Joulukuussa 2023 jälleen pimeys valtasi Suomen, joten myöhäiset muuttolinnut suuntaavat etelään, niin mekin teimme. Matkamme suuntautui seitsemännen kerran Gran Canarialle, muiden kanariansaarten reissujen lomassa. Koska hienosti toimiva Pirkkalan lentokenttä on lähellä käytimme sitä. Tuin matkat suuntaavat Pirkkalasta Gran Canarialle, joten sinne suuntaan tulee tehtyä muutamia peräkkäisiä reissuja. Oli helppo lähteä ja palata kotikenttäedun turvin. Tui ja Jettime toimivat vankkureinamme.

Katso myös: Cran Canaria 1 ja Gran  Canaria linnut 2

Autonvuokraus ei sitten toiminutkaan hyvin. Olimme etukäteen varanneet ja maksaneet Autoeuropen kautta auton, joka käytti Goldcarin autoja. Jonotimme lentokentällä yli 50 metrin jonon päässä pääsyä Goldcar virkailijan tiskille. Jono eteni tuskastuttavan hitaasti. Kun olimme jo lähempänä vuokraustiskiä ja olimme n. 2h jonottaneet, ihmettelimme, kun porukkaa lappasi jonon ohi. Selvitin tilannetta ja ilmeni, että maksamalla 65€ ylimääräistä viereiseen automaattiin etukäteen pääsi jonon ohi tiskille näyttämällä maksukuittia. Sitten meille tuli vielä puoli tuntia ylimääräistä, kun haimme autoa ulkoalueelta ilmoitetusta paikasta. Auto olikin viety väärän vuokraajan alueelle. Hiki päässä kiersimme laukkujen kanssa ympäri lääniä. Auto oli lopulta vuokra-autoksi ihan ok Ford Focus ecoboost.

Amadores

Majapaikkamme oli mielestämme saaren parhaan rannan, Playa de Amadoreksen kupeessa oleva Gran Amadores. Emme viettäneet rantaelämää upeasta rannasta huolimatta.

Hotelli oli tarpeisiimme riittävän hyvä. Ilta-aurinko merinäköalalla.

Päivät olimme kuitenkin aina reissussa, niin oli mukava syödä vaimon laittamaa maukasta illallista leppeässä ilta-auringossa.

Olimme kerran tuolla aamusella kahvilla veljeni Pentin kanssa, jonka jälkeen heitimme pikku lenkin hänen vuokra-avoautollaan. Hän jatkoi matkaa saaren ympäri reissulleen.

Hienosti hoidetuilla Amadoreksen kävelyteillä rannan tuntumassa kelpasi kävellä aamu- ja iltalenkit.

Aamukävelyjen lomassa kuvasin ja havainnoimme: afrikansinitiainen, etelänharmaalokki, kalliokyyhky, kanariantiltaltti, mustarastas, samettipääkerttu, turkinkyyhky, tuulihaukka, vahanokka.

Playa del Inglés Parque Romantico 

Lähdimme tutustumaan meille entuudestaan tuntemattomaan Parque Romantico puistoon, missä oli nähty sahelinkultavarpunen. Kävimme siellä 2 eri kertaa, mutta onni ei ollut myötä ja lintu jäi näkemättä. Puisto oli varmaan joskus ollut hieno, mutta ränsistynyt oli tämäkin puisto. Liekö asunnottomat siirtyneet tänne kun asutun näköisiä majoja oli jokusia.

Kuvasin ja havainnoimme: harjalintu, kalliokyyhky, kanarianhemppo, mustarastas, samettipääkerttu, turkinkyyhky.

Charcas de San Lorenzo

Ajoimme 100 km moottoritietä, missä liikenne lähempänä Las Palmasia oli hektistä ja agressiivista. Loppumatka oli pienempiä teitä saaren pohjoispuolen pikkulampareille, jotka ovat maanviljelijöiden kastelualtaita. Tämä olikin melko hyvä lintupaikka.

Tapasimme kolme ystävällistä paikallista lintuharrastajaa. Espanjalaiset olivat kuin vanhoja tuttuja ja lintujuttua riitti. Erityisesti Miguel Hernández, joka osasi hyvin englantia ja oli paikallinen erittäin aktiivi harrastaja. Hän lähetteli myöhemminkin tietoa lintupaikoista, iso kiitos avusta Miguel. Näihin sosiaalisiin Espanjalaisiin tutustuin tunnissa enemmän, kuin oman paikkakuntani lintuharrastajiin 10 vuodessa. Täällä näytti, että kaikilla lintuharrastijilla oli kamera mukana. Toisin kuin Suomessa suurimmalla osalla bongareista mukana vain kiikarit ja kaukoputki. Suomessa nämä bongarit jopa karsastavat kuvaajia.

Tamaraceitessa kävimme Pizza Royer’s:ssa pitsalla. Piti ottaa oikein perhepitsa, kun oli tarjouksessa. Riitti sitten mukaankin otettavaksi.

Kuvasin ja havainnoimme: harmaahaikara, kapustahaikara, lehmähaikara, liejukana, myskisorsa, nokikana, pikkutylli, pisamatavi, pitkäjalka, ruostesorsa.

La Charca de Maspalomas

Kävimme 5 kertaa tutussa saaren parhaassa lintupaikassa La Charca de Maspalomas:n altaalla lintuja kuvaamassa. Ajoimme upeaa GC-500 rantatietä läpi Puerto Ricon ja Arguineguínin. Auton ajoin parkkiin tuttuun ja siistiin Parking Maspalomasin parkkihalliin. Kävelimme rähjäisen puiston läpi, mistä oli poistettu laittomat majaviritykset. Tällä kertaa emme käyneet aikaisia aamureissuja, vaan ihan päiväseltään, kuten normi ihmisetkin.

Lintuja oli vähemmän kuin aiemmin, mutta liekö johtunut myöhäisemmästä käyntiemme ajankohdasta.

Turisteja oli taas paljon, mutta linnut ovat tottuneet ihmispaljouteen, joten jatkoivat puuhiaan häiriintymättä. Tavoitteena oli kuvata vastarannan kaislikossa viihtyvä meille uusi laji rääkkähaikara, mutta ei suostunut meille näyttäytymään. Vesi oli selvästi alempana kuin aiemmilla reissuilla.

Jätskit syötiin joka kerta ja kerran ruokailimme viereisessä Restaurant Bocatasissa, kun tapasimme veljeni, joka mukavasti yllättäen oli samoihin aikoihin reissussa. Ruoka, palvelu ja vessan siisteys olivat huippuluokkaa. Paikallisia kuvaajia oli aina jokusia paikalla ja olisi ollut kiva keskustella, mutta puhuivat vain espanjaa, vaan minä en.

La Charcassa kuvasin ja havainnoimme: amerikantavi, etelänharmaalokki, harmaahaikara, kalliokyyhky, kauluskaija, kuovisirri, liejukana, madeirankiitäjä, munkkiaratti, mustapyrstökuiri, pikkukuovi, pikkutylli, pitkäjalka, pronssi-iibis, pulmussirri, rantasipi, ruostesorsa, silkkihaikara, suokukko, suosirri, turkinkyyhky, tuulihaukka, tylli, valkoviklo.

Vecindario Parque de La Paz

Piipahdimme hyvin hoidetussa tutussa Parque de La Paz puistossa Vecindarion kaupungissa, missä vähemmän turisteja majailee. Vecindariossa oli ajatus mennä pitsalle, mutta ahtailta kujilta ei löytynyt parkkipaikkaa.

Puistossa kuvasin ja havainnoimme: mustarastas, pensasvarpunen, turkinkyyhky.

Vertedero de Juan Grande

Miguelin vinkistä kävimme 2 kertaa Vecindarion lähellä olevan kaatopaikan läheisyydessä. Jo kauempaa näimme haukan pörräämässä kaatopaikan yläpuolella. Otin heti kauempaa varmistuskuvan. Kuva osoittautui haarahaukaksi, joka oli meille kuvaelis. Sain kyllä sitten parempiakin kuvia, kun ajettiin niin lähelle kaatopaikkaa, kun pystyi.

