korkeus vaihteli 1300 – 950 m välillä. En suosittele! Henkilöautolla tätä ei läpi pääsisikään maavarasta johtuen. Paha soratieosuus oli 7 km pitkä. Hirvitti, että jos tie on toisesta päästä puomilla suljettu, niin olisi pitänyt palata samoja jälkiä koko reitti takaisin. Mutta onneksi ei ollut.

Tällä tieosuudella iltapäivällä näimme ja kuulimme vain kanariantiltaltin ja käpytikan.

Roque Nublo

”Roque Nublo on vulkaaninen kivi Gran Canarialla. Se on 67 metriä korkea ja sen huippu on 1 813 metriä merenpinnan yläpuolella. Roque Nublo on Gran Canarian saaren kolmanneksi korkein 1 956 metrin Morro de la Agujereadan ja 1 949 metrin Pico de las Nievesin jälkeen.” Wikipedia (englanti)

Tämän nähtävyyden, joka on pystyssä oleva iso lohkare, ohi ajoimme useamman kerran. Emme poikenneet, kun aiemmin tuolla jo olemme käyneet. Aikaisen kulkijan autolle löytyy vielä parkkipaikka. Mutta jo ennen puoltapäivää tienvarsi oli täynnä autoja sikinsokin poikittain tien reunassa, ettei ohi meinaa päästä. Ihmeen suosittu paikka on. Tien varresta on vajaan kilometrin kävely, jos meinaa kivellä asti käydä. Kahvia ja evästäkin saa parkkipaikan kioskiautosta.

Pico de las Nieves

Vuorilla kun kierreltiin useamman kerran, ainakin viisi kertaa, niin pitihän nämä perusnähtävyydetkin käydä taas tarkistamassa. Upeat maisemat ja paljon porukkaa näissä mirador paikoissa. Myös täältä saa kahvia ja evästä kioskiautosta Pico de los Pozos viewpoint parkkipaikalta.

Maisemien lisäksi näimme ja kuvasimme: kanariantiltaltti, kanarianhemppo, korppi.

Cruz de Tejeda

Jos on vuorilla ajelemassa, ja Restaurante Grill La Cumbre:ssa on jo käyty, niin voi ajaa kuvan lenkin ja käydä Cruz de Tejeda:ssa syömässä. Näytti olevan useita ruokapaikkoja. Me emme tuolla poikenneet syömässä. Samettipääkerttuja näimme GC-150 tien ( 27.99533, -15.59455 ) viereisissä pusikoissa.

Artenara

Artenara oli kaunis paikka, korkeimmalla sijaitseva kylä Gran Canarialla. Ruokapaikkoja ja kahviloita löytyy. Olisi pitänyt enemmänkin tutkia tätä paikkaa. Ehkä ensi kerralla sitten enemmän.

Aldea

Teimme yhden reissun Aldeaan kuten v. 2014. Ajoimme taas pimeällä GC-200 tietä, kun huomasin härdelliä mutkaisella tiellä. Pari autoa tukki kapean tien hätävilkut päällä. Väistivät ja ajoin ohitse. Syykin selvisi. Henkilöauto oli osunut johonkin ja ilmeisesti tehnyt vaakapiruetteja tiellä. Etupyörä oli ripustuksineen irti ja turvatyynyt lauenneet. En pysähtynyt tietä tukkimaan, koska pari autoa oli jo pysähtyneenä. Ilmeisesti ambulanssi käynyt jo paikalla.

Saavuimme tutulle Playa de Aldean rannalle. Auton sai hyvin parkkiin.

Oli vielä hämärää, koska nouseva aurinko oli korkean vuoren takana piilossa. Aldea olisikin parempi ilta-auringon valossa kuvattavaksi. Emme oikaisseet metsikön läpi rannalle, koska viimeksi siellä oli liejua ja mutaa. Kävelimme karkeata mukulakivirantaa Charco de La Aldean altaalle. Lintuja ei altaalla ollut ja sitten viime näkemän oli kaivuri aukaissut altaalta väylän mereen.

Metsikön reunassa pääsimme kuvaamaan innokasta kanariantiltalttia ja samettipääkerttuja, kuten viime reissullakin. Lisäksi näimme harmaalokkeja.

Nuorin poikani tunnisti tämän kukan: nukkahulluruoho, datura innoxia.

Rannan vieressä oli pari asumusta. Ihmiset kun heräilivät, niin päästivät koiransa ulkoilemaan. Ensin tuli pari söpöä chihuahuaa räksyttämään ja sitten haistelemaan. Sitten ilmeisesti samasta talosta tuli seuraavaksi pienen hevosen kokoinen talonvahti. Tuli kohti ja haukkui senverran jykevällä äänellä, että siirryimme autoon. Mies pihasta kyllä kutsui koiraansa, mutta tämä ei totellut. Ihmetyttää, että yleiselle rannalle päästetään jykevä talonvahti ihmisiä häätämään?

Kävimme myös viereisessä Puerto de la Aldeassa katselemassa. Söimme Canaria tyylisen lounaan Bar El Charco:ssa. Ryppyperunat soosilla ja katkarapuja valkosipulien kera öljyssä paistettuna.

Viereisissä puissa lenteli kanarianhemppoja ja kanariatiltaltteja. Satamassa lenteli etelänharmaalokkeja.

Lähtiessä kuvasin paria ruostesorsaa viereiseltä mereen laskevalta joelta, missä sattui olemaan jopa vettäkin.

Takaisinpäin ajelimme GC-210 tietä. Tie oli erittäin kapeaa ja liikennettä oli vähän. Mutta se vähäkin liikenne sai välillä lyhyen tukkani nousemaan pystyyn, kun mm. yksi maasturi alamäkeen tullessaan ajautui mutkassa kovalla vauhdilla minun puolleleni tietä. En olisi kerennyt mitään tekemään, mutta viime hetkessä hän sai autonsa käännettyä omalle puolelleen. Ajoin hiljaa varoen jokaista pimeää mutkaa. Pari kertaa jouduin nousemaan autosta ulos, neuvomaan ja näyttämään paikan vastaantulijalle, että mahdumme molemmat kulkemaan.

Matkalla oli muutamia isoja patojärviä, mm. Presa del Parralillo, mutta ei lintuja tälläkään patojärvellä niinkuin yleensä jostain syystä näin on näillä patojärvillä.

Mirador del Molino tarjoaa hyvän näkymän ko. patojärvelle.

Artenarassa pysähdyimme kakkukahville ja Mirador De La Atalaya:ssa ihailimme hienoja maisemia. Vaimo ihastui kovasti paikan kauneuteen ja siisteyteen. Täällä kuvasin korppeja ja hiirihaukkaa.

JUNCALILLO DEL SUR

Lähdimme aamuhämärissä ajamaan lentokentän eteläpuolella sijaitsevaan Juncalillo del Sur:n. Paikka on GC-500 tien varrella ennen lentokenttää.

Täällä oli kaksi puoliksi kuivunutta allasta. Potentiaalisen näköinen paikka. Tutkimme lähemmin lentokentänpuoleista allasta. Siellä oli jopa pari piilokojua, mikä on hieno juttu. Näitä piilokojuja ei valokuvaajille liiemmälti Suomessakaan ole. Yleensä Suomessa on vain bongareille jyhkeitä lintutorneja, joissa valokuvaajat ovat vain tiellä ja häiritsevät lintuja ”tosi lintumiesten” mielestä, jotka tietävät kaiken kiikareidensa ja kaukoputkiensa kanssa.

Siivosin piilokojun kuntoon ja tälläydyin kolmeksi tunniksi lintuja kyttäämään. Vaimo tarkkaili kojun ulkopuolella samalla aurinkoa ottaen. Saalis oli heikko. Vain kanariankirvinen ja taas harmaalokkeja. Hieno paikka, mutta ei lintuja.

Vecindario

Vecindarion hienossa puistossa kävimme bongaamassa siellä nähdyn saharanturturikyyhkyn, joka oli meille reissun neljäs elis. Kuvasin kyseisen linnun melkein heti puiston portista tullessa. Kävelin puiston ympäri pikkukameran kanssa vaimon vartioidessa isompaa kalustoa. Huolestuin, kun näin niin paljon myös turkinkyyhkyjä. Olimme kuitenkin sitä mieltä, että ensiksi kuvattu on siellä nähty saharanturturikyyhky. Puisto oli tosi hieno ja hyvin hoidettu.

Kävimme pitsalla hienossa Pizzería Palawan:ssa. Tosin söimme taas pitsat autossa, koska ei uskalla kameroita autoon jättää. Söin itse sardiinipitsaa, joka oli lievästi ilmaisten tujun makuista.

Arucas

Ajoimme GC-1 moottoritietä saaren pohjoispäähän kohti Las Palmasta, missä jouduimme massiivisiin aamuruuhkiin. Kohteenamme oli n. 70 km päässä oleva Arucas, missä oli puistossa nähty idänuunilintu. Löysimme Hoya de Ariñez Park puiston mikä oli huoltotöiden takia suljettu. Puikahdimme kuitenkin teräsverkoon tehdystä raosta sisään puistoon.

Pienen hakemisen jälkeen taigauunilintu löytyi ja sain reissun viidennen eliksen kuvattua. Kuvailin sitä jonkun aikaa. Sitten oli ansaittujen eväiden aika, mitä vaimo oli unenpöpperöisenä klo 5 jälkeen loihtinut.

Puistossa oli lisäksi kalliokyyhkyjä, kanarianhemppoja, mustarastaita, kanariantiltaltteja, samettipääkerttuja, turkinkyyhkyjä ja pensasvarpusia.

Lähdimme paluumatkalle vuoren yli. Pohjoispuolella näimme useita tuulihaukkoja lekuttelemassa vuoren rinteessä. GC-21 tien varressa Las Mesasissa näimme hiirihaukan saalistamassa.

Poikkesimme taas Restaurante Grill La Cumbre:ssa ja söimme lounaaksi entrecotet molemmille. Ruoka maistuu raikkaassa vuoristoilmassa 1700 m korkeudessa jos mahdollista, niin vieläkin paremmalta. Annokset olivat hyviä, isoja ja liha oli mureaa.

GC-60 tiellä vuoristoa alas tullessa ajoin erään turistin perässä, joka säännöllisesti leikkasi pimeään sisäkurviin. Oli niin hirvittävää katsella, että piti tauko pitää, kun ei enää pystynyt katsomaan.

Ayagaures

Ajoimme vanhaan tuttuun paikkaan GC-503 tietä taas aamutuimaan. Pysähdyimme Presa de Ayagaures padolle miettimään jatkoreittiä.

Mustarastas lauloi kauniisti ja kaihoisasti kuin Suomessa konsanaan. Kanarianhempot saivat äänensä myös kuuluviin. Sitten rinteessä kuului outoa ääntä. Aavistimme sen kuuluvan meiltä puuttuvan punapyylle, joka on meille reissun kuudes elis. Ääni täsmäsi ja lähdimme rauhallisesti kohti ääntä. Sitten punapyy nousi läheiselle kivelle ääntelemään ja pian toinen perässä. Siitähän kuvausjuhlat alkoivat ja kamera lauloi yksitoikkoista säksätystään.

Välillä paikalla oli melkoinen ralli, kun mönkijäsafarit lappasivat ohitse. Myös maantiepyöräilijöitä oli paljon liikkeellä.

