Kategoria: 2011 ARTIKKELIT

Fuerteventuran linnut

Fuerteventura on Kanariansaarten toiseksi suurin pinta-alaltaan ja sijaitsee lähimpänä Afrikan rannikkoa. Ehkä osaksi tästä syystä saari lieneekin linturikkain Kanariansaarista. Saari on suhteellisen matalaprofiilinen. Saaren korkein huippu on vain 807m merenpinnasta. Asfaltoidut tiet ovat erittäin hyviä ja ajettavia. Hiekkateitäkin ajelee ainakin, kun tiet ovat kuivia. Joulukuu oli sopiva aika kaamospakolaisille. Ei liian kuuma. Vuorilla kylmimmillään 17C ja aavikoilla 27C maksimissaan. Tuuli oli melko kovaa koko ajan ja hiekka lensi. Välillä piti oikein keskittyä kuvatessa, että pystyssä pysyi. Yksi pilvinen päivä sattui muuten aurinkoisien päivien sekaan. Karttakuvat Google Mapsista. Lintukuvia ilmestyy galleriaan pikkuhiljaa.

Katso myös: Azorit, Lanzarote, Teneriffa, Gran Canaria

Maanantai: Tukikohtanamme oli saaren eteläosassa sijaitseva Morro Jable. Ensimmäisenä päivänä tutustuimme lähiympäristöön kävellen.

Aamupäiväkierros tehtiin Morro Jable:n satamaan. Jo kaukaa näin, että aallonmurtajan päällä nökötti joku iso lintu. Otin heti käsivaralta kaukaa tunnistus kuvan. Lintu osoittautui harmaahaikaraksi joka päästi suht lähelle kuvaajan jalustan kera touhuamaan. Kanariankirviset vipelsivät vilkkaasti ympäriinsä. Merihanhet uinuivat, kuin siestalla ikään. Lokkeja tietysti oli, niinkuin jokapaikassa muuallakin.

Iltapäiväkierros tehtiin edelleen kävellen Jandian Majakan lähiympäristöön. Biitsiä riitti koko kävelymatkan ajaksi ja vielä sen jälkeenkin. Lintuja näkyi aika heikosti, johtuen ehkä suuresta ihmismäärästä. Turkinkyyhkyjä, sepelkyyhkyjä ja maaoravia tarttui digikennon kautta muistikortille.

Tiistai: Vuokra-autolla lähdimme koluamaan Punta de Jandia:n eteläisintä kärkeä, Puerto de la Gruz:a.

Tie oli hyväpintaista hiekkatietä. Menomatkalla näkyi muutama kanariankirvinen ja runsaasti vuohia, joita saarella on kuulemma jopa 160000 kpl, eli enemmän, kuin asukkaita.

Kylässä oli jokusia taloja, majakka ja pari ravintolaakin löytyi. Majakalla oli näyttely saaren historiasta. Lintuja näkyi vain lokkeja.

Takaisintullessa ajoimme edelleen hiekkatietä Peninsula de Jandia vuoriston yli niemimaan luoteisreunalle Cofete:n. Korkeimmalla kohdalla oli hieno näköalapaikka alas Cofete:n upeille rannoille. Paikalla oli tähystämässä myös kanariankirvinen ja vuohi. Vaimo antoi sille lempinimeksi jätemylly, koska se söi kaikki roskatkin tupakantumpeista lähtien. Mutta vuohenjuusto oli silti tosi hyvää.
Cofete oli pieni kylä, missä muutamia taloja, ravintola.

Mielenkiintoinen oli Villa Winter ( http://www.villawinter.com ), joka oli ränsistymään päässyt aikoinaan upeaksi rakennettu huvila. Saksalainen Kenraali rakensi sen 1946. Siellä eleli vanha mies koiransa kanssa, joka kutsui meidät sisään, kun katselimme ulkopuolella ja esitteli taloa meille.

Lintuja löysimme kanariantaskuja ( koiras ja naaras ), pensasvarpusia, tuulihaukan ja korppipariskunnan. Kanariantasku on Kanariansaarten kotoperäinen laji, joka elää Fuerteventuran saarella ja mahdollisesti myös Alegranzalla ja Montaña Claralla.

Keskiviikko: Lähdimme autolla aikaisin kauniissa aamuauringossa liikkeelle tavoitteena koluta saarta keskiosiin saakka. Jandian majakan luona oli säpinää, joten pysähdyin kuvailemaan. Korppi, joita täällä on suht paljon pysähtyi malliksi vastavaloon. Turkinkyyhkyn nappasin lennosta. Värikkäät munkkiaratit viuhuivat äänekkäinä ympärillä, kunnes pysähtyivät kuvaushollille. Pensasvarpusiakin oli seassa.

Olin jo lähdössä poispäin, kun retkikaverini huomasi kaipaamiani lehmähaikaroita useampiakin tallustelemassa nurmikolla. Sainkin hyvän setin pönö- ja lentokuvia.

Koukkasin matkalla itärannikkoa pitkin välillä aina sopiviin paikkoihin merenrantaan. Kuuluisalla Playa de Sotavennon rannalla kuvasin jälleen vastavaloon silkkihaikaran. Myös liitovarjoilijoita oli meren rannalla jo jokusia paikalla.

Käännyin La Pared:n johtavalle tielle. Tähyilimme kovasti mm. aavikkojuoksijoita, mutta eipä näkynyt. Saavuimme Playa de La Pared:n, joka oli erittäin kuvauksellinen paikka. Ensi silmäyksellä näytti, että ei lintuja täälläkään. Kävelimme hienoilla rantakallioilla odotellessamme ruokaravintolan aukeamista. Syötyämme olin jo nousemassa autoon, kun huomasin kauempana jotain liikettä. Sieltähän löytyi kuivunut joenuoma, missä lorisi hiukan vettä, joka oli ilmeisesti peräisin jostain urbaanista lähteestä. Siellähän olikin elämää. Pääsin kuvaamaan harjalinnun, rantasipin, kanariantaskunaaraan ja västäräkin. Tästä otettava opiksi, että ei parane luovuttaa heti, vaan paikat on tutkittava tarkemmin.

Ajoin vuoriston eteläreunaa seuraillen La Latijan kautta takaisin. Matkalla ei enää mitään kummempaa. La Latijassa olisi ollut Oasis Park eläinpuisto, mutta ei napannut mennä häkkilintuja kuvaamaan.

Torstai: Olimme juuri tulleet hotellimme Igramarin portista ulos, kun huomasimme meille oudon linnun 2 m:n päässä portinpielesä tuijottavan meitä. Järkkäri oli vielä repussa, mutta tempaisin pokkarin vyöltä ja otin salamalla kuvan. Oli vielä senverran hämärää, että eipä olisi muutenkaan kelpo kuvaa saanut, lohduttauduin. Lintu lennähti pois. Seurasin sitä ja sainkin järkkärillä muutamia kuvia. Lintu osoittautui etelänisolepinkäiseksi.

