Azorit sijaitsevat keskellä Atlantin valtamerta n. 1500 km:n päässä Lissabonista länteen. Saariryhmä koostuu yhdeksästä saaresta, jotka kuuluvat Portugaliin. Reissumme ajoittui v. 2011 syyskuun loppuun ja lokakuun alkuun.

Katso myös: Fuerteventura, Lanzarote, Teneriffa, Gran Canaria

Oli tarkoitus lähteä viikoksi kuvailemaan muuttolintuja esim. Hankoon, mutta parempi puolisko ehdotti tälläistä kohdetta. Odotukseni lintukuvauksen suhteen eivät olleet korkealla, joten en selvittänyt etukäteen kohteita kovinkaan paljon. Taksikuski puhui jostain priolosta matkalla lentokentältä hotellille. Oppaalta kyselin linnuista. Olikin erittäin aktiivinen opas ( Noora Hispanialta ). Hän kertoi muutamia tietämiään paikkoja ja lupasi selvittää lisää paikkoja. Läppärikin oli mukana, mutta koska lomalla oltiin, niin ajattelin pitää taukoa tietokoneista.

Ma 26.09.2011: Saapumispäivänä kuvailin varpusia parvekkeelta.

Ti 27.09.2011: Aamusella kuvasin varpusia ja mustarastaita parvekkeelta. Oli kova myrskypäivä, joten ei kannattanut lähteä autolla vuoristoa koluamaan.

Ke 28.09.2011: Aamulla taas alkulämmittelyä varpusten ja mustarastaiden kera. Ilma oli edelleen huono, mutta kaatosateessa lädimme kohti Furnasia. Lagoa das Furnasista löytyi heti parvi nokikanoja, joita pääsin kuvaamaan auton ikkunasta melko läheltä 400 millisellä. Savuavan kraaterijärven vierestä löytyi lisäksi nokitiira, valkoposkihanhi, erikoisen näköisiä sorsia ja hanhia. Koska keli oli niin huono, niin käännyimme takaisinpäin.

Poikkesimme takaisin tullessa Vila Franca do Campon satamassa kahvilla. Satamassa kuvailin ensin lokkeja ja tiiroja. Huomasin lokkien seassa itselleni oudomman linnun, joka osoittautui karikukoksi. Aikani niitä kuvailtuani huomasin vielä toisenkin oudomman lajin, joka oli pulmussirri.

To 29.09.2011: Aamu valkeni kirkkaana ja auringonpaisteisena. Lädimme valloittamaan Lagoa do Fogoa, joka oli saaren keskiosassa. Heti ylöspäin vuorille ajaessa yhytimme pariin kertaan komeita azorin hiirihaukkoja taivaalla kaartelemassa. Azorien saariryhmä on kuulemma nimetty tämän haukan mukaan. Olivat luulleet sitä aikoinaan ensin kanahaukaksi ja nimenneet sen mukaan, mutta myöhemmin paljastui linnun oikea laji ja nimi vaihdettiin.

Patikoimme alas Lagoa do Fogon kraaterijärvelle. Rinne oli tosi jyrkkä. Välillä mentiin tikapuitakin pitkin. Oli haastavaa painava kamerareppu selässä ja kamera kaulassa patikoida välillä melkein pystysuoraa rinnetä alas. Alhaalla järvellä löytyi vain lokkeja tiiroja ja sudenkorentoja, mikä oli pettymys lintukuvauksen kannalta. Muuten maisemat olivat mykistäviä. Ylöspäin tullessa puuskutettiin jo reilusti. 20 min:ssa tultiin ylös, joka oli kuulemma hyvä suoritus.

Koukkasimme vielä pohjoisrannikon Ribeira Granden kautta, mutta siellä ei lintuja näkynyt.

Illalla Hispanian Noora kertoi lisää selvittelyitään saaren linnuista. Itäpuolen Nordesten seuduilla pitäisi priolo ( suomeksi azorientulkku, ennen azorienpunatulkku ) näkyä kuulemma ja Spea:n sivuilla kannattaa poiketa.

Pe 30.09.2011: Aamu valkeni taas kirkkaana. Lädimme vilkkaasti saaren itäpuolta koluamaan. Povoacaon jälkeen löysimme tien vierestä kuvattavaksi kanarianhempon ja virtavästäräkin. Hetken matkaa ajettuani bongasin taas virtavästäräkin puusta. Auto jäi niille sijoilleen keskelle tietä hätävilkut päällä. Hyppäsin salamana autosta ulos kuvaamaan virtavästäräkkiä. Samassa huomasin vieläkin mielenkiintoisemman kohteen tien toisella puolella kauempana puussa. Iso azorien hiirihaukka siinä köllötteli puussa aamuauringossa ruokaa niityltä tutkaillen. Pääsin rauhassa sitä kuvailemaan melko pitkään. Itä- ja koillispuolella saarta näkyi useasti azorien hiirihaukkoja liihottelemassa.

Takaisin tulimme Pico de El-Rei:n kautta. Matkalla oli muutamia azorien hiirihaukkoja langoilla istuskelemassa, sekä kottaraisia.

La 01.10.2011: Aamu valkeni jälleen kerran kirkkaana. Pääsin kuvaamaan parvekkeelta aamuvalossa azorien hiirihaukkaa meren rannalla olevassa puussa. Sitten haukka tuli kohti ja aloin kuvaamaan, mutta kamera herjasi, että cf full. Kortti oli täynnä ja eihän sitä niin nopeasti vaihdettu. Juuri silloin tietysti haukka kurvasi n. 50 m:n päästä pervekkeemme editse.

Lähdimme ajamaan länsipuolelle kohti Sete Gidaneksen kraaterijärviä. Enää ei haukkoja näkynytkään, kuten itäpuolella. Pakollisten maisemakuvausten jälkeen kuvasin muutamia paikallisia sorsia Lagoa Azulin ja Lagoa Verden välisellä kannaksella. Takaisintullessa näkyi yksi haukka Feteirasin jälkeen pellolla kurvailemassa.

Illalla kuvailin altaalla kottaraisia lennossa.

Su 02.10.2011: Aamu valkeni sateisena. Koska oli viimeinen lomapäivä, niin oli viimeinen mahdollisuus kuvata saaren harvinaisinta lintua, prioloa ( azorientulkku ) itäosassa. Uusien tietojen kera lähdimme innokkaina matkaan sateisesta ja sumuisesta kelistä huolimatta. Haimme nyt priolo keskusta. Ajoin Serra da Tronqueira Bartolomeu vuoren huipulle. Ajoin päätien jälkeen n. 8 km matkan 10 km/h samalla kuvaten minkä sumussa näki. Oli kanarianhemppoja, peippoja ja virtavästäräkkejä. Priolokeskusta ei löytynyt huipulta. Tulimme takaisin ja löysimme ko. keskuksen piilotettuna Reserva Florestalin taakse. Sieltä löytyikin paljon tietoa ja vinkki mistä voisimme priolon löytää.

Ajoimme taas tosi hiljaa viidakon keskellä menevää auton levyistä soratietä kohti Pico Verdeä. Tähyilimme koko ajan puita, jotka kohosivat läpipääsemättöminä parinkymmenen metrin korkeuteen tien vieressä. Satoi koko ajan ja oli tosi pimeää, vaikka oli keskipäivä. Ajoin ko. vuoren huipun ohi etelästä pohjoiseen vielä jonkin matkaa ja totesin, että ei täällä mitään ole. Sain auton käännettyä jotenkin ympäri kapealla metsätiellä ja käännyin takaisin.

Sade hiukan taukosi ja pysäytin auton metsästä löytyvän aukon kohdalle. Nousin autosta ja ääntelin priolon ( azorientulkku ) huilumaista ääntä, niinkuin priolo keskuksessa opetettiin. Jonkun aikaa käveltyäni ja vihelleltyäni näin vilauksen linnusta puiden lomassa. Aloin kuvaamaan, mutta oli niin pimeää, että objektiivi 2x jatkeen kanssa ei tarkentanut. Vaihdoin manuaalitarkennukselle ja kuvasin kädet puuduksissa yöspäin. Viheltelin taas ja lintu hypähtelikin lähemmäksi tutkimaan, että mikä ihme tuo on. Nyt uskalsin jo vaihdella asetuksia ja af:kin toimi jälleen. Otin kuvia minkä kerkesin kädet puutumuksesta täristen. En tiennyt mitä kuvasin, mutta toivoin sen olevan priolo ( azorientulkku ). Monopodikin oli autossa, mutta en uskaltanut lähteä sitä hakemaan. Lopulta lintu pölähti lentoon.

Kävelin autoon pikku tärinä päällä. Tutkittuamme kuvia totesimme sen olevan priolon poikanen. Parissa kuvassa oli jopa kaksi prioloa ( azorientulkku ) kerralla. Jee, riemu oli katossa ja släpäreitä lenteli ilmassa. Se oli siinä.

(Suom.) azorientulkku ( ennen azorienpunatulkku ) poikanen kuvassa, (Eng.) Azores Bullfinch, (Port.) Priolo, (Lat.) Pyrrhula murina. Euroopan 2. harvinaisin lintu ja erittäin uhanalainen. Lintu elää vain Azoreilla Sao Miguelin saarella ja sielläkin vain itäpuolella harvinaisessa Laurel metsässä Serra da Tronqueiran vuoristossa rajoitetulla alueella. Lintuja on tällä hetkellä 700-800 linnun populaatio eri lähteistä riippuen.

Linnuista kuvia saitilla lintukuvastossa.

2017 joulukuussa suuntasimme vaimon kanssa jälleen parin viikon aktiivilomailulle Fuerteventuralle. Kyseessä oli neljäs matkamme Fuerteventuralle, joista yksi turistireissu ja nyt kolmas lintureissu. Luulisi, että kahdella aiemmalla lintureissulla olisi jo kuvattu kaikki saaren linnut, mutta katsotaan…

Katso myös: Azorit, Fuerteventura 1, Lanzarote, Teneriffa, Gran Canaria

Kanarian saarten aavikkolinnuista minulta edelleen puuttuu mm. aavikkojuoksija. Lännenkaulustrappi on jo kuvattu Lanzarotella, mutta ei Fuerteventuralla. Reissun pääkohde oli tällä kertaa aavikkojuoksija. Merilintujakin voisi yrittää kuvailla enemmän rannalta käsin.

Pakkaamisessa oli ongelmia, kun Novair:n koneeseen sai viedä käsimatkatavaroina vaan 5 kg. Mukaan piti kuitenkin saada 2 järkkäriä isoine lintuobjektiiveineen. Ruumaan kameroita en uskalla laittaa. Kikkailemalla tavarat onnistuttiin kuskaamaan, mutta kuinka, se on toinen tarina.

Lentoasemalta vuokrattiin kulkuvälineeksi Fiat 500X. Yritin saada nelivetoa, koska aavikkoreissuja oli tiedossa, mutta en saanut. Fiat 500X oli etuvetoinen, mutta selvästi normaalia korkeampi maavara ja pitkäjoustoinen.

Tuttuja teitä ajeltiin länsirannikon La Pared:n missä majapaikkamme Hotel La Pared sijaitsi Atlantin kupeessa. Hotelli on samaa ketjua, kuin Las Playitas itärannikolla, missä olimme pari vuotta sitten. Hotelli oli rauhallisella alueella. Hotelli mainosti itseään sporttihotellina, kuten Las Playitaskin. Punttisali, sauna, poreallas ja lämmitetty uima-allas löytyi. Aktiviteetteja oli tarjolla runsaasti. Mitään kaupunkeja ei ollut lähelläkään. Tästä syystä otimme puolihoidon, aamupala ja illallinen.

Puolihoito oli hyvä ratkaisu, koska aina pääsi valmiiseen pöytään. Ruuat olivat tosi hyviä ja sitä oli riittävästi. Ongelma oli, että olimme sidottuja aikatauluihin ja tuli syötyä itsensä koko ajan ähkyksi. Aamupala oli klo 8-10 ja illallinen klo 18.30 – 21. Aamupalan aikoihin olisi pitänyt olla jo liikkeellä ja kuvauspaikoilla valmiina. Illalla taas oli kiire hotellin illalliselle, jos oltiin saaren pohjoispäässä.

Aamuisin ennen aamupalaa kävimme lenkillä ja staijailemassa kiikarilla muutaman sadan metrin päässä olevalla rannalla, missä olikin hienoja laguuneita.

Surffikoululaiset olivat jo ennen auringonnousua rannalla harjoittelemassa.

Yhtenä päivänä raahasin aamulenkille mukaan ison putken. Kuvausaikaa ei ollut paljon, koska aurinko nousi kukkuloiden takaa vasta puoli kahdeksan maissa ja silloin piti jo kiiruhtaa aamupalalle. Läheiseltä mereen laskevalta joelta, missä virtasi pikku noro vettä, löytyi kalliokyyhkyjä, pikkutyllejä, pensasvarpusia ja rantasipejä. Etelänharmaalokit ja muutama merilokkikin olivat jo liikkeellä auringonnousun aikaan.

Hotel La Paredin ympäristöstä löytyi lisäksi Silkkihaikara hiukan kauempana merestä kuivuneelta joenuomalta, missä siellä täällä kuitenkin satunnaisesti lorisi vettä.

Paksujalkoja löytyi parhaillaan 8 kpl. Lähes joka aamu oli kuitenkin jokusia paksujalkoja hotellin viereisellä hiekkakuopalla.

Hotellin vieressä oli hieno golf harjoittelukenttä. Jälkeenpäin ilmeni siskon kanssa jutellessa, että harjoittelukenttä on hänen miehensä, huippu golfkenttäarkkitehti, Itävaltalaisen Gunther Hauserin suunnittelema. Siitä vierestä löytyi eräänä aamuna outo ja hienonnäköinen lintu. Olin innoissani, että nyt löytyi itselleni uusi lintu, elis. Kuvatessani lintua se alkoikin näyttää tutulta ja muistin kuvanneeni Dubaissa saman linnun, joka oli punaperäpulbuli. Niitä oli 2 kpl, naaras ja koiras. Lauloivat ja lensivät jonkinlaista soidinlentoakin. Kuulimme saman linnun laulavan toisenakin aamuna samassa paikassa. Lisäksi näimme sen kerran hotellialueella syömässä taateleita palmusta juuri auringonnousun aikoihin. Enpä olisi uskonut, että löydän punaperäbulbulin Fuerteventuralta.