Hiirihaukkoja oli useita. Ne taistelivat pyrstöt repaleisina keskenään ja häätivät haarahaukan pois. Hyvä kuvauspaikka oli lukuunottamatta voimakasta lämpöväreilyä.

Kaatopaikalla kuvasin ja havainnoimme: etelänharmaalokki, haarahaukka, hiirihaukka, tuulihaukka.

Llanos de La Pez

Kävimme pari kertaa vuorilla kiertelemässä. Ajoin GC-600 tietä ja haeskelimme harvinaista kanarianpeippo fringilla polatzekia.

Edellisen reissun paikasta ei ko lintua löytynyt. Nyt se löytyi Llanos de La Pez retkeilyalueen takaa kanarianmäntymetsiköstä. Täältä löytyi myös kanarianhemppoja, käpytikka ja sinitiainen.

Kävimme pyörähtämässä myös Pico de la Nieves:ssä, saaren korkeimmalla näköalapaikalla. Grill la Lumbre GC-600 tien varressa on vuoriston paras ruokapaikka, eikä pettänyt nytkään.

Grill la Lumbre:ssa havainnoimme: hiirihaukka, korppi, käpytikka.

Aldea

Pitihän Aldeassakin taas kerran käydä, vaikka lintupaikkana ei mikään ihmeellinen olekaan. Tie on sinne kivaa mutkatietä ajella. Sataman ympäristö on kaunista ja pikku ulkoilmaruokapaikat hyviä.

Kuvasin ja havainnoimme: etelänharmaalokki, kalliokyyhky, kanarianhemppo, pensasvarpunen, samettipääkerttu, turkinkyyhky.

Ayagaures

Ayagaureksen padolla kävimme myös tutkimassa oliko muutosta tapahtunut aiempaan. Ei ollut ja samat linnutkin, sekä kilpikonna, paikalla.

Lintuja kuvasin ja havainnoimme: harmaahaikara, kalliokyyhky, kanarianhemppo, kanariantiltaltti, mustarastas, punapyy, silkkihaikara, turkinkyyhky, tuulihaukka.

Tasarte

Lähdimme piknikille kohteena Playa de Tasarte. Ajoimme GC-200 tietä Aldeaa kohti. Käännyimme kapealle ja erittäin mutkaiselle GC-205 tielle, jota ajoimme n. 11 km. Lopussa on vajaa kilometri soratietä rantaan mennessä.

Perillä odotti hieno rauhallinen mukulakiviranta. 3-4 isoa laveria oli tehty auringonottajille ja retkeilijöille. Me perustimme piknikin yhdelle lavereista. Aurinko paistoi leppeästi ja vaimon tekemät retkieväät olivat maukkaita. Melko pian nousi voimakas tuuli, joten oli aika poistua. Pidempäänkin oltaisiin viihdytty.

GC-205 mutkatietä takaisin palatessa kuvasin hiirihaukan ja kanariankirvisen.

Maspalomas Parque del Sur

Lähdimme piknikille viime reissun lopussa löytämäämme isoon hyvin hoidettuun puistoon.

Puisto oli iso ja tarjolla vaikka mitä, mutta me tyydyimme retkipöytään ja jälleen vaimon tekemiin hyviin retkieväisiin. Myskisorsat pyörivät jaloissa, kun nautimme iltapäivän lämmöstä ja retkieväistä.

Poislähtiessä huomasin lammen yli menevän sillan alla isomman linnun, joka osoittautui yöhaikaraksi. Istuimme lammen vieressä olevalle puistonpenkille ja kuvasin mielin määrin, kun yöhaikara kalasti ja kisaili myskisorsien kanssa.

Oli hieno päivä hyvinhoidetussa puistossa. Maspalomas on muutenkin suhteellisen hyvin hoidettua aluetta.

Pico ja Caldera De Bandama

Ajoimme 75 km kohti Las Palmasia. Ensin GC-1 moottoritietä ja sitten yhä pienempiä teitä kohti 575m korkuista Pico de Bandaman huippua ja näköalapaikkaa. Paikalla oli kahvila, joka ränsistyneestä kunnosta päätellen ei ole ollut pitkään aikaan auki.

Näkymät olivat hienot mm. Las Palmasiin ja Caldera de Bandamaan, mihin myös halutessaan pääsee retkeilemään. Calderahan on uinuva tulivuoren kraateri.

Söimme jälleen piknik lounaan paikanpäällä. Kuvailin maisemia, sisiliskoperheen touhuilua ja tuulihaukkaa.

Poislähtiessä oli tarkoitus käydä Jardin Botanico kasvitieteelisessä puutarhassa, mutta oli suljettu ymmärrettävästi, koska oli joulupäivä. Päivä oli vielä nuori, niin päätimme sitten vielä lähteä vuorille seikkailemaan.

Ja seikkailua sitten riitti. Vähän ennen El Portilloa GC-15 tiellä pysähdymme jaloittelemaan, kun oli paikat puuduksissa mutkatiellä sompailusta. Otan aina avaimet mukaan autosta, ettei ovet mene vahingossa lukkoon ja avaimet sisällä. Onneksi jätin kuskin puolen oven raolleen, koska kun tulin takaisin, niin autossa ei ollut sähkön ripettäkään missään.

Onneksi olin jättänyt oven raolleen ja kännykkä taskussa, koska muuten olisi ollut hinausautokeikka. Olinkin jo soittamassa hinausautoa. Mutta koska näitä moottorivehkeitä on tullut ikäni räplättyä, niin päätin tutkia asiaa ensin. Avasin konepellin ja kävin läpi johtoja jos olisi löytynyt löysiä sähköliitoksia.

Löysin akun ja purin suojakotelon irti. Onneksi suojus lähti ilman työkaluja, kun mitään työkaluja ei ollut mukana. Huomasin heti, että akun plusnapa oli huomattavan löysällä. Ei ollut mitään millä kiristää mutteria. No, löysin konepellin alta jonkun vanhan mainoskäyntikortin. Taittelin sen tiiviisti ja kiilasin akunnavan akkua vasten. Voilà, homma alkoi rokkaamaan ja sähköt palasivat, huh.

Löysimme sitten itsemme Cruz de Tejedasta. Tämä on näköjään suosittu motoristien kohtauspaikka. Koska motoristit ovat yleensä auttavaista, ystävällistä ja rentoa porukkaa, niin kävin heiltä kysymässä työkalua akunnavan kiristämiseen. Yhdellä oli ”leatherman” tyyppinen monitoimityökalu millä akunnapa satiin kiristettyä.

Matka jatkui turvallisesti hienossa ilta-auringossa kohti Amadoresta upeista vuoristoteistä ja näkymistä nauttien. Meitä auttaneet moottoripyöräilijät ajoivat myöhemmin ohitsemme iloisesti vilkuttaen. Ainoa häiritsevä tekijä enää oli hullut kamikaze maantiepyöräilijät ja kokemattomat autoilijat, jotka köröttelivät hiljaa keskellä kapeita vuoristoteitä. Lisäksi leikkasivat pimeisiin kurveihin vastaantulijan kaistalle.

Pasito Blanco

Pasito Blancon upeassa venesatamassa kävimme jälleen fiilistelemässä veneitä. Samalla tuli muisteltua omaa uisteluharrastusta Suomessa 1990 luvulla, kun vetouistelubuumi oli kuumimmillaan. Lämpötila oli siedettävät 26C. Lintuja näkyi etelänharmaalokkeja, harjalintu ja turkinkyyhky.

Tämän vuoden reissulla nähtiin ja/tai kuvattiin 43 lintulajia. Pisamatavi oli elis ja haarahaukka kuvaelis.

Paluumatka koitti ja oli aika pakata tavarat ja muistot Gran Canarialta, sekä palata kotisuomessa odottaviin lumitöihin.

Goldcar kyykytti vielä kerran autoa palauttaessa. Jätin avaimet Golcarin tiskille ja pyysin tulemaan tarkastamaan auton välttyäkseni jälkilaskutuksilta. Jouduin taas kävelemään takaisin ulkokenturalle. Odotin puoli tuntia, ennenkuin tarkastaja tuli paikalle. Pyysin tarkastusta, koska ko. firmasta oli niin hurjia juttuja netissä. Lisäksi visaltani oli iso summa varauksessa, jos löytäisivät autosta kolhuja. Kolhuja ei ollut ja jälkilaskua ei tullut. Eipä tarvitse tämän firman autoja enää ikinä vuokrata.

