Gran Canaria on eteläisin Canarian suosituimpien turistisaarten ryhmästä. Saari on lähes ympyrän muotoinen n. 50 km halkaisijaltaan tulivuorisaari ja korkein kohta 1 949 metriä (Pico de Las Nieves).

Katso myös: Gran  Canaria linnut 2

Katso myös: Gran  Canaria linnut 3

Katso myös: Azorit, Fuerteventura, Lanzarote, Teneriffa

Saari on maastoltaan omaleimainen verrattuna muihin pääsaariin. Jyrkkiä rotkoja on paljon ja eroosio on kuluttanut vuorten huiput täysin erinäköisiksi, kuin muilla saarilla. Tulee mieleen Gran Canyonin maisemat lännenleffoista.

Tiet ovat suhteellisen hyvät ajella, mutta paikoin hyvin jyrkkiä. Vuokra-automme, Citroen C3, oli hiukan alitehoinen. Ykkösvaihde oli usein liian pieni ja kakkosvaihde liian suuri, joka teki ajamisen jyrkimmissä kohdissa hankalaksi. Alhaalta vääntävä diesel riittävällä moottorikoolla ja automaattivaihteistolla varustettuna voisi olla hyvä näissä lintuhommissa.

Joulukuun reissumme hotelli oli Tauritossa, joka sijaitsee Puerto Moganin ja Puerto Ricon välissä. Paikka osoittautui miellyttäväksi ja rauhalliseksi. Paikka oli auringonlaskun puolella ja näkymät olivat Suomen kaamoksen jälkeen mykistävät. Sitten viime käyntimme moottoritietä oli jatkettu Puerto Moganiin asti.

En odottanut lintukuvausmielessä saarelta ihmeitä. Kuvittelin etukäteen sen olevan Canarian heikoin lintusaari. Sitä tuki myös Tony Clarke & David Collins kirja, mitä tutkin ennakkovalmistelussa. Kirjassa oli melko lyhyt osuus Gran Canariasta. Nykyaikaa olisi, jos lintuoppaissa olisi paikat merkitty lisäksi koordinaatteina. Kirjan paikkakuvaukset käsivara piirroksineen olivat haastavia tulkita.

Satelliittikuvista merkkailin kiinnostavan tuntuiset paikat jo kotona gps:n, joten paikat löytyivät helposti. Patojärviä näkyi satelliittikuvista yllättävän paljon. Myös golf kentät merkkailin, mutta käytännössä niitä oli vaikea lähestyä, koska olivat suljettuja alueita. Myös luonnonpuistot ja mm. laakeripuumetsän merkkailin etukäteen gps:n.

Maspalomasin La Charca allas oli kirjassa merkattu hyväksi ja myös oli sitä. Paikka on helppo saavuttaa ja löytää. Paikalla kannattaa olla vähintään puoli tuntia ennen auringonnousua. Turistivirrat ja lenkkeilijät valloittavat paikan nopeasti auringonnousun jälkeen, jolloin kuvausrauha on mennyttä ja linnut kaikkoavat. Altaalta ja ympäristöstä kuvasin mm. seuraavat linnut: Arabihaukka, etelänharmaalokki, harmaahaikara, kanarianhemppo, kanariantiltaltti, liejukana, liro, nokikana, pikkutylli, riuttatiira, silkkihaikara, turkinkyyhky, tuulihaukka ja valkoviklo.

Tukikohtamme Tauriton puistossa kuvasin jonkinverran lintuja: Afrikansinitiainen, kanarianhemppo, kanariantiltaltti, kesykyyhky, korppi, mustarastas, samettipääkerttu ja turkinkyyhky.

Puerto Mogan on kaunis paikka, mutta lintujen perässä sinne ei kannattane mennä. Paikka on laajentunut tosi paljon sitten viime näkemän. Idyllisestä kalastajakylästä ja satamasta on tulossa hyvää vauhtia massaturismipaikka.

