Elokuu tuo tullessaan sadonkorjuun. Meillä satoa korjataan punaherukoiden, mustaherukoiden, karviaismarjojen ja kirsikoiden muodossa. Marjoja notkuvat puskat ovat huomanneet myös marjoja syövät linnut ja nisäkkäät. Linnut, kuten me ihmisetkin, tuntuvat olevan ronkeleita. Vain kypsät marjat kelpaavat.

Katso myös linnut pihlajanmarjoja syömässä.

Ensimmäisenä saapuivat, kuinkas muutenkaan, räkättirastaat. Punaherukkapensaissa oli kymmeniä räkättirastaita. Muut lajikkeet saivat olla alkuun rastailta rauhassa, jos punaherukoita riitti. Punaherukkapensaissa viihtyivät myös harakat ja pikkuvarpuset. Tulipa yksinäinen kottarainenkin piipahtamaan, mutta ei suostunut kuvattavaksi.

Emäntä hoiti ongelman pikapikaa ja poimi kypsät punaherukat pois pienten apureiden avustamana. Kaikki olivat tyytyväisiä. Linnut saivat osansa, niinkuin kuuluukin ja me oman osamme.

Mustaherukoita tulivat aamuisin innokkaasti syömään myös fasaaniperhe uljaan koiraan näyttäessä esimerkkiä.

Pajulintukin tuli tutkailemaan mustaherukkapensaita, mutta en huomannut niille marjojen kelpaavan.

Tulipa eräänä aamuna isompikin vieras marjapensaita tutkimaan. Alkuun näkyivät mystisesti vaan sarvet viljapellon yläpuolella. Valkohäntäkauris lipui majesteetillisesti viljapellon kautta kohti marjapuskia. Olin liikkumatta kuistilla ja seurasin kun valkohäntäkauris tutki marjapensaita ja saattoipa puskien kätköissä niitä maistellakkin.

Karviaismarjoja en nähnyt muiden kuin harakoiden varovasti syövän. Sitäkin innokkaammin harakat popsivat kirsikoita, kunhan olivat kypsyneet happamasta makeiksi. Myös räksät olivat tietysti innolla tälläkin apajalla. Vaikkakin harakat hallitsivat halutessaan tätä apajaa.

Emäntä poimi a-tikkailla minkä yletti. Onneksi löytyi myös pidempi ja rohkeampi apuri kiipeämään tikapuilla kohti latvuksia, kun kerrankin tuli hyvä sato kirsikoista.

Pikkuvarpusellekkin makeat kirsikat maistuivat.

Harmaasieppo kävi tutkimassa kirsikkapuuta, mutta taisi vaan tutkailla puusta hyönteisiä.

Hauskaa oli, kun poimimme kirsikoita puusta, niin viereiseen kirsikkapuuhun muutaman metrin päähän tuli orava syömään kirsikoita, ennenkuin loppuu.

Huhtikuun puolenvälin jälkeen ajelimme syrjäistä kylätietä, kun huomasimme kaksi isoa mustaa tikkaa haavan kyljessä. Lajista ei voinut erehtyä, koska palokärki on Euroopan suurin tikkalintu. Punainen päälaki paljasti linnut koiraiksi. Palokärjen pituus on 40-46 cm ja siipiväli on 67-73 cm. Pesäkolo on soikea n. 9×12 cm. Palokärki on Suomessa pesivä paikkalintu.

Siitä on tasan viisi vuotta, kun törmäsimme vastaavanlaiseen tapahtumaan. Silloin ei ollut kameraa mukana, mutta nyt oli. Auton kattoa tukena käyttäen kuvasin innolla hienoa tapahtumaa.

Palokärjet kiersivät puunrunkoa ympäri toisiaan milloinkaan kohtaamatta. Kun toinen siirtyi, niin toinenkin siirtyi vastapuolelle. Välillä palokärjet olivat pitkiä aikoja aivan liikkumatta, kuin huilaten. Sitten taas alkoi kiihkeä piirileikki. Puunrunkoa ylös, alas ja ympäri käyden.