Tui ja Jettime suoriutuivat hienosti. Varsinkin tulomatkalla aiemmilta matkoiltamme tuttu purseri oli mahtava. Tampereen pikkukenttä toimi taas hienosti. Laukkumme tulivat ensimmäisinä hihnalla. Joten pääsin ajoissa kaivamaan autoa isosta lumikasasta. Lisäksi oli aurattu iso valli auton eteen, joka onneksi ei ollut jäässä. Taas neliveto haukkasi hintansa.

Kiitos mukavalle reissukaverille, taas on yksi reissu plakkarissa.

Vehoniemen laavu sijaitsee luonnonkauniilla Vehoniemenharjulla Kangasalla Längelmäveden ja Roineen välissä.

Parkki 61.394499, 24.180932

Lokakuussa 2023 teimme pikku retken Vehoniemen laavulle. Ajoimme Vanhaa Pälkäneentietä. Parkkeerasimme auton harjulle vievän soratien alapäähän. Tiellä oli sallittu ajaa vain työmaan autoille. Jotkut olivat kuitenkin ajaneet harjun päällä sijaitsevalle puomille saakka. Vesi oli syövyttänyt syviä uria tielle, joten normi henkilöautolla eteneminen olisikin saattanut olla haastavaa.

Puomille asti tie olikin jyrkkää ylämäkeä. Sen jälkeen laskeuduttiin alamäkeä soramontuille. 1,4 km kävelyn jälkeen saavuimme laavulle, joka sijaitsi entisen soramontun pohjalla, joka oli jo tyhjäksi kaluttu.

Laavu 61.391014, 24.197639

Paikalla sijaitsi hieno laavu, joka tosin oli jo osittain spreijaamalla sutattu.

Puita oli riittävästi puuvajassa ja raudoitusverkon sisällä. Vajan seinään oli pultattu seinäkirves, joka kuitenkin oli valitettavasti käytössä katkennut vääntövarresta. Kivipaasin päällä oli myös hieno halkoma-alasin. Paikalla ei ollut kuitenkaan mitään välinettä millä lyödä puu halki halkoma-alasinta vasten. Pitäisi olla esim. moskula kettingillä kiveen kiinnitettynä.

Penkkejä ja pöytiä oli riittävästi ja hyvä nuotiopaikka, joten isompikin seurue mahtuu grillailemaan ja chillailemaan.

Ainoa miinus oli, että sijainti vanhan soramontun pohjalla ei ollut hieno. Vehoniemen harjulta löytyisi paljon hienompia paikkoja, mutta ilmeisesti laavun rakentaminen ei ollut muualle mahdollista.

Edestakaista matkaa kertyi 2,6 km gps:n mukaan. Korkeuseroista johtuen tuostakin mukavan pikkulenkin lenkin saa. Laavulle pääsee myös polkuja pitkin useampaakin reittiä.

Lintuja matkanvarrelle sattui: hiirihaukka, käpytikka, närhi, talitiainen.

Mikä alussa oli jyrkkää ylämäkeä se lopussa muuttui iloiseksi alamäeksi.

Toukokuun lopussa 2023 lähdimme tutustumaan meille uuteen Iso Vuorijärven retkeilyreittiin. Orivedeltä kun ajetaan n. 13 km Ruovedelle päin, niin käännytään Vuorijärvi nimiselle soratielle. Sitten jatketaan Rutajärventietä. Ajettuamme 6 km soratietä saavuimme Iso Vuorijärvi reitin tilavalle parkki- ja lähtöpaikalle. Rutajärventiellä oli pari kurkea tien vieressä.

Parkki- ja lähtöpaikka 61.797111°, 24.230311°

Parkkipaikka on siisti ja iso. Mahtuu isompikin porukka, eikä tarvitse tien varteen autoaan jättää. Takanurkasta oikealle, niin löytyy polun pää.

Heti lähdössä herättää huomiota upeat ja leveät pitkospuut, jotka kiinnitetty ruuveilla, niin eivät ole heti irtoamassa.

Luola 61.793629°, 24.229810°

Lähdimme kiertämään reittiä myötäpäivään. Mielestämme puolen kilometrin päässä on heti tämän reitin hienoin paikka. Korkeat kalliot, mistä oli upeat näkymät Iso Vuorijärvelle.

Upeista näkymistä toivuttuamme kiersimme kallioiden eteläpuolelta rantaan. Täältä löysimmekin kallionkielekkeen alta yhden erikoisimmista nuotiopaikoista, mitä olemme nähneet. Nuotiorakennelma oli hyvin ja huolella tehty.

Mietitytti, että mitä nuotion kuumuus ja siitä seuraava kielekkeen jäähtyminen tekevät yläpuolella roikkuvalle kallionkielekkeelle? Kallionkielekkeessä oli jo kaksi pitkää halkeamaa peruskallioon asti? Tuosta kielekkeestä, kun pienikin osa romahtaa alas, niin ei hyvä seuraa, jos joku on alapuolella makkaraa paistamassa. Riskiä pienentäisi joku tuki kallionkielekkeen etureunasta maahan.

Kirvesjärven laavu 61.788220°, 24.210691°

Jatkoimme edelleen myötäpäivään reittiä kohti Kirvesjärven laavua. Reitti on paikoin haastavaa ja ketteryyttä vaativaa jyrkkine kallioineen.

Luolalta lähtiessä kirjosieppo, metsäkirvinen ja peippo lauloivat innokkaasti.

Näkymät ovat edelleen huikeita, kun Iso Vuorijärven eteläreunaa taivallamme. Tällä osuudella kuulimme lisäksi käen kukkuvan, pikkutikan rummuttavan ja punarinnan tiksuttavan.

Edelleen pitkospuut ovat huippuluokkaa ja leveitä lankkuja. Kuivin jaloin selvisimme tästäkin.

Tämän kyltin kohdalta pääsee Kirvesjärvet tietä takaisin lähtöpaikan parkkipaikalle, jos ei halua Kirvesjärven laavulla käydä.

Tämä oli upea paikka auringonottoon ja levähtämiseen. Istuinpenkkikin löytyy pitkospuiden vierestä.

Kirvesjärvillä kuulimme lisäksi kulorastaan kaunista laulua ja vihervarpusen sointuvaa ääntä.

Saavuimme toiseen kahvittelupaikkaamme, Kirvesjärven laavulle. Paikka oli siisti idyllisen järven rannalla. Paikalla oli laavu, pari puuvajaa, ulkohuussi, pöytä ja nuotiopaikka. Tiltaltti talttasi kahvihetkemme ajan laavulla.

Salmijärvi ylitys 61.795598°, 24.211610°

Matka jatkuu kohti Salmijärveä upeita pitkospuita pitkin.

Hakkuuaukea oli ikävän näköinen, kun sulanmaan aikaan isolla metsäkoneella möyritty.

Metsäkirvinen ei rujosta hakkuuaukeasta välittänyt, vaan lensi iloista soidinlentoaan ja lauloi kauniisti.

Hieno idea tehdä kiinteitä levähdyspenkkejä reitin varteen. Penkkejä oli reitillä jokusia.

Salmijärvellä kuuntelimme kirjosieppoa, korppeja, käpytikkaa ja punatulkkua.

Soratietä takaisin lähdön parkkipaikalle talsiessamme havaisimme useita kangasperhosia ja joitain tuntemattomaksi jääneitä perhosia. Metsäkirvinen taas iloisesti lauloi ja soidinti metsäaukealla tien varressa

Loppumatka Salmijärven jälkeen n. 1,1 km takaisin parkkipaikalle onkin sitten hyväkuntoista soratietä pitkin.

Saimme karttaohjelman gps:n mukaan kulutettua kengänpohjia 5,6 km yo. kuvan reitillä. Luolan kohdalla tuli jonkin verran ylimääräistä, kun tutkimme hienoa luolan ympäristöä. Reitti on mielestämme hieno. Iso Vuorijärven itä- ja eteläpuoli ei ole huonompijalkaiselle sopivaa, koska muutamia jyrkähköjä kallioisia paikkoja löytyy.