Eräänä aamuna aamukävelyn yhteydessä juuri auringonnousun aikaan näimme kevyessä vastavalossa hienosti silhuettina taivasta vasten hiekkadyynin päällä kävelemässä 4 kpl kuoveja, tai pikkukuoveja. Ensiksi määritin ne kuoveiksi, mutta koska harmillisesti en valokuvaa saanut aloin epäilemään lajimääritystä. Siksi en lajilistaan kuovia hyväksynyt. Mukana oli vaan pokkari ja sillähän ei nopeampiin tilanteisiin kerkiä.

La Pared:sta, kun lähdetään, mennään FV-605 tien yli soratielle ja jatketaan 1,5 km niin tullaan vuohitilalle. Täältä voi löytää kaikkea mielenkiintoista. Me löysimme etelänisolepinkäisen, kesykyyhkyjä ja useita ruostesorsia.

Vuohitilalta, kun jatketaan kilometrin, niin tullaan Las Hermosas:n. Pieni kylä, missä kuvasimme tämän reissun ensimmäisen, harvinaisen ja endeemisen kanariantaskun.

La Paredin eteläpuolen kukkulalta FV-605 tien varrelta kuvasin hiiriahukan. Lähes samoilta huudeilta, kuin vuonna 2015. Hiirihaukkoja näkyi kuitenkin vähemmän kuin aiemmalla Fuerteventuran reissulla.

Aavikkojuoksijan jahtaaminen aloitettiin El Jablen aavikolta. Ajoimme FV-605 tietä etelään päin La Paredista n. 4 km ja käännyimme oikealle etelään El Jablen kuumalle aavikolle. Mitään varsinaista tietä ei ollut. Ilmeisesti voimalinjojen korjaajat olivat ajelleet maastureilla, koska joitain renkaanjälkiä löytyi. Kanariankirvisiä löytyi heti ensimmäisen mäen päältä.

Välillä pysähdyimme ja tiirailin kiikareilla, josko aavikkojuoksijoita näkyisi. Oli hieno ajella Fiat 500X:n korkeammalla maavaralla. Ei rappaillut pohja kiinni ollenkaan, kunhan varovasti ajeli. Pudotin lisäksi rengaspaineet aavikkoajelua varten 1,5 bar:n, niin pito vielä lisääntyi pehmeällä alustalla. Tunnin aavikkoajelun jälkeen löytyi muutama etelänisolepinkäinen ja tuulihaukka, joka väijyi sisiliskoja.

Mikä iso lintu tuolla on? Aavikolla oli liikkeellä myös voimalinjojen korjaajia. Varoittelivat ajamasta linjojen alta peläten putoavia sähköjohtoja.

Kerran jouduin vaihtamaan reittisuunnitelmaani, koska oli niin jyrkkä ylämäki ja pehmeää hiekkaa. Jopa minunkin itsesuojeluvaistoni alkoi kuiskuttelemaan, että voi tulla pitkä kävelymatka, jos tuonne lähdet. Kierrettiin lopulta koko El Jablen laaja aavikko ympäri myötäpäivään hiljaa ajaen ja saavuttiin La Pared:n länsipuolelta aavikkoa pitkin. Onneksi ei tullut ajoa estäviä esteitä, muuten olisi illallinen jäänyt syömättä, koska olisi joutunut palaamaan samaa reittiä takaisin. Aavikko oli n. 11×6 km laaja. Aavikkojuoksijaa ei kuitenkaan taaskaan löytynyt…

Koko päivä meni aavikkoreissuun. Illallisella oli taas mukava syödä itsensä ähkyyn seisovasta pöydästä;) Iltaisin käveltiin pieni ruuansulatuslenkki. Kovin pitkälle ei viìtsinyt kävellä, koska hotellin ulkopuolella kaikki katuvalot olivat kivitetty rikki. Hotellin alueella oli turvallista, koska vartija kierteli koko ajan. Iso pamppu ja käsiraudat roikkuivat vyöllä.

Kolme päivää meni El Jablen aavikkoreissusta toipuessa ja seikkailtiin muualla. Sitten lähdettiin taas aavikkojuoksijaa innolla jahtaamaan pohjoiseen aavikoille, missä joku joskus on uskonut aavikkojuoksijan nähneensä.

Lajareksen risteyksestä käännyttiin vasemmalle FV-10 tien eteläpuolelle. Siinä oli alkuun jonkilainen krossirata. Siitä läpi ja sitten oikealle taas kärrypolulle. Alussa oli oikein kylttejäkin aavikkolinnuista, joten lupaavalta näytti. Kuvasin pariin otteeseen kanariantaskun, mutta siihen se jäi. Reitti oli 5 km El Cotillon tielle.

El Cotillon päässä tapasin miehen vuohiaitausta tekemässä. Kysyin, että pääseekö Tindayan aavikolle suoraan merenrantaa pitkin. Ei päässyt. Kaveri oli Englantilainen Bryan, joka on monta vuotta sitten muuttanut tulivuoren kupeeseen ja rakentanut talon sinne. Oli kuulemma järjestänyt Englantilaisille lintureissuja. Oli pari huonetta vuokrattavana. Kutsui myös kylään, mutta ei keretty, kun piti aavikkoja koluta.

Loppupäivä pyörittiin Tindayan aavikkoa ristiin rastiin. Kuvasin hietakyyhkyjä, etelänisolepinkäisiä ja tuulihaukkoja. Ei taaskaan aavikkojuoksijaa… Alkoi usko loppumaan, että ei tälläkään reissulla aavikkojuoksijaa. Leuka rintaan ja kohti uusia pettymyksiä. Taisi olla siinä aavikkoajelut tällä reissulla, niin uskoin?

Meni taas 3 päivää muita paikkoja kolutessa. Saavuimme Embalse de los Molinos:n patojärvelle. Oli niin tuulista, ettei autosta juuri viitsinyt ulos nousta. Katselin autosta kiikarilla järven lintuja, kun staijari pariskunta käveli autoamme kohti. Olivat Ranskalainen Cannesista kotoisin oleva lintuharrastaja pariskunta. Juttelimme linnuista, hän käytti latinankielisiä nimityksiä ja minä englanninkielisiä. Lintukirjojen avulla asiat kuitenkin selvisivät.

Kerroin, että olin kovasti hakenut aavikkojuoksijaa. He olivat eksyilleet ”väärää” reittiä etelänpuolelta vuohitilojen läpi. Olivat joutuneet jättämään autonsa n. kilometrin päähän aavikolle patojärvestä. Uskoi nähneensä aavikkojuoksijan kiikarilla vuohitilan kupeessa.

Lähdimme porukalla kyseiseen paikkaan. Ranskalainen alkoi jo epäilemään näkemäänsä ja sanoi, että ei ole mitään takuuta, että löytäisimme aavikkojuoksijan. Saavuimme kyseiseen paikkaan ja kuului ”bien, oiseau trouvé”. Jotakin liikkui parinsadan metrin päässä kivien välissä. Iski pieni paniikki, kun 1300 kinomillilläni oli niin kapea kuvakulma, etten heti löytänyt kivien seasta liikkeen aiheuttajaa.

Piinallisten sekuntien jälkeen vihdoin löysin linnun kameran etsimeen ja huudahdin, että se on aavikkojuoksija! Kerkesin kuvaamaan pari sarjaa ennenkuin hävisivät kivenkoloihin. Niitä oli 2 kpl. Eivät enää ilmestyneet näkyviin sen jälkeen. Noita aavikkojuoksijoita ei näe tuolla taustalla, jos eivät liiku. Juoksin kädet levällään Ranskalaisia kohti kiitoshalauksille. Kysyivät, että osaanko Ranskaa. Vastasin, että ”Je t’aime”. Herätti hilpeyttä. Voimakas lämpöväreily teki kuvista ainoastaan dokumenttikelpoisia, mutta olin silti enemmän kuin tyytyväinen, kun reissun tavoitelintu on kuvattu.

Taas vietettiin 4 päivää aavikkokrapulaa, kunnes veri veti taas aavikkoa tutkimaan. Ajoimme La Paredista FV-605 tietä kohti Costa Calmaa ja käännyimme vasemmalle Istmo de la Pared:n aavikolle. Ajelimme pari tuntia ristiin rastiin hiekka-aavikkoa, emmekä nähneen mitään elävää olentoa. Käännyin sitten etelänpuoleiselle tummemmalle laavakivirinteelle. Muutaman kilometrin ajettuani näimme rinteessä harjalinnun ruokailemassa. Aloin sitä innolla kuvaamaan, vaikka etelänpuoleisella tummapohjaisella laavakivirinteellä lämpöväreily oli vieläkin voimakkaampaa kuin vaaleahiekkaisella pohjalla.

Kuvasin harjalintua ja vaimo tarkkaili ympäristöä. Tuolla on aavikkojuoksijoita, kuului innokas huudahdus! Jo tutuksi tulleita aavikkojuoksijoita oli jokusen sadan metrin päässä. Niitähän oli useita. Siirsin autoa lähemmäksi ja vaimo piti koko ajan silmällä aavikkojuoksijoita, koska paikalla oli paljon puskia, mihin linnut pääsivät piiloon. Kuvasin aavikkojuoksijoita vaikeissa olosuhteissa yli kaksi tuntia. Auringon paistaessa täydeltä terältä kuvat olivat aivan kuraa voimakkaan lämpöväreilyn takia. Heti, kun tuli pilviharsoa auringon eteen, niin kuvista sai jotain selvää. Lisäksi paikalta löytyi aavikkotulkkuja. Aavikkojuoksijoita oli jopa toistakymmentä. Oli vaikea laskea, kun ne vilistivät puskissa edestakaisin.

Näköjään sama kuin urheilussa, kun apina putoaa harteilta, niin tulosta tulee. Kun löysimme ensimmäiset aavikkojuoksijat monen reissun jälkeen, niin sitten samalla reissulla löytyi heti uudestaan.

Costa Calman ja Oasis Parkin puolivälistä FV-2 tieltä löysimme lupaavan soratien, joka meni kohti pohjoista laakson pohjaa pitkin. Nimesimme se betoniasemantieksi, koska vajaan 10 km:n päässä oli betoniasema ja tiellä ei kait mitään virallista nimeä ollut. Mehän liikuimme teillä, mitä turistikartat eivät tunne. Täältä löytyi aavikkotulkkuja ja kanariantaskuja.

FV-618 tien varrelta Cardon:ssa kuvasin pikkupensaskertun, aavikkotulkun ja hempon.

Uhanalaisia pikkukorppikotkia löytyi tällä reissulla huomattavasti vähemmän kuin v. 2015 reissulla. Kuvasin pikkukorppikotkia Las Casitas:ssa ja Tesejerague:ssa. Kummassakin oli 1 kpl aikuinen. Muutamia nuorempia yksilöitä nähtiin FV-2 tien varrella Malpaís Grande:n kohdalla.

Lajimäärältään antoisin lintupaikka, Los Molinoksen patojärven ohella, oli FV-511 tien varrella oleva lampi. Täällä kuvasin: kalliopääsky, kanariantiltaltti, lapasorsa, lehmähaikara, liejukana, nokikana, pensasvarpunen, pikkutylli, pitkäjalka, rantasipi, ristisorsa, rusorintakerttu, valkoviklo ja västäräkki. Lisäksi nähtiin mustapääkerttu, mutta ei kuvattu. Kalliopääsky ja rusorintakerttu olivat itselleni uusia lajeja.

Tuinejesta itään lähtevän tien, Camino Teguerey:n ja Tiscamanita tien risteyksessä oli oliivipuu viljelys, missä kuvasin toisen kerran harjalintua.

Pajarasta, kun lähdetään Betancuriaan päin FV-30 tietä on heti oikella parkkipaikka, mikä on ollut joka reissulla hyvä lintupaikka. Nyt ei ollut niin hyvä, koska reunalla olevia puita oli kaadettu. Mutta jotain löytyi sentään. Täällä kuvasin: afrikansinitiainen, kanariantiltaltti ja turkinkyyhky.

Presa de las Peñitas:n ympäristöä käytiin tutkimassa sekä länsi-, että itäpuolelta. Länsipuolelle löytää, kun ajaa Ajuy:n FV-621 tietä ja kääntyy oikealle FV-627 tielle ja ajaa sitä päähän asti. Jos haluaa mennä Peñitas:n patojärvelle joutuu patikoimaan kivikkoista reittiä n. kilometrin verran. Emme lähteneet kivikkoiselle patikkaretkelle tällä kertaa painavien kameroiden ja jalustan kanssa. Hierottiin tuttavuutta korppien kanssa. Tulivat lähelle ja alkoivat komentamaan, että ruokaa! No, vähän leipää löytyi ja vastapalvelukseksi sain lähikuvia hienon kiiltävänmustasta korpista.

Toinen reitti löytyy itäpuolelta, kun FV-30 tieltä kääntyy länteen Calle San Sebastián tielle ja ajaa sen päähän asti.

Täältä on jo lyhyempi matka päästä tarkastelemaan kuivunutta Presa de las Peñitas:n patojärveä.

Täällä kuvasin: etelänisolepinkäinen, samettipääkerttu ja turkinkyyhky. Lisäksi nähtiin ja kuultiin hiirihaukka, joka hienosti kuulutti reviiriään, piuu, laaksossa. Lisäksi kalliopyy äänteli aktiivisesti rinteessä, mutta ei löydetty sitä kuvattavaksi.

Viereen lennähti perhonen, african monarch ( danaus chrysippus ), minkä kuvasin pokkarin makroasetuksella. Tämä oli vaimon lempipaikka, koska oli lämpöistä, tuuletonta ja paljon tutkittavaa.

FV-430 tienvarren lammelta löytyi suureksi yllätykseksi merimetso. Lisäksi löytyi harmaahaikara, kanariankirvisiä, ruostesorsia.

Embalse de los Molinos:n patojärvelle tehtiin pari reissua. Täällä kuvasin 15 lajia, joista kapustahaikara ( 4 kpl ) oli itselleni uusi laji. Patojärvi on ehkä saaren paras lintupaikka. Kuvauksen suhteen paikka oli ongelmallinen, koska tuuli niin lujaa, että kamera tärisi jalustalla, kuin haavan lehti. Kiikarilla staijaamiseen hyvä paikka, kun pääsee yläviistosta näkemään koko järven. Pitäisi olla aamulla heti auringonnousun aikaan paikalla, jolloin tuuli ja valo olisi optimaalisimmillaan. Täällä kuvasin: harmaahaikara, hietakyyhky, kanariantasku, kapustahaikara, naurulokki, nokikana, pikkukorppikotka, pitkäjalka, rantasipi, ruostesorsa, silkkihaikara, sinisorsa, taivaanvuohi, tavi ja tuulihaukka.

