Kanarianpeippo
Merikotka sisämaassa
Marraskuun loppupuolellakin voi Suomessa paistaa aurinko! Se saimme todistaa, kun lähdimme Sunnuntain ratoksi ajelulle ja kamera tietysti mukana. Lunta on kevyesti maassa tuoden kuvaajalle kaamokseen hiukan kipeästi kaivattua lisävaloa.
Katso myös merikotka avannolla.
Toiveissa oli tavata vielä hiiripöllö, jota on havaittu ympäri Pirkanmaata. Valtatien varressa eilen nähtyä pöllöä ei kuitenkaan nyt ollut tavattavissa.
Suuntasimme metsäautotielle, missä olimme patikoineet kuukausi sitten. Tällöin huomasimme paikalla parven korppeja. Syykin selvisi pian. Polun vieressä oli kuollut hirvi, joka oli suolistettu nätisti ja käännetty mahalleen. Liekö metsästäjät menneet hakemaan kuljetusvälinettä? Vaimo säikähti pahanpäiväisesti huomattuamme hirven yllättäen. Otin kännykällä kuvan muistoksi.
Ajoin metsäautotietä hiljakseen, kun vaimo ( taas ) huomasi kaukana haavassa jonkun ison linnun. Koska autossa ei ole avattavaa tuulilasia, niin vekslasin auton poikittain kapealla metsäautotiellä kuvan saadakseni. Autosta ei parane ulos nousta, koska silloin viimeistään lintu ylensä pakenee. Kokemus on osoittanut, että kannattaa ottaa ensin kauempaa edes jonkinlaisen kuvan. Jos yrittää heti liian lähelle lintua, niin jää yleensä luu käteen.
Kaukaa otetusta kuvasta sain senverran selvää, että veikkasin kotkaksi. Taas oltiin intoa piukassa, kun näin lykästi. Pikkuhiljaa ajoin lähemmäksi aina välillä kuvia ottaen. Lopulta pääsin n. 50 m:n päähän ja huomasin linnun olevan merikotka! Käänsin välillä auton melkein ojanpohjassa ja lähestyin peruuttamalla, koska näin lintu oli omalla puolellani kuvaushollilla.
Sain kuvata mielin määrin hämärtyvässä iltapäivässä, merikotkan välillä tuijottaessa tiukasti. Lopulta se puristi kyntensä kuin nyrkkiin, ehkä viestien, että täältä pesee, jos et älyä lähteä itse. Samantien valtava merikotka lehahti lentoon levittäen yli kaksimetriset siipensä levälleen. Sain vielä jonkunlaisia lentokuviakin, vaikkakin melko pitkällä suljinajalla, 1/500s, lentokuviksi hämäryydestä johtuen.
Merikotka pyörähti vielä pari kertaa läheisen jäätyneen lammen päällä saalista etsien. Hävisi sitten illan usvaan mahtavat siivet levällään.
On tämä lintukuvaaminen hauskaa ja välillä palkitsevaa hommaa!
Hiiripöllö vaeltaa eteläsuomeen
Hiiripöllö pesii Pohjois-Suomen taigalla ja tuntureilla, mutta vaeltaa joskus Etelä-Suomeen ruuan perässä. Tänä syksynä on havaittu useita havaintoja etelässä. Havainnoista rohkaistuneena päätin koittaa onnenani, jospa löytäisin niukkaan pöllökokoelmaani lisäystä.
Ajelin pitkin metsäautoteitä tutkien hakkuuaukkojen reunoja, missä hiiripöllöt tyypillisesti saalistavat pikkunisäkkäitä ja lintuja. Toinen mahdollisuus löytää hiiripöllö voisi olla pikkuteiden sähkölankojen päältä istuskelemasta peltoaukeiden vieressä.
Järven pinnassa oli hieno peilikuva, mutta niukasti oli lintuja liikkeellä, koska hyiset pohjolan tuulet olivat puhaltaneet herkimmät linnut jo kohti etelää. Vaikka nokalla oli kinokokoa vastaava 640 mm putki kuvailin lintujen puutteessa kauniita syksyn ruskan värjäämiä maisemia.
Saavuin nevan reunassa olevalle hakkuuaukealle. Hetken kuunneltuani ja tähystettyäni, kuulin käpytikan ja palokärjen äänet, mutta ei pöllön ääniä. Liekö hiiripöllö syksyvaelluksella juuri äänteleekään? Paremman puutteessa nappasin kuvan kauniista ruskan värjäämästä puusta. Keväällä kuvasin harmaapäätikan juuri kyseisessä haavassa.
