Lähdimme vaimon kanssa 2015 joulun tienoilla parin viikon reissuun Fuerteventuralle. Olimme neljä vuotta sitten samalla saarella samaan aikaan vuodesta. Olikin jo aika päivittää mitä saarella on neljässä vuodessa tapahtunut linnuston ja muun suhteen.

Katso myös: Azorit, Fuerteventura 3, Lanzarote, Teneriffa, Gran CanariaMajoituimme saaren Afrikan puoleiselle rannalle paikkaan nimeltä Las Playitas. Paikka oli erittäin viihtyisä ja siisti sporttikeskus. Täältä löytyi paljon liikuntapaikkoja lähes joka makuun. Tämä ei ole mikään biletyspaikka, vaan liikkujille, lapsiperheille ja muuten vaan rauhallisesta paikasta pitäville lomailijoille.

Koska olimme liikkeellä joulun aikaan, niin aiemmin käyttämäni halvemmat Cicar vuokraamon autot olivat kaikki vuokratut. Saimme lopulta kalliimmalta Avis vuokraamolta 10 päiväksi skoda citigo pikkuauton. Skodan litrainen moottori oli tarpeisiimme riittävä, koska saari on hyvin matalapiirteinen, joten nousut olivat loivia. Maavaraa saisi olla selvästi enemmän. Auto oli lintumagneetti, koska kun olimme kuvaamassa ja tulimme takaisin, niin myskisorsa odotti auton vieressä ja poseerasi kuin malli ikään.

Ensimmäisenä päivänä ei ollut autoa alla, joten oli aikaa tutustua Las Playitakseen. Hotellin viereiseltä rantaviivalta löytyi aamusella pikkukuovi ja rantasipi hyppelemässä kivillä. Etelänisolepinkäinen kyttäsi aamupalaa rannan kävelytien lampun päällä.

Iltalenkillä kävimme viereisillä kukkuloilla tähystämässä merelle. Saalis oli laiha, vain etelänharmaalokkeja ja jokusia liitäjiä näkyi kera hienon auringonlaskun. Viereiseltä golfkentältä löytyi kuvan ruostesorsia lammessa pulikoimassa.

Majapaikan terassilta kuvasin mm. kanarianhemppoja, pensasvarpusia ja turkinkyyhkyjä. Hotellin alueella oli useita kissoja, joita hoidettiin ja ruokittiin, että ihmiset saavat paijata niitä. Mekin löysimme oman lemmikimme joukosta. Annoimme sille nimeksi kissi.

Saatuamme auton allemme suuntasimme tutulle Catalina Garcian altaalle. Matkaa oli majapaikastamme 14 km tien FV-512 ja FV-20 kautta. Lammesta ajaa helposti ohi etelästä saavuttaessa. Lampi on oikealla puolella, mutta jää kukkulan taakse. Pohjoisesta tullessa lampi näkyy helpommin vasemmalla puolella FV-20 tietä. Lammen lähelle ei pääse enää autolla, koska tie on kaivettu auki monesta kohtaa.

Kävimme Catalina Garcian altaalla kaksi eri reissua, päivällä ja illalla. Lintuja oli selvästi vähemmän, kuin neljä vuotta sitten. Täällä kuvasin: eteläisolepikäinen, hietakyyhky, kaniini, mustaviklo, pikkutylli, kuvassa pitkäjalka, ruostesorsa ja tuulihaukka. Joitain kiuruja ja muita pikkulintuja siritti puskissa, mutta en saanut niistä kuvaa.

Catalina Garciasta pari kilometriä kohti Tuinejea on aamuauringossa hyvä kuvauspaikka tien vasemmalla puolella. Aamuaurinko kun lämmittää maan ja tulee nousevia ilmavirtauksia, niin petolinnut lähtevät aamun saalistuskierrokselle. Täällä sain hyviä kuvia yo. kuvan pikkukorppikotkasta, joka oli yksi reissun pääkohdelinnuista.  Pikkukorppikotka on uljas näky taivaalla, kun se levittää 155-170 cm:n siipivälinsä.

 

Lisäksi tällä paikalla kuvasin hiirihaukan ja tuulihaukan useana aamuna. Aavikkotulkkukin näkyi langalla.

Tuinejesta kohti Pajaraa menevällä tiellä kuvasin harvinaisemman yo. kuvan pikkukotkan ja pikkukorppikotkan. Pikkukotka oli upea yllätys, joka selvisi vasta tietokoneen ääressä kotona kuvia tutkiessani. En ole aiemmin kanarian saarilla pikkukotkaan törmännytkään, saati kuullutkaan.

Pajarassa pysähdyimme huilaamaan kuivuneen joenuoman viereiselle parkkipaikalle. Oli yllätys, kun pikkulintuja vilisti puissa siellä sun täällä. Lintuja kuvasin: kanariantiltaltti, kuvan mustapääkerttu, tikli ja turkinkyyhky.

Myös FV-605 tien varrella sijaitsevan La Paredin rannalla olevassa joenuomassa oli vähemmän lintuja ja lajeja, kuin 4 vuotta sitten. Täällä kannattaa silti poiketa, koska maisemat ovat hienot ja rannalla olevasta ravintolasta saa maukasta ruokaa.