Embalse de los Molinos:n patojärveltä poislähtiessä näimme kaksi isoa hiirihaukkaa istumassa kivellä vuohitilan aitauksessa Embalse de los Molinos:n ja FV-221 tien risteyksessä. Mitähän kyttäsivät. Kuvaa en kerennyt saamaan. Vuohitiloilla oli aina jämerät vahdit paikalla.

Pääkaupungissa Puerto Rosariossakin käytiin pyörähtämässä. Ajettiin v. 2015 tutuksi tulleelle staijipaikalle Playa Blanca rannan kupeeseen. Staijasin merelle, jos vaikka liitäjiä näkyisi. Eipä näkynyt, ainakaan tunnistettavasti 8x suurentavalla kiikarilla. Kaukoputki pitäisi olla meristaijauksessa. Kuvailin etelänharmaalokkeja ja riuttatiiroja, kun ne syöksylivät ja saalistivat meren pinnasta pikkukaloja.

Olimme jo pois lähdössä, kun rannan kivien lomaan ilmestyi tundrakurmitsa. Sikäli hauska tapahtuma, että v. 2015 kuvasin saman lajin täsmälleen samasta paikasta. Olisiko ollut peräti sama lintu? Siihen malliin katseli kuvaajaa, että taisi tunnistaa;)

Vielä ennen poislähtöä kuvasin myös pikkukuovin rantakivillä syömässä.

Merilintuja lähdettiin staijailemaan Playa De La Barca:n ja Sotaventon rannoilta. Täältä löytyi auringonpalvojien ja leijasurffajien lisäksi: etelänharmaalokki, merilokki, pikkukuovi ja riuttatiira. En viitsinyt pitkän putken kanssa liikkua rannalla, ettei tule vääriä käsityksiä. Tyydyin kuvailemaan autosta sen mitä pystyi.

Kävimme myös Playa Lagoon ja Playa Risco rannoilla staijaamassa. Nämä sijaitsevat Sotavento:sta etelään. Olimme täällä auringonlaskuun saakka. Täällä oli myös joitakin nudeja, joten piti olla tarkkana mihin päin pitkää lintuputkea sohotteli. Näillä rannoilla oli kielto leijasurffaajille, joten oli vähemmän häirintää linnuille. Kävelimme Playa Lagoonin meren rajaan saakka. Laskuvesi jätti linnuille mukavia vesialtaita temmellettäväksi. Täällä kuvasin: etelänharmaalokki, merilokki, pikkukuovi, pulmussirri, riuttatiira ja silkkihaikara.

Playa Lagoonista eteläänpäin on Playa Del Mal Nombre missä myös kävimme meristaijia harrastamassa. Täälä näimme etelänharmaalokkeja, kanariankirvisiä ja pulmussirrejä. Lisäksi kani hyppeli pusikoissa.

Keltanokkaliitäjää ja suulaa kovasti havittelimme meristaijeissa, mutta jäi kuvaamatta tällä reissulla kovasta yrityksestä huolimatta. Oliko ajankohta näille linnuille väärä, koska keväämmällä niitä nähdään?
Yhtenä päivänä kävimme staijaamassa Faro de Punta Jandia ja Faro Punta Pesebre majakoilla Jandian eteläkärjessä. Menestys oli laiha. Vain jokusia etelänharmaalokkeja näkyi. Juttelin Espanjalaisen lintuharrastajan kanssa, joka kovasti tutki Punta Jandian aavikoita löytämättä kuitenkaan mitään.

Kävimme samalla Jandian reissulla myös länsipuolella atlantin rannalla sijaitsevassa syrjäisessä Cofete:n kylässä. Aiemmilla reissuilla toiminnassa ollut ruokapaikka näytti kovasti hiljaiselta, liekö toiminta loppunut. Villa Winter oli entisellään. Jokusia autoja oli pihassa.

Playa de Cofete on hieno ranta, mutta auringonpalvojia ei tällä kertaa näkynyt. Tänne ei pääse, muuta kuin omalla autolla rupuisen tien kautta, niin kävijät ovat vähissä.

Jouluaattona tehtiin turistireissu Morro Jableen. En ottanut mukaan, kuin yhden järkkärin pienemmällä objektiivilla jatkeineen. Käytiin Ventura Shopping Center:ssä rihkamaa katsomassa krääsäkojuissa. Parasta antia oli hyvä jäätelö kaupasta. Kävelimme puistossa ja hupsista täältähän löytyi kuvattavaa. Puistossa kuvasin: afrikansinitiainen, hadadaiibis 2 kpl ( elis ), kanariantiltaltti, kauluskaija, munkkiaratti, turkinkyyhky ja turturikyyhky ( elis ). Puistossa voisi olla enemmänkin lajeja, kun käyttäisi enemmän aikaa.

Auto toimii hyvänä piilokojuna. Ensimmäisenä ei kannata rynnätä autosta ulos, kun linnun näkee. Tältä rannalta, kun lähdin ja pysähdyin pehmeän tasarakeisen hiekan kohdalle katselemaan lintuja, niin siihen jäi. Eturenkaat sutivat eikä auto liikkunut mihinkään. Onneksi on kokemusta moottorikelkkailusta Suomen Lapista. Metriseen hankeen, jos jää kiinni, niin on huolellisesti valmisteltava poistumisreitti, eikä saa kaivattaa syvemmälle. Sama oli tässä tilanteessa. Kaivoin renkaiden eteen vapaata tilaa. Tamppasin poistumisreitin huolellisesti. Sitten liikkeelle varovasti ilman suditusta ja pois päästiin ilman hinausautoa. Jos renkaat kaivattaa niin syvälle, että jää pohjasta kiinni, niin tulee hinausautokeikka.

Aiemmin hyvällä lintupaikalla, Catalina Garcia:ssa, FV-20 tien varressa poikkesimme myös tutkailemassa. Ajoin autolla niin lähelle, kuin pääsin ja katsoin kiikarilla tilannetta. Lampi näytti täysin kuivuneelta ja muutenkin oli linnuista hiljaista, joten emme lähteneet sen tarkemmin paikkaa tutkimaan, vaan jätimme tämän paikan suosiolla väliin tällä kertaa.

Aurinko laski tällä reissulla viimeistä kertaa Fuerteventuralla. Hotellilla oli lämmitetty allas, kuulemma. Emme pulahtaneet kertaakaan uima-altaaseen. Illalla, kun tulimme hotellille päivän reissusta oli aina kiire illalliselle ja täysinäisenä ei viitsinyt enää pulahtaa altaaseen.

Reissu oli onnistunut ja ilmat olivat pohjoisen asukeille sopivat. Ensimmäisen viikon kova tuuli oli ainoa häiriötekijä. Lintulajeja kuvasin 54 kpl ja 3 kpl havainnoitiin ilman kuvaa, eli 57 yhteensä. Uusia lajeja itselleni kuvasin peräti 6 kpl. Tämä oli selvästi seitsemästä lintureissusta Kanarian saarille lajimäärältään paras. Aiemmat reissut Kanarian saarille lajimäärältään ovat olleet 27-37 kpl haarukassa. Kiitoksia tarkkasilmäiselle vaimolle mukavasta reissusta!

Lajilista kuvatut linnut: aavikkojuoksija, aavikkotulkku, afrikansinitiainen, etelänharmaalokki, etelänisolepikäinen, hadadaiibis, harjalintu, harmaahaikara, hemppo, hietakyyhky, hiirihaukka, kalliokyyhky, kalliopääsky, kanariankirvinen, kanariantasku, kanariantiltaltti, kapustahaikara, kauluskaija, kesykykyyhky, korppi, lapasorsa, lehmähaikara, liejukana, merilokki, merimetso, munkkiaratti, myskisorsa, naurulokki, nokikana, paksujalka, pensasvarpunen, pikkukorppikotka, pikkukuovi, pikkupensaskerttu, pikkutylli, pitkäjalka, pulmussirri, punaperäbulbuli, rantasipi, ristisorsa, riuttatiira, ruostesorsa, rusorintakerttu, samettipääkerttu, silkkihaikara, sinisorsa, taivaanvuohi, tavi, tundrakurmitsa, turkinkyyhky, turturikyyhky, tuulihaukka, valkoviklo ja västäräkki.

Lisäksi ei kuvatut linnut: kalliopyy ääni, pikkukiuru nähty ja mustapääkerttu nähty.

Kaamosmatkamme suuntautui tällä kertaa Lanzarotelle ja ajoittui jälleen joulukuulle. Olimme reissussa 3 viikkoa, joten aika riitti hyvin pienen saaren tutkimiseen. Majoituimme saaren pohjoisosaan Los Morros nimiseen pikkukylään. Lennot ( Finnair ), auto lentokentältä ( Cigar ) ja yksityismajoitus meren rannalla ( Caleta Campos ) toimivat loistavasti.

Katso myös: Azorit, Fuerteventura, Lanzarote, Teneriffa, Gran Canaria

Los Morros oli pieni ja rauhallinen kylä kaukana turistipyydyksistä, kuvassa majapaikkamme.

Vieressä oli Punta Mujeres ja Arrieta, joihin oli mukava tehdä kävelyretkiä auringonlaskun aikaan ja tutkia laskuveden paljastamia merenrantoja. Näimme, kun pikkukuovi riepotteli tälläistä jo parhaat päivänsä nähnyttä rapua. Mahtoiko saada syötyä? Meren rannalla huomasi selvästi meren pinnankorkeuden vaihtelut, joka oli maksimissaan n. 3 m.

Punta Mujeres:ssa oli useita laavakivillä kehystettyjä meriuima-altaita merenrannalla, jotka hienosti täyttyivät ja tyhjenivät vuoroveden mukaan.

Casa Carmelina, talo Punta Mujeres:ssa. Oli näköjään otolliset olosuhteet mehikasvien kasvattamiseen.

Arrietassa oli yksi meriuima-allas. Taustalla Arrietan kuuluisin talo, jota kutsutaan nukketaloksi. Argentiinalainen rikas vehnänviljelijä Don Juan de Leon Perdomo rakensi sen v. 1916 raikkaaseen meri-ilmastoon tyttärelleen Juana de Leon Aleman:lle, joka sairasti tuberkuloosia.

Arrietassa on myös uimaranta auringonpalvojille.

Majapaikkamme oli merenrannalla. Meren kohinaan ja välillä tuuliseenkin mereen sai tottua loman aikana. Surffarit olivat kärppänä paikalla, kun vuorevesi ja tuuli yhdessä loivat otolliset olosuhteet harrastukselle.

Lähirantojen kävelyretkillä löytyi mm. etelänharmaalokkeja, harmaahaikaroita (kuvassa), karikukkoja, tyllejä, pikkukuoveja, rantasipejä ja silkkihaikaroita. Linnut hyödynsivät laskuveden paljastamaa rantaa ja sen eliöstöä.

Arrietassa pensasvarpuset tekivät pesiään palmuihin.

Reissun yksi pääkohteista oli lännenkaulustrappi, joka viihtyy aavikoilla. Plussana olisi aavikkojuoksija, joka lienee jo vaikeampi tapaus. Aiemmilla reissuilla Fuerteventuralla ko. lintuja jahdattiin kahdella eri reissulla useita kertoja mm. Tindayan aavikolla, mutta tuloksetta. Nyt suuntasimme Lanzarotella El Jablen aavikolle, missä ko. lintuja voisi olla? Teimme ensin 2 reissua aavikolle ajellen vähän parempia nimismiehen kiharalla olevia hiekkateitä. Pikkulintuja löytyi kohtalaisesti mm: etelänisolepinkäinen, kanariankirvinen, kiuru, kuvan pikkukiuru, joka oli uusi laji itselleni ja ruostesorsia ylilennolla. Vaan ei lännenkaulustrappeja. Taitaa tulla pitkä kolmeviikoinen aavikoilla, jos ei ala löytymään, ajattelin. Minulla oli päähänpinttymä, että tällä reissulla lännenkaulustrappi kuvataan.

Kolmannella El Jablen reissulla käännyin pienemmille, melkein näkymättömille hiekkateille Soon itäpuolelle. Uskalsin näitä ajella, koska aavikon pohja oli melko hyvää eikä isoja laavamöhkäleitä ollut. Minä tähystin kuskin puolelle ja vaimo repsikan puolelle. Tuolla on, huudahti vaimo! Näin myös lännenkaulustrapin ( kuvassa ) välittömästi auton oikealla puolella n. 100 m:n päässä. Sydän pamppaillen nousin matalana autosta ulos, tuin vajaata 1000 kinomilliä auton kattoa vasten. Kerkesin ottamaan muutaman kuvan, ennenkuin lännenkaulustrappi hävisi pienen töppäreen taakse. Tarkistin asetukset näytöltä ja hämmästyin, koska kuvassa olikin 2 lännenkaulustrappia. Huh, ja kameran säädötkin vielä suht kohdallaan. Justeerasin säätöjä vielä hiukan ja odotin kamera valmiina, josko vielä ilmestyisivät.

Tulivathan ne ja vielä soidintivatkin. Sain otettua runsaasti onnistuneita kuvia, ennenkuin silminnähden onnellinen lännenkaulustrappipariskunta poistui takavasemmalle kukkaniitylle. Ilo oli ylimmillään ja ylävitoset lentelivät onnistuneen kuvaussession jälkeen.

Ennen auringonlaskua teimme päivittäin n. 5 km:n kävelylenkin merenrannalla ja uimalenkin +17°C virkistävässä uimaaltaassamme. Pimenevässä illassa pidimme terassillamme pienet trappipirskeet vaimon laittaman hyvän ruuan ja valkoviinin merkeissä. Lemmikkimme seurasivat herkeämättä, josko irtoaisi makupaloja. No irtosihan niitä, kuin koti-Suomessa mukavia koiravieraitamme, Laraa ja Siriä ruokkiessa ruokapöydästä.

Kun trappipaikka löytyi, niin löysimme samasta paikasta seuraavallakin reissulla lännenkaulustrapin, kun iso vuohilauma ajoi trapin piilostaan liikkeelle.