Mitä lie mittelivät toisiaan. Liekö naaras seurannut jostain sivusta? Seurasimme tapahtumaa puolisen tuntia. Leikki jatkui, kuin vanhanajan Kouran levysoittimessa, jonka vieteri piti aina vetää uudelleen.

Huhtikuun viimeisenä viikonloppuna päätin poistaa aukon sivistyksestä ja lähdimme pe-su viikonloppuretkelle kuuluisalle Utö:n saarelle. Utö sijaitsee Turusta n. 85 km linnuntietä lounaaseen kaukana ulkomerellä, ollen viimeisimpiä saaria, ennenkuin Suomenlahden ja Itämeren rannattomat ulapat aukeavat merenkulkijoille. Utö on Suomen eteläisin asuttu saari. Majakanvartijat, tullimiehet ja sotilaat ovat kuuluneet kiinteästi Utö:n historiaan jo 1600-luvulta lähtien.

Katso myös Utössä lampöväreilyä.

Majakka on kuulunut kiinteästi Utö:n horisonttiin ensimmäisenä näkymänä mereltä lähestyttäessä. Ensimmäinen majakka rakennettiin jo 1753. Sodissa tuhoutuneen tilalle rakennettiin nykyinen majakka 1814. Majakasta huolimatta saaren ympäristössä on tapahtunut lukuisia haaksirikkoja merenkulkijoille.

Saarella on myös sotainen historiansa. Vuorollaan Venäläiset, Ruotsalaiset ja nyt Suomalaiset ovat hallinneet saarta. Sotilaat poistuivat saarelta v. 2005 lopulla, jonka jälkeen luontomatkailu on kasvanut. Saarella on kohtuullisen hyvä majoituskapasiteetti kokoonsa nähden. Vanhasta sotilaiden kasarmista tehtiin hotelli ja kasarmialueen rivitalot ovat myös hotellin käytössä. Keväisin ja syksyisin lintuharrastajat valtaavat saaren. Kesäisin saaren edusta on täynnä vierasveneitä.

Mieli virittäytyy rentoon saaristolaistunnelmaan heti Kaarinan jälkeen ajaessamme 180 tietä kohti saaristoa. Pääsimme haistelemaan meri-ilmaa Lillmälö:n ja Pikku-Nauvo:n välisellä lauttayhteydellä. Paikalla oli 3 lauttaa, joten ruuhkia ei pitäisi syntyä. Kesäviikonloppuisin on kuitenkin syytä varata ylimääräistä aikaa. Tällöin lauttayhteys voi ruuhkautua ja ylimääräistä odotusta tulee.

Heti saavuttuamme lautalla Pikku-Nauvoon sain kuvattua ensimmäiset haahkat kauniissa auringonpaisteessa. Matka jatkui Iso-Nauvon läpi Pärnaiseen, mistä m/s Eivor lähtee kohti Utö:ä. Nauvon pelloilla oli kurkia, laulujoutsenia ym. muuttolintuja ruokailemassa.

Ennakkovarausta ja matkalippua ei laivalle tarvita, koska merimatka on ilmainen. Laivalla oli mukavasti erilaisia oleskelupaikkoja. Kannella oli hyvin tilaa maisemien katseluun. Laivan viihtyisä ravintola rempseine myyjineen tarjosivat mukavat puitteet ruokailuun ja kahvitteluun. Laivaan pääsee jo 1,5 h ennen lähtöä, niin ei tarvitse sateen sattuessa taivasalla värjötellä. Rannassa oli kyllä kahvilakin.

Laiva lähti klo 18.15, joten oli vielä runsaasti valoisaa aikaa kuvata ja tarkkailla kaunista saaristoluontoa ja lintuja. Laiva meni usein melko läheltä saaria, joten saarten rantojen ja kaislikkojen suojissa lymyilevät linnut näkyivät hyvin. Matkalla kuvasin mm: Haahka, isokoskelo, kyhmyjoutsen, meriharakka, merikihu, merikotka, merimetso, naurulokki, tukkakoskelo ja tukkasotka.