Sähkölangoilla näkyi lintuja, mutta olivat yleisesti runsaana esiintyviä harakoita, joten ei sytyttänyt tällä kertaa. Lahden toisella puolella oli auringon kultaamaa koivun ruskaa, joten pitkällä putkella ylettyi hyvin ottamaan sieltä kuvan.
Kansallismaisemaa parhaimmillaan. Lisäksi rannalta löytyi isokoskeloita, telkkiä ja sorsia. Mutta ei edelleenkään kaipaamiani pöllöjä.
Olin jo suuntaamassa kotiinpäin todeten, että niukka pöllökokoelmani ei karttunut tälläkään kertaa. Sitten muistin, että lähellä oli iso neva ja sen vieressä mukavia metsäautoteitä kangasmaastossa. Keväällä ollessani metsoa kuvaamassa, huonolla menestyksellä, olin kuullut täällä kumean huuhkajan äänen. Josko täällä olisi muitakin pöllöjä.
Eipä näkynyt täälläkään ainuttakaan lintua. Ajelin metsäautotietä takaisin isolle tielle, kun vaimoni huomasi hakkuuaukean reunassa hämärtyvässä illassa jonkin hahmon kaukana kelottuneessa puussa.
Nousin auton taakse ja hiljaa nostin päätäni peläten , että lintu lentää tiehensä. Otin kuvia kameraa auton kattoon tukien. Takanäytöltä tutkin kuvaa ja ilosta hihkaisin hiljaa vaimolle, että pöllöhän tämä on ja sillä on joku iso hiiri kynsissä.
Aina, kun pöllö tähysti taaksepäin hiivin muutaman askeleen eteenpäin. Kun pöllö tuijotti minua, niin pysähdyin ja olin liikkumatta. Näin pääsin hyvälle kuvausetäisyydelle häiritsemättä pöllön saalistusta. Pöllö lennähti aina muutaman sata metriä uusille hiiriapajille ja minä hiivin perässä suojautuen puiden ja maastoesteiden taakse.
Tätä jatkettiin muutaman tunnin, kunnes oli jo liian hämärää kuvaamiseen, vaikka olin isot jo ruuvannut 6400:n. Lsäksi 32 GB:n kortti oli jo täynnä, joten olihan niitä kuvia jo omiksi tarpeiksi.
Kotona kuvia tutkittuani huomasin ilokseni, että kuvaamani pöllö oli kuin olikin hiiripöllö, joten ilta oli enemmän kuin onnistunut. Suuri kiitos taas vaimolle tarkkaavaisuudesta!
Hiiripöllö
Karhu
Karhu Kangasalla
Oli sumuinen syyskuun aamu auringon jo pilkottaessa sumuseinän takaa. Lähdin kuvausreissulle katsomaan mitä jännää aamusumun takaa ilmestyy?
Välillä oli pakko pysähtyä kuvaamaan kauniita aamuauringon kultaamia sumuisia maisemia.
Kurjet töräyttelivät riemuaan pellolla, missä auringon lämpö oli jo häivyttänyt sumun. Harakat ja varikset mellastivat läheisessä metsikössä. Muutama kivitasku lämmitteli sähkölangoilla, välillä syöksyen pellon pintaan jotain saalistaen.
Saavuin järven rantaan, joka oli vielä täysin sumun verhoama. Laitoin kameran jalustalle valmiiksi odottamaan sumun hälvenemistä. Olin juuri kaatamassa kahvia kuppiin, kun hanhet, joita en ollut huomannut, lähtivät kovalla lätinällä lentoon. Kerkesin saamaan muutaman hämyisen kuvan hanhista osan kahvista roiskuessa maahan.
Sumu piti itsepintaisesti järven otteessaan, joten kaadoin uudestaan kahvia kuppiin. Seisoin auton vieressä ja katselin tyyntä järvenpintaa kuunnellen hiljaisuutta. Takaani metsästä alkoi kuulumaan epämääräistä kahinaa. Jokin vaisto sai minut siirtymään auki olleen auton ovesta puoliksi autoon istumaan. Kahina jatkui edelleen. Vilkaisin taakseni ja näin n. 10 m:n päässä auton takana ruskean hahmon, jolla oli jotain suussaan, juoksevan kohti niemenkärkeä. Ajattelin sen olevan jonkun metsästäjän koira jänisjahdissa.