Hienosti näki lajikäyttäytymisen, kun lännekaulustrappi ( kuvassa ) puskissa lymyillen matalana kulkien kiersi meidät. Jos ei olisi pitkällä putkella seurannut koko ajan, niin lintua ei enää olisi löytänyt, koska maastoutui niin hyvin. Muniquen itäpuolelta LZ-401 tien läheltä löysimme vielä eri reissulla yhden lännenkaulustrapin. Teimme 6 reissua El Jablen aavikolle ja kolmena kertana trappi löytyi. Aavikosta tulikin reissun lempipaikkani. Vaikka muualla oli pilvistä, niin aavikon yllä oli aina taivas auki, koska lämmin ilma nousi ylöspäin poistaen pilvet.

Löysimme yllättäen lännenkaulustrapin myös Guinaten pohjoispuolen ylängöltäkin. Lisäksi löytyi: hemppo, kanariankirvinen ja pikkupensaskerttu.

Ajoimme Mirador del Riolle johtavaa LZ-202 länsipuolen tietä, kun huomasimme jyrkänteen reunan alapuolella kovaa vauhtia lentävän haukan. Arvelin sen olevan arabihaukka, joka lienee jopa maailman nopeimpana lintuna pidettyä muuttohaukkaakin nopeampi. Arabihaukka onkin muuttohaukasta pienempi versio ja lähisukulainen. En kerennyt kuitenkaan ottamaan kuvaa nuolen nopudella lentävästä linnusta. Kyttäsimme aikamme, mutta haukkaa ei enää näkynyt uudestaan.

Tulimme heti seuraavana päivänä uudestaan auringonnousun jälkeen mahdollista arabihaukkaa kyttäämään. Oli niin kova tuuli, ettei meinannut pystyssä pysyä. Lähdin kameran ja jalustan kanssa kohti jyrkänteen reunaa. Ajattelin, että voisin nähdä pesän n. 500 m korkean jyrkänteen reunan alapuolella. Vaimo huusi tuulen sekaan, että älä mene sinne! No, pitihän sinne silti yrittää, mutta tuuli oli niin kova, että oli palattava takaisin turvallisempaan paikkaan. N. klo 9 maissa haukka sukelsi taas jyrkänteen alla. Vähän ajan kuluttua se kurvasi takaisin ja toinenkin arabihaukka sukelsi jyrkänteeltä sekaan. Nyt sain kauempaa lentokuvia, jopa kahdesta kisailevasta haukasta yhtä aikaa ja ne olivat harvinaisia arabihaukkoja.

Parin päivän kuluttua tulimme taas samaan haukkapaikkaan. Arabiaukka lensi taas klo 9 aikoihin jyrkänteen alla, mutta en saanut kuvia. Odotin tunnin kamera valmiina, jos haukka vielä ilmestyisi. Yhtäkkiä arabihaukka syöksyi vastatuuleen ylös jyrkänteen takaa. Zoomilla rajaus sopivaksi ja kamera lauloi. Sainkin melko hyviä kuvia, koska arabihaukka ei päässyt vastatuuleen niin lujaa, mutta vauhdikkaasti kumminkin. Lopuksi arabihaukka teki huiman pystysuoran syöksyn alaspäin häviten jyrkänteen reunan taakse.

Mirador del Rion ympäristössä löytyi arabihaukkoja 2 kpl, etelänharmaalokkeja, kanariankirvisiä, korppeja, pikkukiuruja ja pikkuisia liskoja saalistavia tuulihaukkoja ( kuvassa ).

Orzola, saaren pohjoiskärjessä oli muuttunut jonkin verran. Laivaliikenne Orzola – La Graciosa välillä oli lisääntynyt selvästi. Suosikki kalaravintolamme oli kiinni, joten jäimme ilman päiväruokaa. Satamasta löytyi etelänharmaalokkeja, karikukkoja, punajalkavikloja ( kuvassa ), silkkihaikara ja tyllejä. Jos La Graciosalle aikoo mennä kuvailemaan, niin kannattaa valita tuuleton päivä. Meillä jäi nyt sinne meno väliin.

Kapea LZ-207 tie läpi Tabayesco:n ja varsinkin mutkainen loppupää oli hyvää lintukuvauspaikkaa ja muutenkin tosi idyllistä ajella. Aamulla, kun ajettiin ylöspäin kauniin auringonnousun kullatessa rinteitä, niin pysähdyttiin kuvaamaan kauniisti laulavia afrikansinitiaisia ( kuvassa ) ja kanarianhemppoja. Ajoimme eteenpäin seuraavan mutkan taakse ja melkein säikähdin, kun tielle pölähti yleensä harvemmin nähtyjä ja piilottelevia kalliopyitä, joita oli peräti 6 kpl. Käänsin auton välittömästi kapealla tiellä poikittain, että pääsen sivuikkunasta kuvaamaan. Parhaillaan sain samaan kuvaan sopimaan 3 kpl kalliopyitä. Kuvausjuhlaa kesti hetken, kunnes auto tuli vastaan ja oli lähdettävä tietä tukkimasta pois.

Ylhäällä LZ-207 ja LZ-10 tien risteyksessä on kanssa hyvä kuvauspaikka Siihen mahtuu parkkeeraamaan auton tien sivuun. Täällä kuvasin hemppoja, kanarianhemppoja ( kuvassa ) ja kanariankirvisiä.

LZ-404 tietä tuli ajettua useasti. Vain kerran, kun oli sumuisempi aamu, niin Teseguiten keskustasta löytyi harjalintuja 2 kpl ( kuvassa ), pikkupensaskerttuja ja turkinkyyhkyjä. Muina kertoina oli yllättäen tyhjää.

LZ-10 tien varressa oleva Peña del Silbo:n ylänkö oli parasta haukkapaikkaa. Edellisellä reissulla kuvasin täällä mm. niittysuohaukan ja nyt tällä reissulla kuvasin etelänisolepikäisiä ( kuvassa ) iloisesti laulamassa, korppeja, tuulihaukkoja ja kuin kirsikkana kakussa sinisuohaukan.

Sinisuohaukka lekutteli Peña del Silbo:ssa hienosti vastatuuleen lähellä maanpintaa. Sinisuohaukka tutki n. parin kilometrin reitin pariin kertaan silloin tällöin syöksyen pöheikköön.

Saaren varmimpia lintupaikkoja on Salinas de Janubion suola-altaat, joten pitihän sinnekkin tehdä pari reissua.

Lintuja oli jälleen runsaasti, mutta ehkä hiukan vähemmän, kuin aiemmalla Lanzaroten reissulla. Eteläpuolen pikku lahdessa oli hyvä päivystää retkituolilla istuen ja kamera jalustalla jököttäen. Autonkin saa melko lähelle eteläpuolella.

Laguna de Janubiosta löytyi kanariankirvisiä, karikukkoja, lapasorsia 2 kpl, pitkäjalkoja runsaasti, punajalkavikloja, rantasipejä, ruostesorsia, taveja 2 kpl, tuulihaukkoja, tyllejä, ja kuvan valkovikloja.

Eteläpuolen Playa Blanca oli melkoinen turistirysä. Oli laajentunut voimakkaasti länteen päin ja mielestäni jo liian lähelle eksoottisia ja hienoja Papagayo laguuneja, jonne kannattaa suunnata, jos rantahommat kiinnostaa. Tietäkin oli sinne hiukan parannettu. Papagayolle johtavan tien varrelta kuvasin kuvan lehmähaikaran.

Femeksessä kannattaa poiketa hienoon näköalaravintolaan, joka on yli 600 m korkealla. Söin El Mirador De Femes:ssä päiväsnäkärillä ”ajo langostinos” annoksen, eli katkarapuja valkosipulissa. Katkaravut ovat runsaassa öljyssä paistettu ja mukana vielä chilipalko. Tarjoillaan pienessä kuumassa saviastiassa. Vei kielen mennessään. Vaimon bravuri päivisin oli kanarialaiset ryppyperunat ”papas arrugadas con mojo”. Sisältää pieniä kanarianperunoita, jotka keitetään runsaassa suolassa. Mukana tulee maittavia mojo kastikkeita.

Playa Quemadassa oli meressä kalankasvattamo. Siellä oli tietenkin runsaasti lokkeja ja saattaahan siitä muitakin vesilintuja bongata. Muutama ravintolakin oli tullut rannalle lisää.

Puerto Caleron satama oli vaimon suosikkipaikka. Tiistaina oli pienet markkinat. Merkkiliikkeitä ja muita kauppoja löytyi runsaasti. Ravintoloita löytyy varmasti jokaisen makuun. Venebongarille löytyi nähtävää paljon ja löytyipä Suomalaisten valmistama sukellusvenekin ( kuvassa ).

Puerto del Carmen oli laajentunut massiiviseksi turistirysäksi. Läpi ajettiin ja se riitti, eikä uudestaan tarvinnut mennä, vaikka sielläkin olemme joskus yöpyneet parin viikon verran.

Saaren pääkaupunkiin Arrecifeen tehtiin pari reissua, joista toinen oli kuvausreissu. Menimme sunnuntaina, koska silloin on selvästi rauhallisempaa. Auto vietiin Gran Hotel:n alakerran parkkihalliin, koska rantatiellä tulee takuuvarmasti lahjakortti, jos sinne autonsa jättää. Siitä on kilometrin kävely Castillo de San Gabriel:n, missä on laskuveden aikaan hyvät lieterannat ja siten lintuja kuvattavaksi asti. Kesken kuvauksen iski kova sadekuuro ja olimme toisiimme liimautuneena pienen sateevarjon alla, kuin Don Juan ja Carmen. Iso kamerakin jalustalla piti saada sekaan. Ohi kulkijakin katsoi meitä hymyillen, että ompa hempeätä heti aamulla:)

Arrecifessa kuvasimme harmaahaikaran, merilokkeja, pikkukuovin, pulmussirrejä, tundrakurmitsoja ( kuvassa ) ja tyllejä. Paluumatkalla autolle palkitsimme itsemme herkullisilla leivoskahveilla rantatien Panaderia pasteleria Lolitassa.

Costa Teguise on selvästi rauhallisempi paikka ja väljempi ympäristö, jos saaren eteläpuolella haluaa majoittua, vaikka sekin pikkuhiljaa jatkaa kasvamistaan.. Golf kentän ympäristö on hyvää kuvauspaikkaa. Täällä kuvasin lehmähaikaroita, tuulihaukkoja ja vaaleakiitäjiä ( kuvassa ), joka oli itselleni uusi laji.

Costa Teguisen kautta ajoimme aamutuimaan tutkimaan hiekkatietä Los Ancones:n päin. Läheltä Los Anconesta löytyi parina kertana kalliopyitä. Ensimmäisellä reissulla 1 kpl ja toisella 2 kpl. Täällä kuvasin myös etelänisolepikäisiä.

My way is the highway. Cueva de los Verdes:lle johtava tie.

Jos markkinoista tykkää, niin entiseen pääkaupunkiin Teguise:n kannattaa mennä sunnuntaina. Muutenkin kiva paikka käveleskellä ympäriinsä. Miehille löytyy rautakauppa ja naisille paljon pikku putiikkeja

Teguisen kukkulalta löytyy Santa Bárbara Castle, joka rakennettiin Guanapay tulivuoren huipulle 1400 luvulla Teguisen kaupungin suojelemiseksi merirosvoilta.

Caleta de Famara, joka on surffareiden mekka oli jonkin verran laajentunut sitten viime reissun. Lintuja emme tällä kertaa täältä hakeneet, vaan söimme eväät katsellen surffareiden touhuja.

Club La Santa, joka on urheilijoiden mekka oli laajentunut voimakkaasti. Kuvassa keskellä äärimmäisenä meren rannalla. Ranta on myös surffareiden suosiossa korkeine aaltoineen. Lintuja ei ollut lokkeja kummempaa.

El Golfo oli samanlainen hässäkkäpaikka, kuin ennenkin. Paljon ravintoloita ja sisäänheittäjiä, mutta jos rauhallisempaa paikkaa hakee, niin tänne ei kannata mennä.

Timanfayan kansallispusto oli edelleen säilynyt lähes koskemattoman oloisena turistivirrasta huolimatta. Jos tykkää lumoavista kraaterimaisemista, niin silloin tämä on oikea paikka.

Lintukuvauspaikat tällä reissulla. Kuva LR karttaosiosta.

Kuvasin 35 lintulajia joista 3 kpl oli itselleni uusia. Lännenkaulustrappi oli mieluisin tällä kertaa. Viikossa kyllä kerkeää tämän pienen, kauniin ja matalapiirteisen saaren koluamaan, mutta kiirettä pitää. 2 viikkoa on passeli ja 3 viikossa joutuu jo samoja paikkoja koluamaan moneen kertaan. Saari on helppo autoilla ja pääosin hyvät tiet. Päivälämpötilat olivat 21 – 24°C ja aamuisin 16 – 19°C. Muutaman kerran satoi. Väliin oli melko tuulistakin. Viimeinen viikko oli kylmempi, kun käänsi tuulen pohjoiseen. Kaamosreissuun verraton paikka. Kiitoksia tarkkanäköiselle matkakumppanille lintuhavainnoista, joka laittoi lisäksi niin hyvää ruokaa, ettei tehnyt iltaisin ravintoloihin mieli mennä syömään. Päivisin tietysti syötiin snäkäreitä reissun päällä. Paitsi sunnuntaina, kun melkein kaikki paikat olivat kiinni.

Lähdimme vaimon kanssa 2015 joulun tienoilla parin viikon reissuun Fuerteventuralle. Olimme neljä vuotta sitten samalla saarella samaan aikaan vuodesta. Olikin jo aika päivittää mitä saarella on neljässä vuodessa tapahtunut linnuston ja muun suhteen.

Katso myös: Azorit, Fuerteventura 3, Lanzarote, Teneriffa, Gran CanariaMajoituimme saaren Afrikan puoleiselle rannalle paikkaan nimeltä Las Playitas. Paikka oli erittäin viihtyisä ja siisti sporttikeskus. Täältä löytyi paljon liikuntapaikkoja lähes joka makuun. Tämä ei ole mikään biletyspaikka, vaan liikkujille, lapsiperheille ja muuten vaan rauhallisesta paikasta pitäville lomailijoille.