Pitkospuut ovat todella hienossa kunnossa. Hakkuuaukea Kirvesjärven laavun jäkeen oli heikompi kuntoista. Salmijärven jälkeen kilometrin soratiepätkässä ei ollut mitään ihmeellistä nautintoa.

Tämä oli niin hieno reitti, että varmasti palaamme uudestaan.

Toukokuun puolivälissä 2023 lähdimme tutustumaan meille uuteen Eräpyhän retkeilykohteeseen. Eräpyhä sijaitsee Oriveden Eräjärvellä.

Parkkipaikka 61.572553°, 24.456109°

Parkkipaikka löytyy, kun Nunnankirkontien ajaa Längelmäveden rantaan asti. Parkkipaikalta löytyi hyvin tilaa ainakin näin arkipäivänä.

Nunnanlaavu 61.573028°, 24.453756°

Parkkipaikalta lähdimme kiertämään myötäpäivään rantaa pitkin. Heti parkkipaikan vierestä löytyy ulkoapäin siistin näköinen ulkohuussi. Jo n. 250 m parkkipaikalta löytyy ensimmäinen maapohjainen laavu. Paikalla oli uusi puuliiteri, pöytä ja muurattu tulisija tykötarpeineen. Hienoa hiekkaakin oli rannassa, joten auringonottoon ilta-auringossa ja uintiinkin paikka soveltuu mainiosti.

Pajulintu ja kirjosieppo lauloivat kauniisti taustalla ja västäräkit hyppivät rannassa iloisesti hörppiemmessä kahvia kera voisilmäpullien.

Eräpyhän laavu 61.574474°, 24.443490°

Kävelimme rantareittiä myötäpäivään kohti Eräpyhän laavua. Reitti oli tosi kivikkoista, eikä sovellu huonojalkaisille, tai liikuntarajoitteisille. Eräpyhän laavulla oli liuskekivistä muurattu tulisija, 2 pöytää ja laiturikin pitäisi olla. Nyt laituria ei ollut. Liekö talveksi otettu pois?

Kivikossa pomppiessamme havainnoimme: hippiäinen, käki, laulurastas, mustarastas, pajulintu, sinitiainen, tiltaltti ja uuttukyyhky (elis).

Laavulla kähmyili puunrungon takana puukiipijä ja kirjosieppo viritteli lauluaan, josko morsian löytyisi.

Järven luodolle, jonka nimi on Nunnankallio, kun kiikarilla tähyilin, niin löytyi: kalatiiroja ja merimetso. Samalla kuului myös kaulushaikaran matala ääni jostain kaislikosta.

Nunnankirkko 61.576099°, 24.442477°

Jatkoimme matkaa kohti Nunnankirkkoa jyrkkää rinnettä ylös.

Saavuimme Nunnankirkolle, mikä on iso kivikasa harjanteen päällä.

Nunnankirkolta lähtiessä kuulin terävän pjyp äänen. Samalla kun kiipesimme jyrkkää rinnettä, niin vaimo huomasi yläpuolellamme matalalla kaartelevan sääksen. Liekö pesäpaikka lähellä?

Jatkoimme harjannetta itään kohti parkkipaikkaa. Harjanteen päällä kulkeva polku olikin huomattavasti helpompikulkuista maastoa, kuin rantareitti. Harjulla kuulimme ja äänitimme vielä peukaloisen äänen.

Reittimme oli n. 2,5 kilometriä pitkä gps:llä mitattuna.

Perinteinen joulureissumme suuntautui Gran Canarialle v. 2022 joulukuussa kahdeksi viikoksi. Korona aiheutti lähes kolmen vuoden reissutauon, joten oli jo aikakin lähteä kaamoksen keskeltä virkistäytymään etelän lämpöön ja valoon.

Tampereen kotikentältä oli mukava lähteä ja palata ilman massiivisia ruuhkia ja odotteluita. Kaikki toimi sutjakasti ja nopeasti. Virkailijat olivat ystävällisiä, vailla ruuhkasuomen stressiä ja kiirettä. Taas oli kikkailtava painavan kameravarustuksen kanssa, koska Jet Time koneeseen sai ottaa vain 5 kg käsimatkatavaraa. Jet Time kone vaati aamulla pakkasyön jälkeen apukäynnistyskaapelit, että kone saatiin käyntiin.

Katso myös: Cran Canaria 1 ja Cran Canaria 3

Maspalomas Koala Garden

Majapaikkamme oli Maspalomas:n viihtyisä Koala Garden apartementos. Vaikka ympärillä oli vilkkaita teitä, niin yöt olivat hiljaisia ja rauhallisia. Remuporukat majoittautuvat onneksi muualla.

Ympäristössä oli viihtyisiä puistoja, missä linnut sirkuttivat kutsuvasti. Lähes jokailtainen kävelylenkki suuntautuikin näihin lähipuistoihin.

Heti ensimmäisen illan hämärässä kävin nappaamassa ensimmäisen eliksen, joka oli vahanokka. Vahanokkapariskunta oli parina iltana viereisessä Parque V Centenario liikenneympyräpuistossa. Liikenneympyrän halkaisija oli peräti n. 160 m.

Majapaikkamme vieressä jalkapallokenttien takana oli hieno puisto, Parque del Sur, minkä löysimme vasta viimeisenä päivänä. Puistosta löytyi myskisorsia ja taivaalla madeirankiitäjä.

Koala Gardenin ympäristössä kuvasin ja havainnoimme lintulajeja: afrikansinitiainen, etelänharmaalokki, harmaahaikara, kalliokyyhky, kanarianhemppo, kanariantiltaltti, kauluskaija, madeirankiitäjä, munkkiaratti, mustarastas, myskisorsa, samettipääkerttu, turkinkyyhky, tuulihaukka, vahanokka.

Maspalomas La Charca

La Charca on lintulajistoltaan ja määrältään mielestämme saaren paras lintukuvauspaikka. Kävimme 3 kertaa aamukuvauksella ja kerran illalla. Lähdimme jo pimeällä aamukuvaukseen ollaksemme hiukan ennen auringonnousua paikalla. Ajoimme n. 3 km Parking Maspalomas parkkitaloon. Mitä kannattaakin suosilla käyttää, koska vapaat paikat ovat kortilla ja poliisi sakottaa herkästi kuulemma.

Parkkitalosta kävelimme n. 600 m pienen metsikön halki La Charcan altaalle. Metsikön läpi kävellessämme meillä oli pimeällä otsalamppu. Huh, mitä ihmettä tuolla puskissa kuhisee! Siellä oli majoittautuneena puskiin porukkaa, kuten Naked and afraid ohjelmassa.

Altaalla oli jo täysi kuhina päällä, vaikka saavuimme paikalle ennen auringonnousua. Jalusta paikalleen ja DXII kera 600 f4 putken pääsi hyvin alkuun hämärässä. Valon lisääntyessä laitoin 1,4x jatkeen lisäksi.

Pari tuntia oli aamulla hyvää kuvausaikaa sivu- ja vastavaloon. Lenkkeilijät olivat myös heti aikaisin liikkeellä. Turistibussit toivat jatkuvasti lisää porukkaa, jotka jatkoivat matkaa Inglesin dyyneille yms.

Kuvan mustapyrstökuiri ruokaili ahkerasti altaalla ja oli aina paikalla, kun kävimme siellä. Suomessa ei kovin yleinen ja wikipedian mukaan maailmanlaajuisestikin silmälläpidettävä. Sen ”serkku” punakuiri on mestarilentäjä, joka teki huikean lintujen muuttolentoennätyksen.

Iltakuvaus onnistui myötävaloon. Merkillepantavaa oli, että täällä ei ollut läheskään niin paljon lämpöväreilyä, kuin keväisessä Suomessa. Maa ja vesi on yön jälkeen niin lämmintä, että suurta lämpötilaeroa ei synny.

Haukat, tuuli- ja muuttohaukka, tulivat paikalle vasta kun nousevia ilmavirtauksia oli tarpeeksi. Muuttohaukasta en saanut kuvaa, koska se lensi käyttämäni pitkälle putkelle liian läheltä matalalla ja kovaa vauhtia.