Laiva poikkesi Nötössä, Aspössä ja Jurmossa. Jurmo on myös merkittävä luontokohde ja lintusaari muuttoaikoihin. Siellä sijaitsee mm. lintuasema. Majoituskapasiteetti on vähäisempää, kuin Utössä.

Hienot valot näkyivät pimeässä, kun m/s Eivor laiva lähestyi Utötä klo 22 jälkeen. Rantauduimme Enskärin kärkeen lähelle hotellia. Maitokärryt ja mönkijät peräkärryineen odottivat osaa matkailijoita. Yritin pimeässä seurata muita, jos hotelli sieltä löytyisi. Yövyimme Havshotel Kalkaksessa, mikä olikin yllättävän tasokas majoitus näin karulla ulkosaarella.

Kello soitti viiden aikaan. Mieli oli vielä raukea meri-ilmastossa hyvin nukutun yön jälkeen. Vaimo avasi sälekaihtimen ja huudahti, että ohhoh… onpa mielettömän hieno auringonnousu. Tempaisin kameran käteen ja ryntäsin parvekkeelle puolialasti kuvaamaan. Aivan rannan tuntumassa oli satoja haahkoja. Koirashaahkat huokailivat lemmenääniään ja naaraat kotkottivat omia ääniään.

Nopeiden aamutoimien jälkeen lähdimme tutustumaan lähiympäristöön kameroiden kera. Hotellin aamiainen oli kahdeksalta, joten kerkesimme pienen lenkin heittämään. Maisemat olivat karut ja lumoavat kera upean auringonnousun. Lähisaaren rannikkotykkien silhuetit piirtyivät auringon punaamaa taivasta vasten.

Aamulenkillä hotellin ympäristössä kuvasin mm. haahkoja, naurulokkeja, västäräkkeja, peippoja, kottaraisia, tyllejä, tukkakoskeloita, korppeja, variksia, punarintoja, meriharakoita, harmaalokkeja, naakkoja, lapasorsia ja punajalkaviklon.

Havshotellin aamiainen oli hyvä, lisämausteena saaristolaisletut tomusokerilla kuorrutettuina. Välittömästi aamupalan jälkeen lähdimme kauniissa auringonpaisteessa saarta tutkimaan painavat kamera-arsenaalit mukana. Sataman vierestä kulkeva kylätie oli kaunis ja idyllinen. Tien oikealla puolella oli ’puisto’, missä oli runsaasti punarintoja, kuten ympäri saarta muuallakin.

Kylän läpi kulkiessa sai nauttia hienosta saaristolaisidyllistä.

Suuntasimme kylän läpi itärannikolle. Leirikoululaiset olivat majoittuneet pulijoukkueteltalla alueen viereen, pitäen melkoista metakkaa. Kuljimme tarkasti polkuja pitkin ja ohjeiden mukaan jätimme rantapolun tutkimatta. Jotkut ilmeisesti suosituksia tietämättömät kyllä siellä kävelivät. Täällä kuvasin mm. punarintoja, tyllejä, niittykirvisen, peipon, kottaraisia, taivaanvuohen, tukkakoskeloita ja komean koiras ristisorsan. Saaren eteläpuolella viihtyvää kyhmyhaahkaa en tajunnut mennä kuvaamaan.

Hotellin lounas iltapäivällä oli vaimon mukaan gourmet tasoa. Estonian turmasta sevinnyt huippuluokan kokki oli palkkansa väärtti. Lounaan lomassa saimme katsella hienoa merimaisemaa ja hotellin tasokasta valokuvanäyttelyä.

Iltalenkillä tutkimme taas hotellin lähiympäristöä, koska lintuja tuntui olevan enemmän, kuin esim. itäniityllä. Päivälle uusia lintuja kuvasin mm: Merikotkapariskunta, järripeippo, kalatiira ja selkälokki.

Sunnuntaiaamuna herätys jälleen klo 5. Tällä kertaa säleverhon avaus ei tuottanut samanlaista tunnetta, kuin ensimmäisenä aamuna. Sankka sumu verhosi ympäristön vaippaansa. Jatkoimme unia, koska kuvaamisesta ei hernerokkasumussa tule mitään.

