Linnut pihlajanmarjoja syömässä

Etelä-Suomessa on ollut ennätyksellinen pihlajanmarjasato. Linnut ovat käyttäneetkin sadon antimia täysin rinnoin hyväkseen.

Katso myös linnut marjapensaissa.

Ensimmäisenä lähipiirissäni oleviin pihlajoihin ilmestyivät räkättirastaat pihlajanmarjoja syömään. Ensin muutamia kerrallaan ja sitten sankoin joukoin. Parvissa oli välillä useita kymmeniä kerrallaan.

Seuraavaksi havainnoin harakoiden ja variksien iltaisin ennen hämärän laskeutumista käyttävän pihlajan antimia hyväkseen. Harakat ovat yllättävän arkoja kuvattavia. Lähtevät karkuun heti, kun huomaavat pienenkin liikkeen. Tämä kuva on otettu piilokojusta n. 3m:n päästä linnusta.

Mustarastas oli seuraava vierailija pihlajanmarjapuussa ja hyvin näyttivät pihlajanmarjat kelpaavan. Hienosti heitteli marjaa ilmaan ja taidokkaasti nappasi sen sitten suuhunsa.

Sitten eräänä iltana kauniissa auringonlaskussa ilmestyivät ensimmäiset tilhet n. parinkymmenen yksilön parvena.

Ensimmäiset pakkasyöt olivat jo saaneet pihlajanmarjat käymistilaan, joten aikansa marjoja syötyään tilhet törmäilivät ikkunoihin.

Yksi löytyi parkkipaikalta kuolleena. Eipä aikaakaan, kun joku lintu höyhensi sen ja pisti suihinsa. Hämärässä en pystynyt tunnistamaan höyhentäjän lajia. Kauniit ja värikkäät tilhen sulat vain jäivät paikalle todisteeksi tapahtuneesta.

Toisena kertana, kun olin samaisen pihlajanmarjapuun vieressä 2m:n päässä kuvaamassa taviokuurnia, niin n. 30 tilhen parvi pölähti paikalle. Olin keskellä parvea ja humina vaan kävi, kun tilhet lentelivät ympärilläni siipien hipoessa takkiani ja päätäni.

Tilhet sitten ajoivatkin suuremman joukkovoimansa ansiosta pienemmän taviokuurnaparven pois.

Eräänä päivänä vaimo soitti työpaikaltaan, että täällä on outoja lintuja pihlajanmarjapuussa. Iltahämärissä sitten hiivin paikialle ja tunnistin linnut taviokuurniksi. Otin ensin kaukaa muutaman kuvan ja sitten lähestyin koko ajan kuvaten. Taviokuurnat osoittautuivtkin erittäin pelottomiksi ja päästivät muutaman metrin päähän kuvaamaan.

Sittemmin pääsin taviokuurnia kuvaamaan useamminkin eri paikoissa. Ympäri Etelä-Suomea onkin tullut runsaasti havaintoja taviokuurnista. Normaalivuosina ei taida näin runsaasti taviokuurnia Etelä-Suomessa nähdä. Taviokuurnat ovatkin varsinaisia sottapyttyjä, koska syövät pihlajanmarjasta vain siemenen ja ravistavat hedelmälihan pois.

Itselleni on ollut yllätys, että olen nähnyt sini- ja talitiastenkin syövän pihlajanmarjoja. Hyvin runsas lintulajisto näköjään käyttää phlajanmarjoja ravinnokseen.

Tulihan sieltä lopulta punatulkutkin aterialle, vaikkakin pihlajanmarjat olivat jo ruttuisia. Ilmeisesti olivat pienessä höyryssä marjoista, koska olivat huomattavasti pelottomampia, kuin normaalisti.

Olisikin hyvä konsti laittaa käyneitä pihlajanmarjoja pakkaseen ja syöttää sitten pitkin talvea. Kuvaaminen voisi olla helpompaa, koska linnut ovat höyryissä selvästi rauhallisempia.

Lue myös nämä

  1. 31.05.2012

    Teerisuolla
  2. 21.01.2013

    Lanzaroten linnut

Kommentit

  1. Titta 2012.12.29 11:20am

    Hienoja ja värikkäitä kuvia!

  2. Maija 2014.12.29 9:28am

    Hei, ihana osuma haulle, mitkä linnut syövät pihlajanmarjoja! Kerralla useamman lajin kuvat. Kiitos! Vielä ei ole tilhiä näkynyt, mutta eiköhän nekin vielä ehdi apajille, jos rastaat jotain jättävät jäljelle.

  3. arja leskinen 2016.09.06 11:30am

    Pihlajassa syö marjoja outo lintu, pää, rinta ja alavatsa tasaisen ruskeanharmaat, yksiväriset. Puolivälissä siipeä hento vaalea voikkikaari. Pyrstö kapea ja keskipitkä, mussta tai tummanruskea. Selän alaosa samanvärinen kuin pyrstö, siis yksivärisen mustantumma. Katsoin kiirarilla. Ottaa marjan suuhun, pitää vähän aikaa ja pudottaa pois. Arka, touhuaa ihan lehtien takana piilossa. Lintuja oli ehkä viisi. Tänään on siis 6.9.2016 ja havaintopaikka Pohjois-Karjalassa Polvijärvi ja Haninniemi, Sola. Vertasin kuvissa rastaisiin, kuukkeliin, taviokuurnaan ja tilheen, mutta kaikki olivat aivan erilaisia, kirjavia ja liian vaaleita. Mitään punaista ei linnussa ollut. Vain suklaanruskean harmaat aja mustantummaa.

Linssin takana