Samoin on rakennettu pilalle ennen niin kaunis ja idyllinen Amadores ranta Puerto Ricon ja Tauriton välissä.

Länsirannikolla sijaitseva Puerto de la Aldea on käymisen arvoinen paikka. Puerto de la Aldea:ssa löytyi pensasvarpusia, lokkeja ja tarkemmin tunnistamattomia kihuja.

Puerto de la Aldean vieressä on kirjankin mainitsema Coastal Lagoon.

Ensimmäisellä käynnillä Coastal Lagooniin aamutuimaan rämmimme siellä liejussa etsiessämme oikeaa paikkaa. Silloin näimme vain pikkukuovin ja lokkeja.

Toisella reissulla Coastal Lagooniin osasimme jo lähestyä lagoonia mukulakivirannan puolelta. Näin vältimme liejussa rämpimisen. Siirryin kuvaamaan lagoonin vieressä laskevan melkein kuivuneen joen viereen. Täällä kuvasin mm: Kanariantiltaltti, rantasipi ja samettipääkerttu.

Patojärviä oli tosiaan yllättävän paljon. Kaikissa ei kuitenkaan lintuja ollut. Embalse de Ayagaures ja Embalse de Gambuesa löytyivät GC-504 tien päästä. Paikalla viihtyivät mm: Kanariantiltaltti, myskisorsa, nokikana ja tuulihaukka. Tuulihaukkoja olikin paljon vuoristossa ajellessa n. 1000 m:n korkeudella. Sisiliskot ilmeisesti pääravintona.

GC-504 tietä takaisin tullessa löytyi kiva ruokapaikka, missä oli jo Suomen lippukin valmiina.

Embalse de Chirasta GC-604 tien varrelta löytyi mm: Etelänisolepinkäinen, hiirihaukka ja kanariantiltaltti.

GC-505 tien päässä oli kuivunut patojärvi Embalse de Soria. Paikka oli erittäin mielenkiintoinen potero korkeiden kallioiden ympäröimänä. Kuvasin täällä tuulihaukan. Paikalla käynyt paikallinen kertoi, että ko. paikassa oli nähty myös maakotka. Me emme kuitenkaan täällä sitä nähneet parin tunnin päivystyksellä.

GC-605 tien varrella oli Embalse de la Cueva de las Ninas patojärvi. Täällä oli retkeilyalue grillipaikkoineen ja sai myös halutessaan yöpyä teltalla. Poikkesimme täällä muutamaan otteeseen. Kuvasin mm: Afrikansinitiainen, hiirihaukka, kanarianhemppo, kanariankirvinen, käpytikka ja tuulihaukka. Tuulihaukka saalisti hienosti nummella. Päästi kuvaajankin n. 20 m:n päähän.

GC-210 tien varrelta löytyi hienoja patojärviä useita. Presa del Parralillo oli näistä antoisin kuvausmielessä. Silkkihaikaroita oli paljon ja myös jokusia harmaahaikaroita.

Kirjasta löytyvä Pajonales on myös erttäin mielenkiintoinen ja idyllinen paikka, vaikka emme kanarianpeippoa löytäneetkään. Soitimme atrappia ym. No onneksi itsellä ko. lintu on kuvattuna Teneriffalla. Ilmeisesti tällä saarella kanta on melko olematon. Olimme n. 1300 m:n korkeudessa Casa Forestal de Pajonales:n ympäristössä aikaisin aamulla muutaman tunnin ja kuvasin mm: Hiirihaukka, kanariantiltaltti, käpytikka ja korppi. Korppipariskunta vahti jokaista liikettämme tarkasti. Paikka oli auringonnousun aikaan tosi idyllinen, eikä tarvinnut pelätä, että muihin turisteihin törmää. Sen verran syrjäinen ko. paikka vuoristossa on.

