Teerisuolla yöpymässä

Tänä vuonna päätin ottaa itseäni niskasta kiinni, yöpyä suon reunassa ja kuvata teeriä auringon noustessa.

Ensin täytyy löytää varma teerien soidinpaikka, ettei tule turhaan kökötettyä suon laidassa yötä. Olin taas ehkä myöhäisherännäinen, koska aloin puuhaan vasta toukokuun alussa lumien jo sulettua. Eräänä iltana kuvasin harmaapäätikkaa suon laidassa selälläni maaten turvemättään päällä. Viereiseltä suolta kuului teerien vaimeata pulinaa.

Katso myös: Teerisuolla, Teerisuolla yöpymässä, Teeren soitimella, Teerisuolla kevättä

Päätin, että seuraavana aurinkoisena aamuna menen tutkimaan ko. suon. Ajelinkin heti seuraavana aamuna toukokuun alussa metsäautotietä kohti ko. suota. Pysäytin auton ja avasin ikkunan. Huumaavat teerien soidinäänet täyttivät keväisen aamun. Heitin repun selkään ja hiivin gps:n avulla ryteikköisen metsän läpi kohti suon reunaa ja soidinääniä. Polkukin olisi ollut, mutta en käyttänyt sitä, etten tule huomatuksi.

IMG_4774_TeeriÄänet voimistuivat koko ajan ja sydän pamppaillen sain ensimmäisen näköyhteyden suolle. Oksien seasta näin ensimmäistä kertaa teerien aamuisen taistelutantereen. Viritin naamioverkon varovasti puiden väliin ja aloin kuvaamaan jalustalta puiden oksien raoista.

Kuvasin kolmisen tuntia, kuudesta yhdeksään, upeaa näytelmää. Teeret hyppivät toisiaan vasten, löivät siivillään, samalla kähisten ja pulputtaen voimakkaasti. Pääsivätpä lopulta pääasiaankin ja taistelun voittaja paritteli pikaisesti paikalle ilmestyneen naaraan kanssa.

Lopulta teeret lennähtivät pois. Pääsin oikomaan puutuneita lihaksiani ja juomaan kuumaa kahvia kohmeisilla käsilläni. Olipa yksi hienoimmista luontonäytelmistä, mitä olen nähnyt.

Tein vielä toisenkin retken ennen yöreissua. Sama peli jatkui, kuin viimeksi. Ei kuitenkaan enää yhtä voimakkaana. Hain sopivan paikan piilokojulle ja pystytin sen valmiiksi yöreissua varten.

IMG_7216_PiilokojuSain ylipuhuttua reipashenkisen vaimoni mukaan seuraksi. Saavuimme klo 21 aikoihin piilokojulle. Suolla oli hiljaista. Ainoastaan kiuru lauloi voimakkaasti lähipuissa. Tein vaimolle makuualustan retkipatjoista ja sijasin makuupussin hänelle valmiiksi. Kameran ja jalustan laitoin kuvausvalmiiksi aamua varten. Itse aioin yöpyä istuallani selkänojallisessa retkituolissa. Eipä sinne muuten olisi mahtunutkaan. Vaimokin lyhyempänä mahtui vain jalat koukussa nukkumaan.

Vaimo loihti kaasukeittimellä maittavan iltapalan kojun ulkopuolella. Syötyämme siirryimme melko pieneen kojuumme intoa täynnä.

Pimeys tuli klo 22 aikoihin. Taivaanvuohi alkoi mäkätyksen kojumme ympärillä ja sitä jatkuikin sitten koko yön. Yhtäkkiä kuului voimakasta siipien huminaa. Teeret saapuivat iltasoitimelle vähän yli iltakymmenen. Ei ollut mitään mahdollisuutta kuvata, koska oli niin pimeää. Soidinäänet olivat erittäin voimakkaita ja agressiivisia. Oudompaa voisi jo alkaa pelottamaan. Rajua taistelua ja siipien lätinää kesti tunnin verran. Sitten se loppui yhtäkkiä, kuin alkoikin.

Nukahdinkin sitten melko pian istualleni pää kenossa kojun senää vasten. Heräsin puoli kahden aikoihin paikat puuduksissa. Vaimo väitti olleensa valveilla koko ajan, koska makuupussin alle oli jäänyt joku sammaleen peittämä oksa, mitä en ollut huomannut. Tajusin, että en saa enää nukuttua. Tulee pitkä yö ajattelin. Auringon nousuun oli 3,5 h. Vaimo onneksi nukahti. Kuuntelin siinä sitten taivaanvuohen liikkeitä yrittäen paikallistaa millä puolen kojua se ( ne ? ) kulloinkin oli.

