Torronsuo, joka sijaitsee Forssan eteläpuolella on yksi Etelä-Suomen suurimmista soista ja tunnettu hyvänä Kurkien seurantapaikkana. Syyskuun alussa lähdimme Torronsuolle seikkailemaan.

Aloitimme pohjoispuolelta suota kiertämällä n. 2,5 km:n lenkin Kiljamon saarekkeen ympäri vastapäivään pitkospuita pitkin. Saarekkeella sijaitsevalla luontotornilla tarkkailimme jonkin aikaa. Näköalat olivat upeat, mutta lintuja ei näkynyt ensimmäistäkään. Jostain kaukaa idästäpäin kuulimme Kurkien ääntelyä.

Mietimme, että menemmekö pitkospuita pitkin suon yli eteläiselle Idänpäänkallion lintutornille. Päätimme mennä autolla teitä pitkin, koska pitkospuut olivat tosi liukkaita märkänä. Pitäisi olla nastakengät, niin kävely helpottuisi. Olin laittanut jo kotona gepsiin koordinaatit, joten torni löytyi helposti. Muuten olisi ollut vaikeuksia. Tornin kupeessa oli hienot laavut ja tulentekopaikat. Lintuja ei taaskaan näkynyt, vaikka suomaisema oli hieno. Edelleen kuului kaukaa idästä Kurkien ääniä.

Löysin kartasta paikan nimeltä Myllysyrjä, missä tie kulkee aivan suon reunaa itäpuolella, mistä Kurkien ääniäkin kuului. Löysimme paikan taas gepsillä helposti.

Tarkkailimme puolisen tuntia ja näimme 3 Ruskosuohaukkaa kaartelemassa taivaalla, sekä Kivitaskuja suon laidassa. Nyt tulimme jo ilmeisesti liian pitkälle, koska Kurkien äänet kuuluivat lännestä.

Tutkin taas karttaa ja löysin mielestäni hyvän paikan vähän lännenpänä nimeltä Kivirounionmaa. Paikka oli kallioinen niemenkärki suolle, mistä kuvittelin näkeväni hyvin suolle. Paikka taas gepsiin ja ensin maaseututeitä, sitten peltoteitä ja lopuksi metsäautoteitä niin pitkälle, kun autolla pääsi. Ajaessamme lensi tien viereen mäntyyn kaksi Ruskosuohaukkaa. Pysäytin auton sopivaan paikkaan, kamera käteen ja varovasti repsikan puoleinen ikkuna auki. Juuri, kun kamera oli kuvausvalmiina päättivätkin sankarimme jatkaa matkaa, joten se siitä. Jatkoimme yhä heikkenevää metsäautotietä eteenpäin. Alkoi jo mietityttämään, että joutuuko takaisin tullessa peruuttelemaan kilometritolkulla kapeaa metsäautotietä pitkin. Saavuimme kallioiselle hakkuuaukealle, mistä löytyikin paikka auton kääntämiseen. Reput niskaan ja kohti suon laitaa.

Vaimo bongasi heti Käpytikan kuvattavaksi. Sitten oli mehiläispesiä polun varressa. Aika kuhina oli, mutta varovasti kulkien selvittiin ilman pistoksia. Törmäsimme jonkun kuvaajan piilokojuun metsässä, minkä kohdalta pölähtikin jotain isompia lintuja lentoon. Ryteikkö senkuin tiheni, kun suunnistimme gepsin avulla kohti suon laitaa. Välillä tuoksui tosi voimakas virtsan haju. Olisiko ollut hirvien, tai joidenkin muiden eläimien majapaikka.

Kurkien äänet alkoivat voimistumaan. Samassa puiden välissä vilahti 3 lentävää kurkea. Kerkesin ottaa ilta-auringossa vastavaloon muutaman silhuettikuvan lennossa. Pääsimme lopultakin suon laitaan, mutta ei siitä mitään nähnyt, koska oli niin tiheää ryteikköä, eikä ollut mitään korkeampaa paikkaa lähistöllä. Söimme eväät ja yritimme jatkaa suon laitaa, mutta olisi pitänyt olla viidakkoveitsi päästäksemme eteenpäin. Lähdimme takaisinpäin aivan hiestä märkänä, mäkäräiset, hirvikärpäset ja hyttyset seuranamme.