Päivän teemanana oli koluta saaren keskiosaa, Betancurian vuoristoseutua. Ajoimme Cardonia kohti ja muistin edelliseltä reissulta melkein 10v sitten täällä olevan karting radan. Ajelinkin täällä kartingia viime reissulla ja rata olikin mielenkiintoinen. Päätin käydä vilkaisemassa, etä vieläkö se on olemassa. Olihan se siellä. Korppi tervehti meitä. Huomasimme radan kupeessa pari harjalintua ruokailemassa. Sainkin siitä heti aamutuimaan mukavia kuvia. Kanariantasku kökötti ruosteisen tolpan päällä. Jatkoin matkaa hiekkatietä pitkin kohti isompaa asfalttitietä. Matelimme hiljaa lintuja tarkkaillen, kun takanamme tuli auto kiivaasti tööttäillen ja huitoi meitä menemään pois. Oimme ilmeisesti yksityismailla.

Maisemat muuttuivat todella hienoiksi vuoristoisella alueella. Montana Hendida:n vuoristossa oli komea pukki. Poikkesimme Ajuy:n. Muitakin turisteja tuli juuri parilla linja-autolla ja ruuhka oli sen mukainen. Tästäkö johtuen meni maisemakuvaamiseksi, kun linssiin ei osunu, kuin pari harmaalokkia. Maisemat olivat kyllä hienoja.

Betancurian vuoristo ei pettänyt. Maisemat olivat karuudessaan upeita. Korpista sain lähietäisyydeltä hienoja kuvia. Pensasvarpusiakin oli siellä täällä. Silloin tällöin törmäsimme myös tien varressa lekuttelevaan tuulihaukkaan. Myös pönökuvia sain autosta melko läheltä. Kerran tuulihaukka pölähti lekuttelemaan n. 10m:n päähän tuulilasista, mutta tilanne oli jo ohi, kun sain kameran hollille. Pikkukorppikotka nähtiin myös muutaman kerran, mutta toivottoman kaukana kunnon kuviin. Jotain sain kuitenkin. Hiirihaukka pyöri myös korkealla Betancurian itäpuolella.

Päivä päättyi, kuten alkoikin hauskasti etelänisolepinkäisen tuijotukseen sähkölangoilla.

Perjantai: Ajoin heti suoraan itärannikolle saaren puoliväliin Los Molinos:n mihinkään poikkeilematta. Ensimmäinen kuvauskohde oli, kun lähestyimme Los Molinosta. Tuulihaukkahan se taas saalisti maasta mitä lie pikkujyrsijöitä paikallaan lekutellen, tarkkaan tuijottaen ja välillä syöksyen nopeasti maata kohti. Saatuani auton parkkiin idyllisen Los Molinoksen rantaan, huomasin valkoisen ison linnun pikku purossa kahlaamassa. Kamera hollille ja kuvasin valotusta haarukoimalla, koska valkoinen lintu ”palaa puhki” helposti auringonpaisteessa. Muutaman kymmenen kuvaa kerkesin ottaa, ennenkuin lintu karkasi puroa ylöspäin. Lintu osoittautui kauniiksi silkkihaikaraksi. Seurailin kivikkoista puron vartta lintua aina kuvaten, kun vain hollille osui. Hyvän setin lopulta sainkin.

Kesyjä myskisorsia oli rannenpana ravintolan lähettyvillä. Itätuuli oli kova lennättäen todennäköisesti Saharasta tullutta hiekkaa mukanaan.

Purosta muistui mieleeni, että täällä piti olla joku järvikin lähistöllä. Puroa, joka sadekautena kasvaa joeksi, seuraten löysin järven. Vuohitilan kohdalta käännyttiin etelään hiekkatielle. Järvessähän oli vettä! Melko iso pato oli myös toisessa päässä. Vesi oli kylläkin kohtalaisen matalalla. Järvessä uiskenteli runsaasti ruostesorsia, nokikanoja, lokkeja yms. Kuvausetäisyydet jäivät taas pitkiksi. Joku hepokattikin tiiraili kivien välistä ja löysi tiensä digikikennolle.

Jatkoimme matkaa länsirannikkoa pohjoiseen päin. Käännyimme kohti Tindayan kylää. Kylältä löysimme pari harjalintua maata tonkimassa. Ajelimme kylän läpi kohti Atlanttia ja Tindayan aavikkoa, mistä kuvittelimme löytävämme harvinaisempia aavikkolintuja. Tie oli jonkinlaista asfaltti- ja kivipinnoitetta. Melkoista perunapeltoa oli, vaikka hiljakseen ajelimme lintuja tarkkaillen. Ilma oli 27 C ja ajoimme rantaan n. 5 km halki kuuman aavikon. Minkäänlaista elävää olentoa emme kuulleet, emmekä nähneet. Aikaisin aamulla tilanne olisi varmaan ollut toisenlainen.

Jatkoimme edelleen matkaa länsirannikkoa pohjoiseen päin kohti El Cotilloa. Vähän ennen El Cotilloa pysähdyimme oikealla puolella oleville raunioille kuvaamaan. Kanariankirvisiä ja pensasvarpusia oli sankoin joukoin. Tuulihaukkakin tähysti taas jonkun matkan päässä. El Cotillossa oli upeat rannat, mutta ei ihmeemmin lintuja iltasella.

Ajoimme takaisin Betancurian vuoriston kautta hienossa ilta-auringossa. Yhtäkkiä huomasin tiellä ison hiirihaukan raadolla. Pysäytin auton ja kuvasin pois lentänyttä hiirihaukkaa rinteessä. Yritin hiipiä lähemmäksi, mutta lintu lähti lentoon ja jäi vastatuuleen lähes paikalleen leijumaan ja väijymään saalistaan. Oli kyllä upea näky, mutta vastavalo oli armoton kuvauksen kannalta.

Lauantai: Lauantai oli keräilyerien päivä. Putsasin suttukuvat korteilta ( 16GB+16GB+32GB ) ja kun oli viimeinen kuvauspäivä, niin sai huoletta paukuttaa kortit täyteen. Ajatuksena oli kiertää osin jo käytyjä paikkoja ja joitakin uusia.

Jandian majakan luona otin lehmähaikarasta lento- ja pönökuvia. Varoin valottamasta puhki vitivalkoisia höyheniä, koska aamuauringossakin oli jo puhtia riittävästi.

Seuraavaksi kohti La Pared:a. Matkalla Istmo de la Pared:n aavikolla kuvasin hiirihaukkaa, joka laskeutui rinteeseen maastoutuen siihen niin täydellisesti, että hukkasin sen. Otin silti kuvia rinteestä ja kotona tietsikan ruudulta vasta läysin ko. linnun.

Saavuimme La Pared:n rantaan. Suunnistin välittömästi kuivuneelle joenuomalle, missä edellisestä käynnistä viisastuneena tiesin lintujen olevan. Löysimmekin kuvattavaksi harjalinnun, rantasipin, västäräkin ja valkoviklon.

Jatkoimme matkaa upeita teitä ja maisemia pitkin Betancurian vuoristoon. Hiirihaukkoja ja tuulihaukkoja löytyi jälleen. Tuulihaukka pysähtyi jossain kylässä tolpan nokkaan 10 m:n päähän, joten sehän kelpasi kuvaajalle.