Koska olimme liikkeellä joulun aikaan, niin aiemmin käyttämäni halvemmat Cicar vuokraamon autot olivat kaikki vuokratut. Saimme lopulta kalliimmalta Avis vuokraamolta 10 päiväksi skoda citigo pikkuauton. Skodan litrainen moottori oli tarpeisiimme riittävä, koska saari on hyvin matalapiirteinen, joten nousut olivat loivia. Maavaraa saisi olla selvästi enemmän. Auto oli lintumagneetti, koska kun olimme kuvaamassa ja tulimme takaisin, niin myskisorsa odotti auton vieressä ja poseerasi kuin malli ikään.

Ensimmäisenä päivänä ei ollut autoa alla, joten oli aikaa tutustua Las Playitakseen. Hotellin viereiseltä rantaviivalta löytyi aamusella pikkukuovi ja rantasipi hyppelemässä kivillä. Etelänisolepinkäinen kyttäsi aamupalaa rannan kävelytien lampun päällä.

Iltalenkillä kävimme viereisillä kukkuloilla tähystämässä merelle. Saalis oli laiha, vain etelänharmaalokkeja ja jokusia liitäjiä näkyi kera hienon auringonlaskun. Viereiseltä golfkentältä löytyi kuvan ruostesorsia lammessa pulikoimassa.

Majapaikan terassilta kuvasin mm. kanarianhemppoja, pensasvarpusia ja turkinkyyhkyjä. Hotellin alueella oli useita kissoja, joita hoidettiin ja ruokittiin, että ihmiset saavat paijata niitä. Mekin löysimme oman lemmikimme joukosta. Annoimme sille nimeksi kissi.

Saatuamme auton allemme suuntasimme tutulle Catalina Garcian altaalle. Matkaa oli majapaikastamme 14 km tien FV-512 ja FV-20 kautta. Lammesta ajaa helposti ohi etelästä saavuttaessa. Lampi on oikealla puolella, mutta jää kukkulan taakse. Pohjoisesta tullessa lampi näkyy helpommin vasemmalla puolella FV-20 tietä. Lammen lähelle ei pääse enää autolla, koska tie on kaivettu auki monesta kohtaa.

Kävimme Catalina Garcian altaalla kaksi eri reissua, päivällä ja illalla. Lintuja oli selvästi vähemmän, kuin neljä vuotta sitten. Täällä kuvasin: eteläisolepikäinen, hietakyyhky, kaniini, mustaviklo, pikkutylli, kuvassa pitkäjalka, ruostesorsa ja tuulihaukka. Joitain kiuruja ja muita pikkulintuja siritti puskissa, mutta en saanut niistä kuvaa.

Catalina Garciasta pari kilometriä kohti Tuinejea on aamuauringossa hyvä kuvauspaikka tien vasemmalla puolella. Aamuaurinko kun lämmittää maan ja tulee nousevia ilmavirtauksia, niin petolinnut lähtevät aamun saalistuskierrokselle. Täällä sain hyviä kuvia yo. kuvan pikkukorppikotkasta, joka oli yksi reissun pääkohdelinnuista.  Pikkukorppikotka on uljas näky taivaalla, kun se levittää 155-170 cm:n siipivälinsä.

 

Lisäksi tällä paikalla kuvasin hiirihaukan ja tuulihaukan useana aamuna. Aavikkotulkkukin näkyi langalla.

Tuinejesta kohti Pajaraa menevällä tiellä kuvasin harvinaisemman yo. kuvan pikkukotkan ja pikkukorppikotkan. Pikkukotka oli upea yllätys, joka selvisi vasta tietokoneen ääressä kotona kuvia tutkiessani. En ole aiemmin kanarian saarilla pikkukotkaan törmännytkään, saati kuullutkaan.

Pajarassa pysähdyimme huilaamaan kuivuneen joenuoman viereiselle parkkipaikalle. Oli yllätys, kun pikkulintuja vilisti puissa siellä sun täällä. Lintuja kuvasin: kanariantiltaltti, kuvan mustapääkerttu, tikli ja turkinkyyhky.

Myös FV-605 tien varrella sijaitsevan La Paredin rannalla olevassa joenuomassa oli vähemmän lintuja ja lajeja, kuin 4 vuotta sitten. Täällä kannattaa silti poiketa, koska maisemat ovat hienot ja rannalla olevasta ravintolasta saa maukasta ruokaa.

La Paredissa kuvasin mm: sudenkorentoja ainakin pari eri lajia, pensasvarpunen, pikkutylli ja rantasipi.

Tesejeraguesta kohti etelää FV-511 tietä löytyi vasemmalta puolen tietä paikka missä parveili useita komeita pikkukorppikotkia. Varsinkin vanha uros on näyttävän näköinen.

Tästä kun jatketaan kohti FV-511 ja FV-6:n tien risteystä, niin ennen ko. risteystä oli tulvalammikko missä kuvasin: hiirihaukka, lampiviklo, ruostesorsa, silkkihaikara ja västäräkki.

La Fuenitassa vuohitilan kohdalla liiteli myös pikkukorppikotkia.

FV-30 tie ja Betancuria on yksi hienoimmista Fuerteventuran ajelureiteistä. Lintujakin täältä löytyy. Näköalapaikoilla pääsee lähietäisyydeltä kuvaamaan mm. korppeja pensasvarpusia ja maaoravia. Maaoravat tulevat kädestä ottamaan herkkupaloja. Maaoravia ei kuulemma saisi syöttää, koska ovat Marokosta kotiutunut vieraslaji ja syrjäyttävät saaren alkuperäisiä eläimiä.

Liekö kasvanut maaoravakanta hyvää ravintoa haukoille, koska mm. Las Penitaksesta löytyi paljon haukkoja: kuvan piekana, hiirihaukka, ruskosuohaukka ja tuulihaukka.

Kun Betancurian FV-30 tieltä poikkeaa alas Presa de las Peñitas patojärvelle menevälle tielle, niin löytyy upea ruokapaikka Casa de la Naturaleza. Vähän on piilossa tämä hieno paikka, mutta vaivannäkö palkitaan maittavalla aterialla. Paras päiväruokapaikka mielestämme.

Tämän tien päästä löysin rinteestä kivikasasta kuvattavaksi yo. kuvan piekanan ilmeisesti pesälle laskeutumassa. Etelänisolepinkäinen oli myös täällä väijymässä. Piekanat huutelivat piuuu ja lentelivät hienosti pitkin vuoren rinnettä.

FV-30 tietä etelästä tullessa kannattaa piipahtaa myös oikealle El Pinar:n tielle. Kun tien ajaa ylös, niin löytyy jonkinlainen retkeilyalue. Täällä kuvasin: etelänisolepikäinen, maaorava, monarkkiperhonen ja piekana. Rinteessä oli paljon pikkulintuja, jotka eivät suostunet esittäytymään.

Etelästä tullessa, kun ajetaan Betancurian ohi ja heti ylös vasemmalle, niin löytyy vuohitiloja, mistä löytyy paljon pikkulintuja mm. kanariankirvisiä, pensasvarpusia yms.

FV-30 tietä edelleen pohjoiseen ajettaessa kannattaa poiketa Morro Velosan jälkeen oikealle ylös vievälle näköalapaikalle. Sieltä avautuu hienot maisemat. Paikasta saa myös kahvia lintutauluesittelyjen kera. Lintuja täältä ei löytynyt, kuin kanariankirvisiä.

Muistelin reittiä Embalse de los Molinoksen patoaltaalle ja ajoin ensin FV-30 tieltä 2,5 km FV-221 tietä ja käännyin vasemmalle vuohitilalle. Olin muistanut väärin ja käännyin ympäri. Siinä olikin onni onnettomuudessa. kun huomasin neljä aavikkotulkkua aidalla.

Oikein Embalse de los Molinoksen patoaltaalle olisi kuulunut ajaa FV-30 tieltä Los Molinokseen päin FV-221 tietä 9 km. Sitten käännytään vuohitilan kohdalta vasemmalle. Ajetaan hiekkatietä 2,5 km ja saavutaan Embalse de los Molinos patojärvelle. Tämä oli ainakin lukumäärällisesti saaren linturikkain paikka. Sinne viimeisteltiin juuri piilokojua ilmeisesti lintukuvaajien käyttöön?

Ruostesorsia oli erittäin runsaasti. Olivat lisääntyneet neljässä vuodessa hurjasti. Kuvasin Embalse de los Molinos:n patojärvellä lintuja: hiirihaukka, kanariankirvinen, myskisorsa, nokikana, pikkukorppikotka, pitkäjalka, kuvan ruostesorsa, ruskosuohaukka, silkkihaikara ja tavi.

Los Molinoksen rannalla oli rähjäinen, mutta kohtuullinen ruokapaikka. Lintuja oli myskisorsia, kalkkuna ja riikinkukko, joka jahtasi koiraa. Koira hyppäsi melkein vaimoni syliin hakiessaan turvaa.

Tindayan aavikolla kävin kahteen otteeseen aavikkojuoksioita haeskelemassa, mutta aavikko ei ollut meille suosiollinen. Kylässä kylläkin näkyi harjalintu. Aavikolla pensaista löytyi pikkupensaskerttu. Lisäksi korppeja ja tuulihaukkoja. Ajoin FV-10 tieltä 8 km ”päällystetyn” ruputien rantaan saakka. Automme maavara ei sallinut poikkeamista poikkiurille. Hilkulla oli, että tämänkin tien selvisi.

Kuvauksellisilta raunioilta El Cotillon FV-10 tien varrella löytyi runsaasti pesimäpuuhissa olevia kuvan pensasvarpusia ja kanariankirvisiä joukoittain.

El Cotillo ja vieressä oleva Los Lagos olivat selvästi kasvattaneet turismia. Rannat olivat täynnä ja uutta oli rakennettu.

Kiersimme saaren pohjoisosan hiekkatien. Lintuja täällä ei juuri näkynyt. Luoteiskärjessä on museomajakka Museo de la Pesca Tradicional. Pohjoispuolella on paljon hienoja rantoja, jos jaksaa ajaa 20 km nimismiehenkiharaista hiekkatietä. Matkan varrelta löytyy Majanicho ja Origo Mare, mistä saattaa löytää snäkäriä nälkäiselle matkalaisille.

Koilliskärjen Corralejo on vain turisteja täynnä oleva kaupunki. Corralejosta etelään FV-1 tien varrella on hienoja hiekkarantoja ja dyynejä.

Pääkaupunki Puerto Rosarion eteläpuolen rantatien varren rannalta löytyi kuvan tundrakurmitsa. Puerto Rosarion kehätien FV-3 vierestä löytyi taas komea uros pikkukorppikotka.

Caleta de Fustesta FV-3 tien varrrelta löytyi myös pikkukorppikotka.

Tuinejesta pohjoiseen FV-20 kohti Antigua ja sen jälkeenkin oli usein pikkukorppikotkia ja hiirihaukkoja.

Antiguassa, joka oli tyylikäs paikka, pölähti hietakyyhky parvi.

Ensimmäinen reissuviikko oli lämmin ( 21-24C ), mutta erittäin tuulinen. Tuuli jo paikoittain haittasi kuvaamista, kun ei meinannut pystyssä pysyä. Toisella viikolla tuuli hellitti ja lämpötila nousi vielä hiukan. Saaren pohjoisosan hiekkatiellä auton lämpömittari näytti parhaimmillaan jopa 29 C.

Lintukuvauspaikat tällä reissulla.

Reissun yhtenä pääkohteena valohoidon lisäksi oli uhanalainen pikkukorppikotka. Tilanne näytti näiden osalta selvästi paremmalta, kuin viimeksi. 4v sitten niitä näkyi muutaman kerran korkealla lekuttelemassa. Nyt niitä näkyi joka päivä saaren keskiosissa. Saaren pohjois- ja eteläosassa niitä ei näkynyt. Liekö yhteys vuohitilojen sijaintiin. Saarellahan on vuohia enemmän kuin ihmisiä. Ruostesorsien määrä oli myös selvästi lisääntynyt.

Kiitokset mukavalle reissukumppanille ”nitistämisistä” ja tarkoista lintuhavainnoista!

Katso myös UUSIN 2017 reissu Fuerteventuralle.

Gran Canaria on eteläisin Canarian suosituimpien turistisaarten ryhmästä. Saari on lähes ympyrän muotoinen n. 50 km halkaisijaltaan tulivuorisaari ja korkein kohta 1 949 metriä (Pico de Las Nieves).

Katso myös: Gran  Canaria linnut 2

Katso myös: Gran  Canaria linnut 3

Katso myös: Azorit, Fuerteventura, Lanzarote, Teneriffa

Saari on maastoltaan omaleimainen verrattuna muihin pääsaariin. Jyrkkiä rotkoja on paljon ja eroosio on kuluttanut vuorten huiput täysin erinäköisiksi, kuin muilla saarilla. Tulee mieleen Gran Canyonin maisemat lännenleffoista.

Tiet ovat suhteellisen hyvät ajella, mutta paikoin hyvin jyrkkiä. Vuokra-automme, Citroen C3, oli hiukan alitehoinen. Ykkösvaihde oli usein liian pieni ja kakkosvaihde liian suuri, joka teki ajamisen jyrkimmissä kohdissa hankalaksi. Alhaalta vääntävä diesel riittävällä moottorikoolla ja automaattivaihteistolla varustettuna voisi olla hyvä näissä lintuhommissa.

Joulukuun reissumme hotelli oli Tauritossa, joka sijaitsee Puerto Moganin ja Puerto Ricon välissä. Paikka osoittautui miellyttäväksi ja rauhalliseksi. Paikka oli auringonlaskun puolella ja näkymät olivat Suomen kaamoksen jälkeen mykistävät. Sitten viime käyntimme moottoritietä oli jatkettu Puerto Moganiin asti.

En odottanut lintukuvausmielessä saarelta ihmeitä. Kuvittelin etukäteen sen olevan Canarian heikoin lintusaari. Sitä tuki myös Tony Clarke & David Collins kirja, mitä tutkin ennakkovalmistelussa. Kirjassa oli melko lyhyt osuus Gran Canariasta. Nykyaikaa olisi, jos lintuoppaissa olisi paikat merkitty lisäksi koordinaatteina. Kirjan paikkakuvaukset käsivara piirroksineen olivat haastavia tulkita.