La Paredissa kuvasin mm: sudenkorentoja ainakin pari eri lajia, pensasvarpunen, pikkutylli ja rantasipi.

Tesejeraguesta kohti etelää FV-511 tietä löytyi vasemmalta puolen tietä paikka missä parveili useita komeita pikkukorppikotkia. Varsinkin vanha uros on näyttävän näköinen.

Tästä kun jatketaan kohti FV-511 ja FV-6:n tien risteystä, niin ennen ko. risteystä oli tulvalammikko missä kuvasin: hiirihaukka, lampiviklo, ruostesorsa, silkkihaikara ja västäräkki.

La Fuenitassa vuohitilan kohdalla liiteli myös pikkukorppikotkia.

FV-30 tie ja Betancuria on yksi hienoimmista Fuerteventuran ajelureiteistä. Lintujakin täältä löytyy. Näköalapaikoilla pääsee lähietäisyydeltä kuvaamaan mm. korppeja pensasvarpusia ja maaoravia. Maaoravat tulevat kädestä ottamaan herkkupaloja. Maaoravia ei kuulemma saisi syöttää, koska ovat Marokosta kotiutunut vieraslaji ja syrjäyttävät saaren alkuperäisiä eläimiä.

Liekö kasvanut maaoravakanta hyvää ravintoa haukoille, koska mm. Las Penitaksesta löytyi paljon haukkoja: kuvan piekana, hiirihaukka, ruskosuohaukka ja tuulihaukka.

Kun Betancurian FV-30 tieltä poikkeaa alas Presa de las Peñitas patojärvelle menevälle tielle, niin löytyy upea ruokapaikka Casa de la Naturaleza. Vähän on piilossa tämä hieno paikka, mutta vaivannäkö palkitaan maittavalla aterialla. Paras päiväruokapaikka mielestämme.

Tämän tien päästä löysin rinteestä kivikasasta kuvattavaksi yo. kuvan piekanan ilmeisesti pesälle laskeutumassa. Etelänisolepinkäinen oli myös täällä väijymässä. Piekanat huutelivat piuuu ja lentelivät hienosti pitkin vuoren rinnettä.

FV-30 tietä etelästä tullessa kannattaa piipahtaa myös oikealle El Pinar:n tielle. Kun tien ajaa ylös, niin löytyy jonkinlainen retkeilyalue. Täällä kuvasin: etelänisolepikäinen, maaorava, monarkkiperhonen ja piekana. Rinteessä oli paljon pikkulintuja, jotka eivät suostunet esittäytymään.

Etelästä tullessa, kun ajetaan Betancurian ohi ja heti ylös vasemmalle, niin löytyy vuohitiloja, mistä löytyy paljon pikkulintuja mm. kanariankirvisiä, pensasvarpusia yms.

FV-30 tietä edelleen pohjoiseen ajettaessa kannattaa poiketa Morro Velosan jälkeen oikealle ylös vievälle näköalapaikalle. Sieltä avautuu hienot maisemat. Paikasta saa myös kahvia lintutauluesittelyjen kera. Lintuja täältä ei löytynyt, kuin kanariankirvisiä.

Muistelin reittiä Embalse de los Molinoksen patoaltaalle ja ajoin ensin FV-30 tieltä 2,5 km FV-221 tietä ja käännyin vasemmalle vuohitilalle. Olin muistanut väärin ja käännyin ympäri. Siinä olikin onni onnettomuudessa. kun huomasin neljä aavikkotulkkua aidalla.

Oikein Embalse de los Molinoksen patoaltaalle olisi kuulunut ajaa FV-30 tieltä Los Molinokseen päin FV-221 tietä 9 km. Sitten käännytään vuohitilan kohdalta vasemmalle. Ajetaan hiekkatietä 2,5 km ja saavutaan Embalse de los Molinos patojärvelle. Tämä oli ainakin lukumäärällisesti saaren linturikkain paikka. Sinne viimeisteltiin juuri piilokojua ilmeisesti lintukuvaajien käyttöön?

Ruostesorsia oli erittäin runsaasti. Olivat lisääntyneet neljässä vuodessa hurjasti. Kuvasin Embalse de los Molinos:n patojärvellä lintuja: hiirihaukka, kanariankirvinen, myskisorsa, nokikana, pikkukorppikotka, pitkäjalka, kuvan ruostesorsa, ruskosuohaukka, silkkihaikara ja tavi.

Los Molinoksen rannalla oli rähjäinen, mutta kohtuullinen ruokapaikka. Lintuja oli myskisorsia, kalkkuna ja riikinkukko, joka jahtasi koiraa. Koira hyppäsi melkein vaimoni syliin hakiessaan turvaa.

Tindayan aavikolla kävin kahteen otteeseen aavikkojuoksioita haeskelemassa, mutta aavikko ei ollut meille suosiollinen. Kylässä kylläkin näkyi harjalintu. Aavikolla pensaista löytyi pikkupensaskerttu. Lisäksi korppeja ja tuulihaukkoja. Ajoin FV-10 tieltä 8 km ”päällystetyn” ruputien rantaan saakka. Automme maavara ei sallinut poikkeamista poikkiurille. Hilkulla oli, että tämänkin tien selvisi.