Reissun toinen elis pronssi-iibis löytyi täältä. Lajisto pysyikin melko samana joka käynnillämme, kuitenkin pienin muutoksin.

La Charcassa kuvasin ja havainnoimme lintulajeja: etelänharmaalokki, harmaahaikara, kalliokyyhky, kanarianhemppo, kanariantiltaltti, kapustahaikara, kauluskaija, kuovisirri, lapasorsa, lehmähaikara, liejukana, munkkiaratti, mustapyrstökuiri, mustarastas, muuttohaukka, pikkukuovi, pikkutylli, pitkäjalka, pronssi-iibis, punajalkaviklo, ruskohaikara, ruostesorsa, selkälokki, silkkihaikara, turkinkyyhky, tuulihaukka, tylli, valkoviklo.

GC-600

Lähdimme vuorille hakemaan meille uutta lintua. Ennakkotieto oli että GC-600 tien varrella olisi pieni populaatio. Herätys viiden jälkeen. Nopea aamupala, eväät mukaan ja matkaan. Pimeällä oli mukava ajaa, kun kapeilla ja mutkaisilla vuoristoteillä näkee vastaantulijat valoista. Sitä vastoin paikallisia kävelijöitä ja pyöräilijöitä ei nää, koska kukaan ei käytä heijastimia.

Aikaisin lähtemällä kohtaa maagisen hetken, kun aurinko pilkahtaa jostain vuorten välistä. GC-600 tie sijoittuu korkeudelle 1320 m – 1720 m, mikä on ko linnulle sopiva korkeus.

Ohitimme kuuluisan Roque Nublon. Ketään muita ei ollut vielä nähtävyyspaikalla, kuin kioskiauto. Vähän myöhemmin täällä on armoton ruuhka ja kaikki paikat täynnä autoja.

Emme päässeet edes oletetulle linnun esiintymispaikalle, kun jo näimme tien viereisessä puussa pikkulintuja. Pysäytin auton tien reunaan ja aloin kuvaamaan. Se oli siinä sanoin vaimolle, niin luulin. Vielä hiukan hämärässä luulin kuvaavani kanarianpeippoa, mutta jälkeenpäin kotona tutkiessani kuvaa isolta näytöltä huomasin niiden kahden linnun olevan saarella esiintyvä tavallinen peippo ( fringilla coelebs africana).

Onneksi jatkoin kuvaamista, koska myöhemmin tuli paikalle myös tavoittelemamme endeeminen kanarianpeippo ( fringilla polatzeki ), joka oli reissun kolmas elis. Jatkoin tunnin verran kuvaamista ja sainkin paljon kuvia. Lintu oli varjoissa ja taustalla kirkas taivas, joten suurimmaksi osaksi kuvat olivat vastavalokuvia.

Olipa hyvä, että löysimme tämän paikan, koska ennakkotiedon paikoista emme lintua enää löytäneetkään. Niistä löytyi afrikansinitiaisia, kanarianhemppoja ja kanariantiltaltteja.

v. 2016 kanarianpeippo jaettiin Gran Canarian Fringilla polatzekiin ja Teneriffan Fringilla teydeaan, koska linnut olivat kumminkin niin erilaisia. Tätähän tapahtuu jatkuvasti, että lajeja splitataan. Gran Canarian Fringilla polatzek on yksi uhanalaisimpia lajeja. Tällä saarella se esiintyy kahdella pienellä alueella. Yksi metsäpalo saattaa tuhota koko lajin.

Kävimme tässä paikassa myös toisen kerran ja kanarianpeippo oli taas samoilla paikoilla. Nyt sain hiukan erilaisia kuvia, osin parempiakin, kuin viimeksi.

Tältä paikalta kuvasin ja havainnoimme: kanariantiltaltti, kanarianpeippo ( fringilla polatzek ), käpytikka, peippo, punapyy.

Tietä eteenpäin leirintäalueiden kohdalla kuvasin ja havainnoimme: afrikansinitiainen, kanarianhemppo, kanariantiltaltti, käpytikka.

Tämän tien varrelta löytyi vielä tosi hyvä ja idyllinen ruokapaikka, Restaurante Grill La Cumbre, missä liharuoka ym. grillattiin sisällä ison avotakan grillillä. Kävimmekin täällä syömässä eri reissuilla kolme kertaa. Ravintolan ympäristöstä kuvasin hiirihaukan, korppeja, käpytikan.

Pajonales

Kävimme tällä saarella myös v. 2014. Yritin silloinkin tätä lintua kuvata, mutta koska meillä oli kuvattuna jo Teidellä kanarianpeippo, niin luovutimme, kun ei yhdellä reissulla löytynyt. Silloin nämä nykyään kaksi eri saarten ( Gran Canaria ja Teneriffa ) kanarianpeippoa oli samaa lajia, niin en katsonut tarpeelliseksi tehdä montaa reissua tämän perässä.

Halusin kuitenkin nyt käydä katsomassa, että olisiko siellä toisessa paikassa, mistä v. 2014 sitä haettiin, nyt sitä kanarianpeippoa. Päivä oli jo pitkällä, joten aika ei ollut enää otollinen. Ajoimme siis GC-661 tielle ja siitä edelleen Pajonales:n alueelle El Juncal:n ohi.

GC-661 tien jälkeen tie oli koko ajan huononevaa soratietä. Meillä oli allamme opel crossland, missä hiukan korkeampi 17,5 cm:n maavara. Jyrkemmissä ylämäissä etuvetoinen automme suti soralla, joten ylämäet piti ajaa vauhdilla huonosta tiestä huolimatta.

Kanarianpeippoa ei taaskaan Pajonales:n alueelta löytynyt. Tapani mukaan minun piti tietysti ajaa koko soratie läpi GC-605 tielle asti. Korkeus vaihteli 1300 – 950 m välillä. En suosittele! Henkilöautolla tätä ei läpi pääsisikään maavarasta johtuen. Paha soratieosuus oli 7 km pitkä. Hirvitti, että jos tie on toisesta päästä puomilla suljettu, niin olisi pitänyt palata samoja jälkiä koko reitti takaisin. Mutta onneksi ei ollut.

Tällä tieosuudella iltapäivällä näimme ja kuulimme vain kanariantiltaltin ja käpytikan.

Roque Nublo

”Roque Nublo on vulkaaninen kivi Gran Canarialla. Se on 67 metriä korkea ja sen huippu on 1 813 metriä merenpinnan yläpuolella. Roque Nublo on Gran Canarian saaren kolmanneksi korkein 1 956 metrin Morro de la Agujereadan ja 1 949 metrin Pico de las Nievesin jälkeen.” Wikipedia (englanti)

Tämän nähtävyyden, joka on pystyssä oleva iso lohkare, ohi ajoimme useamman kerran. Emme poikenneet, kun aiemmin tuolla jo olemme käyneet. Aikaisen kulkijan autolle löytyy vielä parkkipaikka. Mutta jo ennen puoltapäivää tienvarsi oli täynnä autoja sikinsokin poikittain tien reunassa, ettei ohi meinaa päästä. Ihmeen suosittu paikka on. Tien varresta on vajaan kilometrin kävely, jos meinaa kivellä asti käydä. Kahvia ja evästäkin saa parkkipaikan kioskiautosta.

Pico de las Nieves

Vuorilla kun kierreltiin useamman kerran, ainakin viisi kertaa, niin pitihän nämä perusnähtävyydetkin käydä taas tarkistamassa. Upeat maisemat ja paljon porukkaa näissä mirador paikoissa. Myös täältä saa kahvia ja evästä kioskiautosta Pico de los Pozos viewpoint parkkipaikalta.

Maisemien lisäksi näimme ja kuvasimme: kanariantiltaltti, kanarianhemppo, korppi.

Cruz de Tejeda

Jos on vuorilla ajelemassa, ja Restaurante Grill La Cumbre:ssa on jo käyty, niin voi ajaa kuvan lenkin ja käydä Cruz de Tejeda:ssa syömässä. Näytti olevan useita ruokapaikkoja. Me emme tuolla poikenneet syömässä. Samettipääkerttuja näimme GC-150 tien ( 27.99533, -15.59455 ) viereisissä pusikoissa.