Erityisen hieno paikka oli 1600 m:n korkeudessa GC-150 tien varrella. Las Palmas näkyi alapuolella meren rannassa, kun kuvasin tuulihaukkoja saalistamassa. Välillä kuvasin kanarianhemppoja omenoita syömässä omenapuusta. Huomasimme jonkun ison linnun lentävän vähän alempana rinteessä. Hiivin lähemmäksi ja sainkin pönö- ja lentokuvia. Luulin ensin sitä hiirihaukaksi, mutta lähempi tarkastelu osoitti linnun olevan ilmeisesti nuori maakotkan poikanen, joka uikutti kovasti emonsa perään. Kuvassa Las Palmas taustalla.

Kävimme myös länsipuolella GC-216 tien varrella olevassa Pinar de Tamadaba luonnonpuistossa n. 1300 m:n korkeudessa. Paikka oli mielenkiintoinen. Meillä oli kuitenkin rajallisesti aikaa auringonlaskuun, joten emme kerenneet paikkaa tarkemmin koluamaan. Ajoimme autolla ko. lenkin ympäri. Kuvasin käpytikan ja kuuntelimme lintujen ääniä. Tamadaba:n luonnonpuistossa kannattanee jalkautua ja kiertää teiden muodostama lenkki ympäri.

Saaren pohjoispuolella oli Barranco de Los Tilos, missä on saaren ainoa laakeripuumetsä. Kuvasin täällä hiirihaukkoja ja mustarastaan. Metsä oli tiheää, eikä lintuja saanut tulemaan kuvausetäisyydelle. Kovasti kuului ääniä, mutta vähän näkyi. Käymisen arvoinen paikka silti ajan kanssa ilman muuta.

Täältä löytyi myös Restaurante Los Tilos, mistä sai ison annoksen maittavaa ruokaa, joten ei tarvinnut nälissään lintuja jahdata.

Pohjoispuolella kävimme myös Faro de Sardina:ssa, eli luoteisosan majakalla. Täällä kuvasin mm. etelänharmaalokkeja. Välillä eksyiltiin banaaniviljelmien keskellä. Sinne labyrinttiin, kun eksyy, niin tulee äkkiä äitiä ikävä, koska aina tulee umpiperä vastaan, eikä pääse välttämättä kääntymään.

Parissa viikossa kerettiin koluamaan paljon muitakin paikkoja, mutta niistä toiste. Se yllätti, ettei Gran Canaria loppujen lopuksi sen huonompi lintusaari ollutkaan, kuin muutkaan GC:n pääsaaret.

Lintukuvauksen kannalta tietysti löytyy parempiakin paikkoja. Mutta, jos otetaan huomioon lentomatkan kesto n. 6 h, aikaero 2 h, valo, aurinko, matkojen edullisuus, halpa autonvuokra ja bensa n. 1 €/l. Lisäksi pohjolan viikingille sopiva ilmasto. Ei liian kylmä, eikä kuuma. Rannikolla 18-24 C, vuorilla oli kylmimmillään 9 C.

Kokonaisuutena ei kaamosretkipaikka tuosta paljon parane. Eikä saarten turvallisuuskaan näinä levottomina aikoina mikään vähäpätöinen asia ole.

Vuosi läheni loppuaan ja alkutalven lumesta paljas maa oli saanut kauniin lumipeitteen juuri sopivasti jouluksi. Olimme lähdössä vaimoni kanssa alennusmyynteihin kaupoille. Putsasin auton lumesta ja istuimme autoon. Olin juuri nostamassa kytkintä, kun vaimoni huudahti, että mikä möhkäle tuossa puun alla kököttää.

Piti oikein tarkkaan katsoa, että hämärtyvässä illassa näki kohteen muodot. Mitä, sehän on pöllö, huudahdin! Pöllöllä oli joku musta saalis kynsissään. Ihme, että siinä n. 5 m:n päässä vielä oli, vaikka olin hyörinyt auton ympärillä jo tovin.

