Kaamosmatkamme suuntautui tällä kertaa Lanzarotelle ja ajoittui jälleen joulukuulle. Olimme reissussa 3 viikkoa, joten aika riitti hyvin pienen saaren tutkimiseen. Majoituimme saaren pohjoisosaan Los Morros nimiseen pikkukylään. Lennot ( Finnair ), auto lentokentältä ( Cigar ) ja yksityismajoitus meren rannalla ( Caleta Campos ) toimivat loistavasti.

Katso myös: Azorit, Fuerteventura, Lanzarote, Teneriffa, Gran Canaria

Los Morros oli pieni ja rauhallinen kylä kaukana turistipyydyksistä, kuvassa majapaikkamme.

Vieressä oli Punta Mujeres ja Arrieta, joihin oli mukava tehdä kävelyretkiä auringonlaskun aikaan ja tutkia laskuveden paljastamia merenrantoja. Näimme, kun pikkukuovi riepotteli tälläistä jo parhaat päivänsä nähnyttä rapua. Mahtoiko saada syötyä? Meren rannalla huomasi selvästi meren pinnankorkeuden vaihtelut, joka oli maksimissaan n. 3 m.

Punta Mujeres:ssa oli useita laavakivillä kehystettyjä meriuima-altaita merenrannalla, jotka hienosti täyttyivät ja tyhjenivät vuoroveden mukaan.

Casa Carmelina, talo Punta Mujeres:ssa. Oli näköjään otolliset olosuhteet mehikasvien kasvattamiseen.

Arrietassa oli yksi meriuima-allas. Taustalla Arrietan kuuluisin talo, jota kutsutaan nukketaloksi. Argentiinalainen rikas vehnänviljelijä Don Juan de Leon Perdomo rakensi sen v. 1916 raikkaaseen meri-ilmastoon tyttärelleen Juana de Leon Aleman:lle, joka sairasti tuberkuloosia.

Arrietassa on myös uimaranta auringonpalvojille.

Majapaikkamme oli merenrannalla. Meren kohinaan ja välillä tuuliseenkin mereen sai tottua loman aikana. Surffarit olivat kärppänä paikalla, kun vuorevesi ja tuuli yhdessä loivat otolliset olosuhteet harrastukselle.

Lähirantojen kävelyretkillä löytyi mm. etelänharmaalokkeja, harmaahaikaroita (kuvassa), karikukkoja, tyllejä, pikkukuoveja, rantasipejä ja silkkihaikaroita. Linnut hyödynsivät laskuveden paljastamaa rantaa ja sen eliöstöä.

Arrietassa pensasvarpuset tekivät pesiään palmuihin.

Reissun yksi pääkohteista oli lännenkaulustrappi, joka viihtyy aavikoilla. Plussana olisi aavikkojuoksija, joka lienee jo vaikeampi tapaus. Aiemmilla reissuilla Fuerteventuralla ko. lintuja jahdattiin kahdella eri reissulla useita kertoja mm. Tindayan aavikolla, mutta tuloksetta. Nyt suuntasimme Lanzarotella El Jablen aavikolle, missä ko. lintuja voisi olla? Teimme ensin 2 reissua aavikolle ajellen vähän parempia nimismiehen kiharalla olevia hiekkateitä. Pikkulintuja löytyi kohtalaisesti mm: etelänisolepinkäinen, kanariankirvinen, kiuru, kuvan pikkukiuru, joka oli uusi laji itselleni ja ruostesorsia ylilennolla. Vaan ei lännenkaulustrappeja. Taitaa tulla pitkä kolmeviikoinen aavikoilla, jos ei ala löytymään, ajattelin. Minulla oli päähänpinttymä, että tällä reissulla lännenkaulustrappi kuvataan.

Kolmannella El Jablen reissulla käännyin pienemmille, melkein näkymättömille hiekkateille Soon itäpuolelle. Uskalsin näitä ajella, koska aavikon pohja oli melko hyvää eikä isoja laavamöhkäleitä ollut. Minä tähystin kuskin puolelle ja vaimo repsikan puolelle. Tuolla on, huudahti vaimo! Näin myös lännenkaulustrapin ( kuvassa ) välittömästi auton oikealla puolella n. 100 m:n päässä. Sydän pamppaillen nousin matalana autosta ulos, tuin vajaata 1000 kinomilliä auton kattoa vasten. Kerkesin ottamaan muutaman kuvan, ennenkuin lännenkaulustrappi hävisi pienen töppäreen taakse. Tarkistin asetukset näytöltä ja hämmästyin, koska kuvassa olikin 2 lännenkaulustrappia. Huh, ja kameran säädötkin vielä suht kohdallaan. Justeerasin säätöjä vielä hiukan ja odotin kamera valmiina, josko vielä ilmestyisivät.