Ajoimme padolta eteläänpäin GC-503 tietä, joka meni hienosti vuoren harjannetta pitkin. 400 m korkeudella oli 3 tuulihaukkaa kisailemassa. klo 11.35 lämpötila oli peräti 28 C.

Kävimme koukkaamassa Arguineguín:ssa ja jatkoimme siitä taas pohjoiseen GC-505 tietä. Tie kävi koko ajan jyrkemmäksi ja kapeammaksi ja kuuma oli kuin leivinuunissa. Väliin mietin, että jos vielä huonommaksi ja jyrkemmäksi tie käy, niin on käännyttävä ympäri. No siitäkin selvittiin ja taas tultiin vuorenrinnettä alaspäin GC-605 tietä itäänpäin.

Maantiepyöräilijät tulivat välillä vastaan hurjaa vauhtia kuin moottoripyöräilijät, mutta ilman suojia. Ylöspäin mennessä useat pyöräilijät olivat niin väsyneitä, että hortoilivat laidasta laitaan. Eräskin nainen kuvasi erittäin jyrkässä ylämäessä toisella kädellä selfietä ja pyörä seilasi laidasta laitaan. Pääsin ohi töräytettyäni äänimerkkiä. Peilistä näin, että sama meininki jatkui. Samaan aikaan tuli kamikazepyöräilijä varmaan kahdeksaakymppiä vastaan. Jäinkin miettimään, että kuinkahan tässä kahden pyöräilijän kohtaamisessa kävi.

Nälkä alkoi jo huikomaan ja löysimme hienon Restaurante Smokehousen La Frontera:n Moganista GC-605 ja GC-200 risteyksestä. Ravintolan pihalla oli kaksi isoa savustusuunia. Söin ison nyhtöpossupurilaisen, joka oli niin iso ja hyvä, että heset ja mäkit eivät näe untakaan tommosista.

Chira

Ajoimme GC-604 tietä etelään päin. Poikkesimme kurkkaamaan kauniin patojärven, Embalse de Chira, antia. Tällä kertaa patojärvellä oli sentään jotain, kun 3 ruostesorsaa uiskenteli veessä.

Ajatuksenamme oli jatkaa matkaa etelään edelleen GC-604 pitkin. Edellämme meni auto, joka tulikin peruuttamalla vastaan. Kuski, joka oli aiemmin asunut täällä, vinkkasi että ei kannata jatkaa ko. tietä, koska tie oli soralla ja erittäin huonossa kunnossa. Tällä kertaa jopa minäkin uskoin suosilla ja käännyimme ympäri.

Pasito Blanco

Rankkojen vuoristoreissujen jälkeen piti useimmiten viettää rennompi päivä, joko hotellin terassilla tai joku pikkureissu ilman isoja lintuputkia ja kameroita.

Ajelimme GC-500 tietä itäänpäin. Poikkesimme Pasito Blanco:n, joka oli puomeilla suljettu yksityisalue. Kävellen paikkaan kumminkin pääsi tutustumaan. Paikka on iso venesatama satamapalveluineen. Täysin eri tyyppinen paikka kuin Puerto Mogan. Ilmeisesti vain yksi ravintola ja kauppa sataman tuntumassa. Veneet olivat sitä luokkaa, että oksat pois.

Jatkoimme matkaa GC-500 tietä kohti itää. Tien varressa oli useita luonnon uimarantoja. Ei mitään hiekkarantoja, mutta hyviä piknik paikkoja kuitenkin.

Saavuimme Arguineguín:n ja ajoimme paikan ympäri. Ei mikään kutsuvan oloinen paikka. Ahdas ja tunkkaisen oloinen. Paikallisia nuoria aikuisia oli isoja porukoita maleksimassa keskellä arkipäivää, joten ilmeisesti työttömyyttäkin on.

Puerto de Mogán

Teimme myös ns välipäiväreissun Puerto de Mogán satamaan. Kiersimme paikan ympäri. Paikka oli pullollaan turisteja. Kaikki kahvilat ja ruokapaikat olivat täynnä punottavia turisteja. Kahvit jäi juomatta ja ostimme sivummalta magnum classic jäätelöt.

Parin viikon reissulla kuvasin ja havaitsimme 44 lintulajia, joista 40 kuvattuna. 6 kuvattua oli meille uusia lajeja. Näillä kilometreillä ( lajimäärä meillä kuvattuna ) yllättävän hyvä uusien lajien saldo. Kiitos mukavalle reissukaverille. Gran Canaria oli tarpeisiimme hyvä lomapaikka. Hienoa ja rauhallista luontoa löytyy jokaisesta näista kanariansaarista, kunhan ei jämähdä pelkästään rantapaikkoihin ja turistirysiin.

2022 löysin Siikanevan uudestaan 11v tauon jälkeen. Päätimme vaimoni kanssa katsastaa, miltä Pirkanmaan paras ja isoin suoalue nykyään näyttää.

Katso myös v. 2011 Siikanevan pitkospuilla.

Elo-, syys- ja lokakuussa teimmekin peräti 9 reissua hienolle ja mielenrauhaa tarjoavalle suoalueelle.

Elokuu

Ensimmäisen reissun teimme käyttäen lähtöpaikkana Siikanevan pohjoista parkkipaikkaa. Matkalla suoalueen pohjois parkkipaikalle lähes helteisessä auringonpaisteessa metsäteitä ajellessa havaitsimme pensastaskun ja harmaasieppoja.

Kävelimme vastapäivään Jaarikanmaan suuntaan. Välillä oli suota ja hienoja saarekkeita. Pitkospuut olivat vaihtelevassa kunnossa. Vaatii välillä hyvää tasapainoa keikkuvilla lankuilla kulkiessa. Muutamassa paikassa pohjoispuolella oli moolokin kitaa muistuttavia suonsilmäkkeitä heti pitkospuiden vieressä, joten pudota ei parane. Yksin liikkuessa, jos upottavaan suohon putoaa, niin voi olla vaikea päästä ylös. Kaveri on hyvä olla mukana turvallisuudenkin takia.

Näimme kolme tuulihaukkaa kaukana idässä n. 600 metrin päässä suon laidassa saalistamassa. Ilmeisesti emo ja kaksi poikasta.

Mäntyjäkin suolla kasvaa jonkunverran. Osa jo kelottuneita ja muut yrittävät sinnitellä haastavassa kasvuympäristössä.

Toisella elokuun reissulla, kuten muillakin reissuilla myöhemmin, lähdimme itäpuolen parkkipaikalta. Paikalle johtaa hyvä murskeella päällystetty tie. Parkkipaikalla saattaa olla tungosta ja aina ei tilaa autolle olekaan, vaan joutuu jättämään tien varteen.

Suomaisema avautuu upeana heti parkkipaikalta lähdön jälkeen. Pitkospuut ovat paikoin tosi hyviä. Välillä tosin täältäkin päin lähdössä on huonompia ja irtiolevia keikkuvia pitkospuita. Usein kävelimme Jaarikanmaahan ja takaisin, mistä tulee n. 7,5 km lenkki. Alkupään lisälenkkiä mennessä hyödyntäen tulee n. 8,5 km.

Matkalla länteenpäin tulee vastaan hienoja saarekkeita. Ensimmäisenä Pikkulatosaari.

Pitkospuilla lämmitteli nokkosperhosia ja suruvaippoja useammassakin paikassa.

Hömötiaisia löytyi parkkipaikalta lähtiessä suon pohjoisreunalta.

Suon pohjoisreunaa Näkäristönmaalla kulkiessamme löytyi runsaita mustikkapaikkoja. Vaimon mukaan mustikat olivat tosi isoja. Puolukoitakin löytyi mukavasti.

Elokuussa kuvasin ja havaitsimme lintulajeja suoalueella ja reunamilla: harmaasieppo, hernekerttu, hippiäinen Ä, hömötiainen, kivitasku, korppi, käpytikka, niittykirvinen, närhi, palokärki Ä, peippo, pensastasku, pohjantikka Ä, puukiipijä Ä, räkättirastas, sinitiainen, talitiainen, tuulihaukka, viherpeippo, viklolaji.

Syyskuu

Sudenkorentoja näkyi runsaasti pitkospuilla lämmittelemässä elo-, syys- ja vieläpä lokakuussakin.

Saarekkeissa kuului lintujen ääniä, mutta harva suostui kuvattavaksi yrityksestä huolimatta.

Hämmästyimme, kun useassa paikassa oli valmiita kylttejä pylväineen, mutta lojuivat maassa? Olipa peräti kuusen juurella, kuin piilotettu? Miksi työ oli jäänyt kesken?

Itäiseltä parkkipaikalta tulee n. 7,5 km edestakaisin käveltynä Jaarikanmaan laavulle. Laavu oli siisti ja hyvin varusteltu. Paitsi kerran, kun kaksi koululuokkaa oli juuri ennen meitä käynyt. Jättivät sotkunsa muiden siivottavaksi. Jopa sammeleet oli lasketellessa raavittu kallion kyljestä pois. Parasta opetusta nuorisolle olisi, että valvojat opettaisvat kuinka luonnossa toimitaan ja kaikki roskat viedään mukana mitä tuodaan. Paikat myös jätetään siistiin kuntoon.

Itäiseltä parkkipaikalta puolen kilometrin päässä on hyvä nuotiopaikka. Puitakin on reilusti viereisessä liiterissä. Sopiva perhepaikka pienen kävelylenkin kera.

Erään kerran, kun olin yksin liikkeellä ja heti lähdön jälkeen kuulin voimakasta ääntä kuin ampiaisen surinaa. Ison Heinäsaaren länsipuolella oli kaksi Saksalaista suotutkijaa, mies ja nainen, Hyytiälän Metsäaseman toimeksiannosta suorittamassa jonkinlaista Siikanevan kartoitusta. Kuulemma dronen hinta oli 20 k€, joten ei aivan lelusta ollut kyse. Miespuolinen tutkija oli jo rypenyt suossa kainaloita myöten.

Ilmeisesti perhosen toukkia alkoi ilmestymään pitkospuille syyskuun loppupuolella.

Pikkulatosaaressa, kun kääntyy oikealle pohjoiseen vievälle reitille ja myötäpäivään kiertämällä, niin pääsee kiertämään n. 2,5 km pikkulenkin.

Kertaalleen kiersimme koko ympärilenkin 10,2 km. Reitti on vaihtelevaa. Pitkospuita suolla, kauniita metsäsaarekkeita, juurakkopolkua metsässä, kallioita ja mustikkametsää yms.

Löytyi vielä lintukin kuvattavaksi Näräkistön maalla, niin ei tarvinnut kameraa turhaan kanniskella yli kymmentä kilometriä. Syyskuun lintulajeja Siikanevalla: hippiäinen Ä, kivitasku, käpytikka, korppi, lehtokurppa, palokärki Ä, sinitiainen, talitiainen, teeri.

Lokakuu

Suon pohjoisreunalla oli lokakuussa hienoa maaruskaa. Aurinkoisia kelejä vielä välillä piisaa. Suolla oli jo runsaasti karpalonpoimijoita. Eräs karpalonpoimija Jaarikanmaalla tavatessamme kertoi, että oli pudonnut suonsilmäkkeeseen. Ämpäri oli ollut lähes täynnä karpaloita, mutta olivat lentäneet rytäkässä takaisin suolle. Oli kuulemma ollut vaikeuksia päästä pois, kun suo imi vastustamattomasti.