Satelliittikuvista merkkailin kiinnostavan tuntuiset paikat jo kotona gps:n, joten paikat löytyivät helposti. Patojärviä näkyi satelliittikuvista yllättävän paljon. Myös golf kentät merkkailin, mutta käytännössä niitä oli vaikea lähestyä, koska olivat suljettuja alueita. Myös luonnonpuistot ja mm. laakeripuumetsän merkkailin etukäteen gps:n.

Maspalomasin La Charca allas oli kirjassa merkattu hyväksi ja myös oli sitä. Paikka on helppo saavuttaa ja löytää. Paikalla kannattaa olla vähintään puoli tuntia ennen auringonnousua. Turistivirrat ja lenkkeilijät valloittavat paikan nopeasti auringonnousun jälkeen, jolloin kuvausrauha on mennyttä ja linnut kaikkoavat. Altaalta ja ympäristöstä kuvasin mm. seuraavat linnut: Arabihaukka, etelänharmaalokki, harmaahaikara, kanarianhemppo, kanariantiltaltti, liejukana, liro, nokikana, pikkutylli, riuttatiira, silkkihaikara, turkinkyyhky, tuulihaukka ja valkoviklo.

Tukikohtamme Tauriton puistossa kuvasin jonkinverran lintuja: Afrikansinitiainen, kanarianhemppo, kanariantiltaltti, kesykyyhky, korppi, mustarastas, samettipääkerttu ja turkinkyyhky.

Puerto Mogan on kaunis paikka, mutta lintujen perässä sinne ei kannattane mennä. Paikka on laajentunut tosi paljon sitten viime näkemän. Idyllisestä kalastajakylästä ja satamasta on tulossa hyvää vauhtia massaturismipaikka.

Samoin on rakennettu pilalle ennen niin kaunis ja idyllinen Amadores ranta Puerto Ricon ja Tauriton välissä.

Länsirannikolla sijaitseva Puerto de la Aldea on käymisen arvoinen paikka. Puerto de la Aldea:ssa löytyi pensasvarpusia, lokkeja ja tarkemmin tunnistamattomia kihuja.

Puerto de la Aldean vieressä on kirjankin mainitsema Coastal Lagoon.

Ensimmäisellä käynnillä Coastal Lagooniin aamutuimaan rämmimme siellä liejussa etsiessämme oikeaa paikkaa. Silloin näimme vain pikkukuovin ja lokkeja.

Toisella reissulla Coastal Lagooniin osasimme jo lähestyä lagoonia mukulakivirannan puolelta. Näin vältimme liejussa rämpimisen. Siirryin kuvaamaan lagoonin vieressä laskevan melkein kuivuneen joen viereen. Täällä kuvasin mm: Kanariantiltaltti, rantasipi ja samettipääkerttu.

Patojärviä oli tosiaan yllättävän paljon. Kaikissa ei kuitenkaan lintuja ollut. Embalse de Ayagaures ja Embalse de Gambuesa löytyivät GC-504 tien päästä. Paikalla viihtyivät mm: Kanariantiltaltti, myskisorsa, nokikana ja tuulihaukka. Tuulihaukkoja olikin paljon vuoristossa ajellessa n. 1000 m:n korkeudella. Sisiliskot ilmeisesti pääravintona.

GC-504 tietä takaisin tullessa löytyi kiva ruokapaikka, missä oli jo Suomen lippukin valmiina.

Embalse de Chirasta GC-604 tien varrelta löytyi mm: Etelänisolepinkäinen, hiirihaukka ja kanariantiltaltti.

GC-505 tien päässä oli kuivunut patojärvi Embalse de Soria. Paikka oli erittäin mielenkiintoinen potero korkeiden kallioiden ympäröimänä. Kuvasin täällä tuulihaukan. Paikalla käynyt paikallinen kertoi, että ko. paikassa oli nähty myös maakotka. Me emme kuitenkaan täällä sitä nähneet parin tunnin päivystyksellä.

GC-605 tien varrella oli Embalse de la Cueva de las Ninas patojärvi. Täällä oli retkeilyalue grillipaikkoineen ja sai myös halutessaan yöpyä teltalla. Poikkesimme täällä muutamaan otteeseen. Kuvasin mm: Afrikansinitiainen, hiirihaukka, kanarianhemppo, kanariankirvinen, käpytikka ja tuulihaukka. Tuulihaukka saalisti hienosti nummella. Päästi kuvaajankin n. 20 m:n päähän.

GC-210 tien varrelta löytyi hienoja patojärviä useita. Presa del Parralillo oli näistä antoisin kuvausmielessä. Silkkihaikaroita oli paljon ja myös jokusia harmaahaikaroita.

Kirjasta löytyvä Pajonales on myös erttäin mielenkiintoinen ja idyllinen paikka, vaikka emme kanarianpeippoa löytäneetkään. Soitimme atrappia ym. No onneksi itsellä ko. lintu on kuvattuna Teneriffalla. Ilmeisesti tällä saarella kanta on melko olematon. Olimme n. 1300 m:n korkeudessa Casa Forestal de Pajonales:n ympäristössä aikaisin aamulla muutaman tunnin ja kuvasin mm: Hiirihaukka, kanariantiltaltti, käpytikka ja korppi. Korppipariskunta vahti jokaista liikettämme tarkasti. Paikka oli auringonnousun aikaan tosi idyllinen, eikä tarvinnut pelätä, että muihin turisteihin törmää. Sen verran syrjäinen ko. paikka vuoristossa on.

Erityisen hieno paikka oli 1600 m:n korkeudessa GC-150 tien varrella. Las Palmas näkyi alapuolella meren rannassa, kun kuvasin tuulihaukkoja saalistamassa. Välillä kuvasin kanarianhemppoja omenoita syömässä omenapuusta. Huomasimme jonkun ison linnun lentävän vähän alempana rinteessä. Hiivin lähemmäksi ja sainkin pönö- ja lentokuvia. Luulin ensin sitä hiirihaukaksi, mutta lähempi tarkastelu osoitti linnun olevan ilmeisesti nuori maakotkan poikanen, joka uikutti kovasti emonsa perään. Kuvassa Las Palmas taustalla.

Kävimme myös länsipuolella GC-216 tien varrella olevassa Pinar de Tamadaba luonnonpuistossa n. 1300 m:n korkeudessa. Paikka oli mielenkiintoinen. Meillä oli kuitenkin rajallisesti aikaa auringonlaskuun, joten emme kerenneet paikkaa tarkemmin koluamaan. Ajoimme autolla ko. lenkin ympäri. Kuvasin käpytikan ja kuuntelimme lintujen ääniä. Tamadaba:n luonnonpuistossa kannattanee jalkautua ja kiertää teiden muodostama lenkki ympäri.

Saaren pohjoispuolella oli Barranco de Los Tilos, missä on saaren ainoa laakeripuumetsä. Kuvasin täällä hiirihaukkoja ja mustarastaan. Metsä oli tiheää, eikä lintuja saanut tulemaan kuvausetäisyydelle. Kovasti kuului ääniä, mutta vähän näkyi. Käymisen arvoinen paikka silti ajan kanssa ilman muuta.

Täältä löytyi myös Restaurante Los Tilos, mistä sai ison annoksen maittavaa ruokaa, joten ei tarvinnut nälissään lintuja jahdata.

Pohjoispuolella kävimme myös Faro de Sardina:ssa, eli luoteisosan majakalla. Täällä kuvasin mm. etelänharmaalokkeja. Välillä eksyiltiin banaaniviljelmien keskellä. Sinne labyrinttiin, kun eksyy, niin tulee äkkiä äitiä ikävä, koska aina tulee umpiperä vastaan, eikä pääse välttämättä kääntymään.

Parissa viikossa kerettiin koluamaan paljon muitakin paikkoja, mutta niistä toiste. Se yllätti, ettei Gran Canaria loppujen lopuksi sen huonompi lintusaari ollutkaan, kuin muutkaan GC:n pääsaaret.

Lintukuvauksen kannalta tietysti löytyy parempiakin paikkoja. Mutta, jos otetaan huomioon lentomatkan kesto n. 6 h, aikaero 2 h, valo, aurinko, matkojen edullisuus, halpa autonvuokra ja bensa n. 1 €/l. Lisäksi pohjolan viikingille sopiva ilmasto. Ei liian kylmä, eikä kuuma. Rannikolla 18-24 C, vuorilla oli kylmimmillään 9 C.

Kokonaisuutena ei kaamosretkipaikka tuosta paljon parane. Eikä saarten turvallisuuskaan näinä levottomina aikoina mikään vähäpätöinen asia ole.

Teneriffa on Kanarian saarten suurin saari ja sijaitsee Kanarian suurimmista matkailusaarista kauimpana Afrikan rannikosta länteen päin. Saari on hyvin jyrkkäpiirteinen, johtuen Espanjan korkeimmasta vuoresta. Teide on uinuva tulivuori, joka ylettyy 3718 m:n korkeuteen.

Katso myös Teneriffan ja La Gomeran linnut 2018 reissulta.

Katso myös: Azorit, Fuerteventura, Lanzarote, Gran Canaria.

Etelässä on karua ja kuivaa, mutta pohjoisessa on vihreää ja hiukan viileämpää. Lämpötila vaihteli v. 2013 joulukuisella reissullamme läntisestä Playa de Arenan 27 °C:sta vuoriston 8 °C:n. Pohjoisen majapaikassamme Puerto de la Cruz:ssa oli aamuisin 14-16 °C, joka iltapäiväksi lämpeni parhaillaan 22 °C:n tuntumaan.

Lintupaikkaoppaiksi tilasin Lintuvarusteesta englanninkielisen A Birdwatchers’ Guide To The Canary Islands, Tony Clarke & David Collins. Eduardo Garcia del Rey:n tekemää, Donde ver Aves en Tenerife, pelkästään Teneriffaa käsittelemää kirjaa ei löytynyt enää, kuin espanjaksi. Eduardo Garcia del Rey:n kirja osoittautui selvästi paremmaksi ja kattavammaksi huolimatta Espanjankielisyydestään. Suomessa hain koordinaatit lintupaikoille, joten perillä oli huomattavasti helpompi laittaa koordinaatit gps:n ja menoksi.

Endeemisiä lajeja lienee 7 kpl Kanaria ja Madeira mukaanluettuina. Nämä luonnollisesti kiinnostivat eniten, hyljeksimättä muitakaan lajeja. Näistä osa jo digikennolta löytyikin aikaisemmilta reissuilta. Lintuja ilmestyy saitille pikkuhiljaa.

Kartassa lintukuvauspaikkamme Lightroomin karttaosiosta.

Heti Eden hotelliin saavuttuamme oli vastassa uskomattoman hieno lintukonsertti. Mustarastaat, kanariantiltaltit, kanarianhempot ja afrikansinitiaiset toivottivat tervetulleeksi laulaen niin myöhään iltahämärässä, että kuvaaminen ei ollut enää mahdollista. Mustarastaan kaunis liverrys tuntui Suomen synkän kaamoksen jälkeen uskomattomalta. Afrikansinitiainen lauloi kanssa täysin rinnoin ja eri sävelellä, kuin Suomen serkkunsa. Afrikan serkku veti pidemmän korren laulun kauneudessa.

La Grimonassa pääsimme ihailemaan monenlaisia lentäviä otuksia.

Puerto de la Cruz:sta ajettaessa rantatietä kohti saaren luoteisnurkkaa n. 9 km, ensimmäinen mielenkiintoinen paikka oli La Grimona, mitä ei ollut kirjoissa mainittu. Olimme tässä paikassa neljänä eri kertana, mutta vain yhtenä kertana näimme himoitun endeemisen palmankyyhkyn. Ensin yhden ja lopulta niitä tupsahti 7 kpl korkealle vuoren rinteeseen laakeripuuhun istuskelemaan. Liekö saalistavat hiirihaukka ja tuulihaukka karkoittaneet aiemmilla käynneillämme arat palmankyyhkyt. Paikalla oli muutamana kertana sama Saksalainen lintuharrastaja, jonka kanssa oli mielenkiintoista vaihtaa ajatuksia.

La Grimonasta kilometri eteenpäin löytyi reissun paras hampurilainen hienon näköalan omaavasta tasokkaalta huoltoasemalta. Tunnelma oli luotu jouluiseksi ja viihtyisäksi. Kakkuvalikoimaa en ole missään huoltoasemalla nähnyt yhtä kattavaa.

TF-42:sta edelleen luoteeseen löytyy idyllinen Garachico, mistä löytyy oivalliset päivällispaikat höystettynä huikealla maisemalla. Pieniä putiikkeja löytyy sopivasti shoppailtavaksi.

Edelleen jatketaan samaa tietä. Lintuja kannattaa käydä tutkailemassa myös La Caleta:n rannoilta. Los Silos:sa oli iso kasteluallas, mistä löytyi nokikanoja, silkkihaikara ja rantasipi.

Buenavista del Norte:sta hiukan eteenpäin löytyy hieno kivikkoranta Playa de Fraile. Lintuja voi tutkailla halutessaan suoraan meren rannalla olevasta ravintolasta. Täältä löytyy myös Piscina de Buenavista ja golf kenttä. Löysin täältä pikkukuoveja, kanariankirvisiä, kanarianhemppoja ja lokkeja.

Punta de Teno:n johtava tie oli suljettu puomilla tien vaarallisuuden ja putoilevien kivien vuoksi. Haastattelin paikallista ihmistä ja ymmärsin, että suljettu pysyvästi? Harmi, sillä aiemmilta reissuilta muistan, että paikka oli hieno ja potentiaalinen myös lintujen kannalta.

Takaisintullessa kannattaa ajaa La Guanchan kautta. Tällä tiellä näkyi harmaahaikara, tuulihaukkoja ja hiirihaukkoja. Tällä tiellä kannattaa ehdottomasti pysähtyä Mirador El Lance:n. Paikalta saa kahvia ja sämpylöitä huikean maiseman kera. Muurin yli kannattaa tähytä tarkasti alas pusikoihin. Täällä näin mm. samettipääkerttuja, kanariantiltaltteja, tuulihaukan ja hiirihaukan.

Puerto de la Cruz:sta ajetaan n. 18 km mutkaista TF-21 tietä kohti Teideä niin löytyy Aguamansa:n yläpuolelta retkeilypaikka La Caldera n. 1190 m:n korkeudelta. Paikalle pääsee myös bussilla. Tällä paikalla kannattaa olla ajoissa aamulla, koska siitä lähtee patikointireittejä. Linnut häiriintyvät, kun liikenne kasvaa. Paikalla kuvasin virtavästäräkkejä ja afrikansinitiaisia. Ympäristön puissa oli kyllä kuhinaa, mutta eivät suostuneet näyttäytymään.