Tulivathan ne ja vielä soidintivatkin. Sain otettua runsaasti onnistuneita kuvia, ennenkuin silminnähden onnellinen lännenkaulustrappipariskunta poistui takavasemmalle kukkaniitylle. Ilo oli ylimmillään ja ylävitoset lentelivät onnistuneen kuvaussession jälkeen.

Ennen auringonlaskua teimme päivittäin n. 5 km:n kävelylenkin merenrannalla ja uimalenkin +17°C virkistävässä uimaaltaassamme. Pimenevässä illassa pidimme terassillamme pienet trappipirskeet vaimon laittaman hyvän ruuan ja valkoviinin merkeissä. Lemmikkimme seurasivat herkeämättä, josko irtoaisi makupaloja. No irtosihan niitä, kuin koti-Suomessa mukavia koiravieraitamme, Laraa ja Siriä ruokkiessa ruokapöydästä.

Kun trappipaikka löytyi, niin löysimme samasta paikasta seuraavallakin reissulla lännenkaulustrapin, kun iso vuohilauma ajoi trapin piilostaan liikkeelle.

Hienosti näki lajikäyttäytymisen, kun lännekaulustrappi ( kuvassa ) puskissa lymyillen matalana kulkien kiersi meidät. Jos ei olisi pitkällä putkella seurannut koko ajan, niin lintua ei enää olisi löytänyt, koska maastoutui niin hyvin. Muniquen itäpuolelta LZ-401 tien läheltä löysimme vielä eri reissulla yhden lännenkaulustrapin. Teimme 6 reissua El Jablen aavikolle ja kolmena kertana trappi löytyi. Aavikosta tulikin reissun lempipaikkani. Vaikka muualla oli pilvistä, niin aavikon yllä oli aina taivas auki, koska lämmin ilma nousi ylöspäin poistaen pilvet.

Löysimme yllättäen lännenkaulustrapin myös Guinaten pohjoispuolen ylängöltäkin. Lisäksi löytyi: hemppo, kanariankirvinen ja pikkupensaskerttu.

Ajoimme Mirador del Riolle johtavaa LZ-202 länsipuolen tietä, kun huomasimme jyrkänteen reunan alapuolella kovaa vauhtia lentävän haukan. Arvelin sen olevan arabihaukka, joka lienee jopa maailman nopeimpana lintuna pidettyä muuttohaukkaakin nopeampi. Arabihaukka onkin muuttohaukasta pienempi versio ja lähisukulainen. En kerennyt kuitenkaan ottamaan kuvaa nuolen nopudella lentävästä linnusta. Kyttäsimme aikamme, mutta haukkaa ei enää näkynyt uudestaan.

Tulimme heti seuraavana päivänä uudestaan auringonnousun jälkeen mahdollista arabihaukkaa kyttäämään. Oli niin kova tuuli, ettei meinannut pystyssä pysyä. Lähdin kameran ja jalustan kanssa kohti jyrkänteen reunaa. Ajattelin, että voisin nähdä pesän n. 500 m korkean jyrkänteen reunan alapuolella. Vaimo huusi tuulen sekaan, että älä mene sinne! No, pitihän sinne silti yrittää, mutta tuuli oli niin kova, että oli palattava takaisin turvallisempaan paikkaan. N. klo 9 maissa haukka sukelsi taas jyrkänteen alla. Vähän ajan kuluttua se kurvasi takaisin ja toinenkin arabihaukka sukelsi jyrkänteeltä sekaan. Nyt sain kauempaa lentokuvia, jopa kahdesta kisailevasta haukasta yhtä aikaa ja ne olivat harvinaisia arabihaukkoja.

Parin päivän kuluttua tulimme taas samaan haukkapaikkaan. Arabiaukka lensi taas klo 9 aikoihin jyrkänteen alla, mutta en saanut kuvia. Odotin tunnin kamera valmiina, jos haukka vielä ilmestyisi. Yhtäkkiä arabihaukka syöksyi vastatuuleen ylös jyrkänteen takaa. Zoomilla rajaus sopivaksi ja kamera lauloi. Sainkin melko hyviä kuvia, koska arabihaukka ei päässyt vastatuuleen niin lujaa, mutta vauhdikkaasti kumminkin. Lopuksi arabihaukka teki huiman pystysuoran syöksyn alaspäin häviten jyrkänteen reunan taakse.

Mirador del Rion ympäristössä löytyi arabihaukkoja 2 kpl, etelänharmaalokkeja, kanariankirvisiä, korppeja, pikkukiuruja ja pikkuisia liskoja saalistavia tuulihaukkoja ( kuvassa ).

Orzola, saaren pohjoiskärjessä oli muuttunut jonkin verran. Laivaliikenne Orzola – La Graciosa välillä oli lisääntynyt selvästi. Suosikki kalaravintolamme oli kiinni, joten jäimme ilman päiväruokaa. Satamasta löytyi etelänharmaalokkeja, karikukkoja, punajalkavikloja ( kuvassa ), silkkihaikara ja tyllejä. Jos La Graciosalle aikoo mennä kuvailemaan, niin kannattaa valita tuuleton päivä. Meillä jäi nyt sinne meno väliin.