Pikkuhiljaa sumu hälveni. Tähystäessäni järvelle näin jonkun eläimen lähtevän uimaan niemenkärjestä. Ajattelin sen olevan äskeisen koiraksi luulemani eläimen. Tosin mitään haukuntaa ei kuulunut. Aloin kuvaamaan ko. eläintä, koska pinnalla näkyi yllättävän suuri osa. Aivan kuin eläin olisi kävellyt matalassa vedessä, mutta tiesin siinä olevan syvää. Yritin zoomata kameran takanäytöltä, mutta kuvasin niin kaukaa, etten saanut selvää mikä eläin olisi kyseessä. Eläin jäi pyörimään ympyrää ja lähtikin uimaan takaisin tulosuuntaansa. Eläimen uitua koivun oksien taakse kahlasin vielä veteen kurkkimaan, että mikä ihme se oli? Olin vielä aikani rannalla kuvailemassa ilman mitään mainittavia havaintoja.
Kotiin päästyäni latasin kuvat heti koneelle nähdäkseni mikä eläin oli kyseessä. Kuvien lataaminen onkin kuvaajalle aina jännä paikka. Sitä aina toivoo, että olisi jotain huippu sattumia kuvissa. Zoomasin kuvat ja huusin vaimolle, että tule katsomaan mikähän tämä eläin on? Katsoimme molemmat kuvaa ensin hiljaisena ja sitten kuin yhdestä suusta. SEHÄN ON KARHU!
Teerisuolla yöpymässä
Tänä vuonna päätin ottaa itseäni niskasta kiinni, yöpyä suon reunassa ja kuvata teeriä auringon noustessa.
Ensin täytyy löytää varma teerien soidinpaikka, ettei tule turhaan kökötettyä suon laidassa yötä. Olin taas ehkä myöhäisherännäinen, koska aloin puuhaan vasta toukokuun alussa lumien jo sulettua. Eräänä iltana kuvasin harmaapäätikkaa suon laidassa selälläni maaten turvemättään päällä. Viereiseltä suolta kuului teerien vaimeata pulinaa.
Katso myös: Teerisuolla, Teerisuolla yöpymässä, Teeren soitimella, Teerisuolla kevättä
Päätin, että seuraavana aurinkoisena aamuna menen tutkimaan ko. suon. Ajelinkin heti seuraavana aamuna toukokuun alussa metsäautotietä kohti ko. suota. Pysäytin auton ja avasin ikkunan. Huumaavat teerien soidinäänet täyttivät keväisen aamun. Heitin repun selkään ja hiivin gps:n avulla ryteikköisen metsän läpi kohti suon reunaa ja soidinääniä. Polkukin olisi ollut, mutta en käyttänyt sitä, etten tule huomatuksi.
Äänet voimistuivat koko ajan ja sydän pamppaillen sain ensimmäisen näköyhteyden suolle. Oksien seasta näin ensimmäistä kertaa teerien aamuisen taistelutantereen. Viritin naamioverkon varovasti puiden väliin ja aloin kuvaamaan jalustalta puiden oksien raoista.
Kuvasin kolmisen tuntia, kuudesta yhdeksään, upeaa näytelmää. Teeret hyppivät toisiaan vasten, löivät siivillään, samalla kähisten ja pulputtaen voimakkaasti. Pääsivätpä lopulta pääasiaankin ja taistelun voittaja paritteli pikaisesti paikalle ilmestyneen naaraan kanssa.
Lopulta teeret lennähtivät pois. Pääsin oikomaan puutuneita lihaksiani ja juomaan kuumaa kahvia kohmeisilla käsilläni. Olipa yksi hienoimmista luontonäytelmistä, mitä olen nähnyt.
Tein vielä toisenkin retken ennen yöreissua. Sama peli jatkui, kuin viimeksi. Ei kuitenkaan enää yhtä voimakkaana. Hain sopivan paikan piilokojulle ja pystytin sen valmiiksi yöreissua varten.
Sain ylipuhuttua reipashenkisen vaimoni mukaan seuraksi. Saavuimme klo 21 aikoihin piilokojulle. Suolla oli hiljaista. Ainoastaan kiuru lauloi voimakkaasti lähipuissa. Tein vaimolle makuualustan retkipatjoista ja sijasin makuupussin hänelle valmiiksi. Kameran ja jalustan laitoin kuvausvalmiiksi aamua varten. Itse aioin yöpyä istuallani selkänojallisessa retkituolissa. Eipä sinne muuten olisi mahtunutkaan. Vaimokin lyhyempänä mahtui vain jalat koukussa nukkumaan.
Vaimo loihti kaasukeittimellä maittavan iltapalan kojun ulkopuolella. Syötyämme siirryimme melko pieneen kojuumme intoa täynnä.