Takaisinpäin käännyttin vuoriston jälkeen ja ajoimme takaisinpäin FV-430 San Antonion tietä. Jokusen kilometrin FV-430 San Antonion tietä ajettuamme huomasin oikealla puolella pienen lammen, siis sinne. Sieltä löytyikin ruostesorsia, nokikanoja ja myskisorsia.

Matkalla törmäsimme myös oudosti käyttäytyvään puluparveen. Pulut lensivät vimmatusti ympyrää lakkaamatta. Olisko joku haukka ne säikäyttänyt?

Sitten vielä pakollinen Catalina Garcia:ssa käynti, joka on tunnetusti yksi saaren parhaista lintupaikoista. Lampi löytyikin helposti aivan tien vierestä. Paikalla oli jokusia kuvaajia pitkien putkiensa kanssa, joten tiesin olevani oikeassa paikassa. Lintuja olikin lampi sakeanaan. Sain kuvattua mm. kanariankirvisiä, pikkupensaskertun, kuovisirrejä, taveja, mustavikloja, harmaasorsia ja silkkihaikaran. Puoliksi kuivuneen lammen pohja oli onneksi senverran kovaa, että kesti kävellä.

Kotimatka oli mukava aloittaa mukana repullinen lintu- ja muita kuvia.

Katso myös 2015 reissu Fuerteventuralle.

Harjalintu

Harvinaisempi Harjalintu piipahti Tampereella lokakuun lopussa. Lintu oli nähty ensin lokakuun alkupuolella Kaukajärven Uimastadionilla, minne en kerennyt sitä kuvaamaan. Lokakuun loppupuolella se sitten vietti viikonloppua Hervannassa.

Sumuisena sunnuntaina lähdin toivorikkaana sitä kuvaamaan. Putkeksi valitsin EF 70-200mm f/2.8L IS II USM objektiivin, sen valovoiman takia, koska oli sumuista ja valoa niukasti. Tarkastin vielä Tiirasta lähtiessäni viimeiset tiedot. Onneksi, koska lintu oli vaihtanut iltapäiväksi paikkaa. Osuin laakista oikeaan paikkaan. Muutama kuvaaja ja bongari oli paikalla. Lintu päästi yllättävän lähelle ottamaan kuvia ja f 2.8:lla sai valonkin riittämään lähietäisyydeltä. Lintu nokki ahkerasti maasta matoja yms. pitkällä nokallaan ajotien vieressä olevalta nurmikolta., eikä välittänyt ympärillään häärivistä ihmisistä. Puoli ”lippaallista” kerkesin laukoa eri kuvakulmista. Olisi kyllä koko korttikin vedetty täyteen, ellei joku pokkarikuvaaja olisi ängennyt itseään metrin päähän linnusta. Lintu lähtikin lentoon ja melkein törmäsi ikkunaan, kunnes muutti suuntaansa jä hävisi betoniviidakkoon. Sen koommin sitä ei ilmeisesti Hervannassa nähty.

Pikkuisen jäi harmittamaan, kun en saanut siitä kuvaa harja levitettynä, minkä lintu usein tekee tullessaan lennosta ja asettuessaan paikalleen.

Priolo Azorien viidakossa


Azorit sijaitsevat keskellä Atlantin valtamerta n. 1500 km:n päässä Lissabonista länteen. Saariryhmä koostuu yhdeksästä saaresta, jotka kuuluvat Portugaliin. Reissumme ajoittui syyskuun loppuun ja elokuun alkuun.

Katso myös: Fuerteventura, Lanzarote, Teneriffa, Gran Canaria

Oli tarkoitus lähteä viikoksi kuvailemaan muuttolintuja esim. Hankoon, mutta parempi puolisko ehdotti tälläistä kohdetta. Odotukseni lintukuvauksen suhteen eivät olleet korkealla, joten en selvittänyt etukäteen kohteita kovinkaan paljon. Taksikuski puhui jostain Priolosta matkalla lentokentältä hotellille. Oppaalta kyselin linnuista. Olikin erittäin aktiivinen opas ( Noora Hispanialta ). Hän kertoi muutamia tietämiään paikkoja ja lupasi selvittää lisää paikkoja. Läppärikin oli mukana, mutta koska lomalla oltiin, niin ajattelin pitää taukoa tietokoneista.

Ma 26.09.2011: Saapumispäivänä kuvailin Varpusia parvekkeelta.

Ti 27.09.2011: Aamusella kuvasin Varpusia ja Mustarastaita Parvekkeelta. Oli kova myrskypäivä, joten ei kannattanut lähteä autolla vuoristoa koluamaan.

Ke 28.09.2011: Aamulla taas alkulämmittelyä Varpusten ja Mustarastaiden kera. Ilma oli edelleen huono, mutta kaatosateessa lädimme kohti Furnasia. Lagoa das Furnasista löytyi heti parvi Nokikanoja, joita pääsin kuvaamaan auton ikkunasta melko läheltä 400 millisellä. Savuavan kraaterijärven vierestä löytyi lisäksi Nokitiira, Valkoposkihanhi, erikoisen näköisiä sorsia ja hanhia. Koska keli oli niin huono, niin käännyimme takaisinpäin.

Poikkesimme takaisintullessa Vila Franca do Campon satamassa kahvilla. Satamassa kuvailin ensin lokkeja ja Tiiroja. Huomasin Lokkien seassa itselleni oudomman linnun, joka osoittautui Karikukoksi. Aikani niitä kuvailtuani huomasin vielä toisenkin oudomman lajin, joka oli Pulmusirri.

To 29.09.2011: Aamu valkeni kirkkaana auringonpaisteisena. Lädimme valloittamaan Lagoa do Fogoa, joka oli saaren keskiosassa. Heti ylöspäin vuorille ajaessa yhytimme pariin kertaan komeita Azorin Hiirihaukkoja taivaalla kaartelemassa. Azorien saariryhmä on kuulemma nimetty tämän haukan mukaan. Olivat luulleet sitä aikoinaan ensin Kanahaukaksi ja nimenneet sen mukaan, mutta myöhemmin paljastui
linnun oikea laji ja nimi vaihdettiin.

Patikoimme alas Lagoa do Fogon kraaterijärvelle. Rinne oli tosi jyrkkä. Välillä mentiin tikapuitakin
pitkin. Oli haastavaa painava kamerareppu selässä ja kamera kaulassa patikoida välillä melkein pystysuoraa rinnetä alas. Alhaalla järvellä löytyi vain lokkeja tiiroja ja sudenkorentoja, mikä oli pettymys lintukuvauksen kannalta. Muuten maisemat olivat mykistäviä. Ylöspäin tullessa puuskutettiin jo reilusti. 20 min:ssa tultiin ylös, joka oli kuulemma hyvä suoritus.

Koukkasimme vielä pohjoisrannikon Ribeira Granden kautta, mutta siellä ei lintuja näkynyt.

Illalla Hispanian Noora kertoi lisää selvittelyitään saaren linnuista. Itäpuolen Nordesten seuduilla pitäisi Priolo näkyä kuulemma ja Spea:n sivuilla kannattaa poiketa.