Kapea LZ-207 tie läpi Tabayesco:n ja varsinkin mutkainen loppupää oli hyvää lintukuvauspaikkaa ja muutenkin tosi idyllistä ajella. Aamulla, kun ajettiin ylöspäin kauniin auringonnousun kullatessa rinteitä, niin pysähdyttiin kuvaamaan kauniisti laulavia afrikansinitiaisia ( kuvassa ) ja kanarianhemppoja. Ajoimme eteenpäin seuraavan mutkan taakse ja melkein säikähdin, kun tielle pölähti yleensä harvemmin nähtyjä ja piilottelevia kalliopyitä, joita oli peräti 6 kpl. Käänsin auton välittömästi kapealla tiellä poikittain, että pääsen sivuikkunasta kuvaamaan. Parhaillaan sain samaan kuvaan sopimaan 3 kpl kalliopyitä. Kuvausjuhlaa kesti hetken, kunnes auto tuli vastaan ja oli lähdettävä tietä tukkimasta pois.

Ylhäällä LZ-207 ja LZ-10 tien risteyksessä on kanssa hyvä kuvauspaikka Siihen mahtuu parkkeeraamaan auton tien sivuun. Täällä kuvasin hemppoja, kanarianhemppoja ( kuvassa ) ja kanariankirvisiä.

LZ-404 tietä tuli ajettua useasti. Vain kerran, kun oli sumuisempi aamu, niin Teseguiten keskustasta löytyi harjalintuja 2 kpl ( kuvassa ), pikkupensaskerttuja ja turkinkyyhkyjä. Muina kertoina oli yllättäen tyhjää.

LZ-10 tien varressa oleva Peña del Silbo:n ylänkö oli parasta haukkapaikkaa. Edellisellä reissulla kuvasin täällä mm. niittysuohaukan ja nyt tällä reissulla kuvasin etelänisolepikäisiä ( kuvassa ) iloisesti laulamassa, korppeja, tuulihaukkoja ja kuin kirsikkana kakussa sinisuohaukan.

Sinisuohaukka lekutteli Peña del Silbo:ssa hienosti vastatuuleen lähellä maanpintaa. Sinisuohaukka tutki n. parin kilometrin reitin pariin kertaan silloin tällöin syöksyen pöheikköön.

Saaren varmimpia lintupaikkoja on Salinas de Janubion suola-altaat, joten pitihän sinnekkin tehdä pari reissua.

Lintuja oli jälleen runsaasti, mutta ehkä hiukan vähemmän, kuin aiemmalla Lanzaroten reissulla. Eteläpuolen pikku lahdessa oli hyvä päivystää retkituolilla istuen ja kamera jalustalla jököttäen. Autonkin saa melko lähelle eteläpuolella.

Laguna de Janubiosta löytyi kanariankirvisiä, karikukkoja, lapasorsia 2 kpl, pitkäjalkoja runsaasti, punajalkavikloja, rantasipejä, ruostesorsia, taveja 2 kpl, tuulihaukkoja, tyllejä, ja kuvan valkovikloja.

Eteläpuolen Playa Blanca oli melkoinen turistirysä. Oli laajentunut voimakkaasti länteen päin ja mielestäni jo liian lähelle eksoottisia ja hienoja Papagayo laguuneja, jonne kannattaa suunnata, jos rantahommat kiinnostaa. Tietäkin oli sinne hiukan parannettu. Papagayolle johtavan tien varrelta kuvasin kuvan lehmähaikaran.

Femeksessä kannattaa poiketa hienoon näköalaravintolaan, joka on yli 600 m korkealla. Söin El Mirador De Femes:ssä päiväsnäkärillä ”ajo langostinos” annoksen, eli katkarapuja valkosipulissa. Katkaravut ovat runsaassa öljyssä paistettu ja mukana vielä chilipalko. Tarjoillaan pienessä kuumassa saviastiassa. Vei kielen mennessään. Vaimon bravuri päivisin oli kanarialaiset ryppyperunat ”papas arrugadas con mojo”. Sisältää pieniä kanarianperunoita, jotka keitetään runsaassa suolassa. Mukana tulee maittavia mojo kastikkeita.

Playa Quemadassa oli meressä kalankasvattamo. Siellä oli tietenkin runsaasti lokkeja ja saattaahan siitä muitakin vesilintuja bongata. Muutama ravintolakin oli tullut rannalle lisää.

Puerto Caleron satama oli vaimon suosikkipaikka. Tiistaina oli pienet markkinat. Merkkiliikkeitä ja muita kauppoja löytyi runsaasti. Ravintoloita löytyy varmasti jokaisen makuun. Venebongarille löytyi nähtävää paljon ja löytyipä Suomalaisten valmistama sukellusvenekin ( kuvassa ).