Mielikuvitus lähtee laukalle, kun näitä luonnon muovaamia taideteoksia katselee.

Vanhanladonsaaressa oli hienoja kelopuita ja osa jo maatumisvaiheessa.

Syksy ja sateet ovat saapuneet ja niiden mukana sienet. Kaikki sienet eivät kuitenkaan ole syötäviä.

Karpaloita on suolla siellä täällä harvakseltaan, joten täyden päivätyön saa tehdä ämpärillisen eteen. Poimijoita oli välillä runsaastikin.

Piti sekin kokea, että otan lintukuvan kännykällä, kun ei ollut järkkäriä mukana. Valkoposkihanhet laskeutuivat useana erillisenä parvena suolle ruokailemaan. Yhteensä laskimme n. 400 kpl suolle laskeutuneena.

Aiemmin ihmettelimme kylttien puuttumista. Mutta nyt lokakuussa maassa lojuneita tolppia osa oli pystytetty opastekyltteineen.

Lokakuun loppupuolella yhytimme idästäpäin tullessa ennen Lehtisaarta olevassa pienessä saarekkeessa runsaslukuisen ja -lajisen pikkulintuparven. Parvessa oli mm: hippiäinen, hömötiainen, puukiipijä, sinitiaisia, talitiaisia, töyhtötiaisia. Isoheinäsaaressa oli lisäksi 3 töyhtötiaista ja hippiäinen.

Lokakuun lintulajeja Siikanevalla: hippiäinen, hömötiainen, niittykirvinen, peippo, puukiipijä, korppi, käpytikka, punatulkku, räkättirastas, sinitiainen, talitiainen, töyhtötiainen, valkoposkihanhi.

Joulukuu

Marraskuun puolivälin jälkeen tuli kevyt lumi ja pikkuhiljaa lisää. Yllättäen lumi on pysynyt maassa sen jälkeen sulamatta kertaakaan.

Suomen 105v itsenäisyyspäivänä 6.12.2022 lähdimme perhelenkille nuorimman poikani ja perheensä kanssa. Lunta oli 3 – 5 cm ja keli oli muutaman asteen pikkupakkanen. Pitkospuut olivat yllättävän hyvät kävellä lumisena, mutta ei jäisenä.

Kuvittelin, että talvikelillä täällä ei ole juurikaan muita retkeilijöitä. Mitä vielä, porukkaa oli kuin vilkkilässä kissoja. Jokusia oli ainakin ollut jopa yötä Jaarikanmaalla.

Jäimme tällä kertaa lähimmälle itäpuolen nuotiopaikalle, koska mukana oli pieni lapsi. Nautimme runsaan ja herkullisen itsenäisyyspäivän grilliruokalounaan. Jälkiruokana lättyjä. Saha, kirves ja upouusi sahapukki löytyi. Puuliiterin puut olivat kuivia. Vietimme mukavan päivän Siikanevalla ja hämäränhyssyssä poistuimme mahat pullollaan.

Kesäkuu 2023

Kesäkuun alkupuolella teimme jälleen reissun Siikanevalle. Suonäkymä ja äänimaailma poikkesivatkin suuresti syksyn reissuistamme.

Heti tuli pitkospuilla vastaan rantahämähäkki, joka oli meille uusi tuttavuus.

Suon karuudesta huolimatta sielläkin kukkivat kasvit kauniisti.

Lintuja oli loppukesään ja syksyyn verrattuna runsaasti. Kevään riemun ja iloittelun aisti linnuista. Kuovit, joita oli runsaasti, lirittivät kovalla äänellä ja kävivät reviiritaisteluja monessa paikassa. Käki kukkui koko sen ajan, mitä olimme suolla. Metsäkirvinen lauloi kanssa innokkaasti monessa paikassa. Punajalkaviklot huutelivat kauempana kovaan ääneen.

Kesäkuun alun lintuja näimme ja kuulimme: hippiäinen, kapustarinta, kirjosieppo, kuovi, kurki, käki, käpytikka, liro, metsäkirvinen, peippo, punajalkaviklo, punarinta, tuulihaukka.

2022 maaliskuun puolenvälin jälkeen lähdimme vaimon kanssa parin viikon Lapin turneelle. Pirkanmaalla oli lähtiessä yli 40 cm lunta, joten sitä ei tarvinnut välttämättä lähteä Lapista hakemaan. Ensimmäistä kertaa keväisellä pohjoisen reissullamme oli lunta, jopa reilustikin, koko automatkan ajan.

Menomatkalla näkyi vain muutamia laulujoutsenia, ym perus talvilintuja. Muuttolinnut eivät vielä olleet kovin sankoin joukoin lähteneet pohjolan perukoille. Koukkasimme Raahen kautta, koska piti saada uudet kelkkalasit. Uudempaa kelkkaakin haikailin, mutta jäi vielä liikkeeseen.

Harrastusvälineiksi mukaan pakkasimme kameravarustuksen ja moottorikelkan. Linnut ovat tähän aikaan Lapissa melko vähissä ja laajalla alueella harvakseltaan. Pääpaino itselläni oli tällä kertaa kuntoilu moottorikelkan sarvissa ja siinä sivussa välipäivinä lintukuvaus mökin lähialueella.

Moottorikelkalla retkeilin 5 reissua. Retkien pituudet vaihtelivat 70 – 160 km välillä ja yhteensä ajoin kelkalla 500 km. Retkeilin Posiolta käsin 2 x Suomulle, Ranualle, Syötteelle ja Rukalle päin.

Välipäivinä kuvailin mökin ympäristössä pyöriviä kuukkeleita. Joita oli 4 kpl enimmillään. Vaimo ruokki niitä päivisin jauhelihalla ja sai palkaksi juttuseuraa linnuista, kun mies seikkaili pitkin Lapin kairoja.

Kuukkelit ovat viisaita Lapin lintuja ja retkeilijöiden kavereita. Saattavat tulla laavulle retkeilijöiden eväsmurusia kyttäämään.

Mökin ympäristöstä löytyi kuukkelien lisäksi harakoita, korppi, käpytikkoja, punatulkkuja, sinitiaisia, talitiaisia, teerien pulinaa ja urpiaisia.

Kahvihetket aurinkoisilla Lapin jänkäsoilla toivat ansaittuja lepohetkiä väsyneille lihaksille. Mieli virkistyi pimeän talven jälkeen katsellessa kaunista Lapin luontoa. Kun pärisevän kelkan sammutti, niin hiljaisuus oli täydellistä, eikä aina kännykän kenttääkään ollut.

Kävimme hiljattain avatussa idyllisessä Korouoman Eräkahvilassa. Emme käyneet rotkoreitillä kävelemässä, koska yöllä oli satanut reilusti lunta ja jalkani olivat kelkkailusta hellinä. Kuulimme ainoastaan käpytikan nakutusta täällä.

Paluumatkalla löysimme laulujoutsenen seisomassa Koppelojärventien viereisen Alalammen järven jäällä umpihangessa yksinäisenä. Koskikara löytyi Rovaniementien varresta Pohjaskoskelta. Poikkesimme Särkeläntielle, mistä löysimme ison parven koiras- ja naarasteeriä.

Posion Nesteellä olimme lättykahveilla hillon kera. Nesteen pihan lehtikuusesta löysimme viherpeippoja ja sinitiaisia.

Kelkkaurat ja reitit olivat Posion puolella melko patikkoisia, joten ajokunto oli väliin koetuksella, mutta vielä jaksoin kelkalla hyppiä kuin kuukkeli konsanaan oksalta oksalle.

Olimme Jaksamossa, 9 km Riisitunturilta luoteeseen, etsimässä joskus kelkkaillessa näkemiäni riekkoja, joita ei nyt näkynyt. Sen sijaan peloton hömötiaispariskunta pyöri ympärillämme laulaen meille kauniisti.

Maaninkavaarantien varrella Uuttulammella näimme laulujoutsenen. Naarasteeri lensi Muikkulammenpuron kohdalla editsemme.

Mekaaniset välineet tarvitsvat joskus huoltoa. Täälläpäin on vielä kunnon huoltoasemia, kun Posion Nesteeltä löytyi rasvaprässi ja rasvaa, millä pääsin rasvaamaan kelkan alustaa.

Kuusamon Koillismotorissa tehtiin kelkkaan hiukan isompi huolto, kun kytkin ja kakkos variaattori huollettiin kuntoon. Kiitokset nopeasta huoltoajasta ja hyvin tehdystä työstä. Kelkka oli kuin uusi tältä osin. Yksin kun ajelen tuolla kairassa, niin kelkan on syytä olla kunnossa.

Samalla kun hain kelkan huollosta ajoin lenkin Ruka – Suolavaara – Ritakorpi paikoin sankassa lumipyryssä. Ritakorvesta löytyi hieno uudehko kota, minkä Kuusamon moottorikelkailijat olivat pystyttäneet 30v taipaleensa kunniaksi. Vuosselijoenkankaalla, kelkkareitin varrelta yhytin n. 20 kpl:n teeriparven, joka tietysti pölähti lentoon.

Tauolla kodassa oli mukava syödä vaimon laittamia hyviä matkaeväitä, jotka olivat matkalla lämmenneet sopivaksi kelkan hot dogger retkigrillissä pakoputken päällä.

Sauna helli mukavasti kelkkareissuissa kipeytyneitä lihaksia. Saunan jälkeen makkaran grillailua mökin hyvässä kivitakassa. Paikallisruokia söimme poronkäristystä, savulohta, leipäjuustoa ja erilaisia rieskoja. Yllätyksenä oli Rukan reissun jälkeen, kun vaimo oli löytänyt paikallista Kitkan muikkua, joka oli parasta muikkua, mitä ikinä olen syönyt.

Kirintövaarassa on hyvät lenkkeilymaastot, tosin melko jyrkkiä rinteitä saa varautua kapuamaan. Vaimo lenkkeili päivisin ja itsekin välillä, vaikka kelkkailu riitti vallan mainiosti kuntoiluun. Kaikennäköistä urheilua on tullut harrastettua, mutta kelkkailu on yksi kovimmista patikkoisessa maastossa harrastettuna.

Toista kertaa luomureittiä Suomulle päin ajaessani reissun viimeistä ajolenkkiä, oli yöllä satanut viitisen senttiä uutta lunta. Oli hienoa ajaessa seurailla lukuisia eläinten jälkiä. Eräässä paikassa oli edessäni kelkkauralla jolkotellut jonossa isoja koiraeläimiä jäljistä päätellen ( susia? ). Oli paikka missä ko. lauma oli piehtaroinut ja leikkinyt yhdessä. Hirvien jälkiä oli reitillä ja jätöksiä myös. Lukuisia pienempien metsän eläinten jälkiä näin myös paljon. Metsän eläimetkin kulkevat mieluummin valmiiksi poljetulla kelkkauralla, kuin umpihangessa.

Paluumatkalla kotiin oli lintuja jo hiukan enemmän, kuin tullessa. Näimme mm laulujoutsenia, mustarastaita, pulmusia ja teeriä. Lumi ei ollut parissa viikossa sulanut juurikaan. Kiitos vaimolle ahkerasta pakkaamisesta ja maukkaista ruuista, sekä muutenkin mukavasta reissusta.