Aamupalan jälkeen lähdimme sumusta huolimatta kuitenkin saarta kiertämään. Kylän puistossa kuvasin vihervarpusen, punarinnan ja satamassa isokoskelon. Kävin ostamassa idyllisestä Hannan puodista Utö lippalakin. Päädyimme luotsiaseman viereiselle mäelle, joka tunnetaan oivallisena staijipaikkana.

Sumu olikin ’pudottanut’ muuttolintuja saarelle lepäämään. Sumukuvia ja reissun uusia lintuja löytyi mm: Leppälintu, kivitasku ja kirjosieppo. Kaikki vastaantulevat lintuharrastajat kyselivät, että olemmeko sepelrastasta nähneet, no emme olleet.

Kuvasin vielä ennen lähtöä parvekkeelta sumun hiukan jo hälvettyä rantapuiden lintuja, joita tuntui tulevan aina vain lisää valon myötä. Kameran kennolle löytyi mm: Merikotkapariskunta, laulurastas, hippiäinen, viherpeippo, punakylkirastas, pajusirkku ja lopuksi, kuin kruunuksi kaikkien himoitsema sepelrastas!

M/s Eivor lähti paluumatkalle klo 13. Laivan irrotessa laiturista, voilà ilma kirkastui ja aurinko alkoi paistamaan.

Nötö:n saavuttaessa ilma olikin jo vallan mainio. Olimmekin koko paluumatkan kannella ihailemassa maisemia ja saariston lintuja.

Sääksi päivystää Lom:n saaren edustan merimerkillä.

Tein laivamatkalla yhteistyötä lahjakkaiden lintuharrastajien kanssa. Kaverit löysivät kaukoputkillaan lintuja ja tekivät lajimäärityksen. Minä kuvasin ja muutaman kerran lajimääritys varmistettiin kameran näytöltä. Jurmon lintu varmistui kiuruksi vasta seuraavana päivänä tietokoneen näytöltä. Useasti kaukoputkimiesten löytämät linnut olivat liian kaukana kuvaajalle. Paluumatkalla uusia reissun lajeja kuvasin mm. kiurun, merihanhipariskunnan, sääksen, pilkkasiipiparven ja selkälokkeja.

Paluumatka meni kuin siivillä aurinkoisessa meri-ilmassa. Pärnainen tupsahtikin yllättäen eteen ja laivareissu oli ohitse. Oli ensimmäinen, mutta ei viimeinen Utö:n reissu. Saari sopii hyvin luontomatkaajille ja lintuharrastajille. Kyllä tavalliset lapsiperheetkin sieltä viikonlopuksi tekemistä löytävät, jos vaan sää suosii, eikä ole myrskyä, vesisadetta, tai sumua.

Sekä Havshotellin, että m/s Eivorin henkilökunta olivat erittäin ystävällisiä ja ammattitaitoisia.

Huhtikuun puolenvälin jälkeen, 19 pv, järvistä olivat jo jäät pääosin lähteneet. Lähdimme vaimon kanssa kevättä haistelemaan tutulle järven lahdelle retkieväät mukana. Saavuttuamme rantaan havainnoin, että jäätä ei enää ollut, mutta lahti näytti olevan linnuista tyhjä. Pikkulinnut pitivät rantapuissa riemukasta keväistä sirkutusta.

Laitoin kameran jalustalle rantapuiden suojaan ja tiirailin n. 350 m:n päässä olevaa vanhaa sääksen pesää. Mitä ihmettä, näinkö oikein, siellähän kököttää pesän viereisessä puussa naaras sääksi. Sääksi oli liikkumatta, kuin patsas. Sitä oli vaikea huomata oksien lomasta.

Jonkin ajan kuluttua paikalle lensi toinenkin sääksi, joka osoittautui koiraaksi. Koiras lensi ensin pesään. Naaras vain istui flegmaattisen oloisena puussa.

Koiras pyrähti lentoon ja pyöri naaraan ympärillä, yrittäen herättää huomiota.