Puerto del Carmen oli laajentunut massiiviseksi turistirysäksi. Läpi ajettiin ja se riitti, eikä uudestaan tarvinnut mennä, vaikka sielläkin olemme joskus yöpyneet parin viikon verran.

Saaren pääkaupunkiin Arrecifeen tehtiin pari reissua, joista toinen oli kuvausreissu. Menimme sunnuntaina, koska silloin on selvästi rauhallisempaa. Auto vietiin Gran Hotel:n alakerran parkkihalliin, koska rantatiellä tulee takuuvarmasti lahjakortti, jos sinne autonsa jättää. Siitä on kilometrin kävely Castillo de San Gabriel:n, missä on laskuveden aikaan hyvät lieterannat ja siten lintuja kuvattavaksi asti. Kesken kuvauksen iski kova sadekuuro ja olimme toisiimme liimautuneena pienen sateevarjon alla, kuin Don Juan ja Carmen. Iso kamerakin jalustalla piti saada sekaan. Ohi kulkijakin katsoi meitä hymyillen, että ompa hempeätä heti aamulla:)

Arrecifessa kuvasimme harmaahaikaran, merilokkeja, pikkukuovin, pulmussirrejä, tundrakurmitsoja ( kuvassa ) ja tyllejä. Paluumatkalla autolle palkitsimme itsemme herkullisilla leivoskahveilla rantatien Panaderia pasteleria Lolitassa.

Costa Teguise on selvästi rauhallisempi paikka ja väljempi ympäristö, jos saaren eteläpuolella haluaa majoittua, vaikka sekin pikkuhiljaa jatkaa kasvamistaan.. Golf kentän ympäristö on hyvää kuvauspaikkaa. Täällä kuvasin lehmähaikaroita, tuulihaukkoja ja vaaleakiitäjiä ( kuvassa ), joka oli itselleni uusi laji.

Costa Teguisen kautta ajoimme aamutuimaan tutkimaan hiekkatietä Los Ancones:n päin. Läheltä Los Anconesta löytyi parina kertana kalliopyitä. Ensimmäisellä reissulla 1 kpl ja toisella 2 kpl. Täällä kuvasin myös etelänisolepikäisiä.

My way is the highway. Cueva de los Verdes:lle johtava tie.

Jos markkinoista tykkää, niin entiseen pääkaupunkiin Teguise:n kannattaa mennä sunnuntaina. Muutenkin kiva paikka käveleskellä ympäriinsä. Miehille löytyy rautakauppa ja naisille paljon pikku putiikkeja

Teguisen kukkulalta löytyy Santa Bárbara Castle, joka rakennettiin Guanapay tulivuoren huipulle 1400 luvulla Teguisen kaupungin suojelemiseksi merirosvoilta.

Caleta de Famara, joka on surffareiden mekka oli jonkin verran laajentunut sitten viime reissun. Lintuja emme tällä kertaa täältä hakeneet, vaan söimme eväät katsellen surffareiden touhuja.

Club La Santa, joka on urheilijoiden mekka oli laajentunut voimakkaasti. Kuvassa keskellä äärimmäisenä meren rannalla. Ranta on myös surffareiden suosiossa korkeine aaltoineen. Lintuja ei ollut lokkeja kummempaa.

El Golfo oli samanlainen hässäkkäpaikka, kuin ennenkin. Paljon ravintoloita ja sisäänheittäjiä, mutta jos rauhallisempaa paikkaa hakee, niin tänne ei kannata mennä.

Timanfayan kansallispusto oli edelleen säilynyt lähes koskemattoman oloisena turistivirrasta huolimatta. Jos tykkää lumoavista kraaterimaisemista, niin silloin tämä on oikea paikka.

Lintukuvauspaikat tällä reissulla. Kuva LR karttaosiosta.

Kuvasin 35 lintulajia joista 3 kpl oli itselleni uusia. Lännenkaulustrappi oli mieluisin tällä kertaa. Viikossa kyllä kerkeää tämän pienen, kauniin ja matalapiirteisen saaren koluamaan, mutta kiirettä pitää. 2 viikkoa on passeli ja 3 viikossa joutuu jo samoja paikkoja koluamaan moneen kertaan. Saari on helppo autoilla ja pääosin hyvät tiet. Päivälämpötilat olivat 21 – 24°C ja aamuisin 16 – 19°C. Muutaman kerran satoi. Väliin oli melko tuulistakin. Viimeinen viikko oli kylmempi, kun käänsi tuulen pohjoiseen. Kaamosreissuun verraton paikka. Kiitoksia tarkkanäköiselle matkakumppanille lintuhavainnoista, joka laittoi lisäksi niin hyvää ruokaa, ettei tehnyt iltaisin ravintoloihin mieli mennä syömään. Päivisin tietysti syötiin snäkäreitä reissun päällä. Paitsi sunnuntaina, kun melkein kaikki paikat olivat kiinni.