Sammutin auton ja menin varovasti kameraa hakemaan sisältä. Poistin jatkeet Canon EF 70-200mm f/2.8 L IS USM II objektiivista valovoimaa heikentämästä, jolloin kaikki f/2,8 aukon valovoima oli käytettävissä. Kamerassa oli edellisen reissun täyttämä muistikortti vielä tyhjentämättä, mutta ajattelin, että kai siellä vielä tilaa on.

Lähestyin pöllöä vaiheittain kuvia ottaen, jos sattuu pölähtämään lentoon, niin ainakin jotain digikennolle tarttuisi. Pöllö osoittautui pelottomaksi. Tuijotti kuvaajaa kyllä tiukasti, mutta saaliista ei luopunut. Jaha, se oli sitten siinä, muistikortti täyttyi sittenkin. Onneksi kerkesin jokusen kuvan saamaan.

Kävin vaihtamassa muistikortin ja onneksi pöllö oli edelleen paikalla, joten kuvakulman vaihto ja kamera laulamaan. Sain kuvia riittävästi ja poistuimme takavasemmalle alkuperäisen suunnitelman mukaiselle kauppareissulle. Pöllö jäi aterioimaan rauhassa arvokasta talvista ateriaansa.

Kun palasimme, niin puoliksi syöty saalis lojui lumihangessa, mutta pöllö oli hävinnyt. Saalis oli todennäköisesti mustarastas, jolta oli syöty pää ja vatsapuoli osittain. Rastaan mustia höyheniä oli parinkymmenen metrin säteellä hangella, joten helpolla ei pöllöä selvästi isompi rastas ollut luovuttanut taistelua.

Pöllö oli helppo tunnistaa varpuspöllöksi, joka on Euroopan pienin pöllö ja saalistaa tyypillisesti mm. pikkulintuja ja myyriä.

Seuraavana päivänä osittain syöty rastas lojui edelleen hangella. Välipäivän jälkeen pöllö palasi kuitenkin paikalle. Jäljistä päätelleen oli lentänyt aina pari metriä kerrallaan seuraavan puun alle. Voimat eivät ilmeisesti riittäneet lentoon saalis kynsissään, koska oli hangessa lojuvista höyhenistä päätellen aina syönyt pysähtyessään. Lopulta oli päässyt lentoon ja ilmeisesti jemmasi johonkin varastokoloon saaliinsa.

Toivottavasti talvehtii jossain pihamme pöntöistä? Olipa hieno yllätys ja uusi laji itselle vuoden viimeisinä päivinä.

Tänä vuonna päätin olla ajoissa teeren soidinmenojen kuvaamisessa. Mielessä oli, että pääsisin lumisena aikana kuvaamaan. Syynä moiseen haluun oli, että minulla ei ole teeren soidinkuvia lumisesta maastosta. Toinen painava syy on, että lumi heijastaa aamuhamärässä valoa alhaaltapäin tummaan koirasteereen.

Katso myös: Teerisuolla, Teerisuolla yöpymässä, Teeren soitimella, Teerisuolla kevättä

Maaliskuun puolenvälin jälkeen ajelin teerisuon reunalla metsäautotietä. Soidinpulinaa ei kuulunut, mutta ruokailevia naaraita ja koiraita näkyi kylläkin. Syövät koivunsilmuja ja kulkevat parvissa koiraat ja naaraat erikseen. Naaraita näkyi parhaillaan 8 kpl samassa parvessa.

Maaliskuun lopussa soidin sitten alkoi, mutta maa oli lumeton. Sopiva keli sattui viikonlopuksi. Hiivin vaimoni kanssa tuntia ennen auringonnousua hämärän metsän läpi aiemmin pystytettyyn kojuun suon laitaan. Pakkasta oli muutama aste ja onneksi taivas oli kirkas, niin näki edes hiukan metsässä eteensä. Suo oli vielä onneksi tyhjä, niin emme häirinneet teeriä.