Artenara

Artenara oli kaunis paikka, korkeimmalla sijaitseva kylä Gran Canarialla. Ruokapaikkoja ja kahviloita löytyy. Olisi pitänyt enemmänkin tutkia tätä paikkaa. Ehkä ensi kerralla sitten enemmän.

Aldea

Teimme yhden reissun Aldeaan kuten v. 2014. Ajoimme taas pimeällä GC-200 tietä, kun huomasin härdelliä mutkaisella tiellä. Pari autoa tukki kapean tien hätävilkut päällä. Väistivät ja ajoin ohitse. Syykin selvisi. Henkilöauto oli osunut johonkin ja ilmeisesti tehnyt vaakapiruetteja tiellä. Etupyörä oli ripustuksineen irti ja turvatyynyt lauenneet. En pysähtynyt tietä tukkimaan, koska pari autoa oli jo pysähtyneenä. Ilmeisesti ambulanssi käynyt jo paikalla.

Saavuimme tutulle Playa de Aldean rannalle. Auton sai hyvin parkkiin.

Oli vielä hämärää, koska nouseva aurinko oli korkean vuoren takana piilossa. Aldea olisikin parempi ilta-auringon valossa kuvattavaksi. Emme oikaisseet metsikön läpi rannalle, koska viimeksi siellä oli liejua ja mutaa. Kävelimme karkeata mukulakivirantaa Charco de La Aldean altaalle. Lintuja ei altaalla ollut ja sitten viime näkemän oli kaivuri aukaissut altaalta väylän mereen.

Metsikön reunassa pääsimme kuvaamaan innokasta kanariantiltalttia ja samettipääkerttuja, kuten viime reissullakin. Lisäksi näimme harmaalokkeja.

Nuorin poikani tunnisti tämän kukan: nukkahulluruoho, datura innoxia.

Rannan vieressä oli pari asumusta. Ihmiset kun heräilivät, niin päästivät koiransa ulkoilemaan. Ensin tuli pari söpöä chihuahuaa räksyttämään ja sitten haistelemaan. Sitten ilmeisesti samasta talosta tuli seuraavaksi pienen hevosen kokoinen talonvahti. Tuli kohti ja haukkui senverran jykevällä äänellä, että siirryimme autoon. Mies pihasta kyllä kutsui koiraansa, mutta tämä ei totellut. Ihmetyttää, että yleiselle rannalle päästetään jykevä talonvahti ihmisiä häätämään?

Kävimme myös viereisessä Puerto de la Aldeassa katselemassa. Söimme Canaria tyylisen lounaan Bar El Charco:ssa. Ryppyperunat soosilla ja katkarapuja valkosipulien kera öljyssä paistettuna.

Viereisissä puissa lenteli kanarianhemppoja ja kanariatiltaltteja. Satamassa lenteli etelänharmaalokkeja.

Lähtiessä kuvasin paria ruostesorsaa viereiseltä mereen laskevalta joelta, missä sattui olemaan jopa vettäkin.

Takaisinpäin ajelimme GC-210 tietä. Tie oli erittäin kapeaa ja liikennettä oli vähän. Mutta se vähäkin liikenne sai välillä lyhyen tukkani nousemaan pystyyn, kun mm. yksi maasturi alamäkeen tullessaan ajautui mutkassa kovalla vauhdilla minun puolleleni tietä. En olisi kerennyt mitään tekemään, mutta viime hetkessä hän sai autonsa käännettyä omalle puolelleen. Ajoin hiljaa varoen jokaista pimeää mutkaa. Pari kertaa jouduin nousemaan autosta ulos, neuvomaan ja näyttämään paikan vastaantulijalle, että mahdumme molemmat kulkemaan.

Matkalla oli muutamia isoja patojärviä, mm. Presa del Parralillo, mutta ei lintuja tälläkään patojärvellä niinkuin yleensä jostain syystä näin on näillä patojärvillä.

Mirador del Molino tarjoaa hyvän näkymän ko. patojärvelle.

Artenarassa pysähdyimme kakkukahville ja Mirador De La Atalaya:ssa ihailimme hienoja maisemia. Vaimo ihastui kovasti paikan kauneuteen ja siisteyteen. Täällä kuvasin korppeja ja hiirihaukkaa.

JUNCALILLO DEL SUR

Lähdimme aamuhämärissä ajamaan lentokentän eteläpuolella sijaitsevaan Juncalillo del Sur:n. Paikka on GC-500 tien varrella ennen lentokenttää.

Täällä oli kaksi puoliksi kuivunutta allasta. Potentiaalisen näköinen paikka. Tutkimme lähemmin lentokentänpuoleista allasta. Siellä oli jopa pari piilokojua, mikä on hieno juttu. Näitä piilokojuja ei valokuvaajille liiemmälti Suomessakaan ole. Yleensä Suomessa on vain bongareille jyhkeitä lintutorneja, joissa valokuvaajat ovat vain tiellä ja häiritsevät lintuja ”tosi lintumiesten” mielestä, jotka tietävät kaiken kiikareidensa ja kaukoputkiensa kanssa.

Siivosin piilokojun kuntoon ja tälläydyin kolmeksi tunniksi lintuja kyttäämään. Vaimo tarkkaili kojun ulkopuolella samalla aurinkoa ottaen. Saalis oli heikko. Vain kanariankirvinen ja taas harmaalokkeja. Hieno paikka, mutta ei lintuja.

Vecindario

Vecindarion hienossa puistossa kävimme bongaamassa siellä nähdyn saharanturturikyyhkyn, joka oli meille reissun neljäs elis. Kuvasin kyseisen linnun melkein heti puiston portista tullessa. Kävelin puiston ympäri pikkukameran kanssa vaimon vartioidessa isompaa kalustoa. Huolestuin, kun näin niin paljon myös turkinkyyhkyjä. Olimme kuitenkin sitä mieltä, että ensiksi kuvattu on siellä nähty saharanturturikyyhky. Puisto oli tosi hieno ja hyvin hoidettu.

Kävimme pitsalla hienossa Pizzería Palawan:ssa. Tosin söimme taas pitsat autossa, koska ei uskalla kameroita autoon jättää. Söin itse sardiinipitsaa, joka oli lievästi ilmaisten tujun makuista.

Arucas

Ajoimme GC-1 moottoritietä saaren pohjoispäähän kohti Las Palmasta, missä jouduimme massiivisiin aamuruuhkiin. Kohteenamme oli n. 70 km päässä oleva Arucas, missä oli puistossa nähty idänuunilintu. Löysimme Hoya de Ariñez Park puiston mikä oli huoltotöiden takia suljettu. Puikahdimme kuitenkin teräsverkoon tehdystä raosta sisään puistoon.

Pienen hakemisen jälkeen taigauunilintu löytyi ja sain reissun viidennen eliksen kuvattua. Kuvailin sitä jonkun aikaa. Sitten oli ansaittujen eväiden aika, mitä vaimo oli unenpöpperöisenä klo 5 jälkeen loihtinut.

Puistossa oli lisäksi kalliokyyhkyjä, kanarianhemppoja, mustarastaita, kanariantiltaltteja, samettipääkerttuja, turkinkyyhkyjä ja pensasvarpusia.

Lähdimme paluumatkalle vuoren yli. Pohjoispuolella näimme useita tuulihaukkoja lekuttelemassa vuoren rinteessä. GC-21 tien varressa Las Mesasissa näimme hiirihaukan saalistamassa.

Poikkesimme taas Restaurante Grill La Cumbre:ssa ja söimme lounaaksi entrecotet molemmille. Ruoka maistuu raikkaassa vuoristoilmassa 1700 m korkeudessa jos mahdollista, niin vieläkin paremmalta. Annokset olivat hyviä, isoja ja liha oli mureaa.

GC-60 tiellä vuoristoa alas tullessa ajoin erään turistin perässä, joka säännöllisesti leikkasi pimeään sisäkurviin. Oli niin hirvittävää katsella, että piti tauko pitää, kun ei enää pystynyt katsomaan.

Ayagaures

Ajoimme vanhaan tuttuun paikkaan GC-503 tietä taas aamutuimaan. Pysähdyimme Presa de Ayagaures padolle miettimään jatkoreittiä.