Pe 30.09.2011: Aamu valkeni taas kirkkaana. Lädimme vilkkaasti saaren itäpuolta koluamaan. Povoacaon jälkeen löysimme tien vierestä kuvattavaksi Kanarianhempon ja Virtavästäräkin. Hetken matkaa ajettuani bongasin taas Virtavästäräkin puusta. Auto jäi niille sijoilleen keskelle tietä hätävilkut päällä. Hyppäsin salamana autosta ulos kuvaamaan Virtavästäräkkiä. Samassa huomasin vieläkin mielenkiintoisemman kohteen tien toisella puolella kauempana puussa. Iso Azorien Hiirihaukka siinä köllötteli puussa aamuauringossa ruokaa niityltä tutkaillen. Pääsin rauhassa sitä kuvailemaan melko pitkään. Itä- ja koillispuolella saarta näkyi useasti Azorien Hiirihaukkoja liihottelemassa.

Takaisin tulimme Pico de El-Rei:n kautta. Matkalla oli muutamia Azorien Hiirihaukkoja langoilla
istuskelemassa, sekä kottaraisia.

La 01.10.2011: Aamu valkeni jälleen kerran kirkkaana. Pääsin kuvaamaan parvekkeelta aamuvalossa Azorien Hiirihaukkaa meren rannalla olevassa puussa. Sitten haukka tuli kohti ja aloin kuvaamaan, mutta kamera herjasi, että cf full. Kortti oli täynnä ja eihän sitä niin nopeasti vaihdettu. Juuri silloin tietysti ko. Haukka kurvasi n. 50 m:n päästä pervekkeemme editse.

Lähdimme ajamaan länsipuolelle kohti Sete Gidaneksen kraaterijärviä. Enää ei Haukkoja näkynytkään, kuten itäpuolella. Pakollisten maisemakuvausten jälkeen kuvasin muutamia paikallisia sorsia Lagoa Azulin ja Lagoa Verden välisellä kannaksella. Takaisintullessa näkyi yksi Haukka Feteirasin jälkeen pellolla kurvailemassa.

Illalla kuvailin altaalla Kottaraisia lennossa.

Su 02.10.2011: Aamu valkeni sateisena. Koska oli viimeinen lomapäivä, niin oli viimeinen mahdollisuus kuvata saaren harvinaisinta lintua, Prioloa, itäosassa. Uusien tietojen kera lähdimme innokkaina matkaan sateisesta ja sumuisesta kelistä huolimatta. Haimme nyt Priolo keskusta. Ajoin Serra da Tronqueira Bartolomeu vuoren huipulle. Ajoin päätien jälkeen n. 8 km matkan 10 km/h samalla kuvaten minkä sumussa näki. Oli Kanarianhemppoja, Peippoja ja Virtavästäräkkejä. Priolokeskusta ei löytynyt huipulta. Tulimme takaisin ja löysimme ko. keskuksen piilotettuna Reserva Florestalin taakse. Sieltä löytyikin paljon tietoa ja vinkki mistä voisimme Priolon löytää.

Ajoimme taas tosi hiljaa viidakon keskellä menevää auton levyistä soratietä kohti Pico Verdeä. Tähyilimme koko ajan puita, jotka kohosivat läpipääsemättöminä parinkymmenen metrin korkeuteen tien vieressä. Satoi koko ajan ja oli tosi pimeää, vaikka oli keskipäivä. Ajoin ko. vuoren huipun ohi etelästä pohjoiseen vielä jonkin matkaa ja totesin, että ei täällä mitään ole. Sain auton käännettyä jotenkin ympäri kapealla metsätiellä ja käännyin takaisin.

Sade hiukan taukosi ja pysäytin auton metsästä löytyvän aukon kohdalle. Nousin autosta ja ääntelin Priolon huilumaista ääntä, niinkuin Priolo keskuksessa opetettiin. Jonkun aikaa käveltyäni ja vihelleltyäni näin vilauksen linnusta puiden lomassa. Aloin kuvaamaan, mutta oli niin pimeää, että objektiivi 2x jatkeen kanssa ei tarkentanut. Vaihdoin manuaalitarkennukselle ja kuvasin kädet puuduksissa yöspäin. Viheltelin taas ja lintu hypähtelikin lähemmäksi tutkimaan, että mikä ihme tuo on. Nyt uskalsin jo vaihdella asetuksia ja af:kin toimi jälleen. Otin kuvia minkä kerkesin kädet puutumuksesta täristen. En tiennyt mitä kuvasin, mutta toivoin sen olevan Priolo. Monopodikin oli autossa, mutta en uskaltanut lähteä sitä hakemaan. Lopulta lintu pölähti lentoon.

Kävelin autoon pikku tärinä päällä. Tutkittuamme kuvia totesimme sen olevan Priolon poikanen. Parissa kuvassa oli jopa kaksi Prioloa kerralla. Jee, riemu oli katossa ja släpäreitä lenteli ilmassa. Se oli siinä.

(Suom.) Azorienpunatulkku ( poikanen kuvassa), (Eng.) Azores Bullfinch, (Port.) Priolo, (Lat.) Pyrrhula murina. Euroopan 2. harvinaisin lintu ja erittäin uhanalainen. Lintu elää vain Azoreilla Sao Miguelin saarella ja sielläkin vain itäpuolella harvinaisessa Laurel metsässä Serra da Tronqueiran vuoristossa rajoitetulla alueella. Lintuja on tällä hetkellä 700-800 linnun populaatio eri lähteistä riippuen.

Linnuista kuvia saitilla lintukuvastossa.

Siikanevan pitkospuilla

 Kuva: Tuke.

Kuva: retkikartta.fi. Siikaneva on Pirkanmaan suurin yhtenäinen suoalue ja sijaitsee Ruovedellä. Paikka on suosittu retkeily- ja lintujen seurantakohde.

 

Auringon paistaessa lähes pilvettömältä taivaalta syyskuun puolivälissä saavuimme lähtöpaikkaamme, pohjoispuolen parkkipaikalle. Mukana oli testimielessä pari gepsiä ja suunnistaja ( Tuke ) kompassin ja kartan kera, joten eiköhän me pärjätä.

 

Kuva: Tuke. Tietysti kameravarustus oli molemmilla mukana. Lähdimme kiertämään reittiä myötäpäivään ajatuksena  valon optimaalinen tulosuunta kuvaustilanteissa. Itäpuoli on alkuun metsäreittiä melko pitkään. Metsässä oli jonkin verran lintuja, jotka nätisti pakenivat edestämme.

 

Kolme varttia kuljettuamme alkoi koillisesta kuulua voimistuvaa Kurkien elämöintiä.

 

Pian näimmekin ensimmäisen kurkiauran saavuttuamme suon laitaan. Tuuli oli pohjoisen suunnasta ja ilma kirkas, joten mikäs siinä oli Kurkien muuttaessa etelään kohti Espanjaa ja Pohjois-Afrikkaa.

 

Kuva: Tuke.  Suuntasimme risteyksestä suon yli suoraan etelään Pikkulatosaareen pitkospuita pitkin.

 

Ylityksen aikana näimme muutamia isoja kurkiauroja lisää.

 

Kuva: Tuke.  Kurjet pyörivät välillä melko pitkään suon päällä nousevassa ilmavirtauksessa keräten korkeutta ja levähtäen välillä. Lintujen määrästä voi helposti päätellä, että Kurkien syysmuutto on täydessä vauhdissa.

