Seppo Komssi

Aamusella, heinäkuun loppupuolella lähdettiin vaimon kanssa kohti yhtä Pirkanmaan mielenkiintoisimpaa lintujärveä. Lintutornin koordinaatit gepsiin ja kohti Lempäälän Ahtialanjärveä. Olipa hyvä, että kaivoin koordinaatit esiin, koska mitään lintutorni viittoja en tiellä huomannut.  Pikkutieltä käännyttiin peltotielle. Ladon kyljessä oli jonkinlainen esittelykyltti, joten tiesin olevani oikeassa paikassa.

Lähdimme tarpomaan aamukasteista pellonlaitaa kohti järveä. Menimme pelto-ojan vasenta laitaa korkeassa heinikossa. Puluparvi pölähti vierestä. Vaistomaisesti tempaisin muutaman lentokuvan. Menin ison ojan ylitse puoliksi lahonneita koivupuita pitkin. Samassa takana molahti. Mielessä kävi, että oli joku iso vesieläin. No, vaimohan se mulahti liukkailta pitkospuilta haisevaan ojaan. Onneksi oli sääret paljaina ja kevyet avonaiset sandaalit jalassa, niin eivät vaatteet pahasti kastuneet. Yritin epätoivoisesti rantaan tiheikön läpi polun kadottua, että näkisin missäpäin se lintutorni on. Lintutorni jäi löytymättä ja paluu autolle oli edessä.

Juotiin aamukahvit ruisleivän kera. Päätimme yrittää vielä uudestaan. Tällä kertaa katsoin ladon senässä olevaa karttaa. Siitähän se selvisi, että olisi peltojen jälkeen pitänyt kurvata oikelle rantaa pitkin. Olimme menneet ojan väärää puolta. Otin varoiksi gps:n mukaan. 

Nyt lintutorni löytyikin helposti ja loppupätkällä oli hienot pitkospuutkin. Torni oli suht matala, mutta hyvin näkyi järven yli. Lintujen ääntelyä kuuluikin joka puolelta. Näistä torneista kuvatessa 1,6 crop x 400 mm objektiivi jää turhan lyhyeksi. Linnuista saa ainoastaan yleiskuvia ja sit voi yrittää cropata, jos on muuten tarkka kuva.

Näkymä oli upea. Vähän häiritsi taustalla näkyvä urbaani ympäristö. Kuvasin Ruokokerttusia, Nokikanoja poikasineen, Silkkiuikkuja, muuttavia Töyhtöhyyppiä ja tietysti lokkeja oli paljoin.

Silkkiuikuilla oli poikasten kouluttamisvaihe menossa.
Ruskosuohaukkakin lähti lentoon aika läheltä, mutta oli kamera jalustalla, enkä ollut tarpeeksi hereillä, joten nopeasti loittonevat pyrstösulat tuli kuvattua. Ruskosuohaukka saalisti sammakoita kaukana vastarannanna ja otin lentokuvia, mutta liian kaukana olivat.

Kahvit juotuamme ja muutaman tunnin kuvailtuamme siirryimme järven toiseen päähän Käsi- ja Taideteollisuus Oppilaitoksen rantaan. Peiponpoikanen nökötti rauhassa puussa, joten pääsin kuvaamaan läheltä.

Kaislikosta löytyi sopiva aukko, mistä pääsin kuvaamaan Lokkisaaren suuntaan.

Silkkiuikku Lokkisaaren edustalla.

Nokikananoja, ja ainaisia Lokkeja oli liikenteessä. Se on näköjään niin, että talvella Lapissa kelkkaillessa pitempää tellaa, sano lappalaiset. Kesällä taas pidempää putkea, sano ammattikuvaajat.

Ruokapaikkaa hakiessa suuntasimme kohti Valkeakoskea. Muistelin, että olihan täälläkin lintutorni. Se löytyikin ilman koordinaatteja, kiitos tienvarressa olevan kyltin. Torni oli Vallonjärvellä. Melko korkea teräsristikko rakenteinen torni. Se oli vaimon mielestä hutera, mutta itse en sitä huomannut. Kuvatessa kylläkin toinen ei saanut liikkua, koska liike tuntui kamerassa heti. Järvi oli aution näköinen luotuamme ensisilmäykset.

Pian uiskenteli Nokikanoja näköpiiriin. Jonkun aikaa odoteltuamme ilmestyi Ruskosuohaukka,  vastarannalle tietysti, kuinkas muutenkaan. Haukka saalisti ja kierteli aika pitkään ympäri järveä. Välillä se iski kaislikkoon ja mutusteli saalistaan 5-10 min ilmestyäkseen taas uudestaan saalistamaan. Parempia kuvia tuli Ruskosuohaukasta, kuin Ahtialanjärvellä, mutta ei hyviä kuitenkaan. 

Sitten lennähti Nuolihaukkakin jokisuistosta, mutta kriittisellä hetkellä täyttyi jo päivän toinen 16 GB muistikortti, joten toista tuhatta kuvaa jo lauottu. Sain jokusen huonon kuvan tästäkin haukasta. Nuolihaukka oli paljon nopeampi liikkeissään, kuin Ruskosuohaukka, joten kuvaaminenkin oli paljon haastavampaa. Kovalla tuulella Ruskosuohaukka lekottelee vastatuuleen lähes paikallaan. Jos vaan pääsee riittävän lähelle pääsee, niin mahdollisuus hyviin kuviin on olemassa.

Nyt jo nälkä huikoi, joten ajoimme Sääksmäen Siltakahvilaan syömään kuuluisaa katkarapuvoileipää. Eikä se pettänyt tälläkään kertaa.

Yritimme vielä löytää kolmannenkin lintutornin. Kyltti löytyi, joka johti Veikko Hakulisentielle. Korkeakankaan hiihtokeskus löytyi, mutta ei lintutornia. Ensi kerralla gps:n koordinaatit, niin eiköhän sitten löydy.

Eipä taida noi lintutornit oikein olla valokuvaajan juttu, koska linnut jäävät kauaksi ja kuvauskulma on korkea vesilintuihin nähden.