Juhannusaattona paluureissulla päätimme poiketa Urjalan Kortejärvelle katsomaan, olisiko Ruskosuohaukkaa näkyvillä, koska oli erittäin kuvaukselliset iltavalot. Ajoin lintutornin viereiselle parkkipaikalle tähyilemään. Töyhtöhyyppä parvi pyöri läheisellä pellolla. Joko nuokin ovat muuttopuuhissa, vaikka suvi on kauneimmillaan, ajattelin. Söimme evästä samalla, kun tutkailin ympäristöä. Auton ikkunaa ei voinut avata, koska ötökkää oli ilma sakeanaan. Aika hiljaista oli linturintamalla, joten päätimme lähteä pois käymättä lintutornissa.

Ilmeisesti valkohäntäpeuroja oli kauempana pellolla ruokailemassa. Noita riittääkin tällä alueella runsaasti, joten illalla ajellessa täytyy olla varovainen.

Tovin peltotietä ajettuamme vaimo huomasi haukan pellolla saalistamassa. Otin muutaman kuvan ja tarkistin takanäytöltä, että Ruskosuohaukkahan siinä saalistaa. Kello oli jo yli kymmenen ja valo riitti niukin naukin lentokuvien ottamiseen. Tosin iso:t pyörivät jo 3200 paikkeilla.

Mitä ihmettä! Siinä paikassa mihin haukka iskee toistamiseen oli pari rusakkoa korvat pystyssä. Saalistaako ruskosuohaukka rusakoita, vai onko samalla paikalla myös jotain peltohiiriä yms?

Välillä ruskosuohaukka laskeutui kauemmas pellolle, kuin hengähtääkseen. Kymmenisen minuuttia lepäiltyään ruskosuohaukka oli taas valmiina taistoon tuimaan.

Tovin päästä saalistus jatkui taas samassa paikassa, missä rusakotkin olivat. Yli puoli tuntia seurailimme ruskosuohaukan temmellystä rusakoiden kanssa, mutta ei näyttänyt saalista saavan. Auringon laskettua puiden taa oli pakko lähteä, koska valo ei riittänyt enää kuvaamiseen. Ruskosuohaukka jäi vielä saalistamaan pellolle.

Oli hieno ajella kotiinpäin hämärtyvässä kauniissa juhannusaatto illassa kokkojen savuvanoja seuraillen. Sääksmäen sillalla kaunis auringonlasku harmaalokin kera.

Pitkin kevättä pyöri mielessä, että pitäisi päästä teeren soidinta kuvaamaan. Kuvauspaikat olivat vähän hakusessa, joten yritin Tiirasta tutkia paikkoja. Siellä salataan ko. paikat, ilmeisesti metsästäjien ja muun häirinnän takia. No eipä muuta kuin itse maastoa tutkimaan. Siipien jäljistä päätellen muutamia soidinpaikkoja lumisena aikana löysinkin, mutta olivat sen verran kaukana, etten saanut aikaiseksi aamuyöstä lähteä paikalle. Mukanani kulki myös lahjaksi saatu täytettävä teerenhoukutin ja teeripilli.

Katso myös: Teerisuolla, Teerisuolla yöpymässä, Teeren soitimella, Teerisuolla kevättä

Ensimmäinen kohtaaminen oli, kun olin kaakkuria kuvaamassa iltasella lähellä auringonlaskua:

Taas meni kaakkurin kuvailussa tunti hiljaiseloa, kunnes sivusta alkoi kuulua pulputusta ja kähisevää ääntä. Hetken raksutti, että mikä tuo ääni on, kunnes tajusin, että teerethän siellä soitimella mekastavat. Yritin tähyillä äänen suuntaan, mutta mitään ei näkynyt. Kunnes koiras pölähti lentoon. Sain vaikeaa konstraktikasta metsän reunaa vasten muutaman lentokuvan käyttäen af asetuksena laajennettua keskipistettä.