Alkoi kuulumaan taas tosi kova meteli Kurkien ääntelyistä. Sieltä oli iso parvi tulossa. Odotin kamera valmiina ja sainkin puitden välistä pari lentokuvaa muutamasta Kurjesta.

Kuvasaalis jäi melko laihaksi, mutta liikuntaa, raitista ilmaa ja roppakaupalla luontoelämyksiä saimme. Autokin löytyi vielä metsästä gepsin avulla, mitä ilman en kuuna päivänä tuonne umpimetsään lähtisikään. Päivä oli pulkassa ja väsyneet lintukuvaajat matkalla kohti sivilisaatiota.

Kauniissa elokuun aamuauringonpaisteessa ajelimme Keikyän kohdalla kohti Puurijärveä, joka on yksi Etelä-Suomen parhaita lintujärviä.

Huomasin puhelinlangoilla ja pellolla parven Kottaraisia hyvässä valossa. Päätin pysähtyä kuvaamaan niitä, koska olen kottaraisia kuvannut suhteellisen vähän.

Kerkesin jokusen kuvan Kottaraisista ottamaan, kun huomasin kauempana pellolla ihmeellisen näyn. Harmaita ukkoja seisoskeli pilvin pimein pellolla. Meinasin sydärin saada huomatessani niiden olevan Kurkia. Otin välittömästi muutaman yleiskuvan pystyäkseni laskemaan ne kuvasta. Niitä oli 212 kpl vaimon myöhemmin kuvista laskemana.

Lähemmäksi pitää päästä, ajattelin. Pellon reunaa hiipimällä olisi yksi vaihtoehto. Avoimessa maastossa en olisi päässyt kovinkaan lähelle ilman Kurkien pakoreaktiota. Päätin ajaa autolla taaksepäin, josko joku metsäautotie löytyisi. Gepsin avulla sellainen löytyikin. Ajoin autolla niin lähelle, kuin pystyin. Sitten hiipimällä pienen metsäsaarekkeen suojissa aina välillä kuvaten.

Kurjilla nousivat päät pystyyn, mistä arvasin tulleeni huomatuksi.

Muutama kuva vielä ja ja koko armada lehahti lentoon.

Otin vielä lentokuvia sen minkä kerkesin poistuvasta parvesta. Loistava luonnon näytelmä! Oli se tämän kesän yksi vaikuttavimmista näyistä linturintamalla.

Jatkoimme matkaa Puurijärven lintutornille. Parkkipaikalla oli jopa Metsähallituksen rakentama vessa. Polku, näköalatasanne ja itse lintutorni olivat hienossa kunnossa. Kuvasin tornista mm. Ruskosuohaukkoja, Harmaahaikaraa, Nokikanoja ja Tiiroja. Kuvaajalle liian kaukana, kuten aina lintutornista. Joitakin kohtuullisia kuvia Nokikanasta sain tornin alla olevalta kalliokielekkeeltä rantaan hiipimällä.

Luontopolkukin oli hyvässä kunnossa.

Takaisin tullessa käväisimme Kortejärven lintutornilla Urjalassa. Torni on myös tosi hienosti rakennettu ja esittelytaulut linnuista ja ympäristöstä olivat parhaat näkemäni. Kiipesimme tornia ylöspäin, kun huomasin liikettä kaislikossa. Aloin kuvaamaan, kun samassa alkoi paukkua, kuin talvisodassa. Säikähdin ja meinasin vetää maihin, mutta maahan oli ainakin 5m matka. Ihmettelin, mitä tämä nyt on, kunnes muistin, että sosrsastusaika alkoi klo 12. Ihmettelelimme suuresti, että lintujärvellä, lintutornin vieressä saa räiskiä vapaasti. Kolme venekuntaa oli järvellä sorsia jahtaamassa, joten linnuista ei ollut tietoakaan.