Suon ylityksen jälkeen saavuimme viitoitettuun risteykseen mistä jatkoimme länteen.

 

Ison Heinäsaaren kautta tulimme Vanhanladonsaareen, missä joimme kahvit ruisleivän kera. Muita lintuja, kuin Kurkia ei näkynyt. Jokunen Varis lensi kauempana ja siinä se. Välillä pitkospuiden päällä oli n. 5 cm vettä, joten aivan pikkukengillä reitistä ei selviä.

Kuva: Tuke. Reitti kulki välillä saaressa ( Isosaari, Lehtisaari ) ja sitten taas pitkospuilla suota pitkin. Paikoin pitkospuut ovat uusimisen tarpeessa, ettei tarvitse mulia suossa.

 

Saapuessamme Jaarikanmaan hienolle ja hyvin varustetulle laavupaikalle tuli savunhaju jo kaukaa nenään. Laavupaikalla olikin jo elämää, joten nuotiota ei tarvinnut itse sytytellä. Makkarat vaan ritilälle ja leivät poskeen kahvin ja jääteen kera.

 

Olimme korkeammalla kalliolla, joten suota pääsi kuvaamaan kauemmaksi, mutta lintuja ei edelleenkään näkynyt.

 

Lähdettyämme laavupaikalta huomasi Tuke kauniin Suruvaippa perhosen puussa, jota kuvasimmekin innolla.

 

Oho, löysimme Hömötiaisen kuvattavaksi Jaarikanmaalta.

 

Ja Hippiäinenkin vielä, edelleen Jaarikanmaalta.

 

Kuljimme kohti pohjoista ja Saarihuhdanmaan niemeä, jolloin alkoi kuulumaan taas Kurkiparven kova mökä taivaanrannasta. Tovin haravoimme katseella taivasta, ennenkuin huomasimme taas ison parven matkalla kohti etelää.

 

Moskulanmäellä on vanha palovartiotorni. Ilmeisesti nykyään lintuharrastajien käytössä?

 

Tuossa on joku isompi porukka majaillut?

 

Retkelle tuli gepsin mukaan mittaa n. 8 km. Hieno reitti upeassa syyssäässä ja vielä hyvässä seurassa. Kiitoksia Tukelle mukavasta retkiseurasta. Aina neljä silmää havainnoi enemmän, kuin kaksi. Päivän aikana näimme toista tuhatta Kurkea muuttopuuhissa.

 

Siikakankaalla poispäin metsätietä autolla ajaessamme yhytimme vielä Teeriparven, josta kerkesin napata muutaman kuvan.

Kuva: Tuke. Kauniin syyspäivän erikoisen värinen auringonlasku kruunasi päivän.

 

 

Vanhankaupunginlahti

Ollessani vierailulla syyskuussa alkupuolella Helsingissä päätin poiketa Helsinkiläisten lintuparatiisiin Vanhankaupunginlahdelle, eli Viikkiin. Lahdella näyttää olevan 7 lintutornia, joten on mistä valita.

Ensimmäiseksi suunnistimme itäpuolelle Fastholman lintutornille. Kävelymatkasta tornille tulee melko pitkä, jos jättää auton sallitulle paikalle. Ajoimme tietämättömyyttämme aivan polun päähän melkein omakotitalon pihaan. Päätin jättää auton siihen ja käydä pikaisesti tornilla. Jonkin verran lintuja näkyikin melko kaukana, mm. Kyhmyjoutsenia, Sorsia ja Nuolihaukka.

Koska olimme jo valmiiksi itäpuolella päätimme mennä seuraavaksi Kivinokkaan.

Täällä olikin hienot luontopolut pitkospuineen. Ei ollut tornia, vaan näköalatasanne, joka oli aivan riittävä meidän tarkoituksiimme. Myös täältä näkyi Kyhmyjoutsenia ja Sorsia. Opastaulut olivat todella hienoja. Tulomatkalla vaimo huomasi kahvihampaan kolotuksen lomassa Punarinnan synkässä kuusikossa. Iso:t ylös ja silti alhaisella suljinajalla kuvailin linnun pomppiessa hienosti eri asentoihin ja paikkoihin.

Päätimme koukata lahden länsipuolelle Lammassaareen. Saareen johti idyllinen ja hyvä pitkospuureitti korkean kaislikon keskellä. Näyttäisi olevan hyvä päiväretkipaikka vaikkapa lapsiperheille, koska lastenvaunuilla ilmeisesti pääsee pitkospuita pitkin.

Valkoposkihanhet lentelivät sankoin joukoin edestakaisin.

Lehmät oli tuotu ilmeisesti pitämään kasvustoa kurissa. Osmankäämejä kuulemma syövät innolla.

Läheiseltä Malmin kentältä nousee isompiakin paikallisia lintuja.

Siirryimme seuraavaksi lähellä olevaan Pornaistenniemen EU tuella rakennettuun lintutorniin.

Eteläänpäin olevalla Hakalan tornilla kuulemma hyvät näkymät, koska edustaa raivattu puhtaaksi. Tällä kertaa ei keretty sinne, mutta näkyi olevan torni täynnä porukkaa.

 Sinisuohaukka liiteli kaislikon päällä etsien aurinkoisen sunnuntaipäivän lounasta. Taivaalla liiteli myös tunnistamaton isohko haukka.

Töyhtöhyypätkin jo kerääntyvät suuriksi joukoiksi muuttoa varten.

Kyllä pääkaupungin kupeessa on upeat paikat lintuharrastajille.

Poislähtiessä kuvasin vielä parkkipaikan vieressä Silkkiuikkua Vantaanjoen suulla sijaitsevassa Vanhankaupunginkoskessa.

Torronsuolla seikkailemassa

Torronsuo, joka sijaitsee Forssan eteläpuolella on yksi Etelä-Suomen suurimmista soista ja tunnettu hyvänä Kurkien seurantapaikkana. Syyskuun alussa lähdimme Torronsuolle seikkailemaan.

Aloitimme pohjoispuolelta suota kiertämällä n. 2,5 km:n lenkin Kiljamon saarekkeen ympäri vastapäivään pitkospuita pitkin. Saarekkeella sijaitsevalla luontotornilla tarkkailimme jonkin aikaa. Näköalat olivat upeat, mutta lintuja ei näkynyt ensimmäistäkään. Jostain kaukaa idästäpäin kuulimme Kurkien ääntelyä.

Mietimme, että menemmekö pitkospuita pitkin suon yli eteläiselle Idänpäänkallion lintutornille. Päätimme mennä autolla teitä pitkin, koska pitkospuut olivat tosi liukkaita märkänä. Pitäisi olla nastakengät, niin kävely helpottuisi. Olin laittanut jo kotona gepsiin koordinaatit, joten torni löytyi helposti. Muuten olisi ollut vaikeuksia. Tornin kupeessa oli hienot laavut ja tulentekopaikat. Lintuja ei taaskaan näkynyt, vaikka suomaisema oli hieno. Edelleen kuului kaukaa idästä Kurkien ääniä.