Koiras teeri lensi lammen vastapuolella olevaan korkean männyn latvaan ja jökötti siinä ilta-auringossa loppuillan. Pönökuvia sai mielin määrin, mutta toivottoman kaukaa 400 milliselle, kuten aina.

Toinen kohtaaminen oli, kun taas tulin lammelta kaakkuria kuvaamasta, niin huomasin suon laidassa puissa yhteensä kahdeksan koiras teertä kahdessa eri puussa. Otin hämärtyvän illan viimeisissä valoissa niistä taivasta vasten muutamia pönökuvia.

Päätin, että aamulla ennen auringonlaskua hiivin paikalle piilokojuteltan kanssa, koska todennäköisesti ne ovat soitimella viereisellä suolla. Koko yön satoi kumminkin kaatamalla, joten jäi sekin kuvauskeikka haaveeksi.

Kun seuraavan kerran iltasella kävin paikan tarkistamassa, niin eipä enää teeriä puissa näkynytkään. Päättelin, että ei sinne sitten aamuyöstä kannata hiiviskelläkkään. No… ensi keväänä sitten yritetään uudestaan.

Olen ikäväkseni huomannut, että jotkut jättävät vanhoja repaleisia piilokoju kyhäelmiä soille ja lampien rannoille. Eivät ne ainakaan luontoa kaunista siellä. Soisi jokaisen vievän kaikki pois mitä sinne kuskataan.

Eletään toukokuun alkupuolta ja päätin iltasella mennä tutkimaan olisiko viime vuonna löytämäni kaakkuripariskunta kotiutunut samalle lammelle. Hiivin hiljaa, välillä pysähdellen puiden suojassa kohti lampea. Keväisen metsän äänimaailma oli huumaava. Voittaa parhaankin konsertin mennen tullen. Jotain liikettä vilahti puiden välissä. Tutkin kameran 400 millisellä putkella tilannetta ja totesin linnut telkkäpariskunnaksi. Jatkoin matkaa kohti lammen rantaa. Ihmeen hyvin mesämaasto on jo kuivanut talven jälkeen.

Huomasin toisenkin lintupariskunnan lammella, joka osoittautuikin riemukseni kaakkuripariskunnaksi. Kaakkurit uinuivat pää siipien välissä. Otin ilman jalustaa heti muutaman kuvan, jos sattuisivat karkuun lähtemään. Päätin jatkaa vielä lähemmäksi, koska 400 millisellä ei loppujen lopuksi pitkälle pötkitä näissä hommissa. Oksa rasahti poikki vaelluskengän alla, mutta kaakkurit uinuivat edellen eivätkä onneksi lähteneet karkuun.

Perustin tukikohdan parin männyn taakse suojaan. Kuvaussektori oli melko kapea, mutta paikka oli muuten linnuilta hyvin näkösuojassa. Jalustan viritin niin alas, kuin mahdollista, risujen taakse. Kaakkurit olivat melko passiivisia, uinuen ilta-auringon lämmössä. Kuvailin kaikessa rauhassa kokeillen eri asetuksia.

Telkkä eksyi lähelle ja säikähti järkkärin melko kovaa sulkimen loukutusta. Aloin itsekin jo uinua ja säikähdin, kun kaakkurit aloittivat erittäin kovaäänisen metakan. Muutamia kuvia kerkesin saada äksönistä, kunnes se loppui yhtäkkiä, kuin alkoikin. Kuinka voikin noinkin pienestä linnusta lähteä noin kova ääni?

Metsäviklokin pyöriskeli lammen reunalla. Auringon laskiessa metsän reunan taa oli aika lähteä, valon käydessä liian vähiin. Lähdin pois hiipimällä samalla lailla varovasti, kuin tulinkin, etten häiritse lammen iltarauhaa. Kukaan ei säikkynyt lähtiessäni, joten hyvin meni. Tuntui hyvältä oikoa paikallaan kököttämisestä jäykistyneitä jäseniä.