Elokuun puolivälissä mennään ja Sääksien ruokailu Pohtiolammella alkaa lähestyä kiihkeintä vaihetta. Päätin ex tempore lähteä Sääksiä kuvailemaan maailman parhaalle Sääksien kuvauspaikalle Pohtiolammelle. Tämä on jo kesän neljäs kuvausreissu Pohtiolammelle, joten paikat ja tavat ovat tuttuja. Lammen vieressä on 6 piilokojua, mistä pääsee lähietäisyydeltä kuvaamaan. Nämä 6 kojua ovat yhden kuvaajan tai porukan käytössä koko vuorokauden. Kojut pitää varata jo syksyllä seuraavaksi kesäksi, jos meinaa saada paikan. Yleisötornissa on lisäksi 6 kuvauspaikkaa n. 30 m:n etäisyydellä lammesta, joita ei periaatteessa varata etukäteen.

Olin vasta puolen päivän aikaan liikkeellä, joten sain viimeisen paikan. Olo oli kuin ompeluseurassa, kun kamerat laukoivat sarjalla sääksen iskiessä. Aamulla oli kuulemma ollut sumua ja sääksiä parhaillaan 7 kpl ilmassa. Vanhemmat tulivat 1-2:n poikasen kanssa ja jäivät korkeammalle tarkkailemaan, kun poikanen yritti saalistaa. Vanhemmat antoivat ääntelemällä kovasti ohjeita. Poikasen saatua kalan, vanhemmat saattoivat sitä vähän aikaa Vesijärven, Sahalahden, tai Längelmäveden suuntaan. Tämän jälkeen vanhemmat tulivat joskus itse ruokailemaan, joskus taas jatkoivat poikasen perässä pesälle. Muutaman kerran poikanen otti kala kynsissä korkeutta pellon päällä nousevassa ilmavirtauksessa, ennenkuin lähti vastatuuleen kohti pesää.

Uhuu, kylläpä on kylmää.

Missä se vastatuuli on, käännytäänpäs sinne.

Jotain on kynsissä, lähdetäänpä lentoon.

Huh, kylläpäs painaa.

No voihan…, taisin nousta myötätuuleen.

Ei tuu mitään, mutta pakko yrittää.

Apua, nokilleen mennään.

Pakko pudottaa elämäni suurin kala pois.

Sinne meni ja noin hyvän näköinen.

Mitä, eikö meinaa irrota?

Joutuuko tässä vielä uudestaan sukeltamaan?

Huh, tiukka paikka. Mutta juurihan mä opin vasta lentämään.

Ei muuta, kun pää pensaaseen ja uusi kierros. Seuraavalla kertaa pienempi kala ja nousu vastatuuleen.

Koska kuvauskaverit kojussa olivat saaneet hienoja Sääksikuvia aikaisin aamulla sumussa päätin maksaa seuraavankin päivän kojuvuokran ja tulla jo aikaisin aamulla paikalle.

Sunnuntaiaamuna olimmekin vaimon kanssa paikalla jo ennen kuutta. Olimme ensimmäisiä yleisötornin kojussa. Lammen pääkojussa oli jo kuvaaja paikalla. Aurinko alkoi juuri sopivasti pilkistämään metsän takaa, mutta sumua ei pettymykseni ollut. Alkuun aurinko paistoi pahasti suoraan linssiin. Vaimo oli mukana, koska keskityin syöksykuvien ottamieen. Kuvaaminen on tällöin tosi haastavaa, koska kojuista on vaikea kurkkia ylös ja pitäisi olla valmiina kuvaamaan syöksyä. Vaimo oli siis ennakkovaroittajana, että koska Sääksi lähtee syöksyyn. Nyt homma alkoikin pelittämään ja sain useita syöksykuvia.

Klo 6 – 9 kuvat olivat vastavalokuvia ja klo 9:n jälkeen paistoi oikealta sivusta. Sääksiä näimme parhaimmillaan 5 kpl yhtä aikaa pyörimässä lammen päällä. Kymmenen maissa ensimmäinen kortti oli jo täynnä ( n. 550 kuvaa ). Puolen päivän jälkeen käytiin syömässä ja tyhjensin kortit tietokoneelle. Sen verran vilkaisin kuvia, että huomasin syöksykuvien olevan hiukan epäteräviä. Suljinaikojen piti riittää koska parhaillan taisi olla 1/6400 s. Kamera ei siis kerennyt Sääksen syöksyssä ( n. 50 – 60 km/h ) tarkentamaan, koska alakojuista ei pystynyt seuraamaan kameralla syöksyä, vaan kuvasin 8 kuvaa/s, kun vaimo antoi merkin. Lammen pinta lisäksi kiilteli, niin af ilmeisesti häiriintyi.