Löysin kartasta paikan nimeltä Myllysyrjä, missä tie kulkee aivan suon reunaa itäpuolella, mistä Kurkien ääniäkin kuului. Löysimme paikan taas gepsillä helposti.

Tarkkailimme puolisen tuntia ja näimme 3 Ruskosuohaukkaa kaartelemassa taivaalla, sekä Kivitaskuja suon laidassa. Nyt tulimme jo ilmeisesti liian pitkälle, koska Kurkien äänet kuuluivat lännestä.

Tutkin taas karttaa ja löysin mielestäni hyvän paikan vähän lännenpänä nimeltä Kivirounionmaa. Paikka oli kallioinen niemenkärki suolle, mistä kuvittelin näkeväni hyvin suolle. Paikka taas gepsiin ja ensin maaseututeitä, sitten peltoteitä ja lopuksi metsäautoteitä niin pitkälle, kun autolla pääsi. Ajaessamme lensi tien viereen mäntyyn kaksi Ruskosuohaukkaa. Pysäytin auton sopivaan paikkaan, kamera käteen ja varovasti repsikan puoleinen ikkuna auki. Juuri, kun kamera oli kuvausvalmiina päättivätkin sankarimme jatkaa matkaa, joten se siitä. Jatkoimme yhä heikkenevää metsäautotietä eteenpäin. Alkoi jo mietityttämään, että joutuuko takaisin tullessa peruuttelemaan kilometritolkulla kapeaa metsäautotietä pitkin. Saavuimme kallioiselle hakkuuaukealle, mistä löytyikin paikka auton kääntämiseen. Reput niskaan ja kohti suon laitaa.

Vaimo bongasi heti Käpytikan kuvattavaksi. Sitten oli mehiläispesiä polun varressa. Aika kuhina oli, mutta varovasti kulkien selvittiin ilman pistoksia. Törmäsimme jonkun kuvaajan piilokojuun metsässä, minkä kohdalta pölähtikin jotain isompia lintuja lentoon. Ryteikkö senkuin tiheni, kun suunnistimme gepsin avulla kohti suon laitaa. Välillä tuoksui tosi voimakas virtsan haju. Olisiko ollut hirvien, tai joidenkin muiden eläimien majapaikka.

Kurkien äänet alkoivat voimistumaan. Samassa puiden välissä vilahti 3 lentävää kurkea. Kerkesin ottaa ilta-auringossa vastavaloon muutaman silhuettikuvan lennossa. Pääsimme lopultakin suon laitaan, mutta ei siitä mitään nähnyt, koska oli niin tiheää ryteikköä, eikä ollut mitään korkeampaa paikkaa lähistöllä. Söimme eväät ja yritimme jatkaa suon laitaa, mutta olisi pitänyt olla viidakkoveitsi päästäksemme eteenpäin. Lähdimme takaisinpäin aivan hiestä märkänä, mäkäräiset, hirvikärpäset ja hyttyset seuranamme.

Alkoi kuulumaan taas tosi kova meteli Kurkien ääntelyistä. Sieltä oli iso parvi tulossa. Odotin kamera valmiina ja sainkin puitden välistä pari lentokuvaa muutamasta Kurjesta.


Kuvasaalis jäi melko laihaksi, mutta liikuntaa, raitista ilmaa ja roppakaupalla luontoelämyksiä saimme. Autokin löytyi vielä metsästä gepsin avulla, mitä ilman en kuuna päivänä tuonne umpimetsään lähtisikään. Päivä oli pulkassa ja väsyneet lintukuvaajat matkalla kohti sivilisaatiota.

Kurkien syysmuutto

Kauniissa elokuun aamuauringonpaisteessa ajelimme Keikyän kohdalla kohti Puurijärveä, joka on yksi Etelä-Suomen parhaita lintujärviä.

Huomasin puhelinlangoilla ja pellolla parven Kottaraisia hyvässä valossa. Päätin pysähtyä kuvaamaan niitä, koska olen kottaraisia kuvannut suhteellisen vähän.

Kerkesin jokusen kuvan Kottaraisista ottamaan, kun huomasin kauempana pellolla ihmeellisen näyn. Harmaita ukkoja seisoskeli pilvin pimein pellolla. Meinasin sydärin saada huomatessani niiden olevan Kurkia. Otin välittömästi muutaman yleiskuvan pystyäkseni laskemaan ne kuvasta. Niitä oli 212 kpl vaimon myöhemmin kuvista laskemana.

Lähemmäksi pitää päästä, ajattelin. Pellon reunaa hiipimällä olisi yksi vaihtoehto. Avoimessa maastossa en olisi päässyt kovinkaan lähelle ilman Kurkien pakoreaktiota. Päätin ajaa autolla taaksepäin, josko joku metsäautotie löytyisi. Gepsin avulla sellainen löytyikin. Ajoin autolla niin lähelle, kuin pystyin. Sitten hiipimällä pienen metsäsaarekkeen suojissa aina välillä kuvaten.

Kurjilla nousivat päät pystyyn, mistä arvasin tulleeni huomatuksi.

Muutama kuva vielä ja ja koko armada lehahti lentoon.

Otin vielä lentokuvia sen minkä kerkesin poistuvasta parvesta. Loistava luonnon näytelmä! Oli se tämän kesän yksi vaikuttavimmista näyistä linturintamalla.

Jatkoimme matkaa Puurijärven lintutornille. Parkkipaikalla oli jopa Metsähallituksen rakentama vessa. Polku, näköalatasanne ja itse lintutorni olivat hienossa kunnossa. Kuvasin tornista mm. Ruskosuohaukkoja, Harmaahaikaraa, Nokikanoja ja Tiiroja. Kuvaajalle liian kaukana, kuten aina lintutornista. Joitakin kohtuullisia kuvia Nokikanasta sain tornin alla olevalta kalliokielekkeeltä rantaan hiipimällä.

Luontopolkukin oli hyvässä kunnossa.

Takaisin tullessa käväisimme Kortejärven lintutornilla Urjalassa. Torni on myös tosi hienosti rakennettu ja esittelytaulut linnuista ja ympäristöstä olivat parhaat näkemäni. Kiipesimme tornia ylöspäin, kun huomasin liikettä kaislikossa. Aloin kuvaamaan, kun samassa alkoi paukkua, kuin talvisodassa. Säikähdin ja meinasin vetää maihin, mutta maahan oli ainakin 5m matka. Ihmettelin, mitä tämä nyt on, kunnes muistin, että sosrsastusaika alkoi klo 12. Ihmettelelimme suuresti, että lintujärvellä, lintutornin vieressä saa räiskiä vapaasti. Kolme venekuntaa oli järvellä sorsia jahtaamassa, joten linnuista ei ollut tietoakaan.

Sääksiä kuvaamassa Pohtiolammella

Elokuun puolivälissä mennään ja Sääksien ruokailu Pohtiolammella alkaa lähestyä kiihkeintä vaihetta. Päätin ex tempore lähteä Sääksiä kuvailemaan maailman parhaalle Sääksien kuvauspaikalle Pohtiolammelle. Tämä on jo kesän neljäs kuvausreissu Pohtiolammelle, joten paikat ja tavat ovat tuttuja. Lammen vieressä on 6 piilokojua, mistä pääsee lähietäisyydeltä kuvaamaan. Nämä 6 kojua ovat yhden kuvaajan tai porukan käytössä koko vuorokauden. Kojut pitää varata jo syksyllä seuraavaksi kesäksi, jos meinaa saada paikan. Yleisötornissa on lisäksi 6 kuvauspaikkaa n. 30 m:n etäisyydellä lammesta, joita ei periaatteessa varata etukäteen.