La Calderasta n. 5 km eteenpäin löytyy retkeilypaikka Ramon Caminero 1630 m:n korkeudelta. Täällä kuvasin endeemisiä, kanarianpeippoja ja afrikansinitiaisia. Tällä paikalla pyörähdin jokusia kertoja Teidelle mennessä ja joka kerta löytyi kanarianpeippoja. Varma paikka siis.

Puistotyöntekijä siivoaa palmunlehdellä käytäviä.

Puerto de la Cruz:sta 35 km länteen löytyy yliopistokaupunki La Laguna. Myös siellä pyörin kirjan paikat läpi. Paras paikka oli Parque de la Vega puisto. Täällä kuvasin mm. liejukanan ja mustarastaan. Puisto oli siisti ja hoidettu. Kahvipaikkakin löytyi ja kahvia tilattiin: ”dos cafe con leche por favor”. Puistosta löytyi erilaisia aktiviteetteja nuorisolle mm. kiipeilypaikka.

Sateisena aamupäivänä päätimme pistäytyä hotellimme vieressä olevaan Taoro Park:n puistoon. Puisto oli kyllä potentiaalinen pikkulintujen kuvauspaikka, mutta sateesta johtuen jätin kameran autoon. Autolla poislähtiessä huomasimme Taoro tien vieressä jonkun ison linnun kököttävän palmun oksalla. Kameralla katsoessani huomasin linnun nukkuvan. Sain rauhassa kuvata sitä auton ikkunasta. Vasta kotona selvisi linnun olevan yöhaikara.

La Laguna:sta jatkoimme TF-12 tietä kohti Anagan vuoristoa. Matkalla kuvasin mm. punarinnan, hippiäisen ja mustarastaan. Jatkoimme vuoristoa koilliseen. Tie kapeni ja huononi koko ajan. Mielessä pyöri, että ympäri on käännyttävä. Seikkailija minäni vaati kuitenkin jatkamaan. Eräässä risteyksessä luojan selän takana tutkin karttaa. Nälkäkin jo oli, mutta täältä tuskin löytyy ruokapaikkaa. Saksalainen pariskunta autollaan pysähtyi viereeni ja varoitti, että toinen tie oli poikki. Valinta oli siis helppo. Jatkoin toista tietä pikkuhiljaa eteenpäin varoen joka mutkaa kapealla tiellä.

Olimme ajaneet 32 km La Lagunasta ja lopulta laaksossa näkyi muutaman talon pieni kylä nimeltä Chamorga. Uskomatonta millaisiin paikkoihin ihminen itsensä änkeää asumaan. Täältä löytyi jopa ruokapaikka. Ruoka oli maittavaa kotiruokaa. Täällä kuvasin punarinnan ja tuulihaukan.

Puerto de la Cruz:sta 37 km TF-82 tietä lounaaseen löytyy Erjos 1020 m:n korkeudelta. Käännyimme oikealle Monte del Agua:n johtavalle metsätielle Erjos kylän päättymistä osoittavan kyltin kohdalta. Muutaman kilometrin ajettuamme näimme hiirihaukan lintu kynsissään ja toinen hiirihaukka huusi kurkku suorana vaatien saaliista osuutta itselleen. Saalilla oli oranssit pitkähköt jalat. Kuvista ei pystynyt tunnistamaan revittyä lintua.

Jatkoimme tätä kapeata metsätietä n. 5-6 km. Tavoitteena oli löytää endeeminen kanariankyyhky, joka täällä varmuudella elelee. Tähyilimme ylös kallioille. Aina välillä siirryimme hiukan eteenpäin. Näimme hiirihaukkoja, hippiäisen ja kanarianhemppoja. Emme kuitenkaan nähneet vilaustakaan kanariankyyhkystä.

Palasimme takaisin Erjoksen kylään ja jatkoimme n. 300 m Erjos kyltin kohdalta eteenpäin ja käännyimme oikealle alas Erjoksen altaille. Sumua oli senverran, että näkyvyys oli tosi heikko. Altailla oli nokikanoja. Paremmalla näkyväisyydella altaalla olisi näkynyt todennäköisesti enemmänkin lintuja. Lähellä saalisti tuulihaukka. Yllätyksekseni myös hiirihaukka lekutteli matalalla kuin tuulihaukka ja syöksyi pusikkoon saaliin perässä.

Takaisintullessa kuvailimme iltahämärissä hiirihaukkoja saalistamassa Erjoksen ja San Juan del Reparo:n välillä. Tämä olikin paras väli hiirihaukkojen kuvaukseen.

Puerto de la Cruz:sta ajoimme n. 43 km TF-21:sta Las Canadas del Teide:n kraateriin. Kraaterin alueelta löytyi hyvin vähän lintuja. Näimme mm. kanarianhemppoja ja afrikansinitiaisia. Sykähdyttäviä maisemia löytyi senkin edestä, Teide etunenässä. Olemme olleet Teneriffalla monta kertaa, mutta Teiden lumoon ei kyllästy. Korkeimmillaan autolla taisi päästä n. 2400 m:n korkeuteen. Kraaterista pääsee hissillä n. 3500 metriin. Patikoimalla pääsee ylemmäs mutta se vaatii kirjallisen luvan Santa Cruz:sta. Pena on patikoinut tosimiehenä ylös asti.

Jatkoimme etelään päin TF-21:sta. Poikkesimme Las Lajaksen leirintäalueelle ennen Vilafloria n. 2180 m:n korkeudella. Paikan pitäisi ennakkotietojen perusteella olla varma kanarianpeipon paikka. Emme nähneet ko. linnusta vilaustakaan, kuten emme toisellakaan kertaa. Käpytikka, afrikansinitiainen ja korppi poikasensa kanssa tuli kuvattua. Paikka on melko vilkas retkeilypaikka.

Jatkoimme vuoren rinnettä alas lounaisrannikon Adeje:n ja siellä Barranco del Infierno:n rotkon reunalle lintuja kuvaamaan. Löysimme hyvän tähystyspaikan huikean rotkon reunalta. Heti alkuun afrikansinitiainen pörräsi ympärillä laulaen kauniisti. Tuulihaukka saalisti rotkon pohjalla. Näin myös erikoisen ruskenvalkoisen kyyhkyn. Sitten alkoi kuulua erikoista ääntä rotkosta. Päättelimme äänen kuuluvan kalliopyylle. Katselimme silmät sirrillään pitkään, ennenkuin vaimo tarkkasilmäisenä löysi kalliopyyn puskista. Sainkin siitä parempia kuvia, kuin Lanzarotella viime vuonna.

Yhtä lintua vielä kaipasin. Se oli arabihaukka, joka on nähty täällä. Emme sinnikkäästä tähystyksestä huolimatta huomanneet, kuin tuulihaukkoja. Siirryimme rotkoa ylöspäin. Söimme päiväsnäkärit hienossa näköalaravintolassa rotkon reunalla nimeltä Otelo. Juttelimme paikallisen papukaijan kanssa ja siirryimme vielä tähystämään arabihaukkaa. Emme kuitenkaan sitä löytäneet.

Takaisintullessa kävimme lämmittelemässä länsipuolen Playa Arena:ssa. Paikka on tosi idyllinen laavahiekkaranta. Reissun korkein lämpötila 27 °C autonmittarin mukaan löytyi täältä. Takaisin ajettiin Santiago del Teide:n kautta. Eipä tarvinnut kauaa ajaa vuorelle, kun lämpötila putosi 10 °C:n ja maisema muuttui sumuiseksi. Kontrasti oli melkoinen.

Ajoimme takaisin kauniin Masca:n kautta. Masca:n ei kannata mennä keskipäivällä, koska turisteja on niin paljon liikkeellä ja meno sen mukaista kapealla tiellä, että vaaratilanteita syntyy.

Poikkesimme vielä lounaisosan Teno:n kylässä. Myös tänne mennään erittäin kapeaa tietä. Jotkut töräyttävät kurveissa äänitorvea, mutta silloin on turha linnuista haaveilla. Täällä pyöri hiirihaukkoja ja kanarianhemppoja. Vuohet tulivat vastaan tien leveydeltä. Silloin on syytä pysäyttää auto ja odottaa, että ruuhka on ohi.

Viimeisenä päivänä ajoin itäpuolen moottoritietä El Medanoon. Matkalla tutkailin muutamia paikkoja. Tuulihaukkoja ja kanariankirvisiä löytyi. El Medano on lentokentän takana oleva idyllinen kasvava entinen kalastajakylä. Täältä löytyi lokkeja, tiiroja, silkkihaikaroita, tuulihaukka ja kylmää olutta merenrantaterassilta.

Katso myös Teneriffan ja La Gomeran linnut 2018 reissulta.

Lanzarote on pohjoisin Kanariasaarten isoimmista saarista. Saari on täynnä purkautuneiden tulivuorien jäännöksiä. Timanfayan kansallispuistossa on edelleen tuliperäistä toimintaa.

Cesar Manrique on vaikuttanut merkittävästi saaren arkkitehtuuriin pitäen rantojen rakentamisen maltillisena.

Saarella on yksi ainoa tornihotelli pääkaupunki Arrecifessa.

Katso myös: Azorit, Fuerteventura, Lanzarote 2, Teneriffa, Gran Canaria

Tukikohtamme oli Puerto del Carmenissa, joka on vanha kalastajakylä. Nykyään se on kuitenkin kehittynyt melkoiseksi turistirysäksi.

Jotain tekemistä piti pariksi viikoksi kehittää, kun ei jaksa rannalla maata. Joten autovuokraamoon mars, halpa vuokra-auto alle ja lintuja kuvailemaan. Tiestön kunto on hyvä, mutta pikkuautolla asfaltilta poistuminen tehty vaikeaksi, koska auton pohja otti usein kiinni asfaltin reunaan.

Saaren eteläpuolella paras lintukuvauspaikka oli Arrecife ja siellä Castillo San Gabrielin ympäristö.

Castillo San Gabrielin ympäristössä oli runsaasti vesilintuja: silkkihaikara, pikkukuovi, kuvan karikukko, kuvan pulmussirri, tundrakurmitsa ja tylli.

Saaren luoteisnurkasta läytyy majakka Faro Pechiguera. Täältä löytyi vain etelänharmaalokkeja.

Saaren länsipuolen ylivoimaisesti paras paikka oli Salinas de Janubio:n suola-altaat.

Salinas de Janubio:n suola-altailla kuvasin mm: kuvan arabihaukka, tuulihaukka, ruostesorsa, pitkäjalka, metsäviklo, punajalkaviklo, rantasipi, korppi, karikukko, tylli, tavi, lapasorsa, valkoviklo. Hieno ja haastava kuvattava oli, kun arabihaukka teki jyrkän rinteen takaa syöksyn lentävän pitkäjalan kimppuun. Saalistus kuitenkin epäonnistui jääden höyhenten pöllyttämiseen.

Saaren pohjoisosa oli yllättäen melko linturikasta aluetta. La Santa mm: Harmaahaikara, silkkihaikara ja kuvan tuulihaukka. Club la Santa on urheilijoiden suosima harjoittelupaikka.

Caleta de Famara on surffareiden suosikkipaikka. Surffarit kerääntyivät tänne iltaisin nauttimaan leppoisista mainingeista.

Caleta de Famara mm: isolepinkäinen, kuvan silkkihaikara, pikkukuovi , merihanhi.

Pohjoisessa kannattaa käydä myös Mirador del Rio näköalapaikalla. Sieltä on upeat näkymät mm. La Graciosan saarelle. Orzolasta pääsee laivalla ko. saarella vierailemaan. Täältä löytyi kanariankirvisiä ja tuulihaukka.

Orzolassa saaren pohjoiskärjessä löytyi hyviä kalaruokapaikkoja. Lintuja mm: Silkkihaikara, tuulihaukka.

Hariasta löytyi hyviä ruokapaikkoja ja sen eteläpuolella olevalta Mirador del Haria:n näköalapaikalta löytyi tuulihaukkoja ja kuvan kanariankirvisiä.

Pena del Silbo oli mielenkiintoista haukka-aluetta. Sieltä löytyi mm: tuulihaukka, niittysuohaukka, kalliopyy, kanariankirvinen, korppi.
Teguisen länsipuolen laavahiekkapelloilta löytyi mm: kuvan paksujalka ja lehmähaikara.

Kuvan lehmähaikaroita löytyi lisäksi Costa Teguise Golf:n eteläpuolelta ja Playa Quemada:n tien varresta. Isolepinkäisiä ja tuulihaukkoja istuskeli langoilla siellä sun täällä.

Guatizasta löytyi harmaahaikara ja tuulihaukka.

Timanfayan alue oli karuudestaan ja kauneudestaan huolimatta täysin tyhjä linnuista.

Timanfayan upeiden maisemien jälkeen voi käydä illallisella länsirannikon El Golfossa ihailemassa länteen laskevaa kauniisti punertavaa aurinkoa. Jos ei satu olemaan pilvistä, kuten tässä kuvassa. Paikasta löytyy useita ravintoloita aivan meren rannasta.

 

Yaizan liikenneympyrästä saisivat monet kaupungit ottaa mallia.

Kartassa lintukuvauspaikamme.

 

Katso myös: 2016 Lanzaroten linnut

Fuerteventura on Kanariansaarten toiseksi suurin pinta-alaltaan ja sijaitsee lähimpänä Afrikan rannikkoa. Ehkä osaksi tästä syystä saari lieneekin linturikkain Kanariansaarista. Saari on suhteellisen matalaprofiilinen. Saaren korkein huippu on vain 807m merenpinnasta. Asfaltoidut tiet ovat erittäin hyviä ja ajettavia. Hiekkateitäkin ajelee ainakin, kun tiet ovat kuivia. Joulukuu oli sopiva aika kaamospakolaisille. Ei liian kuuma. Vuorilla kylmimmillään 17C ja aavikoilla 27C maksimissaan. Tuuli oli melko kovaa koko ajan ja hiekka lensi. Välillä piti oikein keskittyä kuvatessa, että pystyssä pysyi. Yksi pilvinen päivä sattui muuten aurinkoisien päivien sekaan. Karttakuvat Google Mapsista. Lintukuvia ilmestyy galleriaan pikkuhiljaa.