Syyskuussa 13 – 19.2021 lähdimme vaimoni kanssa linturetkelle Itä-Suomeen. Ilma oli kuulas, aurinkoinen ja pohjoisen puoleista tuulta luvattiin koko viikoksi. Lämpötilaa ennustettiin alle 10 astetta ja niin se myös olikin. Kulkuvälineenä oli kevään reissulta tuttu Kangasalan EsaRent:stä vuokrattu Adria Twin Plus 640SLB manuaalivaihteinen retkeilyauto.

Katso Yyterin lietteet.

Loviisa

Ajelimme kauniissa aurinkoisessa syysilmassa 12 tietä kohti Lahtea. Poikkesimme 295 tielle kohti Kärkölää, missä näimme tuulihaukan lekuttelemassa pellolla. Kärkölän Levannossa oli iso parvi peippolajia. Jatkoimme 164 tietä Orimattilaan hienoja maalaisteitä ajellen. 167 tietä ajoimme Myrskylän kautta kohti etelärannikkoa.

Niinijärvi oli ensimmäinen lintukohteemme Loviisassa. 6 tieltä kääntyvän tien päässä oli puomi. Soitin paikallisen lintuyhdistyksen puheenjohtajalle, että voiko ko. paikasta jalan mennä järvelle. Iso automme juuri mahtui parkkiin liittymän reunaan.

Vaimo jäi autoon ja lähdin pikaisesti tutkimaan, että olisiko järvellä hyvää paikkaa lintukuvaukseen. N. 400m käveltyäni saavuin rehevöityneen ja ruovikkoisen järven rantaan. Näkyväisyys oli huono järven avovesialueelle ja lietteelle 600 – 1000 m:n päähän. 18 x suurentavalla kiikarilla ja kameran 640 millillä ei pystynyt erottamaan yksittäisiä pienempiä lintuja, mitä lietteellä oli.

Kurkia oli paikalla hurja määrä, n. 600 ja lisää tuli koko ajan. En nähnyt tarpeelliseksi tulla uudestaan kaukoputken ja pidemmän kameraputken kanssa, koska oli pitkä kuvausetäisyys ja ruovikko edessä. Viereisessä metsikössä rääkyi närhi ja käpytikka nakutti vaimeasti lahopuuta.

Oli jo senverran hämärää, että ajoin kohti suunnittelemaani yöpymispaikkaa Koskenkylän pienvenesatamassa. Paikalla oli puomi, joten kävin kävellen hämärässä katsomassa paikan mahdolliset linnut. Tyhjää oli, mutta olisi ollut hieno paikka yöpyä.

Pienen hakemisen jälkeen löysimme Koskenkylänjoen varresta rantapuiston, missä oli valaistu parkkipaikka. Vieressä oli myös leikkipuisto ja uimapaikka. Laitoin autoon ulkopuolelle 4 magneetti kiinnitteistä hämäräkytkinvaloa. Oli mukavampi mennä ulos, kun valot syttyvät ja ehkä suojaavat jonkinverran mahdollisilta ulkopuolisilta autoa lähestyjiltä.

Illalliseksi vaimo laittoi miniämme keräämiä maukkaita kanttarelleja. Paikka oli rauhallinen yöpyä. Muutaman kerran säpsähdimme, kun tuuli pudotti käpyjä auton katolle. Herätessämme aamulla, kuulimme hienosti muutaman kerran luhtakanan ääntelevän Koskenkylänjoen varressa.

Aamulla tutkimme Koskenkylänjoen hienoa ympäristöä, kuohuvia koskia ja hyvän näköalan tarjoavaa siltaa.

Paikka oli närhien valtakuntaa. Syykin oli selvä, koska tammia oli runsaasti, huomasi vaimo. Näimme peräti viisi närheä samalla alueella. Aamukahvit maistuivat raikkaassa ulkoilmassa reippailun jälkeen.

Ajoimme Loviisan idylliseen keskustaan ja siitä edelleen Rantatietä Laivasillan pienvenesatamaan. Lahdella oli n. 500 kanadanhanhea, 6 tukkasotkaa ja laulujoutsenia. Sataman ympäristö oli hieno ja kesällä varmasti kuhinaa riittää. Piipahdimme Haravakylän lintutornissa Loviisan eteläpuolella, mutta tyhjää oli.

Karttaa tovin tutkittuani löysin paikan, mistä mahdollisesti pääsisi merenrannikolle kuvaamaan. Ajoin hetken matkaa itäänpäin ja sitten saaristotietä Söderby Ropanudden:n. Jomalsundin kanavan pohjoispäässä kökötti merimetso kivellä itseään sukien. Ropabudden olikin lupaava kauas merelle työntyvä kärki. Vietimme täällä 3,5 tuntia.

Kuvasin merikotkaa ja merimetsoja, jotka taistelivat kohtalaisesti puhaltavaa luoteistuulta vastaan.

Vaimo huomasi varpushaukan lentävän parinkymmenen metrin päähän puuhun. Kuvasin retkeilyauton sivuikkunoiden läpi, ettei haukka lähde karkuun ikkunaa avatessa. Haukka pullautteli oksennuspalloja luullessaan, ettei kukaan nää. Harmaahaikara laskeutui viereiselle lahdelle. Hieno paikka, mutta matka jatkuu.

Virolahti

Alunperin suunnittelin käyvämme enemmänkin etelärannikon paikkoja, mutta laskeskelin, että emme kerkeä itärajaa ylöspäin, jos näin teemme. Haminasta olisi löytynyt Lupinlahden ja Kirkkojärven lintutorni. Jälkeenpäin kuulin, että Lupinlahti olisi ollut hyvä paikka ja autolla olisi päässyt lähelle.

Lähdin ajamaan itäänpäin kohti Virolahtea ja siellä olevaa Kellovuoren lintutornia. Virolahti on kuuluisa arktisen muuton seurantapaikka toukokuussa. Ajoimme suurimmaksi osaksi moottoritien viereistä 170 tietä. Pyhtäällä meni 3 hirveä tien yli rauhallisesti. Virolahden Ala-Pihlajassa meni yksi hirvi tien yli edessämme.

Saavuimme illansuussa Kellovuorelle. Venäjän rajalle oli linnuntietä 2 km. Tornin vieressä oli lintuasema rakennuksineen ja yksi auto pihassa. Päätimme jäädä Kellovuorelle yöksi. Lähdin pikaisesti käymään tornissa vaimon jäädessä illallista valmistelemaan. Paikka näytti lupaavalta.

Vilkkilänturalla näkyi vesilintuja, mutta hämärässä ei pystynyt erottamaan lajia. Palokärki kuulutti olemassaoloaan. Parhaaksi illan antimeksi jäi hieno auringonlasku.

Rauhallisen ja hyvin nukutun yön jälkeen olimme valmiita lintutornista staijaukseen. Jo matkalla viereiselle tornille vaimo huomasi varpushaukan varikset kintereillään. Kahden jalustan kera, missä kaukoputki ja lintukuvauskamera, kiipesimme torniin vähän ennen kahdeksaa. Kiikari roikkui tietysti kaulalla.

Tornissa oli jo staijaamassa 82v lintuasemanhoitaja Seppo Grönlund. Lintumies jo -50 luvulla, joten kokemusta löytyi. SG:ltä tuli liukuhihnalta vinkkejä taivaalla liikkuvista linnuista. Vaimo piti kirjanpitoa löydetyistä linnuista, sekä tähysti paljain silmin lähistön lintuja. Mm. pienen hömötiaisparven vaimo näki tornin viereisestä kuusesta ääntelyn perusteella, kun me muut staijasimme taivaanrantaan ja olisi jäänyt nämä huomaamatta. Minä kuvasin, kiikaroin ja tähystin kauemmaksi kukoputkella.

Aamupäivä kului mukavasti muuttolintuja staijaten ja vilkkaan seuramiehen SG tarinoita kuunnellen. Seuraan liittyi myöhemmin myös paikallinen lintuharrastaja PK, jolta löytyi aforismi joka lähtöön.

Tornissa viihdyimme hyvässä seurassa 3 h. Kuvasin vielä jonkin aikaa alhaalta lintuaseman ruokinnalta töyhtötiaista, koska kotopuolessa sitä näkee harvemmin. Lintuasemalta löytyy majoitusta useammallekkin. Keväällä arktikan aikoihin majoitustilat ovat SG:n mukaan täynnä.

Pois lähtiessämme, vartin ajettuamme, yhytimme Hurpuntiellä edessämme varpushaukan sepelkyyhkyn kimpussa. Pysähdyin ja tavoittelin kameraa. Varpushaukka huomasi meidät ja nosti päätään. Samantien saalis huomasi hetkensä koittaneen ja pyristeli itsensä irti. Kyyhky lensi metsään varpushaukka perässään. Kuinka lopulta kävi?

Lintuja kuvasin, havaitsimme ja kuulimme mm: haapanoita, harmaahaikara, hiirihaukkoja, hömötiaisia, jalohaikaroita, jouhisorsia, kanahaukka, kapustarinta, korppeja, kulorastaita, kyhmyjoutsenia, käpytikka, laulujoutsenia, laulurastas, merikotka, merilokkeja, merimetsoja, metsäkirvisiä, närhi, peippoja, ruskosuohaukkoja, nuori selkälokki, sinisorsia, sinitiaisia, taivaanvuohia, talitiaisia, tiklejä, töyhtötiainen ruokinnalla, valkoposkihanhia, variksia.

Imatra

Lähdimme ajamaan kohti Lappeenrantaa. Tarkoituksena oli poiketa myös Lappeenrannassa. Koska septitankki kaipasi tyhjennystä, niin ajoin ensin hiukan Lappeenrannan ohi Viipurinportin ABC:lle. Siellä olikin hieno paikka tähän tarkoitukseen. Tankkasin auton ja vesisäiliön samalla. Hetken mietimme jäisimmekö tähän yöksi.

Koska olin jo ajanut Lappenrannan ohi pienen matkaa, niin en viitsinyt enää kääntyä takaisin. Olisin kernaasti kääntynyt, jos olisin tiennyt, että Konnunsuon liepeillä oli pyörinyt hieno arosuohaukka.

Saavuimme Imatralle ja suuntasin heti hienoa Imatrankoskea kuvaamaan. Kesän iltajuoksutukset turisteille olivat kuitenkin jo päättyneet, joten sain tyytyä kuivan kosken kuvaamiseen. Sitäkin liikkuvasta autosta, koska autoja liikkui niin paljon, ettei pystynyt pysähtymään. Auto olisi pitänyt jättää kauemmaksi parkkipaikalle.

Imatran Valtionhotelli, 1903 valmistunut  jugendlinna, oli kuvaamisen arvoinen rakennus.

Yöpaikkaa jouduin haeskelemaan jonkun aikaa, kunnes tärppäsi Vuoksi joen rannalta kaunis ja rauhallinen paikka.

Aamulla matonpesupaikalla tapasin 88v hyväkuntoisen miehen mattoja pesemässä. Turistiin Imatran ajoista, kun hän oli ollut toimitsijana -70 luvulla Imatran ajoissa. Oli hieno muistella omia käyntejäni moottoripyörällä Imatran ajoissa 1972-1973. Katsojia oli silloin jopa 50000 ja fiilis oli korkealla.

