Eletään toukokuun alkupuolta ja päätin iltasella mennä tutkimaan olisiko viime vuonna löytämäni kaakkuripariskunta kotiutunut samalle lammelle. Hiivin hiljaa, välillä pysähdellen puiden suojassa kohti lampea. Keväisen metsän äänimaailma oli huumaava. Voittaa parhaankin konsertin mennen tullen. Jotain liikettä vilahti puiden välissä. Tutkin kameran 400 millisellä putkella tilannetta ja totesin linnut telkkäpariskunnaksi. Jatkoin matkaa kohti lammen rantaa. Ihmeen hyvin mesämaasto on jo kuivanut talven jälkeen.
Huomasin toisenkin lintupariskunnan lammella, joka osoittautuikin riemukseni kaakkuripariskunnaksi. Kaakkurit uinuivat pää siipien välissä. Otin ilman jalustaa heti muutaman kuvan, jos sattuisivat karkuun lähtemään. Päätin jatkaa vielä lähemmäksi, koska 400 millisellä ei loppujen lopuksi pitkälle pötkitä näissä hommissa. Oksa rasahti poikki vaelluskengän alla, mutta kaakkurit uinuivat edellen eivätkä onneksi lähteneet karkuun.
Perustin tukikohdan parin männyn taakse suojaan. Kuvaussektori oli melko kapea, mutta paikka oli muuten linnuilta hyvin näkösuojassa. Jalustan viritin niin alas, kuin mahdollista, risujen taakse. Kaakkurit olivat melko passiivisia, uinuen ilta-auringon lämmössä. Kuvailin kaikessa rauhassa kokeillen eri asetuksia.
Telkkä eksyi lähelle ja säikähti järkkärin melko kovaa sulkimen loukutusta. Aloin itsekin jo uinua ja säikähdin, kun kaakkurit aloittivat erittäin kovaäänisen metakan. Muutamia kuvia kerkesin saada äksönistä, kunnes se loppui yhtäkkiä, kuin alkoikin. Kuinka voikin noinkin pienestä linnusta lähteä noin kova ääni?
Metsäviklokin pyöriskeli lammen reunalla. Auringon laskiessa metsän reunan taa oli aika lähteä, valon käydessä liian vähiin. Lähdin pois hiipimällä samalla lailla varovasti, kuin tulinkin, etten häiritse lammen iltarauhaa. Kukaan ei säikkynyt lähtiessäni, joten hyvin meni. Tuntui hyvältä oikoa paikallaan kököttämisestä jäykistyneitä jäseniä.
Kommentit