Mustarastas lauloi kauniisti ja kaihoisasti kuin Suomessa konsanaan. Kanarianhempot saivat äänensä myös kuuluviin. Sitten rinteessä kuului outoa ääntä. Aavistimme sen kuuluvan meiltä puuttuvan punapyylle, joka on meille reissun kuudes elis. Ääni täsmäsi ja lähdimme rauhallisesti kohti ääntä. Sitten punapyy nousi läheiselle kivelle ääntelemään ja pian toinen perässä. Siitähän kuvausjuhlat alkoivat ja kamera lauloi yksitoikkoista säksätystään.

Välillä paikalla oli melkoinen ralli, kun mönkijäsafarit lappasivat ohitse. Myös maantiepyöräilijöitä oli paljon liikkeellä.

Ajoimme padolta eteläänpäin GC-503 tietä, joka meni hienosti vuoren harjannetta pitkin. 400 m korkeudella oli 3 tuulihaukkaa kisailemassa. klo 11.35 lämpötila oli peräti 28 C.

Kävimme koukkaamassa Arguineguín:ssa ja jatkoimme siitä taas pohjoiseen GC-505 tietä. Tie kävi koko ajan jyrkemmäksi ja kapeammaksi ja kuuma oli kuin leivinuunissa. Väliin mietin, että jos vielä huonommaksi ja jyrkemmäksi tie käy, niin on käännyttävä ympäri. No siitäkin selvittiin ja taas tultiin vuorenrinnettä alaspäin GC-605 tietä itäänpäin.

Maantiepyöräilijät tulivat välillä vastaan hurjaa vauhtia kuin moottoripyöräilijät, mutta ilman suojia. Ylöspäin mennessä useat pyöräilijät olivat niin väsyneitä, että hortoilivat laidasta laitaan. Eräskin nainen kuvasi erittäin jyrkässä ylämäessä toisella kädellä selfietä ja pyörä seilasi laidasta laitaan. Pääsin ohi töräytettyäni äänimerkkiä. Peilistä näin, että sama meininki jatkui. Samaan aikaan tuli kamikazepyöräilijä varmaan kahdeksaakymppiä vastaan. Jäinkin miettimään, että kuinkahan tässä kahden pyöräilijän kohtaamisessa kävi.

Nälkä alkoi jo huikomaan ja löysimme hienon Restaurante Smokehousen La Frontera:n Moganista GC-605 ja GC-200 risteyksestä. Ravintolan pihalla oli kaksi isoa savustusuunia. Söin ison nyhtöpossupurilaisen, joka oli niin iso ja hyvä, että heset ja mäkit eivät näe untakaan tommosista.

Chira

Ajoimme GC-604 tietä etelään päin. Poikkesimme kurkkaamaan kauniin patojärven, Embalse de Chira, antia. Tällä kertaa patojärvellä oli sentään jotain, kun 3 ruostesorsaa uiskenteli veessä.

Ajatuksenamme oli jatkaa matkaa etelään edelleen GC-604 pitkin. Edellämme meni auto, joka tulikin peruuttamalla vastaan. Kuski, joka oli aiemmin asunut täällä, vinkkasi että ei kannata jatkaa ko. tietä, koska tie oli soralla ja erittäin huonossa kunnossa. Tällä kertaa jopa minäkin uskoin suosilla ja käännyimme ympäri.

Pasito Blanco

Rankkojen vuoristoreissujen jälkeen piti useimmiten viettää rennompi päivä, joko hotellin terassilla tai joku pikkureissu ilman isoja lintuputkia ja kameroita.

Ajelimme GC-500 tietä itäänpäin. Poikkesimme Pasito Blanco:n, joka oli puomeilla suljettu yksityisalue. Kävellen paikkaan kumminkin pääsi tutustumaan. Paikka on iso venesatama satamapalveluineen. Täysin eri tyyppinen paikka kuin Puerto Mogan. Ilmeisesti vain yksi ravintola ja kauppa sataman tuntumassa. Veneet olivat sitä luokkaa, että oksat pois.

Jatkoimme matkaa GC-500 tietä kohti itää. Tien varressa oli useita luonnon uimarantoja. Ei mitään hiekkarantoja, mutta hyviä piknik paikkoja kuitenkin.

Saavuimme Arguineguín:n ja ajoimme paikan ympäri. Ei mikään kutsuvan oloinen paikka. Ahdas ja tunkkaisen oloinen. Paikallisia nuoria aikuisia oli isoja porukoita maleksimassa keskellä arkipäivää, joten ilmeisesti työttömyyttäkin on.

Puerto de Mogán

Teimme myös ns välipäiväreissun Puerto de Mogán satamaan. Kiersimme paikan ympäri. Paikka oli pullollaan turisteja. Kaikki kahvilat ja ruokapaikat olivat täynnä punottavia turisteja. Kahvit jäi juomatta ja ostimme sivummalta magnum classic jäätelöt.

Parin viikon reissulla kuvasin ja havaitsimme 44 lintulajia, joista 40 kuvattuna. 6 kuvattua oli meille uusia lajeja. Näillä kilometreillä ( lajimäärä meillä kuvattuna ) yllättävän hyvä uusien lajien saldo. Kiitos mukavalle reissukaverille. Gran Canaria oli tarpeisiimme hyvä lomapaikka. Hienoa ja rauhallista luontoa löytyy jokaisesta näista kanariansaarista, kunhan ei jämähdä pelkästään rantapaikkoihin ja turistirysiin.

2022 löysin Siikanevan uudestaan 11v tauon jälkeen. Päätimme vaimoni kanssa katsastaa, miltä Pirkanmaan paras ja isoin suoalue nykyään näyttää.

Katso myös v. 2011 Siikanevan pitkospuilla.

Elo-, syys- ja lokakuussa teimmekin peräti 9 reissua hienolle ja mielenrauhaa tarjoavalle suoalueelle.

Elokuu

Ensimmäisen reissun teimme käyttäen lähtöpaikkana Siikanevan pohjoista parkkipaikkaa. Matkalla suoalueen pohjois parkkipaikalle lähes helteisessä auringonpaisteessa metsäteitä ajellessa havaitsimme pensastaskun ja harmaasieppoja.

Kävelimme vastapäivään Jaarikanmaan suuntaan. Välillä oli suota ja hienoja saarekkeita. Pitkospuut olivat vaihtelevassa kunnossa. Vaatii välillä hyvää tasapainoa keikkuvilla lankuilla kulkiessa. Muutamassa paikassa pohjoispuolella oli moolokin kitaa muistuttavia suonsilmäkkeitä heti pitkospuiden vieressä, joten pudota ei parane. Yksin liikkuessa, jos upottavaan suohon putoaa, niin voi olla vaikea päästä ylös. Kaveri on hyvä olla mukana turvallisuudenkin takia.

Näimme kolme tuulihaukkaa kaukana idässä n. 600 metrin päässä suon laidassa saalistamassa. Ilmeisesti emo ja kaksi poikasta.

Mäntyjäkin suolla kasvaa jonkunverran. Osa jo kelottuneita ja muut yrittävät sinnitellä haastavassa kasvuympäristössä.

Toisella elokuun reissulla, kuten muillakin reissuilla myöhemmin, lähdimme itäpuolen parkkipaikalta. Paikalle johtaa hyvä murskeella päällystetty tie. Parkkipaikalla saattaa olla tungosta ja aina ei tilaa autolle olekaan, vaan joutuu jättämään tien varteen.

Suomaisema avautuu upeana heti parkkipaikalta lähdön jälkeen. Pitkospuut ovat paikoin tosi hyviä. Välillä tosin täältäkin päin lähdössä on huonompia ja irtiolevia keikkuvia pitkospuita. Usein kävelimme Jaarikanmaahan ja takaisin, mistä tulee n. 7,5 km lenkki. Alkupään lisälenkkiä mennessä hyödyntäen tulee n. 8,5 km.

Matkalla länteenpäin tulee vastaan hienoja saarekkeita. Ensimmäisenä Pikkulatosaari.

Pitkospuilla lämmitteli nokkosperhosia ja suruvaippoja useammassakin paikassa.