Vuoksi joella kellutteli kanadanhanhia ja valkoposkihanhia kolmisensataa.

Ylitsemme lensi valkoposkihanhia kolmessa muuttoparvessa n. 4000. Kurkiparvi aurasi tietään lounaaseen n. 130 yksilön voimin. Naaras isokoskelo kalasteli illan hämärässä menestykkäästi joessa. Imatra oli hieno paikka ja olisi ansainnut pidemmänkin tutkimisen.

Koli

Koitsanlahdella ennen Parikkalan keskustaa havaitsimme pellolla 800 valkoposkihanhea. Selvästi lajin muutto on alkanut todenteolla suotuisten pohjoistuulien avittamana.

Parikkalassa pysähdyimme toviksi haeskelemaan siellä nähtyä mustaleppälintua, mutta emme löytäneet. Jatkoimme matkaa kohti Kolia. Matkalla saimme ihailla valkoposkihanhen syysmuuttoa. Kinnanarniemen pelloilla kilometrin välein lepäili ja ruokaili yhteensä n. 1800 valkoposkihanhea. Kesälahdella Ylä-Kousan järvellä huomasimme kahvittelun lomassa pari kuikkaa sukeltelemassa aktiivisesti.

Saavuimme Kolille ja ajoin suoraan huipulle ylös. Pidempää parkkeeraamista varten auto pitää jättää alemmaksi ja siitä maisemahissillä pääsi ylös. Maisema itään Pieliselle oli huikea. Saimme ihailla yhtä Suomen hienoimpaa kansallismaismaa. Otimme huipulta kuvat ja kävimme Kolin Luontokeskus Ukossa. Kolin huippu ei soveltunut meidän yöpymiseemme, vaikka hieno Break Sokos Hotel Koli siellä olikin.

Ajoimme Kolin itäpuolelle ja yövyimme hienossa maisemapaikassa Pielisen Purnulahdella. Muistelimme -90 luvun alussa tekemäämme koko perheen kesälomaretkeä Itä-Suomeen. Olin Juuassa ja Rääkkylässä Karelia Cup:n 24 h uistelukisassa vanhimman poikani kanssa.

Illan hämyssä näkyi Purnulahdella kaksi laulujoutsenta. Uni maittoi hyvin Pielisen rannalla. Radio Rex viihdytti meitä hyvällä musiikillaan. Aamulla ennen lähtöämme uistelijapariskunta lähti Pieliselle viikonloppuretkelle.

Lentuankoski

Ajelimme kohti pohjoista 6 ja 75 tietä ihaillen lisääntyvää ruskaa. Maaruskaakin alkoi jo olla enenevässä määrin. Kuhmossa poikkesimme Kuhmon luontokeskus Petolaan. Paikka oli todella hieno. Henkilökunta oli ammattitaitoista, palvelualtista ja auttavaista. Pedot liikkeellä hienossa näyttelyssä tuntui kuin itse olisi ollut keskellä metsää petojen ympäröimänä.

Lentuankoskelle oli motiivina poiketa, koska 1973 olin ollut siellä Kontiorallin kokoontumisajossa mottoripyörälläni. Koskeakin päästiin silloin laskemaan muistikuvieni mukaan. Saavuimme Lentua järven rannalle Laivaniemeen, mistä järvi laskee Iso Lentuankosken, Välisuvannon ja Pienen Lentuankosken kautta Poroselälle.

Paikka oli todella hieno ja näytti yöpymiseemme sopivalta. Järven rannassa oli hieno kota, mitä sai vuokrata päiväkäyttöön 35€ vuorokausi.

Otin pienemmän lintukameran mukaan ja lähdimme iltakävelylle Iso Lentuankoskelle. Pitkospuut oli juuri uusittu. Kyllä kelpasi kävellä hienoa kosken rantaa uutuuttaan hohtavia pitkospuita pitkin.

Koski on myös suosittu kalastuspaikka. Paikalla olikin yksi pariskunta perhokalastusvälineineen järvitaimenta ja harjusta pyytämässä. Iso Lentuankosken varrella on myös laavu.

Me emme kuitenkaan olleet kalastamassa tällä kertaa. Koskessa oli n. 30 naarastelkkää, jotka sukeltelivat kuin koskikarat konsanaan. Isokoskelonaaras oli myös koskessa sukeltelemassa. Viivähdimme pari tuntia ihastellen ruskaa, lintuja ja kuunnellen rauhoittavaa kosken pauhua auringon pikkuhiljaa painuessa metsän taakse. Loimme viime silmäyksen tyyneen Lentuanjärven pintaan ja nukuimme taas hyvin täydellisessä luonnonrauhassa.

Aamutoimien jälkeen lähdimme uudestaan Isolle Lentuankoskelle. Matkalla koskelle kuulimme hippiäisen ja korpin äänet, sekä näimme käpytikan puuta nakuttamassa. Punakylkirastasparvi lehahti viereisistä puista lentoon. Lentuan järvellä näimme kaksi koirastelkkää ja kaksi kalastelevaa kuikkaa.

Saavuimme kosken rantaan ja huomasimme, että joku eläin oli yöllä möyhentänyt uutta kävelytietä. Tulkitsimme jäljen karhun tassuksi. Paikasta oli autollemme n. 350 m.

Paikalla oli samat linnut kuin edellisiltana. Kuvailin taas telkkien hienoa koskikalastusta. Vaimo huomasi kivillä hyppivän pikkulinnun, jonka myös näin, mutta kuvaa en saanut. Tulkitsimme sen peukaloiseksi.

Poislähtiessä kävimme vielä fiilistelemässä Lentuankosken leirintäalueella nuoruuteni Kontioralli reissua, mikä oli moottoripyörien kokoontumisajo. Juttelin leirintäalueen pitäjän kanssa ja hän muisti ko. rallin hyvin. Minua hän ei sentään muistanut. Kuvasin Lentuankoskentiellä poislähtiessä hienoa maaruskaa.

Suonenjoki

Ajoimme 76 tietä kohti Vuokattia ajatuksena käydä siellä syömässä poronkäristystä. Paikalla oli kuitenkin niin kova härdelli, että luonnorauhassa viime päivät viihtyneenä lähdimme pikaisesti pois. Siellä oli mm. rullahiihdon sm kisat. Ajoimme 6 tietä kohti Nurmesta ja siitä 75 tietä Siilinjärvelle.

Viimeisen yön yövyimme 9 tien varressa Suonenjoen Koskelon Matkailukeskuksen pihassa. Saimme yöpyä rauhassa vaikka nuoriso mekastikin yöllä kahden aikaan pihassa.

Aamulla näkyi teeri tien reunassa tovin ajettuamme. Hankasalmella kohtasimme tietä ylittävän hirven. Välillä lämpötila laski +1 C:n, joten sai olla tarkkana, ettei ollut jäätä alavissa paikoissa. Hirviä meni koko reissulla tien yli 3 eri paikassa yhteensä 5 kpl.

Ennen reissuunlähtöä aavistelin, että lintuja ei ole yhtä paljon Kaakkois- ja Itäsuomessa kuin länsirannikolla, mikä pitikin paikkansa. Kuvasin, näimme ja kuulimme 4 vuodista ja 50 lintulajia. Lukumäärältään suurimmat olivat valkoposkihanhet, joidenka massamuutto ajoittui reissumme Itä-Suomen osalle, johtuen ajankohdasta ja suotuisista pohjoistuulista.

Ajokilometrejä reissullemme kertyi 1600 km. Sopiva määrä viikon reissulle, niin ei tarvitse koko ajan ajaa.

Kiitoksia taas vaimolle hyvästä reissukaverista, kirjanpitäjästä ja loistavasta kokkaajasta retkeilyauto olosuhteissa.

Touko- kesäkuun vaihteessa 2021 räkättirastaspariskunta rakensi pesän meiltä salaa 10 m:n päähän ulko-oveltamme läheiseen vuorimäntyyn 3 m:n korkeuteen paikkaan, missä runko haarautuu kolmeksi. Emme huomanneet lintuja pesärakennusvaiheessa lainkaan. Ensimmäiset havainnot linnuista ja pesästä olivat, kun parittelivat kesäkuun alussa pesänsä vieressä.

Kesäkuun viidentenä päivänä naaras oli pesässä ja ilmeisesti munimassa. Aluksi naaras oli pesässä yksin hautomassa. Sitten jokusien päivien kuluttua koiraskin osallistui kuuliaisesti haudontaan. Tätä vuorottelua sitten jatkui munien kuoriutumiseen saakka.

Välillä oli kovia pesän puolustus taisteluita. Orava yritti tulla munia rosvoamaan. Räkättirastaat puolustivat raivokkaasti pesäänsä lentämällä kiinni oravaan ja nokkimalla sitä. Kerran jo orava pääsi pesään saakka, mutta räkättirastaat saivat ajettua sen taas pois. Saiko orava tehtyä munille vahinkoa, sitä emme tiedä. Lopulta orava luovutti ja loikki käpälämäkeen.

Isolla tontillamme pyörii paljon käpytikkoja. Poikasineen lukumäärä oli toistakymmentä. Tikatkin syövät linnunpoikasia, joten räkättirastaat jotuivat puolustamaan pesäänsä myös useita tikkahyökkäyksiä vastaan. Jokusia kertoja reviirinhaltijat ajoivat myös ylimääräiset räkättirastaat päättäväisesti pois häiritsemästä.

Neljän viikon kuluttua viikolla 25 se sitten tapahtui, että poikaset kuoriutuivat. Poikasia oli 2 kpl. Sitä emme tiedä, että montako munaa munittiin alunperin. Kesäkuussa hellepäiviä oli peräti 25 kpl, joten lämpötila oli haudontaan otollinen. Kesäkuun keskilämpötila oli ennätyksellisen korkea.

Sitten alkoi ruokintaralli. Räkättirastaat olivat mestareita saalistamaan matoja nurmikoltamme. Pidin ruohikon hiukan pidempänä helteistä johtuen, joten maa ei päässyt niin pahasti kuivamaan. Räkättirastaat ruokkivat poikasiaan ahkerasti heti auringonnoususta yömyöhään. Jotain marjoja kantoivat myös poikasilleen.

Paluupostissa usein pesältä lähtiessä veivät poikasten jätökset pois. Myöskään aikuiset eivät sotkeneet pesän ympäristöä.

Kesäkuun lopulla toinen poikasista luiskahti pesän ulkopuolelle oksanhankaan. Jännitimme, että kuinkahan poikasen nyt käy, koska ei päässyt yrityksistä huolimatta takaisin pesäänsä. Huolemme oli turhaa, koska aina kun pesään tuotiin ruokaa, niin poikanen sisukkaasti kurkotti kaulansa tosi pitkälle ja piti kovaa ääntä puoliaan pitäen saaden osansa ruokinnasta.

Tikka yritti jälleen röyhkeästi silmiemme edessä ryöstää poikasen pesästä, siinä kuitenkaan onnistumatta. Räkättilaivue piti mestarillisesti huolen pesän puolustuksesta.

Yleensä räkättirastas on pesintäaikana ärhäkkä myös ihmistä kohtaan. Touhusimme pihassa kuitenkin normaalisti. Ruohoakin leikkasin äänekkäällä koneella, mutta räkättirastaat eivä olleet moksiskaan. Katselivat pesän viereiseltä oksalta rauhallisena touhujamme.