Kuvauksellisilta raunioilta El Cotillon FV-10 tien varrella löytyi runsaasti pesimäpuuhissa olevia kuvan pensasvarpusia ja kanariankirvisiä joukoittain.

El Cotillo ja vieressä oleva Los Lagos olivat selvästi kasvattaneet turismia. Rannat olivat täynnä ja uutta oli rakennettu.

Kiersimme saaren pohjoisosan hiekkatien. Lintuja täällä ei juuri näkynyt. Luoteiskärjessä on museomajakka Museo de la Pesca Tradicional. Pohjoispuolella on paljon hienoja rantoja, jos jaksaa ajaa 20 km nimismiehenkiharaista hiekkatietä. Matkan varrelta löytyy Majanicho ja Origo Mare, mistä saattaa löytää snäkäriä nälkäiselle matkalaisille.

Koilliskärjen Corralejo on vain turisteja täynnä oleva kaupunki. Corralejosta etelään FV-1 tien varrella on hienoja hiekkarantoja ja dyynejä.

Pääkaupunki Puerto Rosarion eteläpuolen rantatien varren rannalta löytyi kuvan tundrakurmitsa. Puerto Rosarion kehätien FV-3 vierestä löytyi taas komea uros pikkukorppikotka.

Caleta de Fustesta FV-3 tien varrrelta löytyi myös pikkukorppikotka.

Tuinejesta pohjoiseen FV-20 kohti Antigua ja sen jälkeenkin oli usein pikkukorppikotkia ja hiirihaukkoja.

Antiguassa, joka oli tyylikäs paikka, pölähti hietakyyhky parvi.

Ensimmäinen reissuviikko oli lämmin ( 21-24C ), mutta erittäin tuulinen. Tuuli jo paikoittain haittasi kuvaamista, kun ei meinannut pystyssä pysyä. Toisella viikolla tuuli hellitti ja lämpötila nousi vielä hiukan. Saaren pohjoisosan hiekkatiellä auton lämpömittari näytti parhaimmillaan jopa 29 C.

Lintukuvauspaikat tällä reissulla.

Reissun yhtenä pääkohteena valohoidon lisäksi oli uhanalainen pikkukorppikotka. Tilanne näytti näiden osalta selvästi paremmalta, kuin viimeksi. 4v sitten niitä näkyi muutaman kerran korkealla lekuttelemassa. Nyt niitä näkyi joka päivä saaren keskiosissa. Saaren pohjois- ja eteläosassa niitä ei näkynyt. Liekö yhteys vuohitilojen sijaintiin. Saarellahan on vuohia enemmän kuin ihmisiä. Ruostesorsien määrä oli myös selvästi lisääntynyt.

Kiitokset mukavalle reissukumppanille ”nitistämisistä” ja tarkoista lintuhavainnoista!

Katso myös UUSIN 2017 reissu Fuerteventuralle.

Elokuu tuo tullessaan sadonkorjuun. Meillä satoa korjataan punaherukoiden, mustaherukoiden, karviaismarjojen ja kirsikoiden muodossa. Marjoja notkuvat puskat ovat huomanneet myös marjoja syövät linnut ja nisäkkäät. Linnut, kuten me ihmisetkin, tuntuvat olevan ronkeleita. Vain kypsät marjat kelpaavat.

Katso myös linnut pihlajanmarjoja syömässä.

Ensimmäisenä saapuivat, kuinkas muutenkaan, räkättirastaat. Punaherukkapensaissa oli kymmeniä räkättirastaita. Muut lajikkeet saivat olla alkuun rastailta rauhassa, jos punaherukoita riitti. Punaherukkapensaissa viihtyivät myös harakat ja pikkuvarpuset. Tulipa yksinäinen kottarainenkin piipahtamaan, mutta ei suostunut kuvattavaksi.

Emäntä hoiti ongelman pikapikaa ja poimi kypsät punaherukat pois pienten apureiden avustamana. Kaikki olivat tyytyväisiä. Linnut saivat osansa, niinkuin kuuluukin ja me oman osamme.

Mustaherukoita tulivat aamuisin innokkaasti syömään myös fasaaniperhe uljaan koiraan näyttäessä esimerkkiä.

Pajulintukin tuli tutkailemaan mustaherukkapensaita, mutta en huomannut niille marjojen kelpaavan.

Tulipa eräänä aamuna isompikin vieras marjapensaita tutkimaan. Alkuun näkyivät mystisesti vaan sarvet viljapellon yläpuolella. Valkohäntäkauris lipui majesteetillisesti viljapellon kautta kohti marjapuskia. Olin liikkumatta kuistilla ja seurasin kun valkohäntäkauris tutki marjapensaita ja saattoipa puskien kätköissä niitä maistellakkin.

Karviaismarjoja en nähnyt muiden kuin harakoiden varovasti syövän. Sitäkin innokkaammin harakat popsivat kirsikoita, kunhan olivat kypsyneet happamasta makeiksi. Myös räksät olivat tietysti innolla tälläkin apajalla. Vaikkakin harakat hallitsivat halutessaan tätä apajaa.