Vähän ajan kuluttua naaras osoitti elon merkkejä, lennähti pesään ja alkoi korjailemaan sitä.

Koiras lähti sillä välin pois ruokaa hakemaan, näin kuvittelin.

Eipä mennyt kauaa, kun koiras lensi takaisin iso lahna kynsissään, olin näkevinäni. Olipa nopea kalastus, ajattelin. Tarkemmin tutkittuani kameran näytöltä totesimme sen olevan iso tuppo pesän pehmikettä.

Naaras tuntui hyväksyvän eleen ja meni matalaksi pesää vasten. Koiras hyppäsi välittömästi päälle ja paritteli naaraan kanssa. Näin pääsimme todistamaan luonnon hienoa tapahtumaa ja elämän alkua kahden uljaan petolinnun suorittamana. Hetken huilattuaan sama toistui vielä uudelleen. Koiras lensi rantapuuhun ja naaras alkoi onnellisena korjailemaan pesää tulevia pienokaisia varten.

Teerikevät alkoi omalta kohdaltani tänä vuonna ajoissa. Talvi oli taas viimevuotiseen tapaan heikko ja vähäluminen. Kävimme tutkimassa maaliskuun puolivälissä perinteistä soidinpaikkaa. Yllätyksekseni ei ollut juurikaan soidinjälkiä. Joitakin pötköjä löytyi elonmerkkeinä. Suo kantoi nippanappa kulkijaa töppäreiden päällä. Päätin kuitenkin pystyttää kojun valmiiksi suon laitaan.

Katso myös: Teerisuolla, Teerisuolla yöpymässä, Teeren soitimella, Teerisuolla kevättä

Kävin muutaman kerran auringonnousun aikaan metsäautotiellä ajelemassa. Pari tuntia auringonnousun jälkeen lensi isohko naarasteeriparvi puihin kuin soitimelta tullessa? Tästä rohkaistuneenna, viikko kojun pystytyksen jälkeen maaliskuun loppupuolella, päätin päästää höyryjä pois ja lähdin kojuttelemaan, kun kerran kojukin oli jo valmiiksi pystyssä. Montako teertä löydät kuvasta. Vastaus jutun lopussa.

Edellisaamun teerien kohtaamisesta innostuneena päätin lähteä seuraavana aamuna onneani koitamaan suon laitaan, kun oli kirkasta ilmaakin luvassa. Oli taas outoa talven jälkeen kävellä pimeässä metsässä kohti kojua. Onkohan täällä hirviä, no varmasti. Susiakin saattaa olla ja jopa karhuun voi törmätä? Kaksipiipuinen juttu, että pitäisi hiljaa edetä, mutta silloin todennäköisyys törmätä ei toivottuun eläimeen kasvaa. Linnut ääntelivät jo yllättävän aktiivisesti pimeässä metsässä. Mustarastas saatteli hienolla laulullaan kulkijaa.

Koju oli edelleen paikalla ja pystyssä. Tuntia ennen auringonnousua olin kojussa. Auringon noustessa alkoivat korpit tutusti reviirin merkkauksen. Tikat rummuttelivat siellä täällä. Käpytikka, harmaapäätikka ja palokärki aloittivat aamutoimet. Teeren pulinat loistivat poissaolollaan. Kolme tuntia istuin kojussa. Vain yksi naaras- ja koirasteeri kävivät suon laidassa puiden latvoissa ruokailemassa. Pitäiskö huolestua teerien vähäisyydestä? Koirasteeri kuvattu n. 170 m:n päästä suon laidassa.

Huhtikuuta oli jo eletty viikko, kun päätin taas lähteä koittamaan suosisiko onni rohkeaa. Metsäautotie oli vielä luminen ja aamuyöllä pakkasta oli -7C. Oli kiva kävellä rapeaa hankikantoa pitkin kojulle. Jahas, täällä on muitakin. Suolla oli kolme kojua lähellä soidinpaikkaa. Itse olin selvästi kauempana suon laidassa teeriä häiritsemästä. Viime vuodesta muistelin, että teeret ovat arkoja tälläisessä muuttuneessa tilanteessa ympäristön suhteen.