Yyterin lietteet Porissa ovat yksi Suomen tärkeimmistä lintualueista ja muuttolintujen levähdysalueista. Alue on erityisesti kahlaajalintujen suosiossa. Uusien pitkospiden avajaiset vietettiin 2014 syksyllä. Pitkospuiden varrella on useita lintulavoja, joista jokainen läytää mieleisensä.

Yyterin lietteiden vieressä on myös 6 km:n hiekkaranta auringonpalvojille, joka on Suomen ja Pohjoismaiden pisimpiä rantoja.

Katso myös  Yyterin linnut 2017

Toukokuun lopulla olimme lähdössä vaimoni kanssa reissuun Yyterin lietteille. Halusin olla paikalla heti auringonnousun aikaan, jolloin ei lämpöväreily vielä pääse kuvia pilaamaan, joten kotoa lähtö tapahtuisi yöllä kahden aikaan. Päätimme kuitenkin vuokrata asuntovaunun ja yöpyä paikanpäällä, jotta ei tarvitse niin aikaisin herätä.

Ajoimme jo edellisiltana paikalle. Käännyimme Mäntyluodontieltä Huhtalanraitille.  Ajettuamme n. 2 km Huhtalanraittia saavuimme parkkipaikalle. Ajattelin, että tässähän on hyvä yöpyä. Yöpymishalut hälvenivät nopeasti avattuani auton oven. Hyttysiä hyökkäsi välittömästi mustanaan kimppuun.

Yyterin sannannokka.

Päätimme käydä pikaisesti tutustumassa paikkaan pelkkä kiikari mukana ja siirtyä sitten yöksi johonkin tuuliseempaan paikkaan merenrannalle. Parkkipaikalta oli alle kilometri ensimmäiselle lintulavalle nimeltä Yyterin lietteet. Keli oli aurinkoinen ja näkyvyys hyvä. Etäisyys lintulavalta oli vesirajaan n. 300 – 400 m ilmansuunasta riippuen.

Paikka tuli nähtyä, joten lähdimme katselemaan asuntovaunulle sopivaa yöpymispaikkaa. Muistin aiemmilta kalastusreissuilta reippaan poikani kanssa mukavan niemennokan, joka on kunnan omistuksessa ja voisi olla sopiva yöpymispaikka. Ajoimme paikalle ja paikka näytti sopivalta. Mukava tuuli puhalsi mereltä, joten hyttysarmeijoista ei pitäisi olla kiusaa.

Kuvasin hienossa ilta-auringossa vesilintuja sillä aikaa, kun vaimo kokkasi gourmee kokin ammattitaidolla kaasuliedellä illallisen. Kauempana oli lukuisia vesilintuja, mutta olisi vaatinut kaukoputken tunnistamiseen. 1344 kinomilliä riitti tällä kertaa vain kuvan silkkiuikun ja tukkasotkan kuvaamiseen. Tuntemattomaksi jäänyt haukka saalisti lahdella ajaen vesilinnut karkuun.

Säppi majakkasaaren takaa  ( kuvassa taustalla ) paistoi ilta-aurinko asuntovaunun tummennetusta ikkunasta sisään, kun söimme valkoviinin kanssa maukkaan kesälautasen kera uusien perunoiden ja sillin ym. Uni maittoi aikaisin raikkaassa meri-ilmassa.

Aurinko nousi neljän aikoihin, joten olimme jo kolmen jälkeen reippaana aamutoimissa. Saukko kurkki meressä aamutoimiamme. Ajoimme eiliseltä tutulle parkkipaikalle Yyterin lietteille ja puimme jo autossa valmiiksi hyttyssuojat päähämme.

Lähdimme kävelemään kohti kilometrin päässä olevaa Yyterin lietteet lintulavaa. Joku oli vielä aikaisemmin liikkellä. Kaveri oli jo tulossa poispäin lintulavoilta. Hän avasi auton ikkunan ja samassa oli hänen naamansa niin täynnä hyttysiä, ettei kasvonpiirteitä erottanut. Hän kertoi, että lintuja oli aika vähän liikkeellä. Huh, onneksi meillä oli hyttyssuojat päässä.

Laulurastas kökötti metsässä kannon päällä.

Aamu oli vielä kolea, niin en vielä pahasti hikoillut kamerakuorman alla kävellessämme hyttysiä täynnä olevan metsän läpi. Vaimo oli jo hiestä märkänä ja hyttyset olivat pistäneet hyttysverkon läpi korvanlehdet turvoksiin.

Kiipesimme Yyterin lietteet lintulavalle ( kuvassa taustalla vasemmassa reunassa ). Ranta oli tosiaan vielä melko autio. Päätimme siirtyä samantien vajaan kilomerin päässä olevalle sannannokka lintulavalle, joka on hiukan lähempänä vesirajaa. Sinne johtikin upeat kaiteilla varustetut pitkospuut.