Emäntä poimi a-tikkailla minkä yletti. Onneksi löytyi myös pidempi ja rohkeampi apuri kiipeämään tikapuilla kohti latvuksia, kun kerrankin tuli hyvä sato kirsikoista.

Pikkuvarpusellekkin makeat kirsikat maistuivat.

Harmaasieppo kävi tutkimassa kirsikkapuuta, mutta taisi vaan tutkailla puusta hyönteisiä.

Hauskaa oli, kun poimimme kirsikoita puusta, niin viereiseen kirsikkapuuhun muutaman metrin päähän tuli orava syömään kirsikoita, ennenkuin loppuu.

Huhtikuun puolenvälin jälkeen ajelimme syrjäistä kylätietä, kun huomasimme kaksi isoa mustaa tikkaa haavan kyljessä. Lajista ei voinut erehtyä, koska palokärki on Euroopan suurin tikkalintu. Punainen päälaki paljasti linnut koiraiksi. Palokärjen pituus on 40-46 cm ja siipiväli on 67-73 cm. Pesäkolo on soikea n. 9×12 cm. Palokärki on Suomessa pesivä paikkalintu.

Siitä on tasan viisi vuotta, kun törmäsimme vastaavanlaiseen tapahtumaan. Silloin ei ollut kameraa mukana, mutta nyt oli. Auton kattoa tukena käyttäen kuvasin innolla hienoa tapahtumaa.

Palokärjet kiersivät puunrunkoa ympäri toisiaan milloinkaan kohtaamatta. Kun toinen siirtyi, niin toinenkin siirtyi vastapuolelle. Välillä palokärjet olivat pitkiä aikoja aivan liikkumatta, kuin huilaten. Sitten taas alkoi kiihkeä piirileikki. Puunrunkoa ylös, alas ja ympäri käyden.

Mitä lie mittelivät toisiaan. Liekö naaras seurannut jostain sivusta? Seurasimme tapahtumaa puolisen tuntia. Leikki jatkui, kuin vanhanajan Kouran levysoittimessa, jonka vieteri piti aina vetää uudelleen.

Huhtikuun viimeisenä viikonloppuna päätin poistaa aukon sivistyksestä ja lähdimme pe-su viikonloppuretkelle kuuluisalle Utö:n saarelle. Utö sijaitsee Turusta n. 85 km linnuntietä lounaaseen kaukana ulkomerellä, ollen viimeisimpiä saaria, ennenkuin Suomenlahden ja Itämeren rannattomat ulapat aukeavat merenkulkijoille. Utö on Suomen eteläisin asuttu saari. Majakanvartijat, tullimiehet ja sotilaat ovat kuuluneet kiinteästi Utö:n historiaan jo 1600-luvulta lähtien.

Katso myös Utössä lampöväreilyä.

Majakka on kuulunut kiinteästi Utö:n horisonttiin ensimmäisenä näkymänä mereltä lähestyttäessä. Ensimmäinen majakka rakennettiin jo 1753. Sodissa tuhoutuneen tilalle rakennettiin nykyinen majakka 1814. Majakasta huolimatta saaren ympäristössä on tapahtunut lukuisia haaksirikkoja merenkulkijoille.

Saarella on myös sotainen historiansa. Vuorollaan Venäläiset, Ruotsalaiset ja nyt Suomalaiset ovat hallinneet saarta. Sotilaat poistuivat saarelta v. 2005 lopulla, jonka jälkeen luontomatkailu on kasvanut. Saarella on kohtuullisen hyvä majoituskapasiteetti kokoonsa nähden. Vanhasta sotilaiden kasarmista tehtiin hotelli ja kasarmialueen rivitalot ovat myös hotellin käytössä. Keväisin ja syksyisin lintuharrastajat valtaavat saaren. Kesäisin saaren edusta on täynnä vierasveneitä.

Mieli virittäytyy rentoon saaristolaistunnelmaan heti Kaarinan jälkeen ajaessamme 180 tietä kohti saaristoa. Pääsimme haistelemaan meri-ilmaa Lillmälö:n ja Pikku-Nauvo:n välisellä lauttayhteydellä. Paikalla oli 3 lauttaa, joten ruuhkia ei pitäisi syntyä. Kesäviikonloppuisin on kuitenkin syytä varata ylimääräistä aikaa. Tällöin lauttayhteys voi ruuhkautua ja ylimääräistä odotusta tulee.

Heti saavuttuamme lautalla Pikku-Nauvoon sain kuvattua ensimmäiset haahkat kauniissa auringonpaisteessa. Matka jatkui Iso-Nauvon läpi Pärnaiseen, mistä m/s Eivor lähtee kohti Utö:ä. Nauvon pelloilla oli kurkia, laulujoutsenia ym. muuttolintuja ruokailemassa.

Ennakkovarausta ja matkalippua ei laivalle tarvita, koska merimatka on ilmainen. Laivalla oli mukavasti erilaisia oleskelupaikkoja. Kannella oli hyvin tilaa maisemien katseluun. Laivan viihtyisä ravintola rempseine myyjineen tarjosivat mukavat puitteet ruokailuun ja kahvitteluun. Laivaan pääsee jo 1,5 h ennen lähtöä, niin ei tarvitse sateen sattuessa taivasalla värjötellä. Rannassa oli kyllä kahvilakin.