Hömötiaisia löytyi parkkipaikalta lähtiessä suon pohjoisreunalta.

Suon pohjoisreunaa Näkäristönmaalla kulkiessamme löytyi runsaita mustikkapaikkoja. Vaimon mukaan mustikat olivat tosi isoja. Puolukoitakin löytyi mukavasti.

Elokuussa kuvasin ja havaitsimme lintulajeja suoalueella ja reunamilla: harmaasieppo, hernekerttu, hippiäinen Ä, hömötiainen, kivitasku, korppi, käpytikka, niittykirvinen, närhi, palokärki Ä, peippo, pensastasku, pohjantikka Ä, puukiipijä Ä, räkättirastas, sinitiainen, talitiainen, tuulihaukka, viherpeippo, viklolaji.

Syyskuu

Sudenkorentoja näkyi runsaasti pitkospuilla lämmittelemässä elo-, syys- ja vieläpä lokakuussakin.

Saarekkeissa kuului lintujen ääniä, mutta harva suostui kuvattavaksi yrityksestä huolimatta.

Hämmästyimme, kun useassa paikassa oli valmiita kylttejä pylväineen, mutta lojuivat maassa? Olipa peräti kuusen juurella, kuin piilotettu? Miksi työ oli jäänyt kesken?

Itäiseltä parkkipaikalta tulee n. 7,5 km edestakaisin käveltynä Jaarikanmaan laavulle. Laavu oli siisti ja hyvin varusteltu. Paitsi kerran, kun kaksi koululuokkaa oli juuri ennen meitä käynyt. Jättivät sotkunsa muiden siivottavaksi. Jopa sammeleet oli lasketellessa raavittu kallion kyljestä pois. Parasta opetusta nuorisolle olisi, että valvojat opettaisvat kuinka luonnossa toimitaan ja kaikki roskat viedään mukana mitä tuodaan. Paikat myös jätetään siistiin kuntoon.

Itäiseltä parkkipaikalta puolen kilometrin päässä on hyvä nuotiopaikka. Puitakin on reilusti viereisessä liiterissä. Sopiva perhepaikka pienen kävelylenkin kera.

Erään kerran, kun olin yksin liikkeellä ja heti lähdön jälkeen kuulin voimakasta ääntä kuin ampiaisen surinaa. Ison Heinäsaaren länsipuolella oli kaksi Saksalaista suotutkijaa, mies ja nainen, Hyytiälän Metsäaseman toimeksiannosta suorittamassa jonkinlaista Siikanevan kartoitusta. Kuulemma dronen hinta oli 20 k€, joten ei aivan lelusta ollut kyse. Miespuolinen tutkija oli jo rypenyt suossa kainaloita myöten.

Ilmeisesti perhosen toukkia alkoi ilmestymään pitkospuille syyskuun loppupuolella.

Pikkulatosaaressa, kun kääntyy oikealle pohjoiseen vievälle reitille ja myötäpäivään kiertämällä, niin pääsee kiertämään n. 2,5 km pikkulenkin.

Kertaalleen kiersimme koko ympärilenkin 10,2 km. Reitti on vaihtelevaa. Pitkospuita suolla, kauniita metsäsaarekkeita, juurakkopolkua metsässä, kallioita ja mustikkametsää yms.

Löytyi vielä lintukin kuvattavaksi Näräkistön maalla, niin ei tarvinnut kameraa turhaan kanniskella yli kymmentä kilometriä. Syyskuun lintulajeja Siikanevalla: hippiäinen Ä, kivitasku, käpytikka, korppi, lehtokurppa, palokärki Ä, sinitiainen, talitiainen, teeri.

Lokakuu

Suon pohjoisreunalla oli lokakuussa hienoa maaruskaa. Aurinkoisia kelejä vielä välillä piisaa. Suolla oli jo runsaasti karpalonpoimijoita. Eräs karpalonpoimija Jaarikanmaalla tavatessamme kertoi, että oli pudonnut suonsilmäkkeeseen. Ämpäri oli ollut lähes täynnä karpaloita, mutta olivat lentäneet rytäkässä takaisin suolle. Oli kuulemma ollut vaikeuksia päästä pois, kun suo imi vastustamattomasti.

Mielikuvitus lähtee laukalle, kun näitä luonnon muovaamia taideteoksia katselee.

Vanhanladonsaaressa oli hienoja kelopuita ja osa jo maatumisvaiheessa.

Syksy ja sateet ovat saapuneet ja niiden mukana sienet. Kaikki sienet eivät kuitenkaan ole syötäviä.

Karpaloita on suolla siellä täällä harvakseltaan, joten täyden päivätyön saa tehdä ämpärillisen eteen. Poimijoita oli välillä runsaastikin.

Piti sekin kokea, että otan lintukuvan kännykällä, kun ei ollut järkkäriä mukana. Valkoposkihanhet laskeutuivat useana erillisenä parvena suolle ruokailemaan. Yhteensä laskimme n. 400 kpl suolle laskeutuneena.

Aiemmin ihmettelimme kylttien puuttumista. Mutta nyt lokakuussa maassa lojuneita tolppia osa oli pystytetty opastekyltteineen.

Lokakuun loppupuolella yhytimme idästäpäin tullessa ennen Lehtisaarta olevassa pienessä saarekkeessa runsaslukuisen ja -lajisen pikkulintuparven. Parvessa oli mm: hippiäinen, hömötiainen, puukiipijä, sinitiaisia, talitiaisia, töyhtötiaisia. Isoheinäsaaressa oli lisäksi 3 töyhtötiaista ja hippiäinen.

Lokakuun lintulajeja Siikanevalla: hippiäinen, hömötiainen, niittykirvinen, peippo, puukiipijä, korppi, käpytikka, punatulkku, räkättirastas, sinitiainen, talitiainen, töyhtötiainen, valkoposkihanhi.

Joulukuu

Marraskuun puolivälin jälkeen tuli kevyt lumi ja pikkuhiljaa lisää. Yllättäen lumi on pysynyt maassa sen jälkeen sulamatta kertaakaan.

Suomen 105v itsenäisyyspäivänä 6.12.2022 lähdimme perhelenkille nuorimman poikani ja perheensä kanssa. Lunta oli 3 – 5 cm ja keli oli muutaman asteen pikkupakkanen. Pitkospuut olivat yllättävän hyvät kävellä lumisena, mutta ei jäisenä.

Kuvittelin, että talvikelillä täällä ei ole juurikaan muita retkeilijöitä. Mitä vielä, porukkaa oli kuin vilkkilässä kissoja. Jokusia oli ainakin ollut jopa yötä Jaarikanmaalla.

Jäimme tällä kertaa lähimmälle itäpuolen nuotiopaikalle, koska mukana oli pieni lapsi. Nautimme runsaan ja herkullisen itsenäisyyspäivän grilliruokalounaan. Jälkiruokana lättyjä. Saha, kirves ja upouusi sahapukki löytyi. Puuliiterin puut olivat kuivia. Vietimme mukavan päivän Siikanevalla ja hämäränhyssyssä poistuimme mahat pullollaan.

Kesäkuu 2023

Kesäkuun alkupuolella teimme jälleen reissun Siikanevalle. Suonäkymä ja äänimaailma poikkesivatkin suuresti syksyn reissuistamme.

Heti tuli pitkospuilla vastaan rantahämähäkki, joka oli meille uusi tuttavuus.

Suon karuudesta huolimatta sielläkin kukkivat kasvit kauniisti.

Lintuja oli loppukesään ja syksyyn verrattuna runsaasti. Kevään riemun ja iloittelun aisti linnuista. Kuovit, joita oli runsaasti, lirittivät kovalla äänellä ja kävivät reviiritaisteluja monessa paikassa. Käki kukkui koko sen ajan, mitä olimme suolla. Metsäkirvinen lauloi kanssa innokkaasti monessa paikassa. Punajalkaviklot huutelivat kauempana kovaan ääneen.

Kesäkuun alun lintuja näimme ja kuulimme: hippiäinen, kapustarinta, kirjosieppo, kuovi, kurki, käki, käpytikka, liro, metsäkirvinen, peippo, punajalkaviklo, punarinta, tuulihaukka.