Kerran yrittivät häätää vaimoa pesäpuun viereiseltä kukkapenkiltä tekemällä ylilennon. Vaimo sanoi linnulle rauhallisesti tsot tsot ja lintu rauhoittui heti. Meillä oli kesävieraina lapsenlapsia. Meno ja melske oli vauhdikasta. Linnut eivät häiriintyneet tästäkään.

Yritin kiinnittää narua pesäpuun oksaan, sitoakseni pävänvarjoa. Sitä lintu ei enää kestänyt, vaan lennähti pois pesästään. Tuli kuitenkin heti takaisin, kun häirintä loppui. Häätivät varikset ja harakat tehokkaasti 100 m:n säteeltä heti, jos näkivät vilauksenkin niistä.

Heinäkuun toinen päivä oli säpinää pesällä. Pesällä oli innokasta lentoharjoittelua siipiä räpyttelemällä. Toinen poikasista oli viereisellä oksalla. Illalla kun olimme keinussa 15 m:n päässä pesäpuusta yrittivät räkättirastaat häätää meitä pois tekemällä ylilentoja läheltämme ja räksättämällä voimakkaasti. Siirryimme keinusta pois, koska todennäköisesti poikaset olivat pesästä lähdössä.

Heinäkuun kolmannen päivän aamuna emme nähneet pesällä enää kuin yhden poikasen. Räkättirastaat olivat jälleen rauhallisia ja jatkoivat pesään jääneen poikasen ruokkimista. Saimme liikkua jälleen normaalisti pesäpuunkin lähellä.

Heinäkuun neljäntenä päivänä pesä oli tyhjä. Pesä oli hienosti tehty savesta ja oljista tms. Sitten vielä pehmikettä väliin. Joku oli pehmikettä repinyt pesästä.

Löysimme nurmikolta yksinäisen poikasen, joka pystyi tekemään lyhyitä lentopyrähdyksiä. Rastaat ruokkivat poikasiaan madoilla. Emme nähneet kahta poikasta yhtä aikaa, mutta eri paikoissa tonttiamme niitä näimme. Oletimme kummankin poikasen olevan hengissä.

Henäkuun yhdentenätoista päivänä räkättirastaat poikasineen olivat edelleen tontillamme.

Oli mielenkiintoista seurata räkättirastaiden elämää ja kehitystä lähietäisyydeltä. Tuli hieno tunne, kun lähietäisyydeltä katsoimme aikuisia räkättirastaita silmästä silmään. Tuli syvällinen olo, kun saimme kontakia villeihin luontokappaleisiin. Räkättirastasta pidetään henkipattona, koska syövät marjoja. Tämän kokemuksen perusteella voimme sanoa, että on fiksu ja älykäs lintu.

Kiitoksia vaimolle päiväkirjan pitämisestä, minkä pohjalta tämä juttu on kirjoitettu.

Toukokuun puolivälissä 10 – 16.5.2021 teimme jälleen vaimoni kanssa linturetken keväiseen ja kauniiseen suomalaiseen luontoon. Vuokrasimme retkeilyauton tutusta Kangasalan EsaRent:stä. Saimme käyttöömme uuden Adria Twin Plus 640SLB manuaalivaihteisen retkeilyauton. Retkeilyauto on osoittautunut parhaaksi vaihtoehdoksi tarpeisiimme.

Pakkaaminen sujui rutiinilla, vaikkakin turhaakin tavaraa tulee lastattua joka kerta varmuuden vuoksi mukaan. Hain auton heti aamu yhdeksältä. Pääsimme silti matkaan vasta klo 15 maissa. Joka kerta yllättää pakkaamiseen kuluva aika. Tavarat olivat jo suurimmaksi osaksi pakattu etukäteen, mutta silti tavaroiden järjestely paikoilleen ym vei aikaa.

Katso Itä-Suomen linturetki.

Naantali

Ajelimme kohti Naantalia aurinkoisessa kevätsäässä. Ajoimme isoja- ja pikkuteitä. Suosimme kylläkin pienempiä teitä aina mikäli mahdollista. Kevään ensimmäisen tiltaltin kuulimme ja haarapääskyn näimme Yläneellä.

Naantalin Teersalo oli määränpäämme. Täällä oli nähty kyhmyhaahka, minkä mekin halusimme nähdä ja kuvata. Saavuimme klo 19 Teersalon Velkuaan vievään lossirantaan. Paikalla näkyi olevan 3 lintumiestä staijaamassa. Kertoivat, etteivät olleet nähneet vilaustakaan kyhmyhaahkasta, vaikka jo hyvän toivin olivat sitä staijanneet. Ei kuulostanut lupaavalta, mutta päätimme jäädä paikalle, koska tänne asti tultiin. Kolme muuta staijaria lähti pois.

Tähyilin puolen kilometrin päässä olevan Rännit saaren suuntaan kiikarilla ja kaukoputkella. Kyhmyhaahkasta ei näkynyt jälkeäkään. Normi haahkoja oli runsaasti. Elättelin toivoa, josko lintu olisi Rännit saaren takana. Olimme tunnin verran tähyilleet ja kuvasin muita lintuja. Ilta alkoi jo hämärtymään ja valoa oli enää niukasti kuvaamiseen.

Olimme jo poislähdössä, kun Rännit saaren takaa lensi matalalla meren pintaa viistäen yksinäinen haahka, niin luulin. Kuvasin sitä lennossa hämärtyvässä illassa. Katsoin kuvia ja hämmästyin, kun linnulla olikin punaoranssi kyhmy nokan päällä. Mitä ihmettä, tämähän onkin kyhmyhaahka! Olimme innosta ymmyrikäisenä, kun saimme kuvattua edes dokumenttitasoisen kuvan tavoitelinnusta, joka oli meille elis.

Teersalosta kuvasin ja havainnoimme: haahka, kalatiira, kyhmyhaahka, kyhmyjoutsen, merihanhi, meriharakka, merilokki, naurulokki, tiltaltti, valkoposkihanhi.

Päätimme yöpyä lossirannan parkkipaikalla. Saimme viettää rauhallisen yön ja uni maittoi hyvin.

Mynämäki

Heräsime jälleen klo 4 maissa, kuten näillä lintureissuilla on tapana ollut. Aamupalan jälkeen kävimme vielä kurkistamassa Teersalon lossirannassa, olisiko kyhmyhaahka aamulla paikalla ja paremmin kuvattavissa. Ei ollut, joten auton nokka kohti Mynämäkeä. Matkalla Mynämäelle näimme autosta: yksittäisiä kurkia, metsäkauriita pelloilla, rusakko, sepelkyyhkyjä.

Mynämäen Mietoistenlahdelle saavuimme klo 6.30. Auton parkkeerasimme Silakkarin lintulavan eteen parkkipaikalle. Kävelimme hienossa aurinkoisessa aamussa luonnon ääniä kuunnellen puoli kilometriä Silakkarin staijipaikalle, joka oli kallioinen niemenkärki varustettuna muutamalla pöydällä.

Jo matkalla Silakkarin staijipaikalle kuvasin ja havainnoimme: kaulushaikara, kiuruja, kottaraisia, kuovi, mustarastaita, pensastasku, rytikerttunen, taivaanvuohi, valkoposkihanhia, viherpeippo.

Silakkarin staijipaikalla oli 4 ammattimaista lintuharrastajaa kaukoputkineen. Hyviä näköhavaintoja linnuista tuli solkenaan, kiitos niistä. Lintuja ja lajeja oli kyllä paljon, mutta suurin osa oli kuvaajalle toivottoman kaukana hyvien kuvien saamiseksi. Kallioisella paikalla sai olla tarkkana, että kaukoputki ja kamera pysyivät pystyssä. Merenrannan kalliot ovat paljon liukkaampia, kuin sisämaan kalliot järvien rannoilla.

Onneksi edustalla oli jonkinverran kaislikkoa, niin saimme seurata lapintiiran mestarillista kalastusta. Räyskäkin pyörähti paikalla.

Staijipaikalla vierähti nopeasti 3 h lintuja kuvaten, eväitä syöden ja lintumiesten kanssa turisten. Vaimo tarkkaili ilman kiikaria ympäristön pikkulintuja, kun me muut tähystimme pitkien putkien läpi kapealla kuvakulmalla. Vaimo löysikin lähistöltä tarkkasilmäisena useita lajeja, mitkä meiltä muilta olisi jäänyt huomaamatta.

Silakkarin staijikallioilla kuvasin ja havainnoimme: haahka, haapana, heinätavi, hernekerttu, isokoskelo, jouhisorsa, kalatiira, keltavästäräkki, kirjosieppo, kottarainen, kurki, kyhmyjoutsen, laulujoutsen, lapasorsa, lapintiira, liro, meriharakka, merikotka, merimetso, nuolihaukka, pajulintu, punajalkaviklo, punakuiri, rantasipi, ruskosuohaukka, räyskä, suokukko, sääksi, tavi, tukkasotka, töyhtöhyyppä, valkoposkihanhi.

Silakkarin parkkipaikalla söimme lounaan ja vaimo nautti keskipäivän auringosta ympäristöä tutkien.

Taivassalo

Iltapäivällä klo 15 jälkeen lähdimme ajelemaan kohti seuraavaa yöpaikkaa. Pysähdyimme Taivassalon Rantalanlahden lintutornin viereen. Paikka näytti lupaavalta iltaa, yötä ja seuraavaa aamua ajatellen. Koska kello oli vasta 17, niin jatkoimme matkaa kohti Kustavia.

Ajoimme Vartsalan lossille, mutta koska lossille oli pitkä autojono, niin käännyin ympäri. Söimme jätskit Kustavin Salessa ja tutkimme Kustavin rantoja. Kilpunkarin uimaranta oli idyllinen paikka, mutta emme kuitenkaan jääneet yöksi, koska ei ollut hyvä aamukuvauspaikka.

Palasimme Taivassaloon Rantalanlahden lintutornin kupeeseen. Vaimo alkoi loihtimaan gourmee illallistaan kuten tavallista. Otin kiikarit ja radiopuhelimen mukaan, sekä lähdin 250 m:n päässä olevalle lintulavalle. Rantalanlahti osoittautui idylliseksi ja rauhalliseksi, joten oli ilmeisen hyvä valinta. Ilmoittelin radiopuhelimella lintulajit vaimolle autoon ja hän kirjasi ne kokkauksen ohessa vihkoonsa.

Illan havaintoja Rantalanlahdella: haarapääskyjä, kalatiiroja, kyhmyjoutsenpariskunta, käki, liejukanan ääni kaislikossa, punajalkaviklo, sääksi kalastamassa, sinisorsia, suokukkoja, tavikoiras, västäräkkejä.

Nukuimme jälleen rauhallisen yön. Klo 4 herätys ja viiden jälkeen olimme jo Rantalanlahden lintutornissa tähyilemässä aamun lintuja. Käki kukkui kävellessämme lintulavalle. Parikymmentä kalatiiraa kalastivat jo heti virkeänä ja kyhmyjoutsenpariskunta lipui arvokkaasti paikalle reviiriään tarkkaillen.