Taisi siinä tunti mennä auringonnoususta, kun ensimmäinen teeri tuli hyppelemään suolla olevien kojujen taakse, joten suolla kuvaavat eivät sitä nähneet. Itsellä oli hyvä näköyhteys, mutta puun käppäröitä oli edessä haitaten kuvausta. Vihdoin ja viimein pari koirasteertä lensi suoraan soidinpaikalle ja aloitti välittömästi kähinät. Kerkesin muutaman kuvan ottaa, kun teeret säikähtivät ja lensivät pois.

Todennäköisesti suolla olevista kojuista aloitettiin välittömäst kolmen järkkärin sarjatulitus, joten ei ihme, että pelästyivät. Kuvaajat suolla nousivat tarpeilleen. Se oli sitten siinä, kamat kasaan ja kotimatkalle. Johan nyt alkaa heikosti teerikevät kuvauksen osalta. Tulipahan selvä osoitus, että liian lähellä olevat kojut häiritsevät soidinta. Oma kojuni oli n. 100 m:n päässä soitimesta. Pidempää putkea kuvaajille, tai laajempia kuvia, niin soidin ei häiriinny.

Vähän tuli lohtua, kun muutaman päivän kuluttua ajeltiin pikkutietä, niin tien vieressä pellolla oli 4 koirasteertä rauhassa ruokailemassa. Niitä saikin sitten kuvata mielin määrin auton ikkunasta. Mutta, eipä ollut nytkään soidinta.

Huhtikuun toisella viikolla oli hyvää keliä luvassa kovan kevätmyrskyn jälkeen. Illalla tuntui olo taas levottomalta, joten kamera reppuun ja kelloon herätys neljältä. Herätessäni tunsin pientä vatsan vääntelyä, mutta eipä haitannut intoa lähteä matkaan. Yöllä oli taas ollut lievää pakkasta ja metsäautotie oli edelleen luminen.

Kävelin taas pimeässä metsässä otsalampun valossa kohti kojua. Yhtäkkiä kesken askeleen lensi laatta. Sitä se vatsanvääntely siis tiesi. No, matka jatkui. Pääsin n. 50m metriä, kun sama tapahtui uudelleen. Olin polvillani mättäällä ja hiestä märkänä. Tunsin kuinka kuume nousi ja aloin täristä. Oli vaikeuksia päästä painava kamerareppu selässä ylös, koska veti olon niin heikoksi.

Jatkoin kuitenkin matkaa suu hiukan oudon makuisena. Päästyäni kojulle, huomasin, että myrsky oli repinyt kojun kasaan ja tavarat olivat pitkin suon laitaa. Huuhtelin suun vedellä ja kyhäsin kojun nopeasti jotenkin pystyyn. Onneksi ämpäri ja muovipussi löytyivät läheltä, jos sattuu tarvitsemaan.

Yleensä nautin aamulla kojussa luonnonrauhasta ja -äänistä, mutta nyt oli nautinto kaukana. Puoli tuntia auringonnoususta tuli ensimmäinen teeripari paikalle tappelemaan. Oli kaunis aurinkoinen aamu, mutta hytisin kojussa kuumeisena. Enpä ole ennen kuvannut kintaat kädessä. Paikalla oli parhaillaan neljä teertä, siis melko vähän taas?

Nyt kun ei ollut suolla häirintää, niin soidin kesti runsas pari tuntia. Odotin kärsivällisesti, että pulinat mesässä loppuivat. Pakkasin repun ja nautin puoli kupillista kaakaota, mutta senhän arvasi, että taas mätäs pöllysi välittömästi. Keräsin vielä viimeisillä voimillani myrskyn heittelemät tavarat suon laidasta. Aloitin hitaan etenemisen kohti autoa, koska olo oli jo tosi heikko. Tauti piti viikon olon heikkona, mutta hyviä kuvia tuli, vaikkakin vaikeimman kautta.

Vastaus ensimmäisen kuvatekstin kysymykseen: Ensimmäisessä kuvassa oli siis 14 kpl teeriä.

Teerikevät jatkuu…