Matkalla kuvasin aamuauringossa upeasti laulavan ruokokerttusen.

Sannannokan lintulava olikin jo vähän lähempänä vesirajaa n. 150 – 200 m:n päässä. Näkymät olivat silmiähivelevät. Hyttysistä ei ollut enää tietoakaan, kun pääsimme metsästä pois. Haarapääsky lämmitteli viereisessä puussa aamuauringon loisteessa.

Onneksi paikalle tuli myös kaukoputkella varustettu lintutietäjä, joten pääsin taas yhteistyöhön itseäni paremman tietäjän kanssa. Lintuja ilmestyi pikkuhiljaa lietteelle ja kauemmaksi merelle enevässä määrin. Oli aika aamun juhlahetkelle. Kahvi ruisleivän kera kruunaa tälläiset upeat aamut.

Ristisorsat löysivät ruokaa lietteestä.

Valkoposkihanhetkin löysivät huikopalaa.

Merikihu teki tapansa mukaisen ryöstöretken ja pakotti lokin oksentamaan pyydystämänsä kalan aamupalaksi.

Harmaahaikaralla oli ilmeisesti pesä rannan ruovikossa.

Ruskosuohaukka teki aamun ensimmäisen saalistuskierroksen edessämme.

Merimetsot olivat liikkeellä kalastajien iloksi.

Taivaanvuohi pesi myös ruovikossa.

Telkät lensivät kiivaasti kohti pohjoista.

Pikkuhiljaa alkoi lämpöväreily kahdeksan aikaan voimistumaan häiritseväksi, joten päätimme pakata tavarat ja lähteä samaa reittiä takaisin. Poikkesimme vielä Yyterin lietteet lintulavalla hikeä kuivattelemassa.

Kuvassa väsynyt linturetkeilijä hyttysiä piilossa.

Johan olivat taas hyttyset hikisen ihon kimpussa, kun oli pakko vähentää vaatteita. Ryhmä luokkaretkeläisiä kulki shortseissaan tornin ohi hyttysarmeija perässään.

Kuvasin täältä vielä lietteelle, mutta lämpöväreily oli jo niin voimakasta, ettei kuvista tullut mitään.

Kelvollisia kuvia tuli mm: Haarapääsky, harmaahaikara, kuovi, luotokirvinen, merikihu, merimetso, ristisorsa, ruokokerttunen, ruskosuohaukka, suosirri, taivaanvuohi, telkkä, tundrakurmitsa ja valkoposkihanhi. Lisäksi nähtiin useita muita lintuja, jotka olivat niin kaukana, ettei saanut kelvollista kuvaa.

Kävelimme taas metsikön läpi entistä suurempi hyttysarmaada ympärillä. Vastaan tuli taas luokkarekeläisiä. Nähdessään varusteemme hyttyssuojineen opettajat kyselivät meiltä hyttystilanteesta. No, kerroimme totuuden, että tosi paljon on hyttysiä. Ryhmä jatkoi vielä jonkun matkaa paljaine käsivarsine ja säärinen. Muutaman minuutin kuluttua he kääntyivät ympäri ja juoksivat takaisin linja-autolleen kirkuen, kuin Hitchcock:n linnut elokuvassa. Rankkaa on tämä luontomatkailu.

Kävimme vielä pyörähtämässä Herrainpäivät niemellä löytämättä mitään kummempaa kuvattavaa. Auringon paistaessa täydeltä terältä jatkoimme vielä kohti Mäntyluotoa. Jopas alkoi nälättämään ja ramaisemaan aikainen herätys. Pysähdyimme Mäntyluodon uimarannan kupeeseen levähdyspaikalle. Emäntä kokkasi maittavan päivällisen asuntovaunussa ja minä tiirailin lintuja kuvattavaksi laihoin tuloksin.

Ajelimme vielä luotsiaseman ohi Mäntykallon saaren päähan, missä oli idyllinen kallioinen rantapaikka.

Tästä jatkoimme Reposaareen, missä pirautimme kahvit kaasuhellalla hienossa rantapaikassa.

Lähdimme kohti Merikarviaa. Päätin poiketa Ahlaisessa katsomassa olisiko edellispäivänä pellolla nähty harvinainen tiibetinhanhi vielä paikalla. Haravoin lähipellot, missä viimeksi nähty, mutta eipä löytynyt enää. Asuntovaunusta on se haitta, että on hankalampi ajella pienemmillä teillä, missä lintuhommissa yleensä pyöritään.

Koska asuntovaunussa oli vielä vuokra-aikaa yksi päivä jäljellä, niin piti taas löytää yöpymispaikka. Kiva paikka löytyikin. Pieni kalasatama ennen Merikarviaa oli sopiva paikka meille.