Katso myös: Azorit, Fuerteventura 2, Lanzarote, Teneriffa, Gran Canaria

Maanantai: Tukikohtanamme oli saaren eteläosassa sijaitseva Morro Jable. Ensimmäisenä päivänä tutustuimme lähiympäristöön kävellen.

Aamupäiväkierros tehtiin Morro Jable:n satamaan. Jo kaukaa näin, että aallonmurtajan päällä nökötti joku iso lintu. Otin heti käsivaralta kaukaa tunnistus kuvan. Lintu osoittautui harmaahaikaraksi joka päästi suht lähelle kuvaajan jalustan kera touhuamaan. Kanariankirviset vipelsivät vilkkaasti ympäriinsä. Merihanhet uinuivat, kuin siestalla ikään. Lokkeja tietysti oli, niinkuin jokapaikassa muuallakin.

Iltapäiväkierros tehtiin edelleen kävellen Jandian Majakan lähiympäristöön. Biitsiä riitti koko kävelymatkan ajaksi ja vielä sen jälkeenkin. Lintuja näkyi aika heikosti, johtuen ehkä suuresta ihmismäärästä. Turkinkyyhkyjä, sepelkyyhkyjä ja maaoravia tarttui digikennon kautta muistikortille.

Tiistai: Vuokra-autolla lähdimme koluamaan Punta de Jandia:n eteläisintä kärkeä, Puerto de la Gruz:a.

Tie oli hyväpintaista hiekkatietä. Menomatkalla näkyi muutama kanariankirvinen ja runsaasti vuohia, joita saarella on kuulemma jopa 160000 kpl, eli enemmän, kuin asukkaita.

Kylässä oli jokusia taloja, majakka ja pari ravintolaakin löytyi. Majakalla oli näyttely saaren historiasta. Lintuja näkyi vain lokkeja.

Takaisintullessa ajoimme edelleen hiekkatietä Peninsula de Jandia vuoriston yli niemimaan luoteisreunalle Cofete:n. Korkeimmalla kohdalla oli hieno näköalapaikka alas Cofete:n upeille rannoille. Paikalla oli tähystämässä myös kanariankirvinen ja vuohi. Vaimo antoi sille lempinimeksi jätemylly, koska se söi kaikki roskatkin tupakantumpeista lähtien. Mutta vuohenjuusto oli silti tosi hyvää.
Cofete oli pieni kylä, missä muutamia taloja, ravintola.

Mielenkiintoinen oli Villa Winter ( http://www.villawinter.com ), joka oli ränsistymään päässyt aikoinaan upeaksi rakennettu huvila. Saksalainen Kenraali rakensi sen 1946. Siellä eleli vanha mies koiransa kanssa, joka kutsui meidät sisään, kun katselimme ulkopuolella ja esitteli taloa meille.

Lintuja löysimme kanariantaskuja ( koiras ja naaras ), pensasvarpusia, tuulihaukan ja korppipariskunnan. Kanariantasku on Kanariansaarten kotoperäinen laji, joka elää Fuerteventuran saarella ja mahdollisesti myös Alegranzalla ja Montaña Claralla.

Keskiviikko: Lähdimme autolla aikaisin kauniissa aamuauringossa liikkeelle tavoitteena koluta saarta keskiosiin saakka. Jandian majakan luona oli säpinää, joten pysähdyin kuvailemaan. Korppi, joita täällä on suht paljon pysähtyi malliksi vastavaloon. Turkinkyyhkyn nappasin lennosta. Värikkäät munkkiaratit viuhuivat äänekkäinä ympärillä, kunnes pysähtyivät kuvaushollille. Pensasvarpusiakin oli seassa.

Olin jo lähdössä poispäin, kun retkikaverini huomasi kaipaamiani lehmähaikaroita useampiakin tallustelemassa nurmikolla. Sainkin hyvän setin pönö- ja lentokuvia.

Koukkasin matkalla itärannikkoa pitkin välillä aina sopiviin paikkoihin merenrantaan. Kuuluisalla Playa de Sotavennon rannalla kuvasin jälleen vastavaloon silkkihaikaran. Myös liitovarjoilijoita oli meren rannalla jo jokusia paikalla.

Käännyin La Pared:n johtavalle tielle. Tähyilimme kovasti mm. aavikkojuoksijoita, mutta eipä näkynyt. Saavuimme Playa de La Pared:n, joka oli erittäin kuvauksellinen paikka. Ensi silmäyksellä näytti, että ei lintuja täälläkään. Kävelimme hienoilla rantakallioilla odotellessamme ruokaravintolan aukeamista. Syötyämme olin jo nousemassa autoon, kun huomasin kauempana jotain liikettä. Sieltähän löytyi kuivunut joenuoma, missä lorisi hiukan vettä, joka oli ilmeisesti peräisin jostain urbaanista lähteestä. Siellähän olikin elämää. Pääsin kuvaamaan harjalinnun, rantasipin, kanariantaskunaaraan ja västäräkin. Tästä otettava opiksi, että ei parane luovuttaa heti, vaan paikat on tutkittava tarkemmin.

Ajoin vuoriston eteläreunaa seuraillen La Latijan kautta takaisin. Matkalla ei enää mitään kummempaa. La Latijassa olisi ollut Oasis Park eläinpuisto, mutta ei napannut mennä häkkilintuja kuvaamaan.

Torstai: Olimme juuri tulleet hotellimme Igramarin portista ulos, kun huomasimme meille oudon linnun 2 m:n päässä portinpielesä tuijottavan meitä. Järkkäri oli vielä repussa, mutta tempaisin pokkarin vyöltä ja otin salamalla kuvan. Oli vielä senverran hämärää, että eipä olisi muutenkaan kelpo kuvaa saanut, lohduttauduin. Lintu lennähti pois. Seurasin sitä ja sainkin järkkärillä muutamia kuvia. Lintu osoittautui etelänisolepinkäiseksi.

Päivän teemanana oli koluta saaren keskiosaa, Betancurian vuoristoseutua. Ajoimme Cardonia kohti ja muistin edelliseltä reissulta melkein 10v sitten täällä olevan karting radan. Ajelinkin täällä kartingia viime reissulla ja rata olikin mielenkiintoinen. Päätin käydä vilkaisemassa, etä vieläkö se on olemassa. Olihan se siellä. Korppi tervehti meitä. Huomasimme radan kupeessa pari harjalintua ruokailemassa. Sainkin siitä heti aamutuimaan mukavia kuvia. Kanariantasku kökötti ruosteisen tolpan päällä. Jatkoin matkaa hiekkatietä pitkin kohti isompaa asfalttitietä. Matelimme hiljaa lintuja tarkkaillen, kun takanamme tuli auto kiivaasti tööttäillen ja huitoi meitä menemään pois. Oimme ilmeisesti yksityismailla.

Maisemat muuttuivat todella hienoiksi vuoristoisella alueella. Montana Hendida:n vuoristossa oli komea pukki. Poikkesimme Ajuy:n. Muitakin turisteja tuli juuri parilla linja-autolla ja ruuhka oli sen mukainen. Tästäkö johtuen meni maisemakuvaamiseksi, kun linssiin ei osunu, kuin pari harmaalokkia. Maisemat olivat kyllä hienoja.

Betancurian vuoristo ei pettänyt. Maisemat olivat karuudessaan upeita. Korpista sain lähietäisyydeltä hienoja kuvia. Pensasvarpusiakin oli siellä täällä. Silloin tällöin törmäsimme myös tien varressa lekuttelevaan tuulihaukkaan. Myös pönökuvia sain autosta melko läheltä. Kerran tuulihaukka pölähti lekuttelemaan n. 10m:n päähän tuulilasista, mutta tilanne oli jo ohi, kun sain kameran hollille. Pikkukorppikotka nähtiin myös muutaman kerran, mutta toivottoman kaukana kunnon kuviin. Jotain sain kuitenkin. Hiirihaukka pyöri myös korkealla Betancurian itäpuolella.

Päivä päättyi, kuten alkoikin hauskasti etelänisolepinkäisen tuijotukseen sähkölangoilla.

Perjantai: Ajoin heti suoraan itärannikolle saaren puoliväliin Los Molinos:n mihinkään poikkeilematta. Ensimmäinen kuvauskohde oli, kun lähestyimme Los Molinosta. Tuulihaukkahan se taas saalisti maasta mitä lie pikkujyrsijöitä paikallaan lekutellen, tarkkaan tuijottaen ja välillä syöksyen nopeasti maata kohti. Saatuani auton parkkiin idyllisen Los Molinoksen rantaan, huomasin valkoisen ison linnun pikku purossa kahlaamassa. Kamera hollille ja kuvasin valotusta haarukoimalla, koska valkoinen lintu ”palaa puhki” helposti auringonpaisteessa. Muutaman kymmenen kuvaa kerkesin ottaa, ennenkuin lintu karkasi puroa ylöspäin. Lintu osoittautui kauniiksi silkkihaikaraksi. Seurailin kivikkoista puron vartta lintua aina kuvaten, kun vain hollille osui. Hyvän setin lopulta sainkin.

Kesyjä myskisorsia oli rannenpana ravintolan lähettyvillä. Itätuuli oli kova lennättäen todennäköisesti Saharasta tullutta hiekkaa mukanaan.

Purosta muistui mieleeni, että täällä piti olla joku järvikin lähistöllä. Puroa, joka sadekautena kasvaa joeksi, seuraten löysin järven. Vuohitilan kohdalta käännyttiin etelään hiekkatielle. Järvessähän oli vettä! Melko iso pato oli myös toisessa päässä. Vesi oli kylläkin kohtalaisen matalalla. Järvessä uiskenteli runsaasti ruostesorsia, nokikanoja, lokkeja yms. Kuvausetäisyydet jäivät taas pitkiksi. Joku hepokattikin tiiraili kivien välistä ja löysi tiensä digikikennolle.

Jatkoimme matkaa länsirannikkoa pohjoiseen päin. Käännyimme kohti Tindayan kylää. Kylältä löysimme pari harjalintua maata tonkimassa. Ajelimme kylän läpi kohti Atlanttia ja Tindayan aavikkoa, mistä kuvittelimme löytävämme harvinaisempia aavikkolintuja. Tie oli jonkinlaista asfaltti- ja kivipinnoitetta. Melkoista perunapeltoa oli, vaikka hiljakseen ajelimme lintuja tarkkaillen. Ilma oli 27 C ja ajoimme rantaan n. 5 km halki kuuman aavikon. Minkäänlaista elävää olentoa emme kuulleet, emmekä nähneet. Aikaisin aamulla tilanne olisi varmaan ollut toisenlainen.

Jatkoimme edelleen matkaa länsirannikkoa pohjoiseen päin kohti El Cotilloa. Vähän ennen El Cotilloa pysähdyimme oikealla puolella oleville raunioille kuvaamaan. Kanariankirvisiä ja pensasvarpusia oli sankoin joukoin. Tuulihaukkakin tähysti taas jonkun matkan päässä. El Cotillossa oli upeat rannat, mutta ei ihmeemmin lintuja iltasella.

Ajoimme takaisin Betancurian vuoriston kautta hienossa ilta-auringossa. Yhtäkkiä huomasin tiellä ison hiirihaukan raadolla. Pysäytin auton ja kuvasin pois lentänyttä hiirihaukkaa rinteessä. Yritin hiipiä lähemmäksi, mutta lintu lähti lentoon ja jäi vastatuuleen lähes paikalleen leijumaan ja väijymään saalistaan. Oli kyllä upea näky, mutta vastavalo oli armoton kuvauksen kannalta.

Lauantai: Lauantai oli keräilyerien päivä. Putsasin suttukuvat korteilta ( 16GB+16GB+32GB ) ja kun oli viimeinen kuvauspäivä, niin sai huoletta paukuttaa kortit täyteen. Ajatuksena oli kiertää osin jo käytyjä paikkoja ja joitakin uusia.

Jandian majakan luona otin lehmähaikarasta lento- ja pönökuvia. Varoin valottamasta puhki vitivalkoisia höyheniä, koska aamuauringossakin oli jo puhtia riittävästi.

Seuraavaksi kohti La Pared:a. Matkalla Istmo de la Pared:n aavikolla kuvasin hiirihaukkaa, joka laskeutui rinteeseen maastoutuen siihen niin täydellisesti, että hukkasin sen. Otin silti kuvia rinteestä ja kotona tietsikan ruudulta vasta läysin ko. linnun.

Saavuimme La Pared:n rantaan. Suunnistin välittömästi kuivuneelle joenuomalle, missä edellisestä käynnistä viisastuneena tiesin lintujen olevan. Löysimmekin kuvattavaksi harjalinnun, rantasipin, västäräkin ja valkoviklon.

Jatkoimme matkaa upeita teitä ja maisemia pitkin Betancurian vuoristoon. Hiirihaukkoja ja tuulihaukkoja löytyi jälleen. Tuulihaukka pysähtyi jossain kylässä tolpan nokkaan 10 m:n päähän, joten sehän kelpasi kuvaajalle.

Takaisinpäin käännyttin vuoriston jälkeen ja ajoimme takaisinpäin FV-430 San Antonion tietä. Jokusen kilometrin FV-430 San Antonion tietä ajettuamme huomasin oikealla puolella pienen lammen, siis sinne. Sieltä löytyikin ruostesorsia, nokikanoja ja myskisorsia.

Matkalla törmäsimme myös oudosti käyttäytyvään puluparveen. Pulut lensivät vimmatusti ympyrää lakkaamatta. Olisko joku haukka ne säikäyttänyt?

Sitten vielä pakollinen Catalina Garcia:ssa käynti, joka on tunnetusti yksi saaren parhaista lintupaikoista. Lampi löytyikin helposti aivan tien vierestä. Paikalla oli jokusia kuvaajia pitkien putkiensa kanssa, joten tiesin olevani oikeassa paikassa. Lintuja olikin lampi sakeanaan. Sain kuvattua mm. kanariankirvisiä, pikkupensaskertun, kuovisirrejä, taveja, mustavikloja, harmaasorsia ja silkkihaikaran. Puoliksi kuivuneen lammen pohja oli onneksi senverran kovaa, että kesti kävellä.

Kotimatka oli mukava aloittaa mukana repullinen lintu- ja muita kuvia.

Katso myös 2015 reissu Fuerteventuralle.