Olin vasta puolen päivän aikaan liikkeellä, joten sain viimeisen paikan. Olo oli kuin ompeluseurassa, kun kamerat laukoivat sarjalla sääksen iskiessä. Aamulla oli kuulemma ollut sumua ja sääksiä parhaillaan 7 kpl ilmassa. Vanhemmat tulivat 1-2:n poikasen kanssa ja jäivät korkeammalle tarkkailemaan, kun poikanen yritti saalistaa. Vanhemmat antoivat ääntelemällä kovasti ohjeita. Poikasen saatua kalan, vanhemmat saattoivat sitä vähän aikaa Vesijärven, Sahalahden, tai Längelmäveden suuntaan. Tämän jälkeen vanhemmat tulivat joskus itse ruokailemaan, joskus taas jatkoivat poikasen perässä pesälle. Muutaman kerran poikanen otti kala kynsissä korkeutta pellon päällä nousevassa ilmavirtauksessa, ennenkuin lähti vastatuuleen kohti pesää.

Uhuu, kylläpä on kylmää.

Missä se vastatuuli on, käännytäänpäs sinne.

Jotain on kynsissä, lähdetäänpä lentoon.

Huh, kylläpäs painaa.

No voihan…, taisin nousta myötätuuleen.

Ei tuu mitään, mutta pakko yrittää.

Apua, nokilleen mennään.

Pakko pudottaa elämäni suurin kala pois.

Sinne meni ja noin hyvän näköinen.

Mitä, eikö meinaa irrota?

Joutuuko tässä vielä uudestaan sukeltamaan?

Huh, tiukka paikka. Mutta juurihan mä opin vasta lentämään.

Ei muuta, kun pää pensaaseen ja uusi kierros. Seuraavalla kertaa pienempi kala ja nousu vastatuuleen.

Koska kuvauskaverit kojussa olivat saaneet hienoja Sääksikuvia aikaisin aamulla sumussa päätin maksaa seuraavankin päivän kojuvuokran ja tulla jo aikaisin aamulla paikalle.

Sunnuntaiaamuna olimmekin vaimon kanssa paikalla jo ennen kuutta. Olimme ensimmäisiä yleisötornin kojussa. Lammen pääkojussa oli jo kuvaaja paikalla. Aurinko alkoi juuri sopivasti pilkistämään metsän takaa, mutta sumua ei pettymykseni ollut. Alkuun aurinko paistoi pahasti suoraan linssiin. Vaimo oli mukana, koska keskityin syöksykuvien ottamieen. Kuvaaminen on tällöin tosi haastavaa, koska kojuista on vaikea kurkkia ylös ja pitäisi olla valmiina kuvaamaan syöksyä. Vaimo oli siis ennakkovaroittajana, että koska Sääksi lähtee syöksyyn. Nyt homma alkoikin pelittämään ja sain useita syöksykuvia.

Klo 6 – 9 kuvat olivat vastavalokuvia ja klo 9:n jälkeen paistoi oikealta sivusta. Sääksiä näimme parhaimmillaan 5 kpl yhtä aikaa pyörimässä lammen päällä. Kymmenen maissa ensimmäinen kortti oli jo täynnä ( n. 550 kuvaa ). Puolen päivän jälkeen käytiin syömässä ja tyhjensin kortit tietokoneelle. Sen verran vilkaisin kuvia, että huomasin syöksykuvien olevan hiukan epäteräviä. Suljinaikojen piti riittää koska parhaillan taisi olla 1/6400 s. Kamera ei siis kerennyt Sääksen syöksyssä ( n. 50 – 60 km/h ) tarkentamaan, koska alakojuista ei pystynyt seuraamaan kameralla syöksyä, vaan kuvasin 8 kuvaa/s, kun vaimo antoi merkin. Lammen pinta lisäksi kiilteli, niin af ilmeisesti häiriintyi.

Muutin taktiikkaa ja hain lammen sivusta sopivan korren samalta etäisyydeltä, mihin lukitsin tarkennuksen. Objektiivista af pois ja mahdollisuuksien mukaan hiukan svyväterävyyttä lisää pienentämällä aukkoa. Sujinajan laitoin 1/4000 s tasolle.Uusi yritys uusilla säädöillä. Johan alkoi vähän parempaa esitystä kameran takanäytöltä tulemaan ja sain kohtuullisia syöksykuvia. Vaikkakin parannettavaa jäi vielä.

Nuorajärven haukkareissu

Kävin aiemmin uhtikuun lopussa järven lounaispäässä Ruskosuohaukkoja kuvaamassa ja yhtä pääsinkin lennossa kuvaamaan. Lisäksi sain kuvia Nuolihaukasta. Otin tällöin myös kuvia Ruskosuohaukoista järven koillispäässä, kun ne iskivät kaislikkoon. Kuvat olivat tosi kaukaa. Käsitykseni mukaan kaksi naarasta siellä temmelsi. Paikallistin ko. paikan kartalta.

Elokuun alussa koordinaatit gepsiin ja menoksi. Jouduin vähän aikaa kiertelemään, että löysin paikan, mistä yritän tiheikköjen läpi rantaan. Löysinkin mieleisen paikan ja ajoin auton parkkiin. Samassa huomasin pari Kurkea käyskentelevän kaurapellossa. Ikkuna salamana auki ja kamera laulamaan. Oli tarkennusvaikeuksia, koska oli kuuma aurinkoinen päivä ja ilmassa oli liikaa lämpöväreilyä.

Lähdin tarpomaan kaurapellon laitaa kohti rantaa. Samassa Kurjet pölähtivät lentoon n. 20 m:n päästä. Vetäisin kameran esiin ja aloin laukomaan Kurkien perään kuvia. Kamerassani on aina valmiina taivasta vasten lentokuva-asetukset, jolloin plussaa on 2-3. Se oli tällä kertaa liikaa, koska Kurjet lensivät tummaa metsää vasten. Selkäpuoli ylivalottui selvästi.

Jatkoin rantaryteikköä kohti haluamaani paikkaa. Tulin hevoshaan kohdalle. Näin Tuulihaukan istumassa langalla n. 300 m:n päässä. Olin itse metsän suojassa, joten se ei huomannut minua. Sain rauhassa kuvata jalustalta, vaikkakin taas kerran liian kaukaa.

Oli pakko siirtyä kulkemaan hevoshaan puolelle, koska ryteikössä ei päässyt enää eteenpäin. Hevosia oli n. 5 kpl kauempana ruohoa syömässä. Yritin kulkea niitä häiritsemättä. Tuulihaukka pyöri yläpuolellani, joten aloin käsivaralta sitä kuvamaan, unohtaen kaiken muun. Sainkin hyviä kuvia taivasta vasten. Samassa tunsin lämpimän henkäyksen niskassani ja hevonen päristi turvallaan. Säikähdin ja painoin salamana aidan toiselle puolelle.