Pimeys tuli klo 22 aikoihin. Taivaanvuohi alkoi mäkätyksen kojumme ympärillä ja sitä jatkuikin sitten koko yön. Yhtäkkiä kuului voimakasta siipien huminaa. Teeret saapuivat iltasoitimelle vähän yli iltakymmenen. Ei ollut mitään mahdollisuutta kuvata, koska oli niin pimeää. Soidinäänet olivat erittäin voimakkaita ja agressiivisia. Oudompaa voisi jo alkaa pelottamaan. Rajua taistelua ja siipien lätinää kesti tunnin verran. Sitten se loppui yhtäkkiä, kuin alkoikin.
Nukahdinkin sitten melko pian istualleni pää kenossa kojun senää vasten. Heräsin puoli kahden aikoihin paikat puuduksissa. Vaimo väitti olleensa valveilla koko ajan, koska makuupussin alle oli jäänyt joku sammaleen peittämä oksa, mitä en ollut huomannut. Tajusin, että en saa enää nukuttua. Tulee pitkä yö ajattelin. Auringon nousuun oli 3,5 h. Vaimo onneksi nukahti. Kuuntelin siinä sitten taivaanvuohen liikkeitä yrittäen paikallistaa millä puolen kojua se ( ne ? ) kulloinkin oli.
Sitten puoli neljän aikoihin kohahti taas. Teeret tulivat paikalle, kun oli vielä täysin pimeää. Show alkoi taas. Ei kuitenkaan yhtä voimakkaana, kuin illalla. Pikkuhiljaa valon lisääntyessä aloin erottaa mustia teerikukkojen silhuetteja suolla n. 50-100 metrin päässä. Lähemmäksi ei kojulla päässyt, koska suo oli niin vetistä.
Yhtäkkiä suo hiljeni ja teeret lensivät pois. Teltan edestä kuului voimakasta siipien räpytystä. Kurkkasin sivuluukusta ja huomasin, että kanahaukka oli teerihoukuttimeni kimpussa. Kamera oli vielä käännettynä sisälle huurtumisen estämiseksi. Avasin etuluukun vetoketjua kuvatakseni kanahaukkaa, mutta samassa se repi samettiteereni irti puusta, jossa se oli siimalla roikkumassa. Kanahaukka lähti lentoon feikkiteeri kynsissä, mutta pudotti sen pois lähes saman tien. Kuva jäi saamatta hienosta tapahtumasta.
Onneksi teeret tulivat pian takaisin. Isoin koiras lensi ensimmäisenä paikalle ja muut pian perässä. Ensimmäisen yleiskuvan sain klo 5.01 Canon 7D:llä ja Canon EF 70-200mm f/2.8L IS II USM objektiivilla ( 1/100 s, f2.8, ISO 6400 ). Siitä sitten valon lisääntyessä Extender EF 1.4x III ja Extender EF 2x III jatkeilla lisää ulottuvuutta.
Paikalla oli 11 koirasta ja myöhemmin yksi naaras. Taistelu ei ollut yhtä kiivasta, kuin aikaisempina aamuina. Ilmakin oli pilvinen, eikä luvattua aamuaurinkoa näkynyt. Vaimokin katseli lumoutuneena luonnon spektaakkelia, joka voittaa mennen tullen ihmisen tekemät näytelmät ja konsertit.
Piti keittää kojussa retkikeittimellä kahvit, mutta koska yöllä oli niin kylmää ( nollan tuntumassa ), niin kaasu ei tullut ulos pullosta. Olisi pitänyt laittaa pullo makuupussiin yöksi lämpimään, mutta turvallisuusmielessä se oli kojun ulkopuolella.
Hieno tapahtuma oli, kun kurki hyökkäsi soidintavien teerien kimppuun päästen hiukan kopauttamaan yhtä koirasteertä.
Viimeisen kuva teeristä otin 7.51. Naarasteeri lensi taaksemme lähipuuhun ja koiraat kauemmaksi. Kamera tietysti sojotti vastakkaiseen suuntaan juuri sillä hetkellä.
Kuvailin vielä jonkin aikaa kurkipariskuntaa suon reunassa ruokailemassa.
Vihdoin koitti se kaivattu hetki, että pääsimme oikomaan jäykistyneitä jäseniämme kojun ulkopuolle. Lämmitin retkikeittimen kaasusäiliötä puseroni alla. Saatuani retkikeittimen toimintakuntoon pirautti vaimo kahvit ja pyöräytti kaurapuuron. Itse käristin retkimakkarat pikku näppitulilla, jonka lämpö helli kohmeisia jäseniämme.
Tulipa suht rankka yöreissu tehtyä. Kokemuksena se oli unohtumaton molemmille. Kiitos retkiseurasta reippaalle ja ennakkoluulottomalle vaimolle.