Laiva lähti klo 18.15, joten oli vielä runsaasti valoisaa aikaa kuvata ja tarkkailla kaunista saaristoluontoa ja lintuja. Laiva meni usein melko läheltä saaria, joten saarten rantojen ja kaislikkojen suojissa lymyilevät linnut näkyivät hyvin. Matkalla kuvasin mm: Haahka, isokoskelo, kyhmyjoutsen, meriharakka, merikihu, merikotka, merimetso, naurulokki, tukkakoskelo ja tukkasotka.

Laiva poikkesi Nötössä, Aspössä ja Jurmossa. Jurmo on myös merkittävä luontokohde ja lintusaari muuttoaikoihin. Siellä sijaitsee mm. lintuasema. Majoituskapasiteetti on vähäisempää, kuin Utössä.

Hienot valot näkyivät pimeässä, kun m/s Eivor laiva lähestyi Utötä klo 22 jälkeen. Rantauduimme Enskärin kärkeen lähelle hotellia. Maitokärryt ja mönkijät peräkärryineen odottivat osaa matkailijoita. Yritin pimeässä seurata muita, jos hotelli sieltä löytyisi. Yövyimme Havshotel Kalkaksessa, mikä olikin yllättävän tasokas majoitus näin karulla ulkosaarella.

Kello soitti viiden aikaan. Mieli oli vielä raukea meri-ilmastossa hyvin nukutun yön jälkeen. Vaimo avasi sälekaihtimen ja huudahti, että ohhoh… onpa mielettömän hieno auringonnousu. Tempaisin kameran käteen ja ryntäsin parvekkeelle puolialasti kuvaamaan. Aivan rannan tuntumassa oli satoja haahkoja. Koirashaahkat huokailivat lemmenääniään ja naaraat kotkottivat omia ääniään.

Nopeiden aamutoimien jälkeen lähdimme tutustumaan lähiympäristöön kameroiden kera. Hotellin aamiainen oli kahdeksalta, joten kerkesimme pienen lenkin heittämään. Maisemat olivat karut ja lumoavat kera upean auringonnousun. Lähisaaren rannikkotykkien silhuetit piirtyivät auringon punaamaa taivasta vasten.

Aamulenkillä hotellin ympäristössä kuvasin mm. haahkoja, naurulokkeja, västäräkkeja, peippoja, kottaraisia, tyllejä, tukkakoskeloita, korppeja, variksia, punarintoja, meriharakoita, harmaalokkeja, naakkoja, lapasorsia ja punajalkaviklon.

Havshotellin aamiainen oli hyvä, lisämausteena saaristolaisletut tomusokerilla kuorrutettuina. Välittömästi aamupalan jälkeen lähdimme kauniissa auringonpaisteessa saarta tutkimaan painavat kamera-arsenaalit mukana. Sataman vierestä kulkeva kylätie oli kaunis ja idyllinen. Tien oikealla puolella oli ’puisto’, missä oli runsaasti punarintoja, kuten ympäri saarta muuallakin.

Kylän läpi kulkiessa sai nauttia hienosta saaristolaisidyllistä.

Suuntasimme kylän läpi itärannikolle. Leirikoululaiset olivat majoittuneet pulijoukkueteltalla alueen viereen, pitäen melkoista metakkaa. Kuljimme tarkasti polkuja pitkin ja ohjeiden mukaan jätimme rantapolun tutkimatta. Jotkut ilmeisesti suosituksia tietämättömät kyllä siellä kävelivät. Täällä kuvasin mm. punarintoja, tyllejä, niittykirvisen, peipon, kottaraisia, taivaanvuohen, tukkakoskeloita ja komean koiras ristisorsan. Saaren eteläpuolella viihtyvää kyhmyhaahkaa en tajunnut mennä kuvaamaan.

Hotellin lounas iltapäivällä oli vaimon mukaan gourmet tasoa. Estonian turmasta sevinnyt huippuluokan kokki oli palkkansa väärtti. Lounaan lomassa saimme katsella hienoa merimaisemaa ja hotellin tasokasta valokuvanäyttelyä.

Iltalenkillä tutkimme taas hotellin lähiympäristöä, koska lintuja tuntui olevan enemmän, kuin esim. itäniityllä. Päivälle uusia lintuja kuvasin mm: Merikotkapariskunta, järripeippo, kalatiira ja selkälokki.

Sunnuntaiaamuna herätys jälleen klo 5. Tällä kertaa säleverhon avaus ei tuottanut samanlaista tunnetta, kuin ensimmäisenä aamuna. Sankka sumu verhosi ympäristön vaippaansa. Jatkoimme unia, koska kuvaamisesta ei hernerokkasumussa tule mitään.

Aamupalan jälkeen lähdimme sumusta huolimatta kuitenkin saarta kiertämään. Kylän puistossa kuvasin vihervarpusen, punarinnan ja satamassa isokoskelon. Kävin ostamassa idyllisestä Hannan puodista Utö lippalakin. Päädyimme luotsiaseman viereiselle mäelle, joka tunnetaan oivallisena staijipaikkana.