Muutin taktiikkaa ja hain lammen sivusta sopivan korren samalta etäisyydeltä, mihin lukitsin tarkennuksen. Objektiivista af pois ja mahdollisuuksien mukaan hiukan svyväterävyyttä lisää pienentämällä aukkoa. Sujinajan laitoin 1/4000 s tasolle.Uusi yritys uusilla säädöillä. Johan alkoi vähän parempaa esitystä kameran takanäytöltä tulemaan ja sain kohtuullisia syöksykuvia. Vaikkakin parannettavaa jäi vielä.

Kävin aiemmin huhtikuun lopussa järven lounaispäässä ruskosuohaukkoja kuvaamassa ja yhtä pääsinkin lennossa kuvaamaan. Lisäksi sain kuvia nuolihaukasta. Otin tällöin myös kuvia ruskosuohaukoista järven koillispäässä, kun ne iskivät kaislikkoon. Kuvat olivat tosi kaukaa. Käsitykseni mukaan kaksi naarasta siellä temmelsi. Paikallistin ko. paikan kartalta.

Elokuun alussa koordinaatit gepsiin ja menoksi. Jouduin vähän aikaa kiertelemään, että löysin paikan, mistä yritän tiheikköjen läpi rantaan. Löysinkin mieleisen paikan ja ajoin auton parkkiin. Samassa huomasin pari kurkea käyskentelevän kaurapellossa. Ikkuna salamana auki ja kamera laulamaan. Oli tarkennusvaikeuksia, koska oli kuuma aurinkoinen päivä ja ilmassa oli liikaa lämpöväreilyä.

Lähdin tarpomaan kaurapellon laitaa kohti rantaa. Samassa kurjet pölähtivät lentoon n. 20 m:n päästä. Vetäisin kameran esiin ja aloin laukomaan kurkien perään kuvia. Kamerassani on aina valmiina taivasta vasten lentokuva-asetukset, jolloin plussaa on 2-3. Se oli tällä kertaa liikaa, koska kurjet lensivät tummaa metsää vasten. Selkäpuoli ylivalottui selvästi.

Jatkoin rantaryteikköä kohti haluamaani paikkaa. Tulin hevoshaan kohdalle. Näin tuulihaukan istumassa langalla n. 300 m:n päässä. Olin itse metsän suojassa, joten se ei huomannut minua. Sain rauhassa kuvata jalustalta, vaikkakin taas kerran liian kaukaa.

Oli pakko siirtyä kulkemaan hevoshaan puolelle, koska ryteikössä ei päässyt enää eteenpäin. Hevosia oli n. 5 kpl kauempana ruohoa syömässä. Yritin kulkea niitä häiritsemättä. Tuulihaukka pyöri yläpuolellani, joten aloin käsivaralta sitä kuvamaan, unohtaen kaiken muun. Sainkin hyviä kuvia taivasta vasten. Samassa tunsin lämpimän henkäyksen niskassani ja hevonen päristi turvallaan. Säikähdin ja painoin salamana aidan toiselle puolelle.

Jouduin loukkuun aivan rantaan, koska upposin joka askeleella polvea myöten rantahetteikköön. Hevoset vahtivat minua pari tuntia siinä, joten oli hyvää aikaa kuvata. Sainkin tuulihaukan lisäksi, myös nuolihaukasta kuvia.

Hevoset siirtyivät lopulta onneksi kauemmaksi, joten pääsin itse aiheuttamastani ansasta pois. Siirtyessäni läheiseen metsikköön kuului hevosten jolkotus taas takaani. Onneksi oli niin tiheää metsää, etteivät kiinni saaneet. Tuskin ne olisivat mitään tehneetkään, mutta en viitsinyt kokeilla, koska olin niiden reviirillä.

Tähyilin vielä vähän aikaa ruskosuohaukkoja, mitä olin varsinaisesti tullut kuvaamaan. En nähnyt kuitenkaan vilaustakaan niistä.