Kuvailin auringonlaskun kultaamia lintuja, kun vaimo taas loihe loihti hienon illallisen auringon laskiessa ja satakielen pitäessä luonnon omaa konserttiaan. Kuvassa merihanhet ylilennolla kohti auringonlaskua.

Asuntovaunu oli oiva vaihtoehto yöpymiseen lintumatkailun lomassa. Voi syödä, nukkua ja liikkua melko vapaasti. Tärkeintä , että oli helppoa olla lintupaikoilla heti auringonnousun jälkeen.

Saarioisjärvi on Valkeakosken eteläpuolella sijaitseva rehevöitynyt linturikas järvi. Toukokuun puolivälissä teimme retken itsellemme uudelle lintupaikalle.

Pohjoisesta tullessa käännyimme Hämeenlinnantieltä oikealle Jutikkalantielle. N. 150 m Jutikkalantietä ajettuamme löytyi autolle parkkipaikka. Kävelimme n. 650 m polkua pitkin hienon lehtomaisen metsän läpi Lapinnokan matalalle lintulavalle.

Matalalta lintulavalta avautuu hieno näkymä suurelta osin rehevöityneelle järvelle. Lavan edusta näyttäisi siltä, että talvella olisi niitetty enimmät ruovikot pois. Aamuaurinko paistaa aikaiselle kuvaajalle  hyvin selän takaa.

Heti tullessamme luhtakana toivotti tervetulleeksi omalaatuisella äänellään, mutta outona kähmyilijänä tunnettu lintu ei hevillä näyttäydy, kuten ei nytkään.  Taivaanvuohi mäkätti myös lähellä suostuen myös lyhyeen lentonäytökseen. Jonkinlaisen kuvankin kerkesin siitä nappaamaan.

Ruokokerttunen ja pajusirkku lauloivat kauniisti aamuauringon luovuttaessa ensimmäisiä säteitään metsän läpi. Myös kuovi liritteli taivaalla keväistä lauluaan. Laulujoutsenpariskunta oli aamutoimillaan ja kuuluttivat reviiriään.

Joku haukka, niin luulin,  lensi suoraan meitä kohti. Yritin pitkällä putkella saada sitä kuvaan siinä onnistumatta. Tempaisin olalta lyhyemmän zoomilla varustetun putken, joka on ideaali lähilentokuvauksessa. Sain linnusta kuvan kun se oli lähes yläpuolellamme. ”Haukka” osoittautui käeksi, joka muistuttaa kauempaa katsoen yllättävän paljon haukkaa.

Kurjet, joita oli 6 kpl parhaillaan kuuluttivat kovalla äänellä järven kuuluvan omaan reviiriinsä. Tappeluhan siitä syntyi ja kuvaaja tykkäsi.

Kalatiira sai napattua jälkikasvulleen aamupalaa.

Ruskosuohaukka teki laajan saalistuskierroksen edessämme, saalistaen sammakoita, hyönteisiä yms, tarjoten kuvaajalle runsaasti räpsyteltävää.

Sorsalinnuista näyttäytyivät punasotka

ja sinisorsa.

Paluumatkalla tiheän lehtomaisen metsän läpi kuului useita lintujen ääniä, mutta digikennolle tarttui ainoastaan kirjosiepon kuva, joka olikin kesän ensimmäinen ko. lajista.

Saarioisjärvi on mielenkiintoinen luontoretkipaikka ja helposti saavutettavissa.

Jälleen veri veti huhtikuun viimeisenä viikonloppuna Utö:n lintusaarelle vaimon kanssa vappuviikonloppua viettämään.  Kaikki oli jo tutumpaa viime vuoden käynnin perusteella.

Katso myös Utö linturetki.

Pärnaisten lähtösatamassa näimme merivartioston suorittaman pelastusharjoituksen, joka oli upeaa seurattavaa.
M/S Eivor:n reittikartta Pärnainen – Utö. Kuva laivan yläkannelta.

Merimatka Pärnainen – Utö sujui aurinkoisella ja heikkotuulisella saaristomerellä laivan yläkannella maisemia ja lintuja tarkkaillen. Kuvasin pitkällä putkella jalustan päältä etukannen etuosassa, missä laivan moottorin aiheuttama tärinä oli pienempi. Merimatkalla kuvasin mm: Haahka, isokoskelo, lapasorsa, merihanhi, meriharakka, mustalintu, pilkkasiipi ja teeri.

Itselleni oli yllätys, kun näimme Aspö:n tullessa Teeren soidintamassa kalliolla.

Merikotka vartioi muuttohaukan pönttöä linjataulun päällä. Muuttohaukan pesintä ei liene kuitenkaan vielä onnistunut.

Illan hämärtyessä Utö kuvattuna n. 13 km:n etäisyydeltä Jurmosta. Polttoväli oli 1300 kinomilliä.