Sumu olikin ’pudottanut’ muuttolintuja saarelle lepäämään. Sumukuvia ja reissun uusia lintuja löytyi mm: Leppälintu, kivitasku ja kirjosieppo. Kaikki vastaantulevat lintuharrastajat kyselivät, että olemmeko sepelrastasta nähneet, no emme olleet.

Kuvasin vielä ennen lähtöä parvekkeelta sumun hiukan jo hälvettyä rantapuiden lintuja, joita tuntui tulevan aina vain lisää valon myötä. Kameran kennolle löytyi mm: Merikotkapariskunta, laulurastas, hippiäinen, viherpeippo, punakylkirastas, pajusirkku ja lopuksi, kuin kruunuksi kaikkien himoitsema sepelrastas!

M/s Eivor lähti paluumatkalle klo 13. Laivan irrotessa laiturista, voilà ilma kirkastui ja aurinko alkoi paistamaan.

Nötö:n saavuttaessa ilma olikin jo vallan mainio. Olimmekin koko paluumatkan kannella ihailemassa maisemia ja saariston lintuja.

Sääksi päivystää Lom:n saaren edustan merimerkillä.

Tein laivamatkalla yhteistyötä lahjakkaiden lintuharrastajien kanssa. Kaverit löysivät kaukoputkillaan lintuja ja tekivät lajimäärityksen. Minä kuvasin ja muutaman kerran lajimääritys varmistettiin kameran näytöltä. Jurmon lintu varmistui kiuruksi vasta seuraavana päivänä tietokoneen näytöltä. Useasti kaukoputkimiesten löytämät linnut olivat liian kaukana kuvaajalle. Paluumatkalla uusia reissun lajeja kuvasin mm. kiurun, merihanhipariskunnan, sääksen, pilkkasiipiparven ja selkälokkeja.

Paluumatka meni kuin siivillä aurinkoisessa meri-ilmassa. Pärnainen tupsahtikin yllättäen eteen ja laivareissu oli ohitse. Oli ensimmäinen, mutta ei viimeinen Utö:n reissu. Saari sopii hyvin luontomatkaajille ja lintuharrastajille. Kyllä tavalliset lapsiperheetkin sieltä viikonlopuksi tekemistä löytävät, jos vaan sää suosii, eikä ole myrskyä, vesisadetta, tai sumua.

Sekä Havshotellin, että m/s Eivorin henkilökunta olivat erittäin ystävällisiä ja ammattitaitoisia.

Huhtikuun puolenvälin jälkeen, 19 pv, järvistä olivat jo jäät pääosin lähteneet. Lähdimme vaimon kanssa kevättä haistelemaan tutulle järven lahdelle retkieväät mukana. Saavuttuamme rantaan havainnoin, että jäätä ei enää ollut, mutta lahti näytti olevan linnuista tyhjä. Pikkulinnut pitivät rantapuissa riemukasta keväistä sirkutusta.

Laitoin kameran jalustalle rantapuiden suojaan ja tiirailin n. 350 m:n päässä olevaa vanhaa sääksen pesää. Mitä ihmettä, näinkö oikein, siellähän kököttää pesän viereisessä puussa naaras sääksi. Sääksi oli liikkumatta, kuin patsas. Sitä oli vaikea huomata oksien lomasta.

Jonkin ajan kuluttua paikalle lensi toinenkin sääksi, joka osoittautui koiraaksi. Koiras lensi ensin pesään. Naaras vain istui flegmaattisen oloisena puussa.

Koiras pyrähti lentoon ja pyöri naaraan ympärillä, yrittäen herättää huomiota.

Vähän ajan kuluttua naaras osoitti elon merkkejä, lennähti pesään ja alkoi korjailemaan sitä.

Koiras lähti sillä välin pois ruokaa hakemaan, näin kuvittelin.

Eipä mennyt kauaa, kun koiras lensi takaisin iso lahna kynsissään, olin näkevinäni. Olipa nopea kalastus, ajattelin. Tarkemmin tutkittuani kameran näytöltä totesimme sen olevan iso tuppo pesän pehmikettä.

Naaras tuntui hyväksyvän eleen ja meni matalaksi pesää vasten. Koiras hyppäsi välittömästi päälle ja paritteli naaraan kanssa. Näin pääsimme todistamaan luonnon hienoa tapahtumaa ja elämän alkua kahden uljaan petolinnun suorittamana. Hetken huilattuaan sama toistui vielä uudelleen. Koiras lensi rantapuuhun ja naaras alkoi onnellisena korjailemaan pesää tulevia pienokaisia varten.

Teerikevät alkoi omalta kohdaltani tänä vuonna ajoissa. Talvi oli taas viimevuotiseen tapaan heikko ja vähäluminen. Kävimme tutkimassa maaliskuun puolivälissä perinteistä soidinpaikkaa. Yllätyksekseni ei ollut juurikaan soidinjälkiä. Joitakin pötköjä löytyi elonmerkkeinä. Suo kantoi nippanappa kulkijaa töppäreiden päällä. Päätin kuitenkin pystyttää kojun valmiiksi suon laitaan.