Puoli tuntia ennen auringonnousua huomasimme mustan möykyn suolla. Otin kameralla kuvan, mistä selvisi, että teerihän siellä kököttää. Olikohan se ollut siellä koko yön, vai tuliko juuri ettemme huomanneet hämärässä, ihmettelimme?

Auringon nousun aikaan ko. koiras teeri päästi ensimmäisen kähisevän äänen. Se oli ilmeisesti muille kutsu tulla soidintamaan, koska välittömästi paikalle pölähti toinen teeri ja heti perään kolmas. Välittömästi alkoi taistelu kiihkeänä. Siivet lätisivät ja sähinä oli kova.

Naaras tuli paikalle puoli tuntia auringonnousun jälkeen. Siitäkös koiraat, joita oli 8 kpl, innostuivat. Piirin keskellä olevat vanhemmat ja vahvemmat koiraat pyörivät matalana naaraan ympärillä. Nuoremmat koiraat tarkkailivat kauempana piirin ulkoreunalla, kuin oppien. Sitten taas tapeltiin välillä. Naaras tutkaili kaula pystyssä ehdokkaita, mutta tänä aamuna ei kukaan ehdokkaista tainnut päästä sukua jatkamaan.

Kojumme edestä lensi iso parvi naaraita lähistön puihin seuraamaan soidinta, mutta nämä naaraat eivät laskeutuneet suolle.

Poikastuotanto näyttää olevan taattu, koska oli noin paljon naaraita. Kerran joku säikäytti parven lentoon.

Me emme ilmeisesti olleet syyllisiä, koska teeret lensivät kojuamme kohti ja kököttivät n. 5 m:n päässä olevassa puussa. Kameraa en uskaltanut siirtää, koska teeret olivat väärällä puolen telttaa.

Vähän yli 3 h saimme ihailla hienoa keväistä näytelmää kauniissa ja aurinkoisessa kevätaamussa. Sormia ja varpaita jo hiukan palelsi, mutta oli se taas sen arvoista.

Jäin koukkuun, joten kun huhtikuun alussa luvattiin aamulla lumisadetta, niin päätin mennä kojulle uudestaan, jos herään niin aikaisin. Aamulla olin taas tikkana pystyssä 2 h ennen auringonnousua. Olipa eksoottista hiipiä yksin lumisateessa ja -4 C pakkasessa pimeän metsän halki. Onkohan täällä susia tai karhuja, mietin kävellessä. Hirviä ainakin oli jäljistä päätellen. Onneksi minulla oli suojalasit, koska pimeässä ei nähnyt tiheässä metsässä törröttäviä oksia.

Sama aikataulu toistui, kuin viimeksi teerien tulon suhteen. Nyt teeriä oli 12 kpl ja naaraita parhaillaan 3 kpl tantereella. Edelleenkään ei kukaan koiraista onnistunut naarasta kellistämään, mutta ehkä ensi kerralla.

Lunta satoi, mutta ei riittävästi, että suolla oleva heinä olisi peittynyt. Taas suolla olevat koiraat säikähtivät jotain? Tulivat n. 15 min päästä takaisin.

Soidin pääsi vauhtiin, kunnes tovin kuluttua parvi lensi taas vauhdilla kojua kohti. Melkein vedin jo maihin, koska niin voimalla ja matalalla tulivat kojua kohti. Syykin selvisi viimein. Kanahahaukka jahtasi matalalla parvea.

Teerien pulinaa kuului metsästä, mutta mitään ei näkynyt. Nyt meni puoli tuntia, ennenkuin palasivat varovasti takaisin. Sitten tuli korppi raakkumaan yläpuolelle. Taas valmiiksi säikyt teeret säntäsivät pakoon. Eivät tulleet enää takaisin. Tällä kertaa eivät eo. syistä johtuen soidintaneet, kuin 1,5 h.

Vielä on kevättä jäljellä…