Tällä kertaa yövyimme Havshotel:n päärakennuksessa. Huone oli hyvä ja siisti, mutta ei merinäköalaa, kuten Kalkaksessa viime vuonna.

Aamulla herätys oli neljän maissa. Illalla laivalla tullessa kuulimme, että saarella oli nähty yöhaikara. Haimme sitä hotellin ympäristöstä, missä se oli illalla viimeksi nähty, tuloksetta. Staijasimme hetken majakan takana. Lähdimme vielä opastettuna hakemaan yöhaikaraa isolla porukalla, mutta se oli ilmeisesti jo illalla lähtenyt tiehensä. Tunsi varmaan itsensä turhaksi julkimoksi, kun Turusta asti taksiveneellä sitä oli illalla tultu isolla porukalla katsomaan. Onneksi itsellä ko. lintu kuvattuna, ulkomailla kylläkin, niin ei kauheasti harmittanut.

Aamun kuvaukset jäivät melko vähiin yöhaikaran hakuiluista johtuen. Kuvasin mm: Haahka, kivitasku ( kuvassa ), kottarainen, merikihu, punarinta, tukkakoskelo, varis.

Luotsivene hakee luotsin laivasta.

Aamupalan jälkeen otimme koko kuvausarsenaalin mukaan ja suuntasimme itäniitylle. Aurinko porotti jo täydeltä terältä. Ongelmaksi muodostui pitkällä putkella ( 600 mm x 1,4 jatke x 1,6 kroppi ) lämpöväreily, joka tuntui olevan kallioisella saarella erityisen voimakasta. Kuvaamisesta ei tullut oikein mitään pitkällä putkella. Kuvasta ei saanut tahtonut saada terävää oikein millään konstilla lämpöväreilystä johtuen.

Läpöväreily syntyy, kun aurinko lämmittää maan-, tai vedenpintaa ja lämmin ilma nousee ylöspäin aiheuttaen väreilyä. Väreily on voimakkaampaa lähellä maan- tai vedenpintaa, mutta kyllä sen lentokuvauksissakin selvästi huomaa. Jokainen on huomannut ko. ilmiön, kun kesällä katsoo kuumaa asfaltin pintaa. Pitkällä putkella ko. ilmiö korostuu, koska ilmaa mahtuu enemmän kohteen ja kuvaajan väliin.

Pikkuputkella ( 200 mm x 2 jatke x 1,6 kroppi ) sai läheltä muutaman metrin päästä kuvattuna hernekertusta ( kuvassa ) sentään jotain aikaiseksi. Aamupäivällä itärannalla lämpöväreilystä huolimatta kuvasin mm: Hernekerttu, kivitasku, luotokirvinen, punajalkaviklo soidinlennolla, tiltaltti ja tylli.

Maittavan ja monipuolisen lounaan jälkeen pikku huili ja auringon porottaessa lämpöväreilyään lähdimme uudelleen kuvauslenkille. Kaupalla oli munkki- ja simakekkerit vappuaaton kunniaksi. Kuvassa kalanpäänäyttely kylän raitilla.

Lämpöväreily oli edelleen posketonta, mutta kovalla yrittämisellä jotain sentään syntyi. Kesnäsin lahdelta löytyi Mustakurkku-uikku pariskunta. Jäteasemantiellä kuvasin mm: Kivitasku, leppälintu, merihanhi ja harvinaisempi mustapaatasku ( kuvassa ).

Illalla klo 19 maissa pahimman auringon poltteen jo hellitettyä pystyin kuvaamaan jonkilaisen kuvan harvinaisesta allihaahkasta kaakkoisrannan kallioilta kaukaa mereltä.

Vappuaamuna oli rauhallisen illan jälkeen jälleen aikainen herätys neljältä ja livahdimme virkeänä aamukuvauksille hotellin lähirannoille. Olo ei ollut kuin Kotkan pojilla ilman siipii;) Auringonnousu oli jälleen mykistävä viime vuoden tapaan.

Aamulla ennenkuin lämpöväreily pääsi vaikuttamaan, niin kuvat napsahtelivat teräviksi, kuin itsestään. Kuvasin mm: Haahka, harmaalokki, kalatiira, kivitasku, kottarainen, merilokki, merimetso, tukkakoskelot hienosti soitimella ( kuvassa ) ja västäräkki.

Paluumatka Utö – Pärnainen M/S Eivorilla oli taas aurinkoinen ja meri oli melkein tyyni. Taas kuvasin paluumatkalla koko matkan ja paikkasin puutteita reissun tavoitelinnuista: Alli, merikotka, mustalintu, riskilä, suopöllo ja sääksi.

Kiitokset JH:lle ja muille kaukoputkimiehille kohteiden löytämisessä. Mukavaa lintuporukkaa oli taas mennen tullen laivassa. Laivamatkat kannattaakin hyödyntää tarkkaan, jos on hyvä ilma, koska enemmän siinä lintuja näki, kuin konsanaan Utössä.