Katso myös: Teerisuolla, Teerisuolla yöpymässä, Teeren soitimella, Teerisuolla kevättä

Kävin muutaman kerran auringonnousun aikaan metsäautotiellä ajelemassa. Pari tuntia auringonnousun jälkeen lensi isohko naarasteeriparvi puihin kuin soitimelta tullessa? Tästä rohkaistuneenna, viikko kojun pystytyksen jälkeen maaliskuun loppupuolella, päätin päästää höyryjä pois ja lähdin kojuttelemaan, kun kerran kojukin oli jo valmiiksi pystyssä. Montako teertä löydät kuvasta. Vastaus jutun lopussa.

Edellisaamun teerien kohtaamisesta innostuneena päätin lähteä seuraavana aamuna onneani koitamaan suon laitaan, kun oli kirkasta ilmaakin luvassa. Oli taas outoa talven jälkeen kävellä pimeässä metsässä kohti kojua. Onkohan täällä hirviä, no varmasti. Susiakin saattaa olla ja jopa karhuun voi törmätä? Kaksipiipuinen juttu, että pitäisi hiljaa edetä, mutta silloin todennäköisyys törmätä ei toivottuun eläimeen kasvaa. Linnut ääntelivät jo yllättävän aktiivisesti pimeässä metsässä. Mustarastas saatteli hienolla laulullaan kulkijaa.

Koju oli edelleen paikalla ja pystyssä. Tuntia ennen auringonnousua olin kojussa. Auringon noustessa alkoivat korpit tutusti reviirin merkkauksen. Tikat rummuttelivat siellä täällä. Käpytikka, harmaapäätikka ja palokärki aloittivat aamutoimet. Teeren pulinat loistivat poissaolollaan. Kolme tuntia istuin kojussa. Vain yksi naaras- ja koirasteeri kävivät suon laidassa puiden latvoissa ruokailemassa. Pitäiskö huolestua teerien vähäisyydestä? Koirasteeri kuvattu n. 170 m:n päästä suon laidassa.

Huhtikuuta oli jo eletty viikko, kun päätin taas lähteä koittamaan suosisiko onni rohkeaa. Metsäautotie oli vielä luminen ja aamuyöllä pakkasta oli -7C. Oli kiva kävellä rapeaa hankikantoa pitkin kojulle. Jahas, täällä on muitakin. Suolla oli kolme kojua lähellä soidinpaikkaa. Itse olin selvästi kauempana suon laidassa teeriä häiritsemästä. Viime vuodesta muistelin, että teeret ovat arkoja tälläisessä muuttuneessa tilanteessa ympäristön suhteen.

Taisi siinä tunti mennä auringonnoususta, kun ensimmäinen teeri tuli hyppelemään suolla olevien kojujen taakse, joten suolla kuvaavat eivät sitä nähneet. Itsellä oli hyvä näköyhteys, mutta puun käppäröitä oli edessä haitaten kuvausta. Vihdoin ja viimein pari koirasteertä lensi suoraan soidinpaikalle ja aloitti välittömästi kähinät. Kerkesin muutaman kuvan ottaa, kun teeret säikähtivät ja lensivät pois.

Todennäköisesti suolla olevista kojuista aloitettiin välittömäst kolmen järkkärin sarjatulitus, joten ei ihme, että pelästyivät. Kuvaajat suolla nousivat tarpeilleen. Se oli sitten siinä, kamat kasaan ja kotimatkalle. Johan nyt alkaa heikosti teerikevät kuvauksen osalta. Tulipahan selvä osoitus, että liian lähellä olevat kojut häiritsevät soidinta. Oma kojuni oli n. 100 m:n päässä soitimesta. Pidempää putkea kuvaajille, tai laajempia kuvia, niin soidin ei häiriinny.

Vähän tuli lohtua, kun muutaman päivän kuluttua ajeltiin pikkutietä, niin tien vieressä pellolla oli 4 koirasteertä rauhassa ruokailemassa. Niitä saikin sitten kuvata mielin määrin auton ikkunasta. Mutta, eipä ollut nytkään soidinta.

Huhtikuun toisella viikolla oli hyvää keliä luvassa kovan kevätmyrskyn jälkeen. Illalla tuntui olo taas levottomalta, joten kamera reppuun ja kelloon herätys neljältä. Herätessäni tunsin pientä vatsan vääntelyä, mutta eipä haitannut intoa lähteä matkaan. Yöllä oli taas ollut lievää pakkasta ja metsäautotie oli edelleen luminen.

Kävelin taas pimeässä metsässä otsalampun valossa kohti kojua. Yhtäkkiä kesken askeleen lensi laatta. Sitä se vatsanvääntely siis tiesi. No, matka jatkui. Pääsin n. 50m metriä, kun sama tapahtui uudelleen. Olin polvillani mättäällä ja hiestä märkänä. Tunsin kuinka kuume nousi ja aloin täristä. Oli vaikeuksia päästä painava kamerareppu selässä ylös, koska veti olon niin heikoksi.