Vaimo huomasi kohahduksen takaoikealta puissa. Merikotka lehahti puusta lentoon variksen härnäämänä. Varis kävi nyppimässä merikotkan pyrstösulkia lennossa.

Kuvasin pienen lokintapaista, mitä kotona tutkittuamme tulkitsimme sen iloisena yllätyksenä pikkukajavaksi. Pikkukajava oli sitten myös elis meille.

Kaislikossa oli kovasti sutinaa heti aamutuimaan. Pajusirkku lauloi ponnekkaasti. Ruoko- ja rytikerttuset räksättivät iloisesti. Punajalkaviklo lensi soidinlentoaan äännellen voimakkaasti. Vaimon lempilaulaja mustarastas lauloi kauniisti koko aamun.

Lehtokurppa kurnutti oma eksoottista ääntelyään taustalla taivaanvuohen säestäessä mäkätyksellään.

Viereisellä rantapellolla saalisteli ruskosuohaukka. Onneksi kävi kaislikonkin päällä pyörimässä, niin sain siitä kuvia napattua.

Hektisen kiikaroinnin, kaukoputkitähyilyn ja kuvailun lomassa oli aika rauhalliselle kahvihetkelle kananmunaleivän kera. Aamuaurinko lämmitti jo mukavasti selkää. Kahvihetki keskeytyi, kun lahdelle tuli kyhmyjoutsenparin reviirille kolmas pyörä. Alkoi raivokas taistelu, kun koiraat alkoivat taistelun naaraasta. Lopulta tunkeilija sai rökäletappion ja kyhmyjoutsenpariskunnan auvoinen aamu sai jatkua entisellään.

Kolmen tunnin hieno luontohetki oli koettu ja oli aika palata retkeilyautolle. Rantalanlahden aamun lintulajeja havainnoimme ja kuvasin: haapana, haarapääsky, harmaahaikara, isokoskelo, kalatiira, korppi, kurki, kyhmyjoutsen, käki, laulujoutsenpariskunta, laulurastas, lehtokurppa, merihanhi, merikotka, merilokki, mustarastas, pajusirkku, pikkukajava, punajalkaviklo, ruokokerttunen, ruskosuohaukka, rytikerttunen, sepelkyyhky, sinisorsa, taivaanvuohi, tavi, telkkä, tukkasotka, varis, västäräkki.

Rihtniemi

Jatkoimme matkaa rannikkoa pitkin kohti pohjoista. Tutkin Uudenkaupungin aluetta, mutta en löytänyt mieleistä staijipaikkaa merenrannalta. Rannikkoa eteenpäin tutkiessani löysin mielenkiintoisen oloisen paikan Rihtniemessä, joka on kaukana kaikesta sivistyksestä. Ajoimme idyllistä ja tosi mutkaista 196 rantatietä koko matkan, joka oli varmasti motoristeille sopivaa mutkatietä, mutta ei ehkä niinkään isolle retkeilyautolle.

Rihtniementielle käännyttäessä tie kapeni huomattavasti ja heräsi epäilys, että kohta on puomi vastassa ja joudumme peruuttamaan takaisin. Ajoimme Rihtniementietä 8 km ja usko meinasi mennä, mutta perille päästiin. Rihtniemi on Etelä-Suomen mantereen läntisin kohta.

Rihtniemessä on parkkipaikalta kävellen lintulava n. 150 m:n päässä ja korkea 3 tasoinen huojuva lintutorni n. 300 m:n päässä. Jo heti parkkipaikalta avautuu mykistävän hieno merinäköala. Paikka näytti lupaavalta ja parkkipaikalla oli hyvin tilaa. Päätimme yöpyä täällä. Lämmintä ja tyyntä oli, sekä helleraja meni rikki. Heti parkkipaikalla kirjosiepot ja pajulinnut pitivät konserttiaan. Pariutuminen oli selvästi käynnissä.

Vaimo jäi laittamaan illalista ja lähdin tutustumaan paikkaan. Paikka oli todella hieno ja lintuja lenteli lupaavasti merellä edestakaisin.

Maukkaan illallisen jälkeen lähdimme helteisessä ja aurinkoisessa illassa tutustumaan lintutornin antimiin. Otin mukaan vain pikkukameran minkä kroppikertoimella pääsin 640 mm:n. Ilma oli kirkas, mutta lämpöväreily oli tietysti massiivinen, joten lintukuvaamisen sai lähes unohtaa.

Hienon maisemallisen illan lintuhavainnot: haahka, haarapääskyjä, harmaahaikara, harmaalokki, harmaapäätikka, isokoskelo, kalalokki, kalatiira, kirjosieppo, kyhmyjoutsenpariskunta, merihanhipariskunta, meriharakkapariskunta, merimetsoja runsaasti, mustarastas, naurulokki, pajulintu.

Parkkipaikalla oli rauhallinen yö, vaikka jonkinverran kulkijoita olikin. Heräsimme yöllä kolmen aikaan linnunlauluun. Luonnossa ei aina ole niin rauhallista nukkua, kuin luulisi. Linnut pitävät aikamoista metakkaa auringon noustessa ja yölaulajiakin riittää.

Olimme hämärässä jo klo 5 maissa viereisellä lintulavalla. Valitsin sen lintutornin sijaan, koska oli vakaampi kuvausalusta huojuvan tornin sijaan. Aamu oli jälleen todella hieno ja muutama laivakin seilasi kohti Rauman satamaa.

Ilma oli seesteinen ja lämpötila aamulla 14 C. Paras kuvausaika on todella lyhyt. Ensin on liian hämärää, sitten on sopivasti valoa, jos on kirkas ilma ja pian onkin sitten kuvat pilaavaa lämpöväreilyä. Paras kuvausaika kestää 1-2 h aamulla.

Kauempana merellä lensi, sekä etelään, että pohjoiseen runsaasti mm. haahka-, isokoskelo-, meriharakka-, merimetso-, telkkä- ja valkoposkihanhiparvia.

Vietimme Rihtniemessä hienon ohikiitävän hetken Suomen kauniissa meriluonnossa ja havaitsimme aamustaijauksessa: haahka, haarapääsky, harmaahaikara, isokoskelo, kalalokki, kalatiira, kirjosieppo, kurki, kyhmyjoutsen, käki, laulujoutsen, merihanhi, meriharakka, merimetso, mustarastas, naurulokki, pajulintu, peippo, pensastasku, rantasipi, sepelkyyhky, talitiainen, tavi, telkkä, valkoposkihanhi, västäräkki.

Luvia

Suuntasimme kohti tuttua ja idyllistä Luviaa 25 C helteessä. Luvian keskustassa söimme helteen helpotukseksi jätskit ja suuntasimme Laitakarin satamaan. Laitakarissa oli vilskettä ja vipinää. Veneitä laskettiin vesille, vesijetitjetit pörräsivät ja ihmiset nauttivat lämmöstä ja auringosta. Muitakin asuntoautoja oli paikalla enemmän kuin aiemmilla reissuilla. Kaunis satama, mutta oli tällä kertaa liian rauhatonta yöpymistä ajatellen.

Laitakarissa havainnoimme lintuja: haarapääskyjä, laulujoutsenpariskunta, merimetsoja, peippopariskunta.

Jatkoimme matkaa tuttuun Luvian Lankoorinnokan kalasatamaan. Täälläkin odotti melkoinen vilske. Sukellusporukka palasi mereltä hylkysukellusreissultaan ja pakkasi tavaroitaan, mitä riittikin runsain määrin. Uistelijoita tuli ja meni, koska melkein tuuleton ilma. Yksi venekunta mitä haastattelin oli jopa saanut mitan täyttävän lohenkin. Isompi kalastusalus palasi mereltä kotisatamaansa.

Itä-Suomalainen yritys urakoi Säpin saareen Metsähallituksen toimeksiannosta uutta laituria, joten heidänkin kalustoaan oli paljon paikalla. Ensin näytti toivottomalta sopia porukkaan, mutta vaimon ehdotuksesta ajettiin aallonmurtajan edustalle syrjään. Vasemman puolen ikkunoista näkyi fantastinen auringonlasku, mistä jaksoin vielä ottaa kuvat ennen nukkumaanmenoa.

Illalla havainnoin Lankoorinnokassa kiikarilla vaimon kokatessa illallista: merihanhipariskunta, kirjosieppopariskunta pöntöllään, kalatiiroja, lapasorsa, meriharakka, tukkasotka, 6 silkkiuikkua pariutuneet, kyhmyjoutsenpariskunta, isokoskelopariskunta.

Raikkaassa meri-ilmassa hyvin nukutun yön jälkeen sallimme itsellemme herätyksen vasta kuuden maissa, koska kuvauspaikka oli heti auton vieressä. Satamassa oli muutaman tunnin rauhallista, ennenkuin Säpin laiturinrakentajat tulivat tavaroitaan lastaamaan.

Kuvasin pitkään kirjosieppopariskunnan pesänrakennuspuuhiapuuhia pönttöön. Viasvedenlahti oli voimakkaaseen vastavaloon, joten sinne ei juuri päässyt kuvaamaan.

Meri oli tyyni, joten pienemmilläkin veneillä kelpasi lähteä uistelemaan. Vasemman reunan Säpin jälkeen länteen mennessä seuraava paikka on Ruotsin rannikko.

Vietimme keskipäivän siestaa lämmöstä ja auringosta nauttien, luonnon ääniä kuunnellen ja sataman tohinaa seuraten. Aamun lintuhavainnot Lankoorinnokasta: haahkakoiras, haarapääskypariskunta, harmaalokkipariskunta, isokoskelopariskuntia, kalatiirapariskunta, kirjosieppopariskunta, kuikka, kyhmyjoutsenia, merihanhipariskuntia, merilokki, merimetsoja, mustarastas, naurulokkipariskunta, punajalkaviklo, punarinta, sepelkyyhky, silkkiuikkupariskuntia, sinisorsia, rantasipi, telkkäpariskunta, tiltaltti, tukkasotkapariskunta.

Pori

Yyterin lietteiden Huhtalanraitin parkkipaikalle ajoimme ajatuksena piipahtaa viereisessä Langouran lintutornissa Riitsaranlahtea tutkailemassa. Juuri kun pääsimme paikalle, niin alkoi rankka sadekuuro. Jäimmekin sitten retkeilyautoon kahvihetkelle ja taisimme päivälevollekkin käydä.

Levon lammille suuntasimme, koska siellä oli nähty mm. Lampiviklo, minkä sainkin kuvattua. Lampiviklo oli meille suomielis. Levon lammilta pääsee kuvaamaan, joko lintutornilta, tai kivasti ison tien viereiseltä kävelytieltä. Tämä onkin oikein citybongaajan ihannepaikka. Kuvasin tällä kertaa kävelytieltä lammen lintuja.

Kuvasin punakuirin millä oli erikoinen nokka. Liekö lievä epämuodostelma yläosan tyviosassa? Vaimo jäi Merisatamantien varteen autoon, mistä näki myös hyvin lammen linnut. Radiopuhelimella ilmoitin lajeja ja vaimo kirjasi ne autossa vihkoonsa.

Kuovisrriäkin olemme pitkään Suomesta jahdanneet ja nyt sain senkin kuvattua. Kuovisirri oli meille suomielis. Kuvasin sitä ruovikossa ja lentoonlähtevässä parvessa. Levon lammet olikin meille antoisa tällä kertaa kahden suomieliksen kera.