IMG_6021_Teeri_kurkiSitten puoli neljän aikoihin kohahti taas. Teeret tulivat paikalle, kun oli vielä täysin pimeää. Show alkoi taas. Ei kuitenkaan yhtä voimakkaana, kuin illalla. Pikkuhiljaa valon lisääntyessä aloin erottaa mustia teerikukkojen silhuetteja suolla n. 50-100 metrin päässä. Lähemmäksi ei kojulla päässyt, koska suo oli niin vetistä.

Yhtäkkiä suo hiljeni ja teeret lensivät pois. Teltan edestä kuului voimakasta siipien räpytystä. Kurkkasin sivuluukusta ja huomasin, että kanahaukka oli teerihoukuttimeni kimpussa. Kamera oli vielä käännettynä sisälle huurtumisen estämiseksi. Avasin etuluukun vetoketjua kuvatakseni kanahaukkaa, mutta samassa se repi samettiteereni irti puusta, jossa se oli siimalla roikkumassa. Kanahaukka lähti lentoon feikkiteeri kynsissä, mutta pudotti sen pois lähes saman tien. Kuva jäi saamatta hienosta tapahtumasta.

Onneksi teeret tulivat pian takaisin. Isoin koiras lensi ensimmäisenä paikalle ja muut pian perässä. Ensimmäisen yleiskuvan sain klo 5.01 Canon 7D:llä ja Canon EF 70-200mm f/2.8L IS II USM objektiivilla ( 1/100 s, f2.8, ISO 6400 ). Siitä sitten valon lisääntyessä Extender EF 1.4x III ja Extender EF 2x III jatkeilla lisää ulottuvuutta.

Paikalla oli 11 koirasta ja myöhemmin yksi naaras. Taistelu ei ollut yhtä kiivasta, kuin aikaisempina aamuina. Ilmakin oli pilvinen, eikä luvattua aamuaurinkoa näkynyt. Vaimokin katseli lumoutuneena luonnon spektaakkelia, joka voittaa mennen tullen ihmisen tekemät näytelmät ja konsertit.

DSC02583Piti keittää kojussa retkikeittimellä kahvit, mutta koska yöllä oli niin kylmää ( nollan tuntumassa ), niin kaasu ei tullut ulos pullosta. Olisi pitänyt laittaa pullo makuupussiin yöksi lämpimään, mutta turvallisuusmielessä se oli kojun ulkopuolella.

Hieno tapahtuma oli, kun kurki hyökkäsi soidintavien teerien kimppuun päästen hiukan kopauttamaan yhtä koirasteertä.

Viimeisen kuva teeristä otin 7.51. Naarasteeri lensi taaksemme lähipuuhun ja koiraat kauemmaksi. Kamera tietysti sojotti vastakkaiseen suuntaan juuri sillä hetkellä.

Kuvailin vielä jonkin aikaa kurkipariskuntaa suon reunassa ruokailemassa.

Vihdoin koitti se kaivattu hetki, että pääsimme oikomaan jäykistyneitä jäseniämme kojun ulkopuolle. Lämmitin retkikeittimen kaasusäiliötä puseroni alla. Saatuani retkikeittimen toimintakuntoon pirautti vaimo kahvit ja pyöräytti kaurapuuron. Itse käristin retkimakkarat pikku näppitulilla, jonka lämpö helli kohmeisia jäseniämme.

Tulipa suht rankka yöreissu tehtyä. Kokemuksena se oli unohtumaton molemmille. Kiitos retkiseurasta reippaalle ja ennakkoluulottomalle vaimolle.

Lue myös nämä

  1. 24.09.2013

    Karhu Kangasalla
  2. 21.01.2014

    Teneriffan linnut

Kommentit

  1. Tipu 2013.05.24 4:02pm

    Olipahan seikkailu. Hyvä, että sait kuvia otettua, vaikka tilanteet vaihtuivat nopeaan. Kokemusta rikkaampana taas 🙂

  2. Tuukka 2013.05.24 5:11pm

    Hienosti kirjoitettu yksityiskohtainen ja mielenkiintoinen tarina. Tarina kuvastaa hyvin kuinka paljon onnistuneen ja ainutlaatuisen kuvan eteen pitää tehdä töitä!

  3. Karim 2013.05.25 2:48pm

    Taisi olla viime kevään kokemuksista hyötyä, kun osuitte noin hyvään paikkaan? Teeret taitavat tulla joka kevät samalle suolle mesoamaan ja pesimään? Hyvä blogaus.

  4. Tami 2013.05.27 9:32pm

    Olipa mielenkiintoinen tarina. Aika sissejä kyllä olitte! Todella rankkaa yöpyä lähes taivasalla ilman kamiinaa yms. Hienoja kuvia!

Linssin takana