Jatkoin kuitenkin matkaa suu hiukan oudon makuisena. Päästyäni kojulle, huomasin, että myrsky oli repinyt kojun kasaan ja tavarat olivat pitkin suon laitaa. Huuhtelin suun vedellä ja kyhäsin kojun nopeasti jotenkin pystyyn. Onneksi ämpäri ja muovipussi löytyivät läheltä, jos sattuu tarvitsemaan.

Yleensä nautin aamulla kojussa luonnonrauhasta ja -äänistä, mutta nyt oli nautinto kaukana. Puoli tuntia auringonnoususta tuli ensimmäinen teeripari paikalle tappelemaan. Oli kaunis aurinkoinen aamu, mutta hytisin kojussa kuumeisena. Enpä ole ennen kuvannut kintaat kädessä. Paikalla oli parhaillaan neljä teertä, siis melko vähän taas?

Nyt kun ei ollut suolla häirintää, niin soidin kesti runsas pari tuntia. Odotin kärsivällisesti, että pulinat mesässä loppuivat. Pakkasin repun ja nautin puoli kupillista kaakaota, mutta senhän arvasi, että taas mätäs pöllysi välittömästi. Keräsin vielä viimeisillä voimillani myrskyn heittelemät tavarat suon laidasta. Aloitin hitaan etenemisen kohti autoa, koska olo oli jo tosi heikko. Tauti piti viikon olon heikkona, mutta hyviä kuvia tuli, vaikkakin vaikeimman kautta.

Vastaus ensimmäisen kuvatekstin kysymykseen: Ensimmäisessä kuvassa oli siis 14 kpl teeriä.

Teerikevät jatkuu…

Oli harvinaista valoilmiötä luvassa, joten pakkasimme eväät mukaan ja lähdimme helmikuun alun linturetkelle Vesilahdelle mahdollisia merikotkia kuvaamaan.

Katso myös merikotka sisämaassa.

Katsoin kartasta missä tie kulkisi lähellä rantaa, että pääsisisi näkemään järvelle. Löysinkin mielestäni hyvän paikan. Kun lähestyimme kartasta katsomaani paikkaa näimme heti metsän reunassa merikotkan, joka selvästi kävi kurkkimassa uusia tulijoita. Sainkin muutamia kuvia, mutta melko kaukaa.

Parkkeerasin pikkutien laitaan sopivalle tähystyspaikalle. Söimme eväät auringon paistaessa pilvettömältä taivaalta. Pari verkkomiestä moottorikelkkoineen oli lähistöllä verkoilla. Verkkomiehet lähtivät, mutta eivät jättäneet kaloja avannon viereen, joten eipä tullut lintujakaan.

Päätimme vaihtaa paikkaa. Koukkailin muutaman kerran pikkuteille lähemmäksi rantaa, mutta mitään ei näkynyt. Olin jo lähtemässä kotiinpäin, kun päätin vielä koittaa niemenkärkeen johtavaa tietä. Ei mitään sielläkään.

Ajelimme jo poispäin, kun huomasimme ison linnun lehahtavan pienen metsäsaarekkeen taakse. Mitä, sehän on kotka huuhdahdin. Kamera äkkiä käteen ja sain puiden takaa muutaman hämyisen kuvan, mistä lintu oli tunnistettavissa merikotkaksi.

Sitten tapahtui jotain, mikä oli kuin toisesta maailmasta. Merikotkia putkahteli ko. metsän takaa yksitellen n. 5 min välein kuin liukuhihnalta. Kuvasin niitä aikani, mutta huomattuaan meidät siirsivät reittinsä hieman kauemmaksi.

Päätin lähteä seuraamaan, että mihin ne menivät. Löysin pienen lumisen metsätien rantaan. Laitoin auton parkkiin ja rämmin rantaan kameran ja jalustan kera.

Silmäni avautuivat lautasen kokoiseksi nähtyäni rannasta avautuvan näkymän. Merikotkia ( n. 30-40 kpl ) oli jäällä, ilmassa ja puiden oksilla. Varikset ja varsinkin korpit härnäsivät kotkia vetämällä niitä pyrstö- ja siipisulista. Oli nuoria, vanhoja merikotkia ja kaikkea siltä väliltä. Yhden maakotkankin olin näkevinäni joukossa. En laskenut tarkkaan merikotkien lukumäärää, koska kuvasin 600 kinomillillä sen minkä kerkesin. Kuva-ala oli kapea ko. milleillä mutta silti kuviin mahtui 9 merikotkaa kerrallaan. Nuoret merikotkat kisailivat vanhempien kanssa esittäen uskomatonta ilma-akrobatiaa.

Kotkat ilmeisesti vaihtavat paikkaa sen mukaan koska ja missä verkkoja koetaan. Kalastajat jättävät ns. roskakalaa avannoille joilla kotkat, varikset, korpit ja lokit herkuttelevat. Merikotkaa on yleensä pidetty merten valtiaana, mutta on näköjään kannan kasvaessa levittäytynyt myös sisämaahan. Merikotkakanta näyttäisi olevan Suomessa kohtuullisella tolalla, kun näin pääsimme todistamaan meille ainutkertaista luonnon näytelmää.