Seppo Komssi

Hiiripöllö pesii Pohjois-Suomen taigalla ja tuntureilla, mutta vaeltaa joskus Etelä-Suomeen ruuan perässä. Tänä syksynä on havaittu useita havaintoja etelässä. Havainnoista rohkaistuneena päätin koittaa onnenani, jospa löytäisin niukkaan pöllökokoelmaani lisäystä.

Ajelin pitkin metsäautoteitä tutkien hakkuuaukkojen reunoja, missä hiiripöllöt tyypillisesti saalistavat pikkunisäkkäitä ja lintuja. Toinen mahdollisuus löytää hiiripöllö voisi olla pikkuteiden sähkölankojen päältä istuskelemasta peltoaukeiden vieressä.

Järven pinnassa oli hieno peilikuva, mutta niukasti oli lintuja liikkeellä, koska hyiset pohjolan tuulet olivat puhaltaneet herkimmät linnut jo kohti etelää. Vaikka nokalla oli kinokokoa vastaava 640 mm putki kuvailin lintujen puutteessa kauniita syksyn ruskan värjäämiä maisemia.

Saavuin nevan reunassa olevalle hakkuuaukealle. Hetken kuunneltuani ja tähystettyäni, kuulin käpytikan ja palokärjen äänet, mutta ei pöllön ääniä. Liekö hiiripöllö syksyvaelluksella juuri äänteleekään? Paremman puutteessa nappasin kuvan kauniista ruskan värjäämästä puusta. Keväällä kuvasin harmaapäätikan juuri kyseisessä haavassa.

Sähkölangoilla näkyi lintuja, mutta olivat yleisesti runsaana esiintyviä harakoita, joten ei sytyttänyt tällä kertaa. Lahden toisella puolella oli auringon kultaamaa koivun ruskaa, joten pitkällä putkella ylettyi hyvin ottamaan sieltä kuvan.

Kansallismaisemaa parhaimmillaan. Lisäksi rannalta löytyi isokoskeloita, telkkiä ja sorsia. Mutta ei edelleenkään kaipaamiani pöllöjä.

Olin jo suuntaamassa kotiinpäin todeten, että niukka pöllökokoelmani ei karttunut tälläkään kertaa. Sitten muistin, että lähellä oli iso neva ja sen vieressä mukavia metsäautoteitä kangasmaastossa. Keväällä ollessani metsoa kuvaamassa, huonolla menestyksellä, olin kuullut täällä kumean huuhkajan äänen. Josko täällä olisi muitakin pöllöjä.

Eipä näkynyt täälläkään ainuttakaan lintua. Ajelin metsäautotietä takaisin isolle tielle, kun vaimoni huomasi hakkuuaukean reunassa hämärtyvässä illassa jonkin hahmon kaukana kelottuneessa puussa.

Nousin auton taakse ja hiljaa nostin päätäni peläten , että lintu lentää tiehensä. Otin kuvia kameraa auton kattoon tukien. Takanäytöltä tutkin kuvaa ja ilosta hihkaisin hiljaa vaimolle, että pöllöhän tämä on ja sillä on joku iso hiiri kynsissä.

Aina, kun pöllö tähysti taaksepäin hiivin muutaman askeleen eteenpäin. Kun pöllö tuijotti minua, niin pysähdyin ja olin liikkumatta. Näin pääsin hyvälle kuvausetäisyydelle häiritsemättä pöllön saalistusta. Pöllö lennähti aina muutaman sata metriä uusille hiiriapajille ja minä hiivin perässä suojautuen puiden ja maastoesteiden taakse.

Tätä jatkettiin muutaman tunnin, kunnes oli jo liian hämärää kuvaamiseen, vaikka olin isot jo ruuvannut 6400:n. Lsäksi 32 GB:n kortti oli jo täynnä, joten olihan niitä kuvia jo omiksi tarpeiksi.

Kotona kuvia tutkittuani huomasin ilokseni, että kuvaamani pöllö oli kuin olikin hiiripöllö, joten ilta oli enemmän kuin onnistunut. Suuri kiitos taas vaimolle tarkkaavaisuudesta!