Levon lammilla kuvasin ja havainnoimme lintulajeja: harmaahaikara, kalatiira, kuovisirri, lampiviklo, lapinsirri, liro, meriharakka, naurulokki, nokikana, pikkulokki, punajalkaviklo, punakuiri, rantasipi, silkkiuikku, suokukko, suosirri, taivaanvuohi, tavi, tylli.

Kirrinsannan tehtaan altailla kävimme bongaamassa siellä nähtyä sitruunavästäräkkiä. Jo hiukan väsyneenä, mutta intoa piukeana nappasin ison kameran jalustoineen ja vielä kiikarit kaulaan. Lähdin puolijuoksua puolen kilometrin päähän, missä lintu oli nähty. Vajaan tunnin tähyilin umpeen kasvanutta tehtaan allasta ja siinä kasvavaa pikku koivikkoa, mutta sitruunavästäräkkiä en löytänyt.

Kirrinsannan tehtaan altailla havainnoin ja kuvasin: merihanhia, silkkiuikkuja, telkkiä.

Surffirannalle suuntasimme illaksi ja yöksi. Paikkaan, joka on aiemmin ollut suosikkipaikkamme. Paikalla oli lisäksemme kaksi matkailuautoa. Suuntasin jälleen heti rantaa tutkimaan vaimon tehdessä illallista. Surffirannan lietteet olivat lähes tyhjiä linnuista. Vain yksi liro oli ruokailemassa rannalla.

Surffirannalta ja mereltä illalla kuvasin ja havainnoin: harmaahaikarapariskunta, liro, meriharakka, mustakurkku-uikkuja, mustalintuja, valkoposkihanhia.

Yö sujui Surffirannalla muuten rauhallisesti, mutta yhdessä asuntoautossa vanhempi pariskunta piti kännibileitään ja soitti musiikkia kovalla iltamyöhään. Neljältä nousimme taas ylös ja viideltä olimme jo Surffirannalla tutussa paikassa kuvaamassa. Aamu oli pilvinen, eikä auringon valaisevia säteitä nyt saatu. Rannalla ruokaili vain jo illalla nähty liro.

Munakarin edustalla n. 2,5 km:n päässä oli isoja määriä lintuja, mutta kuvaajalle toivottoman kaukana. Lämpöväreily oli maltillista, joten kaukoputkella lajit näkyivät hyvin. Luoksemme tuli liikuntarajoitteinen mies kiikarin kanssa. Näytin hänelle pyynnöstään kaukoputkella lintuja, jotka olivat hänelle eliksiä. Hän oli linnuista kovasti tyytyväinen, mistä tuli itsellekkin hyvä mieli.

Surffirannalta aamulla kuvasin ja havainnoimme lintulajeja: alli, haahka, jouhisorsa n. 30 kpl, kirjosieppo, laulujoutsen, liro, meriharakka, mustakurkku-uikku, mustalintu satoja, naurulokki, tukkasotka, peippo, pilkkasiipi, silkkiuikku, telkkä, tukkakoskelo, västäräkki.

Kirrinsannalle lähdimme jälleen jahtaamaan sitruunavästäräkkiä. Tehtaan altaiden parkkipaikalla oli paljon autoja, joten kuvittelin linnun taas löytyneen. Vaimo jäi autoon ja harpoin taas välineineni paikalle. Porukkaa oli kymmenisen kappaletta, mutta lintua ei ollut kukaan nähnyt.

Puolentoista tunnin ajan ennen puolta päivää tähyilin lintua, mutta ei suostunut tälläkään kertaa näyttäytymään. Olipahan ainakin mukavaa juttuseuraa paikalla. Kirrinsannan tehtaan altailla kuvasin: harmaahaikara, kiuru, kurki, merihanhia, merimetsoja, pajusirkku, pensastasku, telkkä.

Hilskan saaren parkkipaikalle ajoimme varjoiseen paikkaan keskipäivän siestaa viettämään, ruokailemaan ja päikkäreille.

Reposaareen suuntasimme iltapäiväksi. Reposaaren rantakioskista ostimme jätskit. Kyselin samalla paikkaa missä voisi retkeilyauton vesisäiliön täyttää. Marina Merilokista löytyi septitankin tyhjennys-, ja vesisäiliön täyttöpaikka. Aika harvassa noita septitankin tyhjennyspaikkoja vaan on. Ajoimme kauniin ja idyllisen Reposaaren ympäri hissukseen.

Reposaaren lintuja: haarapääskyjä, isokoskelo, kivitasku, kottarainen, kyhmyjoutsen, meriharakka, mustarastas, naurulokki, valkoposkihanhia.

Ajokilometrejäkin oli jo tullut sen verran, että kävin tankkaamassa Yyterin huoltoasemalla tankin täyteen. Kulutus oli 10 l satasella.

Halssin pienvenesatamaan Kokemäenjoen suistoalueelle suuntasimme iIllaksi ja yöksi. Kokemäenjoen suistoalue on Suomen ja Pohjoismaiden laajin jokisuisto. Tuttu kaava jälleen. Vaimo laittaa retkeilyautossa illallista ja minä menen staijaamaan tällä kertaa vaan kiikarin kanssa, koska ajattelin aamulla suorittaa kuvauspuolen.

Paikalla oli paikallinen ”ammatilintustaijaaja” KH. Häneltä tuli hyviä näköhavaintovinkkejä, kiitos niistä. Näin kiikarilla mm. niittysuohaukan, mikä on meille suomihavaintoelis. Lintu oli niin kaukana, etten kameralla olisi hääppöistä kuvaa saanutkaan, mutta 18x suurentavalla vakaajakiikarilla sen hyvin löysin KH:n avittamana. Lyhyen aikaa, minkä kerkesin ennen illallista staijaamaan kiikarilla, havainnoin: haarapääsky, harmaahaikara, hiirihaukka, jalohaikara, kyhmyjoutsen, käki, laulujoutsen, merihanhi, niittysuohaukka, punasotka, ruskosuohaukka, satakieli.

Halssi oli jälleen rauhallinen yöpymispaikka. Yöllä kun heräsin klo 2.30 kuulin luhtakanan äänen, mutta en jaksanut äänittää. Klo 4, kun jälleen heräsin kuulin kaunista satakielen laulua ja äänitin sen.

Halssin aamu olikin sumuinen, joten vakavamman lintukuvauksen sai unohtaa. Nappasin pienemmän järkkäripaketin ja lähdin kiiruusti kalsareillani kuvaamaan muutaman kymmenen metrin päästä laiturilta sumuista maisemaa. Reissu venähtikin tunnin mittaiseksi ja taisin käydä kilometrin päässä kalsareillani kekkuloimassa ja kuvaamassa.

Otin kuitenkin sumun seasta joitakin lintukuvia. Sumuiset lintukuvat voivat olla onnistuessaan hienoja. Sumua ei ole kuitenkaan aina helppoa vangita kuvaan. Ääniä kuului viereisestä metsästä paljon, mutta kakofonia oli niin kova, että jäi tunnistamatta suurin osa, kun keskityin sumukuvaamiseen. Palattuani autolle vaimokin oli jo herännyt ja aamukahvi maistui kalsarireissun jälkeen hyvältä.

Yön ja aamun lintulajeja Halssissa: harmaahaikara, kaulushaikara Ä, kirjosieppo pesäpönttöllä, käpytikka ä rumm, laulujoutsen, luhtakana ä, merihanhi, merimetsoja, ruokokerttunen, satakieli Ä, silkkiuikku, telkkä, varis, västäräkki.

Kahdeksan jälkeen lähdimme jatkamaan matkaa. Sepänmäen pelloilla näimme 5 rusakkoa ja koirasfasaanin. 4 merihanhea teki ylilennon edestämme. Päätimme poiketa vielä Levon lammilla ennen kotimatkaa, kun kerran matkan varrella oli.

Levon lammmmella näin kauempaa kirkkaankeltaisen linnun. Nyt se sitruunavästäräkki on tuolla, ajattelin. Juoksujalkaa taas kameran ja jalustan kanssa menin paikalle kuvaamaan. Olikin kumminkin keltavästäräkki, kun kuvasta katsoin. Hieno lintu sekin.

Levon lammella kuvasin ja havainnoimme: keltavästäräkkejä, naurulokkeja, lapinsirrejä, liroja, nokikana, pikkulokkeja, suokukkoja, tyllejä, valkoviklo.

Kirrinsannan tehtaan altailla päätin kuitenkin vielä viimeisen kerran poiketa sitruunavästäräkkiä jahtaamaan. Taas oli paljon porukkaa paikalla ja nyt lintu oli aamulla nähtykin. Meni kuitenkin taas tovi, eikä mitään näkynyt. Takaraivoon hiipi ajatus, että ei ollut minun lintuni tämä.

Paikalle tuli nuori mies isänsä kanssa. Tämä nuori mies löysi linnun kaukoputkella puskista ja sain sen kuvattua vihdoinkin. Meillä oli aiemmin vaan huono suttukuva kaislikon seasta, eikä nytkään kovin hyvää kuvaa tullut, etäisyydestä ja väreilystä johtuen. Parempi kuitenkin kuin aiemmin Yyterin lietteillä v. 2018 kuvattu. Kovaa hommaa joskus tämä lintukuvauskin on. Kolmena päivänä kävin tätä jahtaamassa, ennenkuin tärppäsi.

Kuin kirsikkana kakun päälle täältä oli löydetty sinirinta, minkä sain myös laulavana kuvattua. Sinirinta oli elis meille. Vaimo jäi autoon kokkaamaan päivällistä. Oli hieno palata altailta hyvien lintu-uutisten kera, kun vaimon laittama aina maukas ruoka odotti valmiina retkeilyautossa. Lintuhavainnot ja kuvatut Kirrisannan tehtaan altailta: keltavästäräkki, pajusirkku, ruokokerttunen, sinirinta, sitruunavästäräkki.

Reissu oli onnistunut. Uusia lintupaikkoja nähtiin ja koettiin. Lintulajeja kuvasin ja havainnoimme 91 kpl. Uusia kuvattuja globaali eliksiä meille tuli 3 kpl ( kyhmyhaahka, pikkukajava, sinirinta ), uusia suomikuvaeliksiä tuli 2 kpl ( kuovisirri, lampiviklo) ja suomihavaintoelis 1 kpl ( niittysuohaukka ).

Reissussa vierähti viikko. Tuhansien raw kuvien jälkikäsittelyssä ja tämä blogijuttu lopuksi menikin sitten kuukauden päivät. Joka päivä vähintään puoli päivää tehden.

Lue myös 2021 reissu länsi- ja etelärannikolle.

Kiitoksia Esarent:lle hyvästä ja uudesta retkeilyautosta. Kiitoksia myös reippaalle vaimolle hyvästä kirjanpidosta, ”sissireissun” jaksamisesta ja maukkaista ruuista.

Ohessa tarinaa lintujen rekiretkestä Joulumaahan. Päästäksesi tunnelmaan klikkaa ao. laulunlurittelu soimaan ja katsele kuvat läpi.

Juokse porosein by tonttumuori. Sanat Olli Berg-Vuorinen ( 1842 – 1917 ) Suomalainen kansansävelmä.

Hauskaa Joulua toivovat talvilinnut!