Jouduin loukkuun aivan rantaan, koska upposin joka askeleella polvea myöten rantahetteikköön. Hevoset vahtivat minua pari tuntia siinä, joten oli hyvää aikaa kuvata. Sainkin Tuulihaukan lisäksi, myös Nuolihaukasta kuvia.

Hevoset siirtyivät lopulta onneksi kauemmaksi, joten pääsin itse aiheuttamastani ansasta pois. Siirtyessäni läheiseen metsikköön kuului hevosten jolkotus taas takaani. Onneksi oli niin tiheää metsää, etteivät kiinni saaneet. Tuskin ne olisivat mitään tehneetkään, mutta en viitsinyt kokeilla, koska olin niiden reviirillä.

Tähyilin vielä vähän aikaa Ruskosuohaukkoja, mitä olin varsinaisesti tullut kuvaamaan. En nähnyt kuitenkaan vilaustakaan niistä.

Ahtialan- ja Vallonjärvi

Aamusella, heinäkuun loppupuolella lähdettiin vaimon kanssa kohti yhtä Pirkanmaan mielenkiintoisimpaa lintujärveä. Lintutornin koordinaatit gepsiin ja kohti Lempäälän Ahtialanjärveä. Olipa hyvä, että kaivoin koordinaatit esiin, koska mitään lintutorni viittoja en tiellä huomannut.  Pikkutieltä käännyttiin peltotielle. Ladon kyljessä oli jonkinlainen esittelykyltti, joten tiesin olevani oikeassa paikassa.

Lähdimme tarpomaan aamukasteista pellonlaitaa kohti järveä. Menimme pelto-ojan vasenta laitaa korkeassa heinikossa. Puluparvi pölähti vierestä. Vaistomaisesti tempaisin muutaman lentokuvan. Menin ison ojan ylitse puoliksi lahonneita koivupuita pitkin. Samassa takana molahti. Mielessä kävi, että oli joku iso vesieläin. No, vaimohan se mulahti liukkailta pitkospuilta haisevaan ojaan. Onneksi oli sääret paljaina ja kevyet avonaiset sandaalit jalassa, niin eivät vaatteet pahasti kastuneet. Yritin epätoivoisesti rantaan tiheikön läpi polun kadottua, että näkisin missäpäin se lintutorni on. Lintutorni jäi löytymättä ja paluu autolle oli edessä.

Juotiin aamukahvit ruisleivän kera. Päätimme yrittää vielä uudestaan. Tällä kertaa katsoin ladon senässä olevaa karttaa. Siitähän se selvisi, että olisi peltojen jälkeen pitänyt kurvata oikelle rantaa pitkin. Olimme menneet ojan väärää puolta. Otin varoiksi gps:n mukaan. 

Nyt lintutorni löytyikin helposti ja loppupätkällä oli hienot pitkospuutkin. Torni oli suht matala, mutta hyvin näkyi järven yli. Lintujen ääntelyä kuuluikin joka puolelta. Näistä torneista kuvatessa 1,6 crop x 400 mm objektiivi jää turhan lyhyeksi. Linnuista saa ainoastaan yleiskuvia ja sit voi yrittää cropata, jos on muuten tarkka kuva.

Näkymä oli upea. Vähän häiritsi taustalla näkyvä urbaani ympäristö. Kuvasin Ruokokerttusia, Nokikanoja poikasineen, Silkkiuikkuja, muuttavia Töyhtöhyyppiä ja tietysti lokkeja oli paljoin.

Silkkiuikuilla oli poikasten kouluttamisvaihe menossa.
Ruskosuohaukkakin lähti lentoon aika läheltä, mutta oli kamera jalustalla, enkä ollut tarpeeksi hereillä, joten nopeasti loittonevat pyrstösulat tuli kuvattua. Ruskosuohaukka saalisti sammakoita kaukana vastarannanna ja otin lentokuvia, mutta liian kaukana olivat.

Kahvit juotuamme ja muutaman tunnin kuvailtuamme siirryimme järven toiseen päähän Käsi- ja Taideteollisuus Oppilaitoksen rantaan. Peiponpoikanen nökötti rauhassa puussa, joten pääsin kuvaamaan läheltä.

Kaislikosta löytyi sopiva aukko, mistä pääsin kuvaamaan Lokkisaaren suuntaan.

Silkkiuikku Lokkisaaren edustalla.

Nokikananoja, ja ainaisia Lokkeja oli liikenteessä. Se on näköjään niin, että talvella Lapissa kelkkaillessa pitempää tellaa, sano lappalaiset. Kesällä taas pidempää putkea, sano ammattikuvaajat.

Ruokapaikkaa hakiessa suuntasimme kohti Valkeakoskea. Muistelin, että olihan täälläkin lintutorni. Se löytyikin ilman koordinaatteja, kiitos tienvarressa olevan kyltin. Torni oli Vallonjärvellä. Melko korkea teräsristikko rakenteinen torni. Se oli vaimon mielestä hutera, mutta itse en sitä huomannut. Kuvatessa kylläkin toinen ei saanut liikkua, koska liike tuntui kamerassa heti. Järvi oli aution näköinen luotuamme ensisilmäykset.

Pian uiskenteli Nokikanoja näköpiiriin. Jonkun aikaa odoteltuamme ilmestyi Ruskosuohaukka,  vastarannalle tietysti, kuinkas muutenkaan. Haukka saalisti ja kierteli aika pitkään ympäri järveä. Välillä se iski kaislikkoon ja mutusteli saalistaan 5-10 min ilmestyäkseen taas uudestaan saalistamaan. Parempia kuvia tuli Ruskosuohaukasta, kuin Ahtialanjärvellä, mutta ei hyviä kuitenkaan. 

Sitten lennähti Nuolihaukkakin jokisuistosta, mutta kriittisellä hetkellä täyttyi jo päivän toinen 16 GB muistikortti, joten toista tuhatta kuvaa jo lauottu. Sain jokusen huonon kuvan tästäkin haukasta. Nuolihaukka oli paljon nopeampi liikkeissään, kuin Ruskosuohaukka, joten kuvaaminenkin oli paljon haastavampaa. Kovalla tuulella Ruskosuohaukka lekottelee vastatuuleen lähes paikallaan. Jos vaan pääsee riittävän lähelle pääsee, niin mahdollisuus hyviin kuviin on olemassa.

Nyt jo nälkä huikoi, joten ajoimme Sääksmäen Siltakahvilaan syömään kuuluisaa katkarapuvoileipää. Eikä se pettänyt tälläkään kertaa.

Yritimme vielä löytää kolmannenkin lintutornin. Kyltti löytyi, joka johti Veikko Hakulisentielle. Korkeakankaan hiihtokeskus löytyi, mutta ei lintutornia. Ensi kerralla gps:n koordinaatit, niin eiköhän sitten löydy.

Eipä taida noi lintutornit oikein olla valokuvaajan juttu, koska linnut jäävät kauaksi ja kuvauskulma on korkea vesilintuihin nähden.

Linssin takana